Kutsu: Lahden Radio- ja tv-museo Mastolan avajaiset

Tervetuloa Lahden Radio- ja tv-museo Mastolan avajaisiin 27.2.2017 klo 14.

Menneisyyden ääniä, tuttuja tv-kasvoja, vanhaa tekniikkaa, mutta myös kurkistus tulevaan.

Installaatio ‘Radio Mines’, jonka on toteuttanut kaksi Aallon uuden median opiskelijaa Jairo Acosta Lara ja Juan Duarte yhteistyössä kuraattori Tiia Tiaisen kanssa, ja jonka on koordinoinut Aalto-yliopiston Median laitos vuonna 2014, on samalla osa museon pysyvää kokoelmaa.

Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta ja Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen leikkaavat avajaisnauhan.
Tilaisuuden juontaja Tapani Ripatti luotsaa paneelikeskustelun tulevaisuuden museoista.

Musiikkia esittää Matti Johannes Koivu.
Juhlatunnelmassa mukana myös Ylen tv-uutisista tutut Arvi Lind ja Eva Polttila.

Tule juttelemaan yleläisten kanssa nykypäivän ja tulevaisuuden sisältötyöstä ja kurkkaa samalla virtuaaliseen VR360-maailmaan.

Avajaiset alkavat Lahden Radio- ja tv-museo Mastolan (Radiomäenkatu 37) maanantaina 27.2.2017 klo 14.
Tilaisuus kestää noin puolitoista tuntia ja se suoratoistetaan Yle Areenassa. Virallisen ohjelman jälkeen vierailla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn klo 16.30:een asti.

Welcome to the opening event of Lahden Radio- ja tv-museo Mastola on 27.2.2017 at 14:00.

Installation ‘Radio Mines’ is now part of the permanent collection of the museum and was made by two students from New Media: Jairo Acosta Lara and Juan Duarte, in collaboration with Tiia Tiainen (curator of the museum), and coordinated by the Department of Media at Aalto University in 2014.

Lahti city mayor Jyrki Myllyvirta and CEO of Yle broadcasting company Lauri Kivinen will cut the ceremonial ribbon. Host Tapani Ripatti will lead a panel discussion on the future of museums.

Musical performance by Matti Johannes Koivu.
Meet also news anchors Arvi Lind ja Eva Polttila.

This 1.5 hour event will be broadcasted live in Yle Areena.
After the ceremony, the exhibitions will remain open until 16:30.

image001

 

 

 

 

 

 

KUTSU_lahti_radio_tv_museo