Mikä valo?

Suunnitelmani on edistynyt siihen pisteeseen, että sen periaatteet ja ratkaisut ovat kirkastumassa. Nyt tarkastelun alla ovat valo ja liike, eli teokseni perusta. Keskustelin alan asiantuntijan kanssa teknisistä mekanismeista, joilla työni saataisiin toimimaan, ja onnekseni toteutukselle löytyy selkeä ratkaisu – ainakin osittain. Ajatukseni keinun liikkeestä latautuvasta valosta on täysin toteutettavissa superkondensaattorin ja sen energiaa varaavan ominaisuuden avulla. Varaus purkautuu laitteesta vähitellen liikkeen päätyttyä, toteuttaen haluamani efektin toistemme pimeyden valaisemisesta.

Superkondensaattorin kapasiteetti varata energiaa on ymmärrettävästi rajallinen, ja valaisimen teho on kytketty näihin rajallisiin resursseihin. Käytettävissä olevan jännitteen lisäksi valon valaisuvoimaan vaikuttavat valonlähteen sijoittaminen ja etäisyys valaistavasta pinnasta, pinnan materiaali sekä haluttu valon sävy. Yksinkertaisempikin ratkaisu olisi löytynyt, sillä verkkovirtaan kytkettynä saisin valot toimimaan liikkeentunnistimien avulla juuri niin kuin haluan. Kuitenkin ajatus teoksen toimivuudesta itsenäisenä kokonaisuutena ja aidosti ihmisen fyysistä liikettä hyödyntävänä kiinnostaa itseäni enemmän kuin täydellisesti toistuvat ja kirkkaat värisävyt. Suunniteltavana on siis valon mitoitus ja mihin resurssit riittävät; miten paljon ja minkälaista valoa sijoitan aukiolle ja mikä valo on teoksessani. Mekanismi ja rajoitteet ovat nyt tiedossa, teoksen tarjoaman valon ei ole tarkoitus valaista tilaa.

Valaistuksen konteksti on siis ennemmin näyttämö- tai tunnelmavalaistuksessa kuin interaktiivisessa värispotti-iloittelussa. Inspiraatio lopputulokseen ammentunee Claude Monet’n ja Joseph Mallord William Turnerin impressionistisista maalauksista, joissa valolla on maiseman tunnelmassa kiistaton, lähes päällekäyvä, vaikutus. Kyse maalauksissa ei ole pelkässä hämärässä estetiikassa, sillä maalauksien todelliset esikuvat ovat luonnollisen utuisuuden lisäksi saastesumujen verhoamissa maisemissa.

Joseph Mallord William Turner – Norham Castle – Sunrise c.1845

Claude Monet – Le Parlement de Londres, 1900

Mikä paikallisuus?

Työohjelman laatimisesta lähtien tavoitteenani on ollut käsitellä teoksessani myös paikallisuutta – viikkiläisyyttä. Viikkiä kuvaillaan usein ”maaseuduksi kaupungissa”, mutta Viikintorin ympäristö on pistemäisen urbaani keskittymä ”maaseudussa” (joskin aika kirjaimellisestikin peltojen kyljessä ja kivenheiton päässä koetilasta). Paikallinen tekijä voisi olla valon avulla saavutettava tunnelma. Claude Monet’n impressionistiset tutkielmat maaseudun ja peltomaiseman valosta tarjoavat materiaalia, josta ammentaa. Inspiraation haalimisen lisäksi tässä vaiheessa on aiheellista tutkia paikallisia valo-olosuhteita ja löytää teoksen oikea konteksti.

Clade Monet’n tutkielma valosta
(lähde: artsology.com/monet-painting-light-with-haystacks.php)

Lukiessani Viikin paikalliskeskuksen rakennustapaohjetta, en voinut havaitsematta, ettei lukemani varsinaisesti vastaa nykytilannetta. Alue on valitettavan keskeneräinen ja kaupunkisuunnittelijoiden visio ihmisen mittakaavaisesta julkisesta tilasta ja rakennusten sopeutumisesta torin valaistukseen ei ole toteutunut. Jalankulkija on torilla korostuneen pieni ja irrallinen, tori hämärä ja kaupalliset valotaulut suuria.

Viikintorille kaupunkitilana on ohjeistuksessa esitetty korkeat laatuvaatimukset. Vaikka olen suunnitelmassani muistanut huomioida alueen keskeisyyden, näkyvyyden ja lähiympäristön monimuotoisuuden, lienee kuitenkin vielä paikallaan tehdä viikonlopun aikana pimeän ajan kaupunkikävely ja tutkia alueen valaistusta.

Jälkiajatuksia

Teokseen osallistujia ovat sekä keinujat että sen katsojat. Valot syttyvät ja sammuvat liikkeen mukaan, keinujat muodostavat varjoja. Teos muuntautuu ja on erilainen joka hetkessä.

Työn liikkuessa valon ja paikallisuuden käsitteiden tasolla, on syytä pitää mielessä myös maisema-arkkitehtuuri ja käyttäjäkokemus. Konseptivaiheessa esittelin työn, jossa keinut täyttävät Viikintorin. Tästä lähtökohdasta olen ottanut nyt askelen taaksepäin ja vaikka rajaan teokselleni torilta ison jalansijan, on sille myös muita käyttötarpeita. Työni avulla jäsennän aukion tilaa ja rajaan tilan myös muille toiminnoille, kuten kaupan pääoville tapahtuvalle saattoliikenteelle ja alueen läpi kulkeville pyöräilyn ja jalankulun reiteille. Jäsentämisessä käytän apuna myös torin pintamateriaaleissa vaihtelua orgaanisen ja ajon kestävän materiaalin välillä. Teoksen alle tulevan pintamateriaalin ei tarvitse kestää suurta painoa, joten kutkuttaisi käyttää siinä maatiiliä. Se viittaisi myös paikallisuuteen – ajattomiin savisiin peltoihin.

Arvostelukritiikkityöpaja

Maanantain arvostelukritiikkityöpaja tuli omassa työssäni hetkeen, jossa oli tarpeellista reflektoida tekemistäni muutenkin; jo tehtyä sekä sitä, miten saan aikaan jonkinlaisen lopputuotoksen ja mihin se riittää. Ryhmien väliset arvostelukritiikit olivat aika linjassa, mutta omassa ryhmässäni halusin tehdä näkyväksi sitä, että vähempikin riittää. Voi hyvin olla, että tein sen näkyväksi etenkin itselleni; Koronasyksyn läpikahlaaminen oman keittiönpöydän äärestä on ristiriidassa kurssien vaatiman luovuuden ja ilmaisun kanssa.

Kurssikuulumisia

Studiokurssin työnteko on tällä hetkellä yhtä sujuvaa kuin suossa juokseminen. Muut lukujärjestyksen kurssini ovat etenevine ryhmätöineen vaatineet panostamista ja läsnäoloa ja tämä oma projektini on jäänyt jalkoihin. Onneksi nyt lukukauden viimeisinä viikkoina aikaa on enemmän ja tunnelin päässä vilahtaa välillä valokin.

Ajatuksiani on häirinnyt kritiikkitilaisuuksissa kurssin teeman teroittuminen lasten leikin ympäristöksi, sillä itselläni oli alusta asti tavoite tutkia aikuisten kynnystä osallistua leikkiin ja olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Koen siis tarpeelliseksi perustella näkökulmaani, jotta kurssilta vaaditut erityisympäristön kriteerit täyttyvät. Olen kurssin alkupuoliskolta asti kehitellyt kevyttä teoriaosuutta leikin lunastamisesta takaisin aikuisillekin – kaikkien ihmisten yhteiseksi omaisuudeksi – leikkiteesien kautta. Luulen että tähän yhteyteen saan kudottua myös erillisyyden, yksinäisyyden ja yhteyden löytämisen teemat, joita työssäni haluan käsitellä. Ydinkysymykseksi noussee, saanko välitettyä tämän visioni itseni ulkopuolelle riittävän hyvin ja koetaanko sen kuuluvan kurssin aihepiiriin.

Kurssien aiheiden opiskelun lisäksi on tullut tehtyä reilusti metaopiskelua, eli opiskelun opiskelua. Työelämässä vuosia olleena kokonaisvaltaisen keskeneräisyyden sietäminen on ollut ehdottomasti kaikista kuormittavinta. Onkin tärkeää nyt keskittyä omaan tekemiseen, ja siihen mitä minä voin tältä kurssilta oppia. Saan huvittavan helposti aivotyöskentelyni täysin jäihin, kun näen muiden opiskelijoiden upeita 3d renderöintejä. Fakta on, että omat taitoni eivät sellaiseen riitä. Yritän siis löytää reittejä havainnollistaa suunnitelmaani muin tavoin. Tällä viikolla olen keskittynyt lähinnä työni teknisiin ulottuvuuksiin ja mekanismiin. On ollut ilahduttavan yksinkertaista suunnitella mittoja ja mitoitusta.