Kärkihankkeiden tilannekatsaus

Terve,

viime kirjoituksesta onkin jo aikaa. Hankkeelle 2a kuuluu hyvää. ENGin kiltojen, ITYn ja laivanrakentajakerhon edustus kokoontui keskustelemaan ensi vuoden maisterivastaanotosta IK:n kutsumana. Tilaisuuden lopputulemana allekirjoittanut kokosi raportin siitä, miten opiskelijajärjestöjen tulisi valmistautua ensi vuoden maisterifukseihin. Raportti on nähtävissä täällä: http://1drv.ms/1Zu8Y7k

Kuten viime kirjoituksessa ounasteltiin, on hallitus tekemässä peliliikkeitä EU-/ ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksujen suhteen. Käytännössä vähintään 1500€ lukukausimaksu otettaisiin käyttöön englanninkielisissä tutkinto-ohjelmissa vuoden 2017 syksyllä. Oma suhtautumiseni päätökseen on ristiriitainen: toisaalta kiva, että ulkomaisia hakijoita on vähemmän ja AMK-inssitkin voivat päästä Aaltoon, toisaalta esimerkiksi CIMO:n tutkimuksissa on osoitettu, että ulkomaalaisten opiskelijoiden nettovaikutus kansantaloudelle on positiivinen.

Kärkihankkeeseen numero 1. pureudutaan toden teolla ensi maanantaista alkaen, kun ENGin Hallopedit kokoontuvat klo 16 alkaen K1-talon huoneessa 302b. Hankkeen painopistettä on tarkoitus muuttaa siten, että alkuun nostetaan vain päällimmäisiä huomioita ja epäkohtia nykyisestä tutkintorakenteesta. Tapaamisessa on tarkoitus sopia projektin etenemisestä, kirjata ylös ensimmäisiä huomiota ja keskustella palautteenkeruu kanavista. Yksi vaihtoehto olisi toteuttaa facebook-ryhmä opiskelijoiden välittömien huomioiden nostamiseksi esille. Esimerkkejä tällaisista ryhmistä ovat esimerkiksi Kylterit äänessä kauppiksella ja Oikkarit portsussa. Tapaaminen on avoin kaikille kiinnostuneille!