Blogitekstin on kirjoittanut konetekniikan maisteriopiskelija Paavo Pietikäinen. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Suomen Tuotannonohjausyhdistys ry:n Stoori-jäsenlehdessä 2019/01, ISSN: 2342-4095

Tuotanto tarvitsee tekijänsä myös tulevaisuudessa. Missä Suomessa opiskellaan tuotannon ajankohtaisia teemoja? Millaiselta työkentältä tuotanto vaikuttaa opiskelijan silmin? Miltä tulevaisuuden tuotanto näyttää yliopistosta tai korkeakoulusta käsin? Stoorin uudessa vapaamuotoisessa juttusarjassa ‘Tulevaisuuden tuotannon tekijät’ annamme puheenvuoron alan opiskelijoille ympäri Suomen. Sarjan aloittaa Aalto-yliopiston konetekniikan tuotantotekniikka ja sen opiskelijajärjestö Valmistustekniikan kerho.

Aalto-yliopiston teknillisten alojen koulutusohjelmat ovat olleet viime vuosina kovassa murroksessa uutta yliopistoa rakennettaessa. Teknillisten alojen kandiuudistus koki päivänvalon vuonna 2013 osana niin sanottua Bolognan prosessia, joka pyrkii yhtenäistämään EU-maiden korkeakoulututkintoja ja lisäämään kansainvälistä liikkuvuutta. Kandiuudistuksen tavoitteena oli ohjata tutkinnon suorittaminen aikaisempaa selvemmin kahteen vaiheeseen, jossa kandidaatin tutkinto olisi konkreettisempi välietappi opinnoissa. Kandiuudistusta seurasi siirtyminen uusiin maisteriohjelmiin vuonna 2016. Uudet tutkintorakenteet ovat tuoneet koulutusohjelmiin sekä hyviä asioita että haasteita. Niin myös tuotantotekniikan opetuksessa.

Aalto-yliopistossa tuotantoteknillisiä aihepiirejä opetetaan pääasiassa konetekniikan ja tuotantotalouden laitoksilla, mutta hyödyllisiä kursseja on saatavilla myös tietojenkäsittelytieteen ja systeemitekniikan aloilta. Tuotantotekniikasta kiinnostuneet opiskelijat monesti yhdistelevätkin tutkintoonsa kursseja kaikilta näiltä kentiltä, opintojen kuitenkin keskittyessä konetekniikkaan ja tuotantotalouteen. Tässä artikkelissa esittelen tuotantotekniikasta kiinnostuneen opiskelijan tyypillisen opintopolun, joka sisältää usein konetekniikan pääaineen ja tuotantotalouden sivuaineen. Lisäksi pohdin hieman nykyisten opiskelijoiden valmiuksia työelämään sekä teollisuuden tulevaisuuden näkymiä opiskelijoiden silmin.

Kandidaattivaihe
Tyypillinen tuotantotekniikkaan erikoistuva opiskelija lukee kandidaattivaiheessa kone- ja rakennustekniikan pääaineen Insinööritieteiden korkeakoulussa. Tutkintotodistuksen saadessaan opiskelija on siis kone- ja rakennustekniikan kandidaatti. Kandidaattiohjelma koostuu 180 opintopisteestä, joka sisältää 70 op perusopintoja, 60 op pääaineopintoja, 25 op laajuisen sivuaineen sekä 25 op vapaavalintaisia opintoja.

Kandivaiheen opintojen rakenne Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa (Lähde: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu)

Perusopinnot sisältävät nimensä mukaisesti hyvin perustavanlaatuisia ja myöhempiin opintoihin valmistavia kursseja, kuten matikkaa, fysiikkaa ja ohjelmointia. Pääaineopinnoilla taas luodaan pohjaa kone- ja rakennustekniikan maisteriohjelmiin. Tuotantotekniikkaan suuntautuva opiskelija tutustuu pääaineopinnoissa muun muassa lujuusopin, virtausmekaniikan, tuotesuunnittelun, materiaalitekniikan, tuotantotekniikan ja koneensuunnittelun perusteisiin. Myös 10 opintopisteen kandidaatintyö sisältyy pääainekursseihin.

Insinööritieteiden kandidaattiohjelmia on kritisoitu niiden geneerisyyden takia. Kandissa opiskelija käy laajasti perusteita monista eri aihepiireistä. Tällä on sekä hyvät että huonot puolensa. Toisaalta laaja-alainen kanditutkinto mahdollistaa liikkuvuuden hyvin erilaisiin maisteriohjelmiin, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Se antaa myös opiskelijalle enemmän aikaa tutkia ja päättää, mihin haluaa suuntautua, sillä harva todella tietää opintojen alkuvaiheessa, mikä erikoistumisala kiinnostaa. Nykyisessä yhä kaksiportaisemmassa tutkintorakenteessa kandidaatin tutkinnon katsotaan olevan pelkästään maisterivaiheeseen valmistava kokonaisuus.

Kolikon toisella puolella monet ovat huolissaan ammatillisten opintojen vähyydestä ja niiden keskittymisestä ainoastaan maisterivaiheeseen. Lisäksi valinnanvaraa pääaineopinnoissa on hyvin vähän. Esimerkiksi tuotantotekniikkaa opetetaan ensimmäisen kolmen vuoden aikana vain viiden opintopisteen verran, kun aiemmin jo kandissa oli mahdollisuus valita kursseja laajasta valikoimasta. Tuotantotekniikan kurssitarjontaa on jouduttu vähentämään ja kursseja yhdistämään laajemmiksi kokonaisuuksiksi, jotta tärkeimmät pääkohdat saadaan sisällytettyä lyhyeen maisterivaiheeseen.

Tuotantotekniikasta kiinnostunut opiskelija täydentääkin kone- ja rakennustekniikan kandiopintoja esimerkiksi tuotantotalouden sivuaineella sekä vapaavalintaisilla opinnoilla. Näillä kursseilla opiskelija tutustuu hieman valinnoista riippuen muun muassa projektien suunnitteluun ja ohjaukseen, operaatioiden johtamiseen, investointilaskelmien perusteisiin sekä tietoteknisiin menetelmiin.

Maisterivaiheen opintojen rakenne Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa (Lähde: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu)

Maisterivaihe
Kandidaattivaiheen jälkeen siirrytään maisteriohjelmaan, joka on viralliselta nimeltään Master’s Programme in Mechanical Engineering. Kaikki maisteriohjelmat Aallossa ovat nykyään täysin englanninkielisiä osana yliopiston strategiaa houkutella kansainvälisiä opiskelijoita suorittamaan maisteriohjelmansa Suomessa riippumatta siitä, missä maassa he ovat kandidaatin tutkintonsa lukeneet. Kansainvälisiä opiskelijoita onkin nykyään jo hyvin paljon, ja määrä kasvaa koko ajan.

Kandivaiheen lopussa haetaan erikseen maisterivaiheen pääaineisiin, mutta ainut pääainevalinta, jonka kone- ja rakennustekniikan kandidaatin tutkinnon suorittanut opiskelija joutuu tekemään, on kone- ja rakennustekniikan välillä. Nykyään ei siis tehdä tämän tarkempaa pääainevalintaa. Esimerkiksi tuotantotekniikkaan erikoistuvan opiskelijan tutkintotodistuksessa lukee konetekniikan diplomi-insinööri.

Konetekniikan maisteriohjelma koostuu 120 opintopisteestä, joka sisältää 30 op konetekniikan yleisiä opintoja, 30 op syventäviä opintoja, 30 op vapaavalintaisia opintoja sekä 30 op diplomityön. Maisteriohjelma ei siis myöskään sisällä sivuainetta, vaikkakin moni lukee vapaavalintaisiin kursseihin sivuainetta vastaavan kokonaisuuden.

Kandidaattiohjelmasta poiketen maisteriohjelmassa opiskelijalla on runsaasti enemmän valinnanvaraa syventyä omiin ammatillisiin kiinnostuksen kohteisiinsa. Tuotantotekniikkaan erikoistuva opiskelija lukee konetekniikan yleisiin opintoihin usein koneensuunnittelun syventäviä kursseja ja laatujohtamista sekä maisterivaiheen peruskurssin tuotantotekniikasta.

VTK:n Japanin excursiolla Yamaha Motorsin pääkonttorin yhteydessä olevassa museossa (kuva Tatu Okkonen, elokuu 2018)

Yleisten opintojen lisäksi tutkintoon sisällytetään useimmissa tapauksissa syventävät opinnot Production Engineering -moduulista. Moduuli sisältää kursseja muun muassa tuotantojärjestelmistä ja erilaisista valmistusmenetelmistä. Kursseilla käsitellään sekä perinteisiä että kokonaan uusia teknologioita. Moduulin ehkä parasta antia ovat projektikurssit, joilla päästään suunnittelemaan tehtaita alusta alkaen sekä ratkomaan reaalimaailman käytännön ongelmia yhdessä yritysten kanssa.

Pääaineopintojen tueksi moni lukee vapaavalintaisiin opintoihin sivuainekokonaisuuden tuotantotalouden laitoksen Operations and Service Management -ohjelmasta, jossa syvennytään muun muassa projektien, operaatioiden sekä ulkoisten resurssien johtamiseen.

Tuotantotekniikasta kiinnostunut opiskelija pääsee maisteriohjelmassa vihdoin lukemaan oman alan mielenkiintoisia kursseja, mutta kanditutkinnon laajuudesta johtuen erikoistumiseen tähtääviä opintoja on harmittavan vähän. Laajoja kokonaisuuksia on jouduttu supistamaan hyvin tiiviiseen maisteriohjelmaan, joka on ohi ennen kuin huomaakaan.

Opiskelijoiden työelämävalmiudet
Miten tämä kaikki sitten valmistaa opiskelijoita työelämään? Tutkintouudistuksia on kritisoitu monissa yhteyksissä vastavalmistuneiden diplomi-insinöörien käytännön osaamisen puutteesta johtuen. Kritiikki on osittain täysin ansaittua, mutta koen, että kehitystarpeistaan huolimatta nykyisetkin tutkinnot antavat riittävät valmiudet elämän jatkuvaan oppimisprosessiin, jossa valmistuminen on vain eräs välietappi. Teknillisillä aloilla yliopiston ei ole tarkoituskaan tarjota kaikkia vastauksia, vaan yrittää valmistaa opiskelijoita tähän prosessiin.

Tulevaisuuden diplomi-insinöörien vaatimukset ovat myös muuttuneet, ja tutkintorakenteiden pitää elää muutoksessa mukana. Nykytutkinnoissa ei ole kannattavaa mennä erityisen syvälle tiettyihin teknologioihin, sillä maailma muuttuu niin nopeasti, että 10 vuoden päästä nuo teknologiat ovat todennäköisesti jo vanhentunutta tietoa.

Sen sijaan opinnoissa olisi tärkeämpää keskittyä yliopiston tärkeimpiin oppeihin, joita korkeakouluissa on kartutettu iät ja ajat. Opinnot kehittävät opiskelijoiden kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisukykyä ja tiedonhakutaitoja. Lisäksi yliopistossa opitaan oppimaan ja ymmärtämään laajoja kokonaisuuksia nopeasti. Nämä taidot korostuvat muuttuvassa maailmassa, ja ne antavat valmiudet oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Lisäksi uudet tutkinnot sisältävät aiempaa enemmän ryhmätyö- ja projektikursseja, jotka opettavat nykyaikana yhä tärkeämpiä pehmeitä arvoja insinööriopiskelijoille. Näiden taitojen opetus menneisyyden tutkinto-ohjelmista on ehkä osittain uupunut.

Valmistustekniikan kerho, VTK, on Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tuotantotekniikan opiskelijoiden ammattiainekerho. VTK:hon voivat liittyä kaikki tuotantotekniikasta kiinnostuneet opiskelijat. Päämajaansa kerho pitää korkeakoulun tavoin Espoon Otaniemessä, ja kerho on täysin opiskelijoiden ylläpitämä. Toiminnassaan VTK pyrkii olemaan vahva yhdistävä tekijä opiskelijoiden välillä, toimimaan tukena opiskelussa sekä järjestämään opiskelijoille tapahtumia ja tarjoamaan mahdollisuuksia yritysvierailuihin ja verkostoitumiseen. Tämän mahdollistavat pitkät perinteet, hyvät suhteet ja aktiivinen opetushenkilökunta. VTK:n vuoden kohokohta on jokavuotinen pitkä ulkomaan excursio, joka sijoittuu vuorovuosina Amerikkaan, Eurooppaan ja Aasiaan. Elokuussa 2019 VTK matkaa Yhdysvaltojen itärannikolle. Lisätietoja osoitteessa: valmistustekniikankerho.com

Yliopistoissa tulisi muutenkin oppia ennemmin taitoja kuin tietoja. Tärkeää olisi myös löytää intohimo jotain tiettyä aihetta kohtaan. Tulevaisuuden diplomi-insinöörien tulee olla muuntautumiskykyisiä omaan aikaansa, sillä nykypäivänä ei oikeastaan voi edes tietää, millaisia ammatteja 20 vuoden päästä maailmassa on. Yliopisto voi vain yrittää auttaa opiskelijoita löytämään oman reittinsä tarjoamalla mahdollisuuksia sekä esittelemällä laajasti erilaisia teemoja ja perusteita, jotta opiskelija voi itse tutkia, mikä kiinnostaa. Näihin teemoihin uudet tutkinnot vastaavat aiempaa paremmin.

Opintojen lisäksi nykypäivänä myös kesä- ja osa-aikaisilla töillä on yhä tärkeämpi rooli oman ammatti-identiteetin ja osaamisen perustana. Opiskelijoiden työssäkäynti on lisääntynyt paljon, ja monesti oma ala saattaa löytyä vasta töiden kautta. Varsinkin tekniikan alalla todellinen kiinnostus alaa kohtaan voi hyvinkin herätä vasta, kun opittua pääsee soveltamaan käytännössä. Lisäksi opiskelijatoiminnalla, kuten excursioilla ja verkostoitumisella, opiskelija voi oma-aloitteisesti tukea omaa ammattikiinnostustaan.

Vierailulla Matsuuralla Japanissa (kuva Aukusti Kankaanpää, elokuu 2018)

Teollisuuden tulevaisuus
Teollisuuden tulevaisuuden näkymät ovat valoisat, ja tuotanto on säilynyt opiskelijoille kiinnostavana työkenttänä. Digitalisaatio mahdollistaa entistä älykkäämmät ja kiinnostavammat ratkaisut tuotannossa, ja niitä kehittämään tarvitaan suuri joukko tuotantotekniikan diplomi-insinöörejä. Teollisuuden tulee pysyä digitalisaation muutoksessa jatkuvasti mukana sekä tarjota opiskelijoille ja vastavalmistuneille mielenkiintoisia uusia haasteita. Seuraamalla omaa aikaansa ja hyödyntämällä jatkuvasti uusimpia teknologioita, perinteinen valmistava teollisuus näyttäytyy nuorille houkuttelevana uramahdollisuutena myös tulevaisuudessa muiden alojen tiukassa puristuksessa.

Työnsarkaa on sekä Suomessa että maailmalla paljon, ja Suomen tulee olla edelläkävijä teollisuuden älykkäiden ratkaisujen kehityksessä. Valmistavan teollisuuden kuumimpia tulevaisuuden teemoja niin työelämässä kuin luentokalvoillakin ovat muun muassa Smart Factory, Internet of Things, Lean, automaatio, simulaatiomallit, 3D-tulostus, konenäkö ja tekoäly. Näiden teemojen aallonharjalla suomalaisen teollisuuden, tutkimuksen ja koulutuksen on yhteistyössä säilyttävä.

Paavo Pietikäinen
paavo.pietikainen@aalto.fi
Valmistustekniikan kerhon puheenjohtaja 2019

Artikkelin kirjoittaja Paavo Pietikäinen on konetekniikan maisteriopiskelija Aalto-yliopistosta. Opinnoissaan hän on keskittynyt tuotantotekniikkaan, tuotantotalouteen ja tietotekniikkaan. Tänä vuonna hän toimii opintojen ohella Valmistustekniikan kerhon puheenjohtajana. Paavo työskentelee Vantaalla Murata Electronics oy:n Production System Development -tiimissä. Seuraavana projektina hänellä on alkamassa diplomityön tekeminen tuotannon reaaliaikaisista paikannusmenetelmistä. Erityisiä ammatillisia mielenkiinnon kohteita Paavolla ovat muun muassa lean-ajattelun implementointi sekä tuotannon älykkäät ratkaisut. Vapaa-ajallaan hän viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, katsoo elokuvia, seuraa urheilua ja harrastaa muun muassa golfia, salibandya, kuntosalilla käyntiä sekä pyöräilyä ja lenkkeilyä.