Viimeinen viikko oli hurjaa tykitystä tämän studiokurssin suunnitelman osalta. Yhtään yötä en joutunut valvomaan tätä tehdessä, mutta työpäivät venyivät loppua kohden aamu yhdeksästä aina ilta kahteentoista.

Vielä loppuvaiheessa jouduin muuttamaan korkeuskäyrästöä siten, että merenpinnan vaihtelulle jäi enemmän pelivaraa. Näin meri ei huuhdo puhdistusaltaita suunnittelualueen yläjuoksulla. Muuten suunnitelma eteni koko ajan pienin askelin eteenpäin, eikä taakse tarvinnut liikaa vilkuilla.

Itse suunnitelmasta opin hurjasti vesistöistä ja Espoon puroista. En ollut aiemmin suunnitellut mitään näin tiiviisti veteen liittyvää, jossa olisi pitänyt huomioida yhtä paljon muuttujia. Opin runsaasti myös kalastuksesta ja melonnasta.

Kasvillisuuden otin myös haasteena vastaan tämän suunnitelman puitteissa ja pystyin perustelemaan sen laajan käsittelyn lintubongauksen näkökulmasta. Jotta alueelle saadaan paljon linnustoa lajin parantamiseksi, on ensiksi oltava ravintoa linnuille. Ravintoa tuovat kasveja pölyttävät hyönteiset ja hyönteiset elävät siellä missä on kasveja. Lintujen houkutus alueelle on siis ketju, joka lähtee kasvillisuudesta ja puhtaasta luonnosta. Näin myös vedenpuhdistus liittyy aiheeseen. Puhdas vesi myös edesauttaa monipuolisemman melonta ja kalastusympäristön synnyssä.

Harjoitustyön esitys meni omasta mielestä hyvin. Sain sanotuksi suurimman osan mitä olin ajatellut. Joitain huomioita olisin halunnut vielä tarkentaa, mutta aika oli lyhyt ja taisin senkin hieman ylittää. Kysymyksiä syntyi yleisössä ja päästiin myös pieneen keskusteluun. Se on aina hyvän työn merkki, että se puhuttaa ja herättää tunteita, jopa niin voimakkaita, että niistä tarvitsee esitystilaisuudessa keskustella. Olen ylpeä siitä, kuinka hyvin esitys meni.

Itse raportti onkin sitten toinen asia. Tämä oli minulle ensimmäinen studiokurssi ja olin jo alusta asti hieman pihalla siitä mitä tässä nyt sitten tarvitsee tuottaa ja tehdä. Loppuraportti on muutenkin hieman vieras käsite, sillä kanditason suunnittelukursseilla se tulos oli yleensä planssit ja työn esittely. Raporttimainen lopputulos oli aika uusi aihe minulle ja se varmasti näkyi tuloksessa. En henkilökohtaisesti pidä raporteista, sillä ne ovat usein aika kuivia. Yritin saada lopputulokseeni paljon planssimaista luonnetta kuitenkin niin, että selittävää tekstiä olisi tarpeeksi. Esityksen ja raportin väänsin siis samojen kansien sisään, mikä helpotti hieman lopun kiirettä. Palautuksesta kuitenkin puuttui raporttiin olennaisena osana kuuluva johdanto, joka periaatteessa oli ensimmäisellä sivulla oleva aluekuvaus. Myös sisällys jäi uupumaan, joka olisi tehnyt työstä raporttimaisemman.

Nyt kuitenkin tiedän millaisia studiokurssit ovat ja mitä niissä pitää perinteisesti tehdä sekä millainen on lopputulos. Aina oppii uutta. Oppimisesta puheenollen, opin myös hyvin paljon muista kurssitöistä. Iloinen asia oli, että kurssin aikana oli sopivasti töiden esittelyjä, jotta pystyi seuraamaan myös muiden kurssilaisten töiden etenemistä.

Erityisesti opin toisten töiden arvioinnista ja uskon että tekemistäni arvioista oli myös hyötyä kyseisille opiskelijoille. Arviointini oli mielestäni onnistunut. Vaatii erityistä taitoa, että osaa nostaa hyvästä työstä huonoja asioita kaiken hyvän lisäksi esille sekä huonosta työstä hyvät asiat esille.

Omasta mielestä kurssi oli onnistunut kokonaisuus. Tässä vielä herkutteluksi suunnitelmani yleisuunnitelma.

• 

Kiirettä tullee, sillä olin puoliviikkoa kipeänä ja menetin tärkeitä työpäiviä, jotka olin aikatauluttanut tämän kurssin ja suunnitelman tekoon. Ei mahda mitään. Nyt vaan pitää paahtaa kahta kauheammin, jotta kaiken materiaalin saa ajoissa kasaan.

Joka tapauksessa palataan vähän viimekertaiseen blogitekstiin, jossa viittasin mitä oli luvassa. Nyt olen päässyt muun muassa heinien ihmeelliseen maailmaan.

Unohdin viimeksi kertoa myös siitä, että monikonpurossa viihtyvä meritaimen on myös ratkaissut uoman pohjamateriaalin ja veden alaisen maailman luonteen. Meritaimen siis nousee kivikkoisiin painanteisiin kutemaan, joten pääasiallinen pohjamateriaali suunnittelualueen purouomassa on suurikokoinen sora tai pyöreät kivenlohkareet. Tämä on hyvä alusta myös melonnalle, sillä vesi pysyy kirkkaana ja kanootista voi tutkailla helposti pinnan alaista elämää.

Uomaverkoston vedensyvyydeksi olen ajatellut keskimäärin noin puolimetriä. Leveydeksi noin neljä metriä. Kanootista riippuen tarvittava vedensyvyys vaihtelee, mutta mikään kanootti ei tietääkseni tarvitse suurempaa vesisyvyyttä. Kanootin tarkoituksena on kuitenkin olla kevytrakenteinen ja matalassa vesistössä jopa ojissa kulkeva. Osa kanooteista kelluu aivan vedenpinnan tuntumassa kuten alla näkyvä freestyle kanootti. Näitä ei haittaa, vaikka pohja ottaisi kiinni, sillä aina voi melalla tyrkätä eteenpäin.

Kasvillisuus ongelma alkaa myös valjeta ja olen ehkä jo liiankin uppoutunut kasveihin tämän kurssin puitteissa, mutta perustelen tämän sillä, että kasvillisuus on ollut minulla aina se heikoin lenkki suunnitelmissa. Haastan siis itseäni tässä ja teen sen kunnolla mitä en ole aiemmin tehnyt. Nyt olen perehtynyt täysillä heiniin ja dynaamiseen istuttamiseen. Sain käsiini heinäoppaan ja dynaamisen kasvillisuuden oppaan. Luin nämä kummatkin kannesta kanteen ja samalla mietin millaista ympäristöä ja kasvillisuutta haluan suunnittelualueelle tuoda ja mitä haluan säilyttää. Päätin, että teen Monikonpuron varteen dynaamista kasvillisuutta ja meren rantaan yritän luoda perinneympäristöä.

• Aino Karilas, Dynaaminen kasvillisuus, kaunista ja kestävää monimuotoisuutta rakennetuille alueille.
• Katja Orrainen, Heinäopas, koristeheinien käyttö viheralueilla.

Rannassa on aiemmin kasvanut rantaniittyä. Joten päätin että yritän luoda rantaniityn uudestaan oikeita heinälajeja valitsemalla. Mielestäni valitsin hyvät kasvilajit, mutta en todellisuudessa tiedä miten ne viihtyvät toistensa kanssa. Valitut lajit sietävät kyllä hyvin suolaa ja savista maata, jota merenrannalla tässä kohteessa on paljon. Näin laajojen alueiden istuttaminen vaatisi kyllä kasvi-experttiä tai vähintään hortonomia, Opiskelijana alkaa helposti kynä vapista, kun puhutaan tuhansista istutettavista kasveista.

Dynaamisen istuttamisen valitsin monikonpuron läheisyyteen, sillä suunnitelman tarkoituksena on, että myös puro on dynaaminen ja muuttaa muotoa vuosien varrella. Ajatuksena on, että myös tämä dynaaminen kasvillisuus leviää ja vaihtaa paikkaa puron mukana. Näin koko alue on jatkuvassa muutoksessa, eikä ole mitään estettä sille, etteikö alue voisi löytää luonnollista olemustaan.

Tässä vielä kaavio siitä kuinka dynaaminen istuttaminen tässä kohteessa toimisi. Kuva on hyvin laskennallinen ja väritykseltään melko psykedeelinen, mutta näin se on helpointa hahmottaa, kun puhutaan 20 eri kasvilajista. Tässä esimerkkialueessa on neljätoista kertaa 2m x 2m kokoista neliötä. Jokaisessa neliössä on loppujen lopuksi 40 kasvia. Tämä arvio perustuu siihen, että näiden lajien ohjeellinen istutustiheys on 10kpl /m2. Näin ollen pelkästään tällä esimerkkialueella olisi 11 200 kasvia. En toki ajatellut, että näitä kaikkia yksitellen istutettaisiin, vaan tarkoituksena olisi istuttaa pieni osa aluksi ja sitten kylvää loput, jotta työt olisivat nopeampia ja helpompia.

Nyt olen työstänyt suunnitelmaani jo jonkin aikaa ja tuntuu siltä, että olen saanut suuressa kuvassa peruslinjat kohdalleen. Viimeviikon ohjauksessa tuli esiin erinäisiä asioita kuten millainen kalakanta Monikonpurossa on tai mikä sen virtaama on.

Kalakanta määrittää esimerkiksi sitä millaista pohja ainesta purossa kannattaa hyödyntää, jotta se olisi mahdollisimman viihtyisä kyseisille uiskentelijoille. Aikani etsiskelin tietoa Monikonpurosta ja lopulta löysin Espoon virtavesistä tehdyn selvityksen. Kyseinen selvitys oli tehty hiljattain vuosina 2020-2021. Selvityksestä selvisi seuraavaa; Monikonpuron kalakanta ei siis ole kovinkaan vahva tällä hetkellä, mutta on osoittanut suuria elpymisen merkkejä. Vuonna 2020 puroon kylvettiin meritaimenia ja yläjuoksulle kunnostettiin meritaimenille sopivia kutupaikkoja. Selvityksessä huomattiin, että Monikonpuron meritaimen kanta alkoi kasvamaan vauhdikkaasti vuosien varrella. Nykyään Monikonpuroa tituleerataankin yhtenä ”Espoon potentiaalisimmista meritaimenpuroista”.

Alkuperäinen meritaimenkanta oli ehtinyt jo Monikonpurosta katoamaan, mutta istutusten ja kutupaikkojen ansiota kanta on taas nousussa. Puron ympärillä on touhuttu viimevuosina paljon muutakin. Esimerkiksi monikonpuron pääuomaan on perustettu vuonna 2018 Monikonpuron luonnonsuojelualue. Veden laatu ei ollut niin huonolla tolalla, kun aiemmin olin ajatellut. Toki mittauspiste voi olla sellaisessa paikassa, johon talin jätemäen likaiset vedet eivät pääse. Selvityksessä kyllä kerrotaan, että piste olisi ollut Vermon eteläpuolella, mutta ei varmaan ihan loppujuoksulla. Vesistön laatu oli kokonaisuudessaan hyvä, mutta jotkin arvot olivat kohonneet kuten sähkönjohtavuus. Tämä voi viitata mahdollisesti kohonneeseen suolapitoisuuteen, mikä voi johtua teiden suolaamisesta tai väkilannoitteiden käytöstä pelloilla.

Espoon virtavesi selvitykseen voi tutustua tarkemmin täältä: https://static.espoo.fi/cdn/ff/VCjQsg3TmhVW4V9sWjb3h05DXvQu0Hlf9kErnINEeUc/1640690464/public/2021-12/Pohjois-Espoon%20virtavedet%202021_Loppuraportti%20FINAL%2023122021.pdf

Syy siihen miksi uskoin vesistön tilan olevan paljon huonommassa kunnossa kuin todellisuudessa se on, oli tonttikäynnillä tehdyt havainnot. Monikonpuroon johtavassa vierisessä ojassa oli selvästi havaittavissa öljyä veden pinnassa ja näky oli karmea. Kuvassa heijastava öljypinta ei näy hyvin, mutta erittäin puuroinen vedenlaatu välittyy tästä kuvasta hyvin.

Halusin silti pitäytyä suunnitelmassa, jonka yhtenä tarkoituksena oli parantaa monikonpuron vedenlaatua.

Virtaamasta en löytänyt tarkempaa tietoa, vaikka yritin etsiä. Päädyin siis päättelemään, että uoma on 8 metriä leveä, joka pitää suurin piirtein paikkansa, jos ilmakuvasta mittaa. Jaoin 8 metrin uoman pienempiin 4 metrin uomiin ja ajattelin, että kaksi neljän metrin uomaa vastaa yhtä 8 metrin uomaa. Tällä tavoin virtaama pysyisi samana suunnitelma alueen alkupäässä. Uomaverkoston onkin jo tarkoitus muokata virtaamaa, jotta esimerkiksi kiintoaines vajoaa pohjaan ennen, kun se joutuu mereen.

Seuraavaksi yritän pohtia suunnitelman ja urheilulajien vahvempaa suhdetta toisiinsa. Yritän myös miettiä, millaista kasvillisuutta haluan tuoda rannan ja puron läheisyyteen. Sekä miten se palvelisi melontaa, kalastusta tai lintubongausta. Näillä eväillä lähden taas etenemään työssä.

Konseptivaiheen selkeytyminen ja vain toiseen osaan keskittyminen helpotti suunnittelualueen hahmottamista. Alustavat suunnitelmat syntyivät suhteellisen jouhevasti. Alustavaa muodonantoa olin jo ehtinyt ajatella pidemmän aikaa. Siihen vaikutti suuresti Juhani Pallasmaan teos, Eläinten arkkitehtuuria. Konseptin valinnassa olin myös pohtinut jo alustavasti millaista muotoa mahdollisesti voisin lähteä luonnostelemaan.

Alustavan suunnitelman muodonantoon tutkin Eläinten arkkitehtuuria kirjan avulla paljon eläinten pesiä ja niiden tekemiä rakenteita. Seittimäiset ratkaisut ovat eläinmaailmassa yleisiä, sillä niiden kestävyys on hyvä, kun ne tukeutuvat useampaan kiintopisteeseen. Halusin löytää jonkin muodon, joka olisi eläinlähtöinen ja jota esiintyisi alueella. Aluksi pohdin lepakoiden siipien muotokieltä, mutta nopeasti kävi ilmi, ettei se soveltuisi toistettavaksi kuten puhdistavissa altaissa toivoisin. Toinen kokeilu oli hämähäkin verkko. Verkon muotokielen avulla olisin johdatellut monikonpuron uomaa mutkikkaasti eteenpäin. Tämä osoittautui myös hankalaksi vaihtoehdoksi, sillä olisi vaatinut suuresti tilaa ja maastonmuokkausta, jotta hämähäkkiverkon ulkoasu olisi nähtävissä. Lopuksi päädyin tekemään hunajakennosta tutun kuusikulmion perusteella luonnoksia. Hunajaa tuottavat mehiläiset tulivat mieleen rantaniityn pörriäisistä ja sitä kautta päädyin valitsemaan kuusikulmion. Kuusikulmio osoittautui hyvin toimivaksi ja samaa muotoa pääsin hyödyntämään läpi koko alueen eri elementeissä.

Aire joen kunnostus on inspiraationa suunnitelman keskiosan uomaverkostoon. Aire joki sijaitsee Sveitsissä ja sen kunnostus operaatiossa maahan kaivettiin salmiakkikuvioinen verkosto, jonka tarkoituksena on ohjata jokea löytämään vapaasti oma luonnollinen uomaverkosto. Kyseisen joen kunnostusoperaatio oli ilmeisen menestyksellinen, joten päädyin ottamaan tästä inspiraatiota. Aire joen kunnostusoperaatioon voi tutustua lisää esimerkiksi täältä: https://landezine-award.com/renaturation-of-the-river-aire-geneva/

Suunnitelmaa kasaamaan

Viimeksi ongelmaksi koitui liian laaja suunnittelualue, Sen supistaminen oli ensisijainen tehtävä. Pilkoin konseptissa esittämäni suunnittelualueen pienemmiksi konsepteiksi. Menin ohjaukseen kahdella erityyppisellä konseptilla. Ensimmäisessä esitin toimintoja Talin jätemäen ympäristöön ottaen huomioon sen, että tulevaisuudessa se kapseloitaisiin ja maisema muuttuisi merkittävästi. Toisessa konseptissa esitin toimintoja monikonpuron kupeeseen ja puron kunnostamismahdollisuuksia.  Esitin konseptit ohjauksessa, jossa keskustelimme niiden hyvistä ja huonoista puolista.

Lopulta päädyin valitsemaan ohjauksessa käydyn keskustelun pohjalta monikonpuron ympäristöön keskittyvän konseptin. Monikonpuron veden tilan parantaminen haastaa minua sopivasti opettelemaan uutta hulevesien puhdistamisesta ja vesistöjen ennallistamisesta. Veden tilan parantaminen on keskeinen osa konseptiani, sillä liikuntaympäristöt, jotka olen alueelle valinnut ovat riippuvaisia vesistöstä. Mitä puhtaampaa vesi on, sitä mielekkäämpää harrastusympäristöä pystyn luomaan.

Lajeiksi valikoitui lopulta melonta, soutu, polkujuoksu, lintubongaus, kalastus ja muut luonnosta inspiroituneet harrastelajit. Kilpaurheiluun tähtäävää ympäristöä ei ollut tarkoitus luoda.

Ongelmakohdiksi jo tällä hetkellä voin aavistaa sen, kuinka saan yhdistettyä ajatuksen puroa puhdistavista altaista ja melonnasta. kyllähän se koskenlaskun mahdollistaisi, mutta tontilla oleva korkeusero ei taida olla riittävä luomaan tarvittavaa virtausta. Toiseksi haasteeksi nousee niin kutsuttujen rauhallisten lajien kuten kalastuksen ja lintubongauksen yhdistäminen vauhdikkaampiin lajeihin. Esimerkiksi kasvillisuuden keinoilla näitä voi erotella tai yhdistellä tarkoituksen mukaan.

Ohjauksessa minua kannustettiin aloittamaan jo alustava suunnittelu ja kartan päälle piirtäminen. Kehotettiin myös käymään tontilla uudemman kerran, sillä visio on selkeytynyt ja oikeat paikat asioille on helpompi hahmottaa luonnossa, kuin kartalla. Tällaista siis aion seuraavaksi puuhata. Tontille –> havainnot paperille –> alustavat luonnokset –> alustavat suunnitelmat –> ohjaukseen.

Konseptin kiteyttäminen ja jatkokehitys

Konseptivaiheeseen mennessä konseptini ei ollut vieläkään hyvin kiteytynyt. Minulla on edelleen mielessä monta vaihtoehtoa, joita haluaisin viedä eteenpäin. Alussa ajattelin, että voisin luoda alueelle yhtenäisen yleissuunnitelman ja perehtyä tarkemmin muutamaan alueeseen, luoden niille tarkempaa suunnittelua.

Todellisuudessa tallainen lähestymistapa kurssin puitteissa ei ole mahdollista, sillä aikaa kuluisi liikaa. Se tuli esille myös konseptivaiheen esittelyssä. Sain palautetta alueen laajuudesta ja sen työmäärästä ja kuormittavuudesta. Ei olisi välttämättä mielekästä tehdä liian laajaa suunnitelmaa näin rajatussa ajassa. Sain myös palautetta rönsyilevästä konseptista. Kirkkain idea jäi uupumaan ja se tietenkin vaikeutti esityksen seurantaa. Tämän jo tiesin etukäteen. En oikein vieläkään tiedä mihin alueeseen keskittyisin. Vaihtoehdoista on vaikea valita parasta, kun kaikissa on hyviä puolia.

Kiitosta konseptivaiheen esityksestä sain hyvästä taustoituksesta ja perehtyneisyydestä alueeseen. Sain myös onnistuneesti perusteltua suunnittelualueen. Alkuun minua mietitytti se, että olenko valinnut suunnittelualueeksi liian luonnonvaltaaman alueen ja että se osoittautuisi muurahaispesäksi, jota ei parane tökkiä. Tekemäni luontoarvojen selvityskartan avulla sain kuitenkin nostettua esille tärkeitä alueen arvoja ja se auttoi myös rajaamaan suunnittelualuetta tarkemmin Perkkaan puoleiseen kosteikkoalueeseen.

Kommenttien pohjalta tuntuu nyt siltä, että ideoita riittää, vaikka kavereille jaettavaksi, mutta sopivaa punaista lankaa on vaikea löytää. Ensiviikon ohjaukseen teen muutaman rajauksen ja ideoinnin tarkemmista alueista ja sovellan konseptiani niihin. Ohjauksen perusteella valitsen sitten sen mitä lähden jatkokehittämää.

Arvioinnista ideoita

Tehtävänä oli arvioida kolmea konseptivaiheen esitystä. Konseptien arviointi johti siihen, että niihin täytyi myös perehtyä syvällisemmin. Tämän seurauksena eteen tuli paljon ideoita, joita voisi omassakin työssä hyödyntää. Arvioijan saappaisiin hypätessä oppii myös itsestään paljon uutta. Varsinkin kirjallisen arvion kirjoittaminen voi olla haastavaa, ettei arviosta tule liian tuomitsevan kuuloista tai hyökkäävää. Kuitenkin rakentavaa palautetta on hyvä antaa, jotta tekijällä on työkaluja konseptin hiomiseen ja eteenpäin viemiseen. Pelkän positiivisen palautteen saaminen helposti jämäyttää paikalleen, kun ei ole mitään epäkohtaa mihin tarttua.

Inspiraatiota vai inhoa urheilupuistoista.

Referenssien käsittely on tärkeä osa suunnittelutyötä. Kuten myös tälläkin kertaa.  Kävimme kurssin kanssa vierailemassa Myyrmäen urheilupuistossa. Urheilupuisto oli hyvin perinteinen urheilun ehdoilla tehty kokonaisuus, jossa pääpainona oli suorituspaikkojen laatu ja huollettavuus. Kiersimme huollon kanssa puistoa ympäri ja he kertoivat ongelmakohdista puistoa huollettaessa. Minusta turhan käytännönläheistä. Onhan huolto toki tärkeä osa urheilupuiston elinkaarta, mutta olen kyllä eri mieltä siitä, että puistot tulisi suunnitella huollolle sopiviksi eikä huolto puistoon sopivaksi.

Valopilkkuna perinteisen urheilupuiston kokonaisuudessa oli mielestäni jaettu alue skeittauksen ja oleskelun kanssa. Jaettu tila jatkui yhtenä akselina suljetun pysäköinnin alueelle, joka avataan vain suurten tapahtumien yhteydessä. Muuten alueella on asfalttimaalauksia ja liikkumiseen innostavia kuvioita. Jaettu tila oli vielä suhteellisen karu, sillä asfaltti maalaukset evät yksinään riitä kovin kummoisen tilan luontiin. Mielestäni pinta materiaaleilla ja muilla keinoilla olisi voitu viedä kokonaisuutta vielä pidemmälle.

Valtavia kenttiä olisi voinut maisemoida puiden avulla. Tämä on kuitenkin haastavaa, sillä kenttien läheisyyteen ei olisi hyvä laittaa lehtipuita, sillä lehdet varisevat kentälle. Minusta hölmö näkökulma, sillä puut tiputtavat lehtiä merkittävästi 2 kuukautta koko vuodesta. Siitähän hyvä alkulämmittely saataisiin, kun haravoitaisiin koko joukkueen voimalla kenttä lehdistä. Jos luonto ärsyttää, voi mennä sisähalleihin pelaamaan.

Ymmärrän jos skeitti puistojen läheisyyteen ei haluta lehtipuita, koska märät lehdet liimautuvat sileään betoni pintaan liisterin lailla. Niitä ei saa edes nyppimällä irti, mutta tekonurmi tai hiekkakentillä tallaista ongelmaa ei ole.

Toivottavasti tulevaisuudessa urheilupuistojakin voisi suunnitella enemmän puistoina eikä suorituspaikkoina, tällöin ne palvelisivat paremmin myös muita kuin harrastajia ja ympäristönä ne olisivat monipuolisempia.

Huomio Yksityiskohtiin

Myyrmäen urheilupuiston vierailun aikana tehtiin loistava sormiharjoitus, jossa tavoitteena oli kiinnittää huomiota yksityiskohtiin ja niiden mittaamiseen. Piirustuksista ei aina käsitä asioiden oikeita mittasuhteita, joten luonnossa mittaaminen mielestäni hyvä tapa kehittää hahmotuskykyä. Näitä harjoituksia olen tehnyt myös aiemmin, mutta olisi hyvä tehdä aina uudenlaisen ympäristön yhteydessä. Tällä kertaa uutena ympäristönä oli skeitti puisto.

 

Historian havinaa

Olympialaiset ovat urheilun pyhä juhla ja monen lajin osalta arvostetuimmat kisat. Eivät kaikkien, sillä jotkin lajit ovat tungettu kilpailulle sopivaan muottiin ja suurin osa lajista on jäänyt sen ulkopuolelle. Tallaisia lajeja ovat esimerkiksi kiipeily, skeittaus, lumilautailu ja monet muut ”uudet” olympialajit. Nyt myös parkour-ammattilaiset pelkäävät saman käyvän heidän lajilleen. Valtaako olympialaiset turhaan kaikkia lajeja?

Täytyy kuitenkin pitää mielessä mitä kaikkea olympialaiset ovat pitäneet sisällään antiikin aikaan. Ne eivät olleet vai urheilun juhlaa vaan myös kulttuurin sekä musiikin juhlaa ja näissäkin kilpailtiin. Nykyään olympialaiset ovat erittäin kapeakatseiset urheilukilpailut.

Olympialaisten historia on varsin mielenkiintoinen ja voimakkaasti sidoksissa kreikkalaiseen mytologiaan, jumaliin ja kulttuuriin. Yhdellä luennolla kävimme läpi pienen osan tästä historiasta, joka kokonaisuutena vaatisi päivien luennoimisen. Mutta jos yksi asia täytyisi nostaa olympialaisten historiasta esiin, sanoisin yhteisöllisyys. Antiikin Kreikan ajan kaupunkivaltiot kokoontuivat yhteen selvittämään erimielisyyksiä kilpaillen ja tällöin sodat jätettiin sikseen. Onneksemme osa tästä yhteisöllisyydestä on säilynyt vielä moderneihin olympialaiskilpailuihin, jolloin ilmasta voi aistia yhteishengen.

Luento vahvisti myös mielipidettäni siitä mitä tehdä, jos ajatus ei luista. Aina kun suunnittelu sakkaa on hyvä tukeutua historiaan. Kaikki on jo kehitetty, joten hyvin lainaamalla historiasta voi saada aikaan jotain suurenmoista. Yhdistelemällä historian paloja saa suunnitelman, eli palapelin valmiiksi.

Sparraus vai unohdettu tapa

Saimme tehtäväksemme ”sparrata” toistemme konseptiluonnoksia. Tämä ei tuntunut sinänsä tehtävältä. Sillä aiemmilta opiskeluvuosilta tutut kotiluokat ajoivat lähes saman asian ilman tehtävääkin. Ohimennen suunnitelmista kyseltiin ja keskusteltiin vuosikurssilaisten kanssa. Tätä helpotti vielä se, että kaikilla oli lähes samat kurssit, joten kaikki pähkäilivät samojen kysymysten parissa. Pidemmälle opinnoissa siirryttäessä ja koronan runteleman opintopolun varrella tämä tapa on jäänyt kokonaan pois. Tehtävä palautti tähän muinaiseen pre-korona tapaan.

Sparrauksesta sai paljon ideoita konseptiin ja omien ideoiden selittäminen toisille myös selkeytti niitä. Konseptissani on nyt valtava nippu ideoita, joista pitäisi poimia parhaat ja päältä ja yhteensovittaa niitä.

Etenee…kö?

Paikaksi olen valinnut Vermon ja laajalahden väliin jäävän kosteikkoalueen. Alue on myös Helsingin kaupungin kehityksessä, sillä vanha kaatopaikka (Talin huippu) alueella halutaan kunnostaa.

Sparraus ja ohjaus selkeytti suuntaani kohti eläinten arkkitehtuuria ja koskematonta luontoa. Miten saan urheilulajeja sijoitettua niin, etteivät ne kuluta puhki arvokasta maisemaa. Kuinka sidon ideani osaksi suurmaisemaa ja alueen historiaa, sekä missä mittakaavassa etenen? Näiden kysymysten äärellä pähkäilen seuraavat viikot ja yritän saada aikaan toimivan konseptin, joka huomioi luonnon ohella myös käyttäjät ja valmiit rakenteet sekä tulevaisuuden visiot alueella.

Ensiksi on tehtävä selvitys konseptin tueksi, karttoja ja paljon karttoja.

 

Mitä, missä, milloin.

Inspiraatiopäivä Lapsetin toimistolla 12.9. oli kiintoisa ja pääsin tutustumaan liikunta- ja leikkialueisen suunnitteluun hieman eri näkökulmasta.

Liikunta- ja leikkialueet kehittyvät jatkuvasti ja niissä käytettävät turva-alustat ovat iso osa alueen estetiikkaa ja käytännöllisyyttä. Lapsetin luennoilla tuli selvästi ilmi kuinka suuressa merkityksessä kestävyys ja ekologinen ajattelutapa on heidän brändinsä ideologiaa.

On kuitenkin tärkeää huomata, ettei kaikki uudet keksinnöt välttämättä vastaa korvattavia tuotteita ja täytä kuluttajan tarpeita. Lapsetillakin huomattiin, että tietyt täyteaineet tekonurmessa muuttavat ”lajinomaisuutta”. Eli sitä kuinka lajia pelataan erilaisilla pinnoilla. Joutuuko karttamaan tiettyjä liikkeitä, ettei satu haavereita.

Lapsetilta kerrottiin innoissaan uudesta tuotteesta keinotekonurmilla, jonka tavoitteena on korvata kumirouhe jalkapallokentillä. Ajatus ja tavoitteet ovat hyviä, mutta Suomen rajut ilmasto-olot rajoittavat tuotteen käyttöä. Keskustelin Lapsetin uutuus tuotteesta työpiirissä ja kuulin paljon erilaista palautetta kohteista, jossa tuotetta oli kokeiltu. Esimerkiksi Turussa kokeiltu puurouhe tekonurmen seassa lahosi nopeasti ja oli hyödytön. Kohteessa epäiltiin meri-ilmaston vaikuttaneen puurouheen ikään.

Tärkeintä kuitenkin on, että uusia ekologisia innovaatioita liikunta- ja leikkipaikoille keksitään ja kehitetään. Urheilu- ja muut kentät ovat suuria ja niissä käytettävien tuotteiden volyymit valtavia, joten jo pieni parannus Tuotteessa voi vaikuttaa suuressa mittakaavassa valtavasti.

Suunnittelijana on tärkeä pitää mielessä suuret volyymit ja kuinka pienet päätökset voivat kerryttää joko suuren hiilijalanjäljen tai pienentää sitä reippaasti. On myös pidettävä mielessä tuotteiden elinkaari, huoltomahdollisuudet, pinnoitteet, perustaminen ja loputon lista muita aiheita jotka vaikuttavat kestävyyteen ja hiilijalanjälkeen.

Uudet urbaanit urheilulajit

Lapsetin vierailun jälkeen pääsimme sukeltamaan urbaanin urheilun pariin. Parkour akatemiasta ammattilais-parkour-urheilija esitteli lajin pintapuolisesti. Parkour on urbaani jo juuristaan, sillä laji on kehittynyt Pariisissa 1980-luvun aikana.

Minulle laji oli jo ennestään tuttu nuoruusvuosilta, eli ala- ja yläkouluiältä. Kaupungissa asuessa urbaanit lajit ovat ajan myötä tulleet tutuksi. Tarkastelin tällä kertaa lajia maisema-arkkitehtuurin näkökulmasta ja huomasin, että lajiin tarkoitetut harjoitusalueet eivät tarjoa lajille hyviä puitteita vaan antavat lähinnä mahdollisuuden alittelijoille kokeiluun. Parhaat harjoituspaikat oli selvästi paikkoja, johon ei ollut tarkoitus päästä tai kohde oli tarkoitettu ensisijaisesti muuhun käyttöön. Tämän kaltaiset ”vahinko spotit” ovat lajille tärkeitä, kehittävät lajia ja edesauttavat sen mukautuvuutta urbaanissa kaupungissa.

Viikkotehtävänä oli tutustua omatoimisesti ennestään tuntemattomaan urheilulajiin. Vaikein osuus minulle oli löytää urheilulaji, jota on suhteellisen helppo lähteä pääkaupunkiseudulla kokeilemaan ja jota en olisi jo kokeillut.

Päädyn kokeilemaan padelia, joka on ollut kovassa nousussa viimevuosina. Itse kutsuin padelia ”lasten tennikseksi”, sillä vaahtomuovimailat ja aidattu lasihäkki antoivat sellaisen mielikuvan. Tosiasiassa laji oli mielenkiintoinen yhdistelmä tennistä ja squashia. Kimmokkeet lasiseinien ja kovien pintojen kautta toivat urbaania tunnetta. Lajin nopea tempo sopii myös hyvin kaupungin sykkeeseen. Suuresta suosiosta johtuen päädyimme kentälle, joka sijaitsi Itäkeskuksessa peltihallin ja parkkipaikan välissä. Ei kovin mieluisa ympäristö harjoitteluun. Mieltä kuitenkin lämmitti se, että olen nähnyt padel-kenttiä paljon mukavammissakin paikoissa, esimerkiksi meren rannalla. Kova tuuli ei lasiseinillä suojattua kenttää haittaa. Laji on loistava urbaani ja kompakti tennis pienellä squash twistillä.

Padel-kenttiä Kuopiossa. (lähde: https://padelclub.fi/bellanranta)

Aiheena liikuntaympäristöt

Liikunta ulkoympäristössä ei usein tarvitse suurta infrastruktuuria ympärilleen. Suurelle osalle aktiiviliikkujista riittää vain lenkkipolku ja läntti metsää. Perinteisten ulkoilumuotojen kuten lenkkeilyn tai kävelyn suosio on pysynyt hyvänä huolimatta uusien trendilajien hurmoksesta kuten padel.

Suuria tasaisia kenttiä vaativat urheilulajit kuten jalkapallo tai pesäpallo vaativat paljon suurempaa infrastruktuuria kuin lenkkipolut. Erona kuitenkin, että samoilla kentillä voidaan harjoitella sekä kilpailla, kun taas lenkkipolku tarjoaa lähinnä harjoitusominaisuuksia. Juoksussa kilpailemiseen tarvitaan taas suurta infraa vaativat erittäin tasaiset juoksuradat ja ympärille stadion.

Liikuntaympäristöt pitää siis suunnitella kohdeyleisöä ajatellen. Kilpaurheilu vaatii poikkeuksetta lähes jokaisessa lajissa laajaa suunnittelua vaativan standardimittaisen tilan, jossa kyseistä lajia voidaan harjoittaa. Arki- tai aktiiviliikkujalle kelpaa huomattavasti kevyemmät puitteet.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä kenttien ja lenkkipolkujen monitoimisuus. Samalla kentällä tai polulla voi harrastaa useaa eri urheilulajia. Avoin kenttä on joustava kuin koulun liikuntasali, jossa koululaiset harjoittavat vaikka minkälaista liikuntaa.

Ensi innostus

Kurssin ensimmäisellä kerralla läpikäydyt kohteet herättivät mielenkiintoni. Kuinka standardi mittaiset kilpailu ja harjoittelukentät tai radat voitaisiin irrottaa perinteisistä stadion tyyppisistä ratkaisuista kuten Tussols Basil Athletics Stadiumilla on tehty. Aloin pohtimaan millä tavoin muita samantyyppisiä kenttiä vaativia lajeja voitaisiin suunnitella enemmän ympäristön ehdoin. Mieleeni tuli myös Tapiolan Silkkiniitty, jossa jalkapalloa on pelattu vuosikaudet ilman standardimitoituksia. Mitä jos Silkkiniityllä ajettaisiin ja huollettaisiin nurmikkoa jalkapallokentän kokoiselta alueelta tehokkaammin ja aika ajoin maalattaisiin nurmikkoon rajat. Saataisiinko sinne istutettua standardit täyttävä jalkapallokenttä Ilman sen suurempaa ympäristön muokkaamista.

Tapiola, Silkkiniitty

Omat kokemukset

Oma lähtökohtani liikuntaan on kokeileva ja joustava. Yleensä liikun paljon pyörällä ja urheilen ympäristön tarjoamin ehdoin. En lähde jäähallille luistelemaan keskellä kesää vaan luistelen luonnon kentillä. En myöskään pelaa jalkapalloa kuplahalleissa keskellä talvea vaan harrastan sitä vain kesäisin ulkona. Myös urbaani ympäristö tarjoaa mahdollisuudet monenlaiseen ulkoiluun sekä kesäisin, että talvisin. Nuorempana kokeilin kaikenlaisia urbaaneja lajeja kuten skeittausta, BMX-pyöräilyä, scoottausta ja parkouria. Kaupungissa asuessa myös kaupunkiympäristöä on hyvä hyödyntää liikuntaan.

Maisema-arkkitehtuurin parissa työskennelleenä minulla on lähinnä kokemusta vasta tuulipukukansan liikuntaympäristöjä ajatellen. Lenkkipoluista ja ulkokuntosaleista on kokemusta, mutta standardimittaiset kentät ovat vieras tuote. Usein itsellenikin riittää monitoiminen pelinurmi ilman sen tarkempia mitoituksia. Urheilen mielelläni urheilun ilosta enkä kilpailusta.

Welcome to Aalto. This is your first post. Edit or delete it, then start blogging!