Inspiraatiota vai inhoa urheilupuistoista.
Referenssien käsittely on tärkeä osa suunnittelutyötä. Kuten myös tälläkin kertaa. Kävimme kurssin kanssa vierailemassa Myyrmäen urheilupuistossa. Urheilupuisto oli hyvin perinteinen urheilun ehdoilla tehty kokonaisuus, jossa pääpainona oli suorituspaikkojen laatu ja huollettavuus. Kiersimme huollon kanssa puistoa ympäri ja he kertoivat ongelmakohdista puistoa huollettaessa. Minusta turhan käytännönläheistä. Onhan huolto toki tärkeä osa urheilupuiston elinkaarta, mutta olen kyllä eri mieltä siitä, että puistot tulisi suunnitella huollolle sopiviksi eikä huolto puistoon sopivaksi.
Valopilkkuna perinteisen urheilupuiston kokonaisuudessa oli mielestäni jaettu alue skeittauksen ja oleskelun kanssa. Jaettu tila jatkui yhtenä akselina suljetun pysäköinnin alueelle, joka avataan vain suurten tapahtumien yhteydessä. Muuten alueella on asfalttimaalauksia ja liikkumiseen innostavia kuvioita. Jaettu tila oli vielä suhteellisen karu, sillä asfaltti maalaukset evät yksinään riitä kovin kummoisen tilan luontiin. Mielestäni pinta materiaaleilla ja muilla keinoilla olisi voitu viedä kokonaisuutta vielä pidemmälle.
Valtavia kenttiä olisi voinut maisemoida puiden avulla. Tämä on kuitenkin haastavaa, sillä kenttien läheisyyteen ei olisi hyvä laittaa lehtipuita, sillä lehdet varisevat kentälle. Minusta hölmö näkökulma, sillä puut tiputtavat lehtiä merkittävästi 2 kuukautta koko vuodesta. Siitähän hyvä alkulämmittely saataisiin, kun haravoitaisiin koko joukkueen voimalla kenttä lehdistä. Jos luonto ärsyttää, voi mennä sisähalleihin pelaamaan.
Ymmärrän jos skeitti puistojen läheisyyteen ei haluta lehtipuita, koska märät lehdet liimautuvat sileään betoni pintaan liisterin lailla. Niitä ei saa edes nyppimällä irti, mutta tekonurmi tai hiekkakentillä tallaista ongelmaa ei ole.
Toivottavasti tulevaisuudessa urheilupuistojakin voisi suunnitella enemmän puistoina eikä suorituspaikkoina, tällöin ne palvelisivat paremmin myös muita kuin harrastajia ja ympäristönä ne olisivat monipuolisempia.
Huomio Yksityiskohtiin
Myyrmäen urheilupuiston vierailun aikana tehtiin loistava sormiharjoitus, jossa tavoitteena oli kiinnittää huomiota yksityiskohtiin ja niiden mittaamiseen. Piirustuksista ei aina käsitä asioiden oikeita mittasuhteita, joten luonnossa mittaaminen mielestäni hyvä tapa kehittää hahmotuskykyä. Näitä harjoituksia olen tehnyt myös aiemmin, mutta olisi hyvä tehdä aina uudenlaisen ympäristön yhteydessä. Tällä kertaa uutena ympäristönä oli skeitti puisto.
Historian havinaa
Olympialaiset ovat urheilun pyhä juhla ja monen lajin osalta arvostetuimmat kisat. Eivät kaikkien, sillä jotkin lajit ovat tungettu kilpailulle sopivaan muottiin ja suurin osa lajista on jäänyt sen ulkopuolelle. Tallaisia lajeja ovat esimerkiksi kiipeily, skeittaus, lumilautailu ja monet muut ”uudet” olympialajit. Nyt myös parkour-ammattilaiset pelkäävät saman käyvän heidän lajilleen. Valtaako olympialaiset turhaan kaikkia lajeja?
Täytyy kuitenkin pitää mielessä mitä kaikkea olympialaiset ovat pitäneet sisällään antiikin aikaan. Ne eivät olleet vai urheilun juhlaa vaan myös kulttuurin sekä musiikin juhlaa ja näissäkin kilpailtiin. Nykyään olympialaiset ovat erittäin kapeakatseiset urheilukilpailut.
Olympialaisten historia on varsin mielenkiintoinen ja voimakkaasti sidoksissa kreikkalaiseen mytologiaan, jumaliin ja kulttuuriin. Yhdellä luennolla kävimme läpi pienen osan tästä historiasta, joka kokonaisuutena vaatisi päivien luennoimisen. Mutta jos yksi asia täytyisi nostaa olympialaisten historiasta esiin, sanoisin yhteisöllisyys. Antiikin Kreikan ajan kaupunkivaltiot kokoontuivat yhteen selvittämään erimielisyyksiä kilpaillen ja tällöin sodat jätettiin sikseen. Onneksemme osa tästä yhteisöllisyydestä on säilynyt vielä moderneihin olympialaiskilpailuihin, jolloin ilmasta voi aistia yhteishengen.
Luento vahvisti myös mielipidettäni siitä mitä tehdä, jos ajatus ei luista. Aina kun suunnittelu sakkaa on hyvä tukeutua historiaan. Kaikki on jo kehitetty, joten hyvin lainaamalla historiasta voi saada aikaan jotain suurenmoista. Yhdistelemällä historian paloja saa suunnitelman, eli palapelin valmiiksi.
Sparraus vai unohdettu tapa
Saimme tehtäväksemme ”sparrata” toistemme konseptiluonnoksia. Tämä ei tuntunut sinänsä tehtävältä. Sillä aiemmilta opiskeluvuosilta tutut kotiluokat ajoivat lähes saman asian ilman tehtävääkin. Ohimennen suunnitelmista kyseltiin ja keskusteltiin vuosikurssilaisten kanssa. Tätä helpotti vielä se, että kaikilla oli lähes samat kurssit, joten kaikki pähkäilivät samojen kysymysten parissa. Pidemmälle opinnoissa siirryttäessä ja koronan runteleman opintopolun varrella tämä tapa on jäänyt kokonaan pois. Tehtävä palautti tähän muinaiseen pre-korona tapaan.
Sparrauksesta sai paljon ideoita konseptiin ja omien ideoiden selittäminen toisille myös selkeytti niitä. Konseptissani on nyt valtava nippu ideoita, joista pitäisi poimia parhaat ja päältä ja yhteensovittaa niitä.
Etenee…kö?
Paikaksi olen valinnut Vermon ja laajalahden väliin jäävän kosteikkoalueen. Alue on myös Helsingin kaupungin kehityksessä, sillä vanha kaatopaikka (Talin huippu) alueella halutaan kunnostaa.
Sparraus ja ohjaus selkeytti suuntaani kohti eläinten arkkitehtuuria ja koskematonta luontoa. Miten saan urheilulajeja sijoitettua niin, etteivät ne kuluta puhki arvokasta maisemaa. Kuinka sidon ideani osaksi suurmaisemaa ja alueen historiaa, sekä missä mittakaavassa etenen? Näiden kysymysten äärellä pähkäilen seuraavat viikot ja yritän saada aikaan toimivan konseptin, joka huomioi luonnon ohella myös käyttäjät ja valmiit rakenteet sekä tulevaisuuden visiot alueella.
Ensiksi on tehtävä selvitys konseptin tueksi, karttoja ja paljon karttoja.