Aikalaisena Thorbjörn Andersson

Viimeisessä viikkotehtävässä pääsin tutustumaan maisema-arkkitehti Thorbjörn Anderssoniin. Olisin halunnut tehdä hänestä myöhemmin kirjallisen tutkielman, mutta ilmeni, että hänet käsitellään jo tässä tehtävässä. Onnekseni ehdin varata hänet itselleni! Tehtävää tehdessäni harmittelin ainoastaan sitä, että olisi ollut mukavaa ehtiä tehtävän puitteissa tutustua hänen ajatusmaailmaansa vielä syvemmin.

”Nopeankin” tiedonhaun aikana tuli selkeästi esille, että Andersson on yksi aikakautensa merkittävimmistä ruotsalaisista maisema-arkkitehdeista, jopa sen keulakuva. Ruotsalaisilla maisema-arkkitehdeilla on halu muodostaa sosiaalisuutta lisääviä, ihmisarvoja tukevia ja kekseliäitä suunnitelmia ja paikkoja, jotka on suunniteltu huolellisesti. Andersson on tämän tyylin kansainvälisesti näkyvin ruotsalainen maisema-arkkitehti. Hänen meriittinsä ovat huomattavat ja arvostus maailmanlaajuisesti suurta. Hänen kohteisiinsa tutustuessani löysin niistä yhdistäviä tekijöitä: Andersson on tykästynyt erityisesti näköalaoleskelupaikkoihin sekä nurmiterasseihin graniittikivellä reunustettuna. Kohteita yhdistää selkeä ja arkkitehtoninen muotokieli, ihmisten yhdessäoloa ja kohtaamista lisäävät elementit, paikkalähtöisyys sekä tiimi päämaisema-arkkitehdin takana. Mielenkiintoisimmiksi kohteiksi koin Daniaparkin Malmössä erityisesti muotokielen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi, ja Askgravlundenin Askemissa elävien ja kuolleiden kohtaamispaikan elementtien ja sommittelun vuoksi. Näistä huolimatta Anderssonin työryhmän suunnittelema Physic Garden Sveitsin Baseliin lääkeyhtiö Novartikselle ja sen kopiointisuunnitelmat herättivät eniten pohdintaa.

Physic Garden on toteutettu vuonna 2012, ja sitä on edeltänyt suunnittelijoiden perehtyminen yritykseen, ympäristöön sekä luostaripuutarhoihin. Nykyinen lääkepuutarha syntyi näistä konteksteista. Intialaiset ovat kopioineet sen hyvin samankaltaisena: siitä on vaikeampi löytää eroavaisuuksia kuin samankaltaisuuksia. Andersson myöntää, että hän on imarreltu projektinsa huomioimisesta, että hänen luovuutensa perustuu inspiroitumiseen ja yhdistämiseen asioista jotka hän on nähnyt, mutta hänkään ei ole aiemmin nähnyt yhtä täydellisesti tehtyä kopiota. Hänestä ongelma on siinä, että intialaisten kopio on täysin irrotettu alkuperäisestä ympäristöstään; maisema-arkkitehtuuri on paikan taidetta, eikä hän usko että maisema-arkkitehtuuri kehittyy plagioinnin myötä.1

Mielestäni tämä oli hieno löytö kurssin teemaa ajatellen. Kuinka yleispätevää, erityistä, ainutkertaista ja kulttuurisidonnaista maisema-arkkitehtuuri yleensä on ja entäpä nyt tässä kohteessa? Tässä kohteessa suunnittelija tiimeineen on toisesta maasta ja hieman erilaisesta kulttuuripiiristä, mutta on siitä huolimatta ottanut selvää taustoista, inspiroitunut historiasta ja muodostanut perustellun syy-seuraussuhteen omaleimaisella suunnittelulla. Mielestäni Andersson on erittäin hienosti koostanut maisema-arkkitehtuurin luonteen kommentillaan: kyseessä on paikan taide. Olen täysin samaa mieltä, enkä voi millään lailla arvostaa intialaisten kopiosuunnitelmia – sehän ehkä kertoo nolosti heidän tasostaan. Maisema-arkkitehtuurin yksi hienoimmista luonteenpiirteistä on siinä, ettei kahta samanlaista ympäristöä, olosuhdetta ja kohdetta ole oikeasti olemassa luonnossakaan. Muistan jo maisemasuunnittelijan opinnoistani reilusti yli kymmenen vuoden takaa, kuinka joku opettajista korosti: suunnittelun sisältö ei voi tipahtaa avaruudesta vaan sen pitää sitoutua, olla suhteessa, ympäristöön, suunnitelmalle pitää olla syy. Koen, että tärkeintä on poimia toisista kulttuuripiireistä uusia näkökulmia sen konteksti ymmärtäen, ja soveltaen inspiroitua niitä tarpeen mukaan omaan suunnitteluun oman kulttuuriseen kontekstiin sopivana ja jatkettuna. Toivoisin, että paikan erityisyys, ainutkertaisuus ja kulttuurisidonnaisuus maisema-arkkitehtuurissa säilyisi.

Toisaalta on mahdollista, ettei paikan arvoja arvosteta ja kopioitavuutta ja sen helppoutta ja halpuutta aletaankin pitää tärkeänä arvona. Maailma alkaa myös olla jo niin pieni, koska kulttuurilliset kontekstit sekoittuvat koko ajan ja suunnittelu on entistä globaalimpaa nopean tiedonlevityksen myötä. Sekin on riski, sillä liika yhteneväisyys voi heikentää maisema-arkkitehtuurin kulttuurillista kontekstia ja monimuotoisuutta ja siten yksipuolistaa tarjontaa. Mitä jos maisema-arkkitehtuuriinkin rantautuisivat standardisoitujen talomallien tapaan esimerkiksi identtisesti katalogista ostettavat puutarha-, piha- ja leikkipuistomallit avaimet käteen tai viittä vaille valmiina malleina? Olisiko se uhka vai mahdollisuus? (Toivottavasti kukaan ei saa tästä nerokasta liikeideaa.) Paikan identiteetti, erityisyys, ainutkertaisuus ja kulttuurisidonnaisuus heikentyisivät radikaalisti, mutta onko näin tapahtunut jo nyt osittain esimerkiksi uusia asuinalueita rakennettaessa? Yhdyskuntasuunnittelu ja maisemasuunnittelu ovat olleet kohteille ainutkertaisia, mutta ne ovat saattaneet joiltain osin hävittää pitkälti alkuperäisen luonnon varsinkin menneinä vuosikymmeninä (esimerkkinä maaseudulle 1950-luvulla rakentunut esikaupunki Ruotsin Vällingby, jossa keskusta-alueella luontoa ei juuri sallittu – Suomestakin löytyy vastaavia lähiöitä melkein mistä tahansa kaupungista). Toisaalta, nykyään maisema-arkkitehtien työnkuvaan kuuluu nykyään mm. pyrkiä säilyttämään paikkojen omaleimaisimmat piirteet. Onneksi maailmaan ja maidenkin sisälle kuitenkin mahtuu ylipäätään niin paljon erilaisia maantieteellis-, kasvillisuus- ja kulttuurialueita, jotka tulevat aina rajoittamaan kaiken leviämistä tismalleen samankaltaisena.

Koin ja koen edelleen Anderssonin erittäin inspiroivana henkilönä, jonka uralle ei löydy Suomesta vastinetta maisema-arkkitehtuurin saralta. Olisin voinut käsitellä vielä pitkästikin hänen ajatuksiaan, mutta antaapa nyt olla. Ensimmäinen erä esitelmiä Ruotsin maisema-arkkitehtuurin aikalaisista oli mielenkiintoinen kattaus monipuolisia osaajia ja yrityksiä, joista yhtenä siis Andersson. Erityisesti jäi mieleen Monica Goran taiteellisuus, Funkian monipuolisuus ja ylipäätään ruotsalaisten maisema-arkkitehtien taitavuus. Kuten Riikka totesi yksityisessä keskustelussa maanantain jälkeen: monenlaisille tekijöille on tilaa. Mielestäni se kuvaa hyvin etenkin Ruotsin tilannetta Suomeen verrattuna. Toivottavasti Suomenkin ilmapiiri kypsyisi hiljalleen tähän ja tarvetta erilaisille osaajille ja yrityksille löytyisi!

En ole vielä varma, teenkö kirjallista tutkielmaa kurssin ”lisätehtävänä”. Olen varannut aiheekseni Ruotsin kansallispuistot ja niiden (kansallis)maisemallisen merkityksen, aiheen, joka syntyi kulttuurimaisemien tutkimisen jatkumona. Aihe kiinnostaa, mutta vielä enemmän olen kiinnostunut Ruotsin maisema-arkkitehtuurin tulevaisuuden suunnitelmista. Voisinko löytää tutkimustietoa, jossa suuntaudutaan kohti tulevaa? Esimerkiksi SLU:n (Sveriges Lantbruksuniversitet) sivuilta löytyy mielenkiintoisia tutkimuksia: voisinko sittenkin koota Ruotsin ajankohtaisimmat tutkimuskohteet maisema-arkkitehtuurin saralla? Toisessa blogikirjoituksessani toin esille kiinnostukseni Ruotsin maisema-arkkitehtuurin ajankohtaisiin aiheisiin juuri nyt ja tulevaisuudessa, ja tätä kautta voisin ehkä päästä taas hieman pidemmälle sen tuntemuksessa.

Lähteet

1 https://arkitekten.se/nyheter/thorbjorn-anderssons-verk-kopierat-i-indien/

Posted by Tuulia Nikula

Arkkitehtuuri ja maisema - Leave a comment

Ajatuksia ja inspiraatiota

Syvennyin edellisessä blogissani omaan aikakauteeni eli 1930-50-lukuihin viikkotehtävä 3:sta – ajankuvia ruotsalaisessa maisemassa – käsitellessä. Tällä kertaa tutustuin myös toisten blogeihin sekä tuon ajatuksiani esille muista aikakausista omaani tietenkään unohtamatta.

Tein Linnean blogista mielenkiintoisen löydön: en muistanutkaan, että hän oli lukenut August Strindbergin teoksen Hemsöbordan (1887) aiemman viikkotehtävän yhteydessä. Teos kertoo Linnean mukaan luontosuhteesta ja siitä, mitä luonto voi antaa ihmiselle. Omassa 1930-50-lukua käsittelevästä aikakaudesta löysin lyhyen tiedon, jota käsittelin Linnean blogin kommentissa: Strindberg on ollut yksi kirjailijoista, joka on teksteillään tuonut esille 1800-luvun Ruotsin huonoja olosuhteita, ja näin vaikuttanut inspiroiden 1930-luvulla vauhtiin päässeeseen funktionalismiin. Linnean tekemästä kirjan kuvauksesta tulee myös mieleen saman aikakauden toinen merkittävä vaikuttaja, taiteilija Bruno Liljefors, jonka tuotanto on yhtä lailla inspiroinut ruotsalaista funktionalismia. Hän on töillään tuonut esille luontosuhdetta ja näkemystään luonnosta itsensä korjaavana ja hyvin toimivana järjestelmänä. Sekä Liljeforsilla että Strindbergillä vaikuttaa olleen samankaltainen luontosuhde, joka on siirtynyt konkreettisesti taiteesta yhteiskuntaan ja maisemasuunnitteluun vasta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin. Vastaavia yhtymäkohtia käytiin myös kevyesti läpi nykyajan maisema-arkkitehtuurin kurssilla, mutta näihin olisi mielenkiintoista tutustua myös enemmän. Ylipäätään on erittäin mielenkiintoista, miten eri tekijöistä muodostuu erilaisia sekalaisia verkostoja, joiden yhteystyöstä tai samankaltaisuuksista voi pohtia toisten tekijöiden vaikutusta tekijän kädenjälkeen. Samaa pohdin jo edellisen postauksen yhteydessä ja toin esille omassa viikkotehtävä 3:n esityksessä. Mikä tahansa voi inspiroida suunnittelua tai aikakautta.

Linnea on myös vertaillut omassa blogissaan hyvin Suomen ja Ruotsin suhdetta kulttuuriin ja taas sen suhdetta maisemasuunnitteluun. Olin itsekin ajatellut jotain samantapaista, mutta en olisi ehkä tämän kurssin puitteissa ehtinyt muodostaa yhtä kattavaa ja perusteltua näkemystä. Hän toteaa teokseen ”Svensk trädgårdskonst under fyrahundra år” tukeutuen ja johtopäätöksiä tehden, että Suomesta uupuu sama avoimuus mikä Ruotsissa on, Suomen olosuhteet eroavat Ruotsin olosuhteista etenkin Etelä-Ruotsin osalta, ja puutarhataide / maisema-arkkitehtuuri on perspektiivi suuremmalle kulttuurille ja sen syntymiselle – ruotsalaiselle kulttuurille. Maisemasuunnittelun kehityksen merkitys 1900-luvun alkupuolella ja koko viime vuosisadalla Ruotsissa oli maalle merkittävä samaan aikaan kun Suomi toipui venäläistämisestä ja taisteli maailmansodissa.

Joitain samoja ajatuksia olen hajanaisesti mutta pääosin ajatuksen tasolla onnistunut luomaan kurssin aikana. Mielestäni tämä kokoaminen tiivistää hyvin Suomen ja Ruotsin olosuhteiden eroavaisuuden ja merkityksen maan maisema-arkkitehtuurille. Ruotsalaiset ovat suomalaisiin verrattuna monessa asiassa ”syntyneet onnellisten tähtien alle”.

Muiden aikakausien esityksiä ruotsalaisen maiseman osalta on ollut mukava seurata. Erityisesti minua kiinnostivat 1900-1920-luvun ja 1960-1970-luvun esitykset, jotka reunustivat omaa aikakautta. Niiden kautta oli mahdollista ymmärtää paremmin myös omaa aikakautta. Esimerkiksi 1900-luvun alku vaikutti yllättävänkin aktiiviselta kaudelta, ja oli mielenkiintoista tutustua 1960-70-luvun maisema-arkkitehtuurin funktionalismin jälkeen. Tulevaisuuden pohjana on aina menneen muistot, myös maisema-arkkitehtuurissa.

Tuon vielä esille mielenkiintoisen seikan omista tutkimusvuosikymmenistä: Ruotsissa käytiin 1930-50-luvuilla maisemasuunnittelualan sisällä voimakasta ja ymmärtääkseni aika riitaistakin keskustelua mm. alan koulutuksesta ja ammattinimikkeistä, johon ilmeisesti myös tanskalaiset alan ammattilaiset sekaantuivat. Eivor Buchtin väitöskirja on antanut myös tälle diskurssille tilaa (ks. tarkemmat tiedot edellisestä postauksesta). Kuten Eetu omassa blogissaan pohti historiallisen kontekstin riittävyyttä maisema-arkkitehtuurin opetuksessa – jonka pohdinnan jaan joka tasolla – pohdin samalla, että tiedän todella vähän suomalaisen koulutuksen ja ammattinimikkeen synnystä ja ylipäätään alan lähihistoriasta 1970-luvulta alkaen. Oikeastaan aiempikin historia on hämärän peitossa, sillä en ole suoraan maisteriopintoihin tulleena opiskellut nolosti Suomen maisema-arkkitehtuurin historiaa. Siihen on kuitenkin mahdollisuus tutustua Sinkkilän, Donnerin ja Mannerla-Magnussonin teoksen ”Unelma paremmasta maailmasta” avulla itsenäisesti, joka omastakin hyllystä jo löytyy. Teoksen perusteella suomalaisten suunnittelijoiden keskenkään ei ole vallinnut täyttä yksimielisyyttä suunnittelutyylistä, vaan näkemyksiä on ollut ainakin kahdenlaisia: esimerkiksi Jussi Jännes suunnitteli tyylilleen uskollisena Tapiolan Leimuniittyyn ympäristöstään erottuvan, modernistisen, geometrisen ja värikkään massaistutuksen, ja Katri Luostarinen taas vastusti tätä suunnittelutapaa ajaen itse suomalaisen maiseman erityispiirteitä huomioivaa suunnittelutapaa, jossa perusteena on luonto ja talonpoikainen kulttuuri. Jännes oli inspiroitunut brasialaisesta Marxinista, yhdysvaltalaisesta Churchinista ja tanskalaisesta Sorensenista, Luostarinen taas useasta saksalaisesta suunnittelijasta. (em. teos, s. 18-19.) Olisi mielenkiintoista syventyä tähän enemmänkin ja vertailla Ruotsiin – miten eri vaikutteet ovat näkyneet suomalaisessa maisema-arkkitehtuurissa? Millaista diskurssia Suomessa on käyty – onko Suomen ammattikunta ollut yhtä lailla riitaisa omana aikanaan vai sopuisa toisin kuin ruotsalaiset 1930-luvulla? Tämä on tärkeä osa-alue, johon on ainakin yleispiirteisesti kohteiden ja suunnittelijoiden osalta välttämättä perehdyttävä mutta jonka tarkemmasta kulttuurista olisi myös mielenkiintoista tietää. Muuten tuntuu, että juuret paljoudestaan jäävät liian heikoiksi kuten Eetu toteaa maisema-arkkitehtuurin suuntausten osalta.

+ Bruno Liljeforsia vastaava suomalainen nykyajan taiteilijako? www.kaisatuuliatuomi.com Mitä hän luontoon kohdistuvalla taiteella haluaakaan kertoa nykyajasta?

+ Lukusuositus: Heidi Köngäs – Jotain sinusta (2008). Yhtenä tapahtumapaikkana vuoden 1960 Ruotsi. Maisemankuvausta ja kulttuurisidonnaisuutta Suomesta muuttaneen lapsen näkökulmasta. Esimerkki:

”Lopulta, kun me vasta iltahämärissä pääsimme perille, helpotuksen tunne oli yhteinen ja syvä. Selvittiinpä tästä. Oxelösund sijaitsi reilun sadan kilometrin päässä Tukholmasta ja kymmenen kilometrin päässä entisestä emäpitäjästään Nyköpingistä. Rautatehdas oli nimeltään Järnverket ja se oli perustettu meren rannalla olevaan kaupunkiin vasta äskettäin. Tehdas oli muuttanut äkisti entisen kalastajakylän elämän ja maantieteen. Pelloille oli rakennettu hetkessä uusia kerrostaloja, joihin sijoitettiin asukkaita eripuolilta maailmaa Jugoslaviaa ja Espanjaa myöten, ja kun perheet muuttivat mukana, tarvittiin nopeasti uusia kouluja ja lastentarhoja. Isä oli vuokrannut meille kerrostalokaksion, joka oli Effi-sedän entinen asunto. Effi oli ostanut Femörestä perheelleen modernin puurakenteisen omakotitalon, jonka tehdas oli rakentanut ja lainoittanut.” (s. 48)

Maisemakuvaus voisi olla lähes vastaava myös suomalaisen Raahen kaupungin kohdalla muutamia vuosia myöhemmin, kun Rautaruukki perustettiin meren rantaan maaseudulle ja kaupunkiin nousi kiivaaseen tahtiin kerrostalolähiöitä.

Posted by Tuulia Nikula

Arkkitehtuuri ja maisema - 2 Comments

Ajankuvia ruotsalaisessa maisemassa

Historiallisiin maisemiin kohdistuneet luennot ovat pohjanneet parina menneenä maanantaina esitettyihin viikkotehtäviin Ruotsin maiseman ajankuvasta. Valitsin ryhmän, jossa pääsin tutkimaan Ruotsin 1930-50-lukujen maisemaa ja sen kehittymistä. Koska olin käynyt viime syksynä nykyajan maisema-arkkitehtuurin kurssin ja tehnyt esitelmän Ruotsista, tiesin, että aikakausi on rikas ja mielenkiintoinen.

Mutta ensin reflektiota luennolta, joka keskittyi Unescon maailmanperintökohteeseen Skogskyrkogårdeniin Tukholmassa ja taustoitti syventymistä ajankuviin. Luento avasi taas kerran mielenkiintoisella tavalla näkökulmia siihen, mistä suunnittelijat ovat saaneet mahdollisesti inspiraationsa. Miten esimerkiksi suunnittelijan tausta, omat kokemukset, yhteiskunta tai toiset suunnittelijat ja taiteilijat kansainvälisesti ovat vaikuttaneet suunnitelman sisältöön? Houkuttelevaa on, miten sata vuotta aiemmin toimineen saksalaisen Friedrichin taide vaikuttaakin niin samankaltaiselta kuin mitä Skogskyrkogårdenin tietyt osa-alueet ja näkymät. Mikä tässä kohteessa on todella ruotsalaista ja mikä muualta omaksuttua ja Ruotsiin muokattua? Tuntuu uskomattomalta, että niin paljon olisi sattumalta samaa, joskin toki se jollain tasolla on mahdollista. Näin ei kuitenkaan voida todeta todistetusti, mikä luennolla tulikin ilmi. Mutta tätä piirrettä, tietynlaista ”matkimista” ja inspiraation hakua ja siten ratkaisujen ja suunnitelmien kulttuurisidonnaisuutta olen kovasti pohtinut viime aikoina. Voidaanko juuri mistään sanoa, että se olisi täysin tietyn maan tai suunnittelijan ansiota? Joka ikinen ihminen ja suunnittelija on jonkinlaisessa (kulttuurisessa) kontekstissa toisiin, eikä mikään synny tyhjiössä tai tyhjiöstä ilman kontekstia. Skogskyrkogårdenista on todettava, että luennon myötä vasta tajusin kuinka upea ja monimuotoinen kohde se on. Sinne on ehdottomasti päästävä jollain Tukholman reissulla!

Ryhmämme aikakausi, 1930-50-luku, oli yllätyksellisen monipuolinen, jota en ollut osannut ennalta arvioida kuitenkaan niin rikkaaksi. Tietoa oli paljon saatavilla ja useista eri näkökulmista, joskin pääosin ja kattavimmin kirjallisuudessa. Johanna keskittyi aikakauteen Eivor Buchtin väitöskirjan ”Public parks in Sweden: the planning and design discourse” avulla, Anna Anderssonin, Jonstoijin ja Lundquistin teoksen ”Svensk trädgårdskonst under fyrahundra år” avulla ja minä Marc Treibin ”The Architecture of Landscape, 1940-1960” teoksen Anderssonin kirjoittamaan osion ”To Erase the Garden: Modernity in the Swedish Garden and Landscape” avulla. Oivia aikakauden kuvia löytyi Stockholmskällanin sivuilta Tukholman kaupungin arkistoista. Saimme mielestäni kokoon hienon kattauksen eri näkökulmista aikakauteen, jonka ansiosta saimme aikaan rikasta keskustelua tehtävän aikana. On niin monta toisiinsa vaikuttavaa ja vaikuttamatonta tekijää, joista kuitenkin muodostui kokonaisuus!

Aikakauden merkittävimmät henkilöt saivat inspiraatiota jokainen oikeastaan eri paikasta. Maisema-arkkitehti Sven Hermelin tutki tanskalaista (metsä)maisemanäkemystä ja puutarhakokemusta, joista muodosti oman näkökulmansa aikansa merkittävimpänä asiantuntijana maisemasuunnitteluun. Tukholman kaupunginpuutarhuri Oskar Almqvist inspiroitui 1930-luvun tietämillä Amerikasta aloittaen Ruotsin kaupunkipuistojen muutoksen leikin, oleskelun, pelaamisen yms. sijana. Hänen jälkeensä työskennellyt arkkitehti Holger Blom oli työskennellyt Kruger & Tollin kanssa Amsterdamissa ja Le Corbusierin kanssa Pariisissa, josta siirtyi Tukholman kaupungin kaupunginpuutarhuriksi ja loi puisto-ohjelman ja Tukholman tyylin. Hänen alaisellaan maisema-arkkitehti Erik Glemmellä oli ehtaa ruotsalaista osaamista. Tukholman kaupunkisuunnittelija Sven Markelius taas innostui 1930-luvulla Moskovan tavasta rakentaa, mutta 1940-luvun lopulla jo piti englantilaisten tyylistä rakentaa sodanjälkeisiä kaupunkeja. Ruotsissa oli lukuisia muitakin alan osaajia, jotka kukin inspiroituivat eri paikoista ja tyyleistä opintojen tai työkokemuksensa myötä, esimerkiksi Saksasta ja Englannin maisemapuutarhoista. Aikakauden tekijöitä olivat lisäksi kaikki ne paikalliset olosuhteet ja tekijät (kaupunkien tiiviys, taudit, heikot hygieniaolot, huono terveystilanne, kuvataide, kirjallisuus, sosiaalisen elämän tarve, politiikka, yhteistyö eri alojen kesken..), jotka mahdollistivat muutoksen ja funktionalismin 1930-luvulta alkaen. Lopulta kävi Ruotsin ”onneksi” niin, että muu maailma inspiroitui ruotsalaisten tyylistä 1950-luvulla. On itsestään selvää, että kaikki tämä syntyi paikallisesta tarpeesta, mutta siihen haettiin sovellettua ratkaisua useiden eri tapojen kautta inspiroituen muualta maailmasta.

Vaikuttaa, että kun haluaa suunnitella jotain uutta näkökulmaa ja ratkaisua ympäristöön, on katsottava kauemmas, jopa oman kulttuuripiirin ulkopuolelle: mitä muut tekevät oman maan rajojen ulkopuolella ja kyettävä näkemään mitkä ovat mm. omat vahvuudet, heikkoudet ja tarpeet. On mahdollista, että uudet maisemaan liittyvät merkittävät näkökulmat ja ratkaisut syntyvät soveltaen maan, paikkakunnan tai paikan sen hetkiseen tarpeeseen, kun niille vain annetaan riittävästi tilaa. Syntyvä maisema ja sen suunnittelu voi olla monen asian summa. Merkittävimmät ja suurialaisimmat ovat täysin sidonnaisia mm. maan poliittiseen tilanteeseen, historiaan, kansalaisiin, yhteiskuntaan ja jopa tilanteeseen suhteessa muuhun maailmaan. Ongelmilla ja niihin tarjotuilla tilanteeseen sovelletuilla ratkaisuilla voi olla merkittävä vaikutus uuden näkökulman syntymiseen yhteiskunnassa, jos niille vain annetaan mahdollisuus. Suomesta mieleeni ei tule yhtäkkiä mitään maisemasuunnittelullisesti yhtä vastaavaa kuin esimerkiksi Ruotsin Tukholman tyyli, edes pienessä yksittäisen kohteen mittakaavassa. Seuraavassa blogissa lisää aiheesta ja ajatuksista!

Posted by Tuulia Nikula

Arkkitehtuuri ja maisema - Leave a comment

Inspiraatiota luennoilta

Olen nauttinut viime viikkoina harvinaisista kurssin professorin luennoista. On mielenkiintoisinta syventyä asiantuntijan luennon äärelle, jolloin tietoon voi luottaa suhteellisen hyvin, erilaisia näkökulmia tulee paljon esille ja tieto oikeasti pureutuu syvälle aiheeseen. Kun itse olen etsinyt tietoa ja tehnyt siitä koonnin, usein tiukassa aikataulussa, niskassa kutkuttaa koko ajan epävarmuus tiedon riittävästä olennaisuudesta ja monipuolisuudesta; myös opiskelukavereiden tuotoksiin on suhtauduttava samalla tavalla varovaisuudella ja kriittisyydellä. Ammattiosaajan luennoilla kysymysmerkkien sijaan mieli inspiroituu yhdistelemään kokonaisuuksia ja herättelemään todellista kiinnostusta syventyä tarkemmin aiheeseen.

Pidin erittäin mielenkiintoisena luennon avausta maisema-sanan syntytaustasta ja merkityksestä eri kielissä. Jo pelkästään sen kautta kyseistä kieltä käyttäville syntyy tietynlainen ymmärrys ja kulttuurillinen käsitys sanan merkityksestä ja sen antamasta mielikuvasta ympäristöstä. Luennolla esitettiin, miten ruotsinkielinen sana landskap on peräisin Raamatusta satojen vuosien takaa ja tarkoittaa alun perin luvattua maata.  Sen tarkoitus ja sisältö eroaa mielestäni paljon huomattavasti tuoreemmasta suomenkielisestä sanasta maisema: itse ymmärrän sen ensisijaisesti ulkotilaan avautuvana laajana kuvana, jota useimmiten katsotaan ympäristöstä erillisenä, myös hetkellisenä ja pysähtyneessä tilassa olevana ympäristönä ilman toimintaa. Ruotsalainen käsitys ilmentää mielestäni paremmin jatkuvuutta, toiminnan mahdollisuuksia sekä ympäristön tietynlaista täydellisyyttä ja kunnioittamista. On tosiaan huomattavaa, että kulttuurilliset käsitykset ja sen myötä maiseman käyttö ja arvostus voivat juontaa hyvin pitkälti sanan historiasta. Tässä näkyy myös suomalaisuuden ja suomen kielen tuoreus, jonka vuoksi historiallinen tarttumapinta on jäänyt suhteellisen ohueksi ja kapeaksi. Se herättää myös pohtimaan edellisen blogikirjoitukseni huomiota kulttuurimaisema-käsitteen erilaisuudesta Ruotsissa ja Suomessa, ja Ruotsin Suomea kokonaisvaltaisemmasta maiseman ymmärryksestä. Voisiko sanojen alkuperäisessä merkityksessä olla myös yksi syy tähän erilaisuuteen?

Luennon jatkuessa Ruotsin maiseman varhaisen historian läpikäyminen sai minut palaamaan kirjallisuuteen aiheen herättämien mielikuvien vuoksi. Olen vasta lukenut rentoutuessani tsekkiläistaustaisen mutta ruotsalaistuneen Simone Ahrnstedtin rakkausromaaneja, jotka sijoittuvat Ruotsiin 1300-luvusta alkaen nykyaikaan asti. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi lause 1300-luvulle sijoittuvasta kirjasta1, jossa kuningasta kehutaan ”lujaksi kuin Bohuslänin kallio”. Samassa kirjassa on myös ohimenevää mutta mielenkiintoista kuvausta yrteistä ja keittiöpuutarhoista, joihin suhtauduttiin vielä tuona aikana varovaisesti. Ylipäätään Ahrnstedtin kirjoissa kuljetaan yhteensä lähes läpi Ruotsin sekä ajallisesti että paikallisesti, ja pystyin yhdistämään monia luennoilla esiin tulleita asioita myös kirjallisuudessa tutuiksi tulleina ja saamaan siten pysyvämpää tarttumapintaa asiaan. Viimein ymmärsin myös sen, minkä olisin voinut jo aiempien kirjallisuustehtävien yhteydessä ymmärtää: kirjallisuus kuvittaa maisemaa kirjailijan näkemyksellä. Kirjallisuudella on ylipäätään suuri merkitys kuvataiteen ohella maiseman kuvittajana ja sen silloisen tilan kertojana, vaikka se onkin aina kulttuurisidonnainen kirjoittajan, lukijan, kuvittajan ja ehkäpä vielä kuulijan kokemuksiin. Se ei ole koskaan täysi totuus, vaan taiteilijan ja kirjailijan henkilökohtainen kokemus ja ymmärrys paikasta, jonka kuvaamisessa on hyvin usein mukana taiteellinen vapaus. Samalla kirjallisuus kuitenkin luo sanoin kuvitetusta maisemasta toiminnan tilaa ja yhteistä maisemaa, jossa kaikki lukijat ja kuuntelijat voivat elää mukana ja josta voivat myös todellisuudessa oppia ja kiinnostua. Kirjallisuus myös avaa erilaisia näkökulmia kokea maisema, ja vasta kun maisema on koettu sen kuvailun lukemisen lisäksi, voi muodostaa oman näkemyksensä sekä huomata kulttuurilliset ja henkilökohtaiset kokemuserot sen luonteessa. Samat periaatteet toimivat myös ylipäätään taiteessa. Suomen ja Ruotsin maisemakuvauksia kirjallisuudessa yleensä en osaa kuitenkaan verrata, sillä kyse on niin laajasta kokonaisuudesta.

*edit 17.3.2021: lähde oli unohtunut*

1 Ahrnstedt, Simona. 2014. Sitoumuksia. Hämeenlinna: Karisto.

Posted by Tuulia Nikula

Arkkitehtuuri ja maisema - Leave a comment

Kulttuurimaisemia ja kulttuurisidonnaisuutta

Edellisestä blogipäivityksestä on päässyt vierähtämään enemmän aikaa kuin mitä alun perin kaavailin päivitysväliksi. Viime viikon loppupuoli meni kuitenkin kurssin maisemamaaottelua ja kohdalleni osuneen väitteen ”Suomessa kulttuurimaisemien häviäminen on merkittävämpi ongelma kuin Ruotsissa” todenperäisyyttä selvitellessä. Mielestäni sain kurssin kulttuurisidonnaisuuden ja maiseman kannalta selvitettäväkseni parhaimman mahdollisen väitteen: pääsin pakotetusti tutustumaan Suomen ja Ruotsin käsityksiin maisemasta ja siihen liittyvästä kulttuurillisesta näkökulmasta. Koin kuitenkin asiaa selvitellessäni suurta vaikeutta ja epätietoisuutta ymmärtää ja verrata kokonaisuuksia, sillä asiat olivat lähtökohtaisen konkreettisuutensa takana lopulta melko abstrakteja ja tapa käsitellä aihetta erilainen. Kipuilin myös tiedon löydettävyyden kanssa: olinko onnistunut etsimään kaiken oleellisimman ja tärkeimmän Ruotsin ”kulttuurimaisemasta”? Ruotsi käyttää nimittäin melko suppeasti termiä ”kulttuurimaisema”.

Hauskin huomio oli ehkä se, että molemmilla on tismalleen samanlaiset lähtökohdat Euroopan maisemayleissopimuksen myötä, mutta molemmat maat käsittelevät ja suhtautuvat kulttuuriin ja maisemaan lopulta yllättävänkin eri tavalla. Ruotsi lähestyy maisemaa (huom. ilman kulttuurin etuliitettä) kulttuuriperinnön kautta, määritelmän, jota Suomi ei edes suostu virallisesti sanoittamaan sen käytöstä huolimatta. Ruotsi taas ei halua määritellä kulttuurimaisemaa koska ”kaikki mitä näemme ja jossa liikumme on tämän päivän maisema”1. Siitä huolimatta termiä käytetään myös jonkin verran Ruotsin maisemakuvauksissa. Suomi taas määrittelee maisemansa kulttuuriympäristön kautta, jonka alakategoriaksi kulttuurimaisema määräytyy. Suomen tapa kategorisoida ja arvottaa maisemaa on toisaalta selkeä ja yksinkertainen, mutta Ruotsiin verrattuna suppeahko. Merkittävin ero löytyy sisällöstä: ruotsalaiset huomioivat voimakkaammin maiseman aineellisuuden lisäksi myös sen aineettomat arvot. Aineettomuudessaan he ottavat aktiivisemmin huomioon esimerkiksi kyseisen maiseman historian, perinteet ja nimistön sekä perinteisen tavan hoitaa maisemaa. Kaiken kaikkiaan he näkevät ympäristön kokonaisvaltaisemmin, vaikka tutkimukseni mukaan kategorisoivat ja arvottavatkin sen epämääräisemmin (kulttuurisidonnaisesta suomalaisesta näkökulmastani katsottuna). Mielenkiintoista on myös, miten he sitovat tuoreet ekosysteemipalveluiden ja vihreän infrastruktuurin termit ja sisällöt osaksi kulttuuria ja maisemaa: kulttuuriset ekosysteemipalvelut ovat henkilökohtaisia kokemusarvoja ja vihreä infrastruktuuri uusi näkökulma ja toimintatapa lähestyä nykyistä mutta ennen paljon monimuotoisempaa maisemaa2.

Olin viime keväänä Kulttuurimaisema-kurssilla, jossa Tapio Heikkilä Ympäristöministeriöstä oli luennoimassa. Mieleeni jäi keskustelu Suomen valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista, josta Heikkilä totesi Lapista löytyneen paljon uusia merkittäviä kulttuurimaisemia. Aiemmin kyseisiä ympäristöjä on pidetty puhtaina luonnonmaisemina joissa ihmisen kädenjälki ei näy, mutta on ilmennyt, että se on saamelaiskulttuurin ja poronhoidon luomaa kulttuurimaisemaa. Ajattelen, että heidän kulttuurinsa mukaan luontoon suhtaudutaan ja siihen jätetään jälkiä eri tavalla kuin valtaosa suomalaisista on tottunut. Siksi kulttuurimaisemat ovat siis täysin katsojansa silmissä: ensimmäinen näkee siinä ihmisen vaikutuksen, mutta toinen ei lainkaan, joku näkee siinä arvoja, seuraava taas ei. Sen vuoksi tarvitaan jatkuvaa keskustelua kulttuurista ja sen näkyvyydestä maisemassa; kuten kaikki maailmassa oleva aineeton ja aineellinen, on sen ymmärtäminen kiinni kokijansa omista aiemmista kokemuksista ja siten myös tietynlaisesta yleisestä kulttuurisidonnaisuudesta. Esimerkiksi Suomessa pääosin luonnonmaisemina pidetyt metsät ovat hyvin pitkälti ihmisen muokkaamia talousmetsiä. Siksi onkin mielenkiintoista, että Ruotsin maisemakäsityksen mukaan kaikki maisemat ovat osa kulttuuriperintöä ja ihmisen kädenjälki näkyy kaikkialla ympärillämme, myös metsämaisemassa1. Ylipäätään Ruotsin museoviraston sivuilla olevat käsitteet maisemasta ovat hyvin mielenkiintoisia ja syvällisiä pohdintoja, yhtenä mielenkiintoisimmista lause ”Maisema on yhteiskunnan yhteinen resurssi ja elävä arkisto, joka auttaa näkemään olemassaolomme ajallisesti ja avaruudessa”1. Suomessa on mielestäni vielä matkaa yhtä humaanin kokonaisvaltaisen näkemyksen muodostamiseen yleisesti maisemasta.

Koin, että kohdallani väitteen ”Suomessa kulttuurimaisemien häviäminen on suurempi ongelma kuin Ruotsissa” sijaan minulle oli kaikkein tärkeintä ja silmiä avaavinta perehtyä molempien maiden kulttuurimaisemanäkemyksiin. Selvitystyö vaikeudestaan huolimatta opetti tähänastisista yksilötehtävistä kaikkein eniten, ja sai pohtimaan kulttuurisidonnaisuutta monilla tasoilla. Aiemmin kaipaamaani syvällisyyttä löytyi tästä aiheesta.

+ Kurssilla on käsitelty ruotsalaista maisemaa kirjallisuuden ja kuvataiteen kautta, mutta musiikin ja maiseman yhteydestä ei ole vielä puhuttu mitään. Haluaisin vielä pohtia molempien maiden osalta sen vaikutusta maisemakäsitykseen, kulttuuriin ja kansallistunteeseen.

 

1 https://www.raa.se/kulturarv/landskap/allt-finns-i-landskapet/

2 https://www.raa.se/kulturarv/landskap/ekosystemtjanster-och-gron-infrastruktur/

Posted by Tuulia Nikula

Arkkitehtuuri ja maisema - 2 Comments

Ajatuksia ensimmäisestä kurssikuukaudesta

Päivät kuluvat vauhdilla tehtävien paljoudessa.

Tällä kurssilla on ollut tähän asti yllättävän paljon ruotsalaiseen kirjallisuuteen syventymistä ja sitä kautta ruotsalaisen maiseman löytämistä ja tulkintaa. Nautin Selma Lagerlöfin Peukaloisen retkistä villihanhien seurassa, ja se avasi mielestäni nopeasti ja mielenkiintoisella tavalla ruotsalaista maisemaa. Kaikkein merkittävintä oli kuitenkin ymmärtää Ruotsin maiseman monipuolisuus, vaihtelevuus sekä yhdistää tuttuja paikannimiä ja jopa tuotemerkkejä maisemaan. Mieleeni putkahti esimerkiksi ruotsalainen ulkovaatemerkki Áhkká, joka viittaa samannimiseen ruotsalaiseen tunturiin, ja merkki onkin saanut nimensä mukaisesti inspiraatiota pohjoismaisesta luonnosta ja tunturimaailmasta1. Samaan kategoriaan voitaneen liittää myös Suomen Lapissa sijaitseva kunta ja suomalainen ulkovaatemerkki Ivalo, joka ”on syntynyt kaipuusta luontoon ja sen värit syntyvät Lapin luonnon inspiroimana”2. Maisemaa ja mielikuvia voidaan tuoda hyvin monin eri tavoin esiin, joka voi myös helpottaa kohteiden ja tuotteiden muistamista, mikä johtuu siitä että maisemat ja mielikuvat on tuotteistettu. On myös selvää, että kohteiden ja niiden maisemien on todettu luovan positiivisia mielikuvia, mikä taas voi lisätä ennestään kiinnostusta todellisia maisemaesikuvia kohtaan – toki myös riskejä syntyy. Lagerlöfin teosta vastaava suomalainen teos voisi olla jo vuonna 1875 ilmestynyt Sakari Topeliuksen Maamme -kirja. Maisemallisesti Ruotsi näyttää olevan Suomea rikkaampi, mikä tuli luennollakin esiin myöhemmin, mutta myös sillä saralla Suomi on samankaltainen Ruotsin kanssa, ainoastaan vaisumpi ja tasaisempi versio. Suomi on ikuinen pikkuveli ruotsalaisen isonveljen rinnalla.

Toiseksi teokseksi valitsin Elsa Beskowin kuvitetun lastenkirjan Pikku Puten seikkailut mustikkametsässä. Olen aina kuulunut ruotsalaisen lastenkirjallisuuden fanittajiin, joista Beskow on ollut yksi. Tämä teos oli nopeasti luettu, mutta toisaalta koko kirja oli pelkkää maisemaa, sen merkitystä, rivien välistä lukemista ja kuvituksen tulkitsemista. Teos sinänsä olisi voinut olla yhtä lailla suomalaistekoinen, sillä kaikki siinä esiintyvät elementit löytyvät myös Suomen metsästä. Se tukeekin ajatusta siitä, että molempien maiden metsien perusolot ovat voimakkaan samankaltaiset. Toisaalta on myös mielenkiintoista pohtia esimerkiksi Astrid Lindgrenin (kuvittajana usein Ingrid Vang Nyman ja Ilon Wikland) Pepin, Melukylän, Lotan sekä Sven Nordqvistin Viiru ja Pesosen ja Mimmi Lehmän kuvituksia. Mistä juontaa niiden rento maisemakuvaus, jossa maisema ei ole kliinisen hallittu vaan jopa räjähtäneen oloinen? Beskow taas kuvittaa teoksensa täysin hallitusti ja samaan tyyliin kuten esimerkiksi Suomen tunnetut maisemankin kuvittajat Rudolf Koivu tai Martta Vendelin. Lindgrenin ja Nordqvistin teoksille on vaikeaa löytää suomalaista vastinetta, sillä esimerkiksi Teutorin Miina ja Manu teokset ovat yhtä lailla maisemaltaan hallittuja ja parhaita paloja esitteleviä; ehkä ainoastaan Mauri Kunnas on tarjonnut lievästi samantyyppistä kuvitusta. Holger Blomin funktionaalisella Tukholman tyylillä, maailman edistyksellisimmällä puistopolitiikalla 1940-luvulla 3, oli vaikutusta varmasti etenkin Astrid Lindgrenin tuotantoon, koska Blomin ideologian mukaan kaupunkialueiden viheralueet muodostivat yhtenäisiä kokonaisuuksia oleskelua, leikkiä ja erilaista toimintaa varten. Tukholmassa on edelleen olemassa satoja vuosia vanha puisto nimeltä Humlegården ja Lindgrenkin on julkaissut teoksen Pippi i Humlegården, mikä kertonee Lindgrenin kiinnostuksesta ympäristöä kohtaan. Nykyään Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu kuvakirjat kuvittavat aiempia rennommalla otteella pieneltä osalta Suomen rakennettua maisemaa.

Yhtä aikaa kaunokirjallisuuteen syventyessä kurssi on myös tuntunut Suurelta Tiedonhakukurssilta, mikä on myös yllättänyt minut. Toisaalta on järkevää tutustua ruotsalaisiin aineistoihin ja niiden sisältöön, sillä niitä voi helposti käyttää jatkossa tietolähteenä omissa töissä. Ruotsalainen maisemarakentaminen ja -hoito vaikuttaa olevan suomalaista selvästi pidemmällä, ja aineistoa on runsaasti saatavilla. Ruotsalaisten paneutuminen tutkimukseen ja kehittämiseen on ihailtavaa, mikä näkyy esimerkiksi yliopistojen tutkimustyössä. Seuraavaksi olenkin selvittämässä ”maisemamaaottelussa”, onko Suomessa kulttuurimaisemien häviäminen merkittävämpi ongelma kuin Ruotsissa. Ennakko-oletusten perusteella uskon, että tämä on juuri näin. Katsotaan, kuinka se todellisuudessa pitää paikkaansa!

Se, mitä tästä kurssista kaipaan ja toivoin jo alun perin saavani irti, on hieman yleisemmällä ja tulevaisuuteen luotaavammalla tasolla. Ruotsalaiset ovat olleet usein aikaansa edellä, kuten Holger Blomin Tukholman tyylikin sen osoittaa. Samaan aikaan kun suomalaiset 1990-luvun alkupuolella tekivät työtä kansallismaisemastatusten luomiseksi, ruotsalaiset olivat jo luomassa maailman ensimmäistä kaupunkipuistoa, nationalstadsparkenia Tukholmaan. Kun suomalaiset 2000-luvun alkupuolella kopioivat idean Suomeen ja Hämeenlinnasta tuli Suomen ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto, Ruotsissa katseet olivat jo kääntyneet tulevaan: Tukholmasta tuli Euroopan ensimmäinen ympäristöpääkaupunki 2010 4. Valintaperusteissa todettiin, että Tukholma oli pisimmällä ympäristöongelmien torjunnassa, huolehti esimerkiksi viherympäristöjen saavutettavuudesta ja oli vihreämpi kuin koskaan. Tukholma toimi innoittajana koko Euroopalle ja kenties koko maailmalle. Tänä vuonna Lahti on ensimmäinen suomalainen Euroopan ympäristökaupunki, 11 vuotta Tukholman jälkeen.

Mitä Ruotsissa tapahtuu juuri nyt maisema-arkkitehtuurin ja ympäristön saralla? Miten ruotsalaiset maisema-arkkitehdit katsovat tulevaisuuteen? Mitä mahdollisuuksia he näkevät siellä? Ainakin ruotsalainen Greta Thunberg on ollut viimeisin erittäin näkyvä ympäristöasioiden puolestapuhuja maailmanlaajuisesti, jolle ei Suomesta eikä muistakaan maista ole löytynyt vertaa. Mutta mitä Ruotsissa tapahtuu juuri nyt yksilötason ulkopuolella? En tiedä, voimmeko edes tämän kurssin puitteissa löytää siihen vastausta.

 

Lähteet

https://www.ellos.fi/brand/ahkka#panel=product-filter

2 https://www.arcticoutdoor.fi/shop/

3 https://sv.wikipedia.org/wiki/Parker_i_Stockholm

4 https://ec.europa.eu/environment/europeangreencapital/winning-cities/2010-stockholm/

Posted by Tuulia Nikula

Arkkitehtuuri ja maisema - Leave a comment

Orientoitumista aiheeseen

Arkkitehtuuri ja maisema -kurssilla syvennytään tänä keväänä yhteiskunnan ja luonnon keskinäiseen suhteeseen Ruotsissa. Lisäksi kurssilla myös pohditaan, mitä samaa ja mitä erilaista Ruotsin ja Suomen välillä on arkkitehtuurin ja maiseman saralla. Maat ovat keskenään melko samankaltaisia luonnonolosuhteiltaan maantieteellisen sijainnin vuoksi, ja niillä on myös paljon yhteistä historiaa. Varmasti myös historiallisesta kontekstista johtuen suomalaiset vertaavat usein suomalaisuutta ruotsalaisuuteen ja toisinpäin.

Tulin tälle kurssille tutustumaan tarkemmin tietyn maan maisemaan ja arkkitehtuuriin, hakemaan perspektiiviä ja laajentamaan osaamistani. Olin kuitenkin alkuun pettynyt Ruotsiin maavalintana, koska tein syksyllä nykyajan maisema-arkkitehtuuri -kurssilla seminaariesityksen Ruotsin maisema-arkkitehtuurista, ja olisin nyt halunnut tutustua johonkin aivan uuteen. Olen kuitenkin ehtinyt sopeutua ajatukseen ja huomannut, kuinka seminaarityö oli pelkkä pintaraapaisu siihen verrattuna, miten paljon syvemmälle me nyt menemmekään. Ruotsi on myös maisema-arkkitehtonisesti kekseliäs ja tasokas maa, josta voi löytää paljon uutta omaan osaamiseen.

Tavoitteenani on tällä kurssilla laajentaa ja syventää kokonaisvaltaista maisema-arkkitehtonista näkemystä ja osaamista. Aion perehtyä luentojen ja tehtävien lisäksi kirjallisuuden ja nettilähteiden avulla monipuolisesti Ruotsin maisemantekijöihin ja niihin vaikuttaneisiin olosuhteisiin. Haluan löytää maisemaan ja arkkitehtuuriin liittyvistä kulttuurisidonnaisuuksista vahvuuksia ja heikkouksia, pohtia Ruotsissa käytettyjen ratkaisujen sopivuutta Suomeen sekä suhteuttaa ruotsalaista maisema-arkkitehtuuria ja sen asemaa ja arvostusta Suomen vastaavaan verraten. Koska en ole aiemmin juurikaan toiminut Suomen oloista poikkeavassa ympäristössä lukuun ottamatta au-pair puolivuotista lukioikäisenä Iso-Britanniassa, kokemus on melko uusi. Au-pair vuotta viettäessäni minulla ei ollut mitään tietoa alalle tulemisesta, mutta kuvasin innokkaasti englantilaista maisemaa, tutkin paikallisia karttoja, retkeilin asfaltoiduilla ja mutkittelevilla kyläteillä, ja ihmettelin lyhyin välimatkoin toisistaan olevia siistejä pieniä maalaiskyliä kirkkoineen. Rakennettu maalaismaisema peltoineen jatkui loputtomiin eikä metsiä ja todellista luonnonmaisemaa kerta kaikkiaan ollut.

Kurssin ensimmäinen aiheeseen johdatteleva luento vahvistikin omia ennakkoajatuksia Ruotsin ja Suomen merkittävästä eroavaisuudesta. Mielestäni suomalaisia mutkattomammat, ennakkoluulottomammat ja kansainvälisemmät ruotsalaiset kykenevät lähestymään avoimemmin ja rohkeammin erilaisia ympäristöön ja kokonaisuuksiin kohdistuvia tarpeita. He vaativat enemmän ympäristöltään ja suhtautuvat uuteen myötämielisemmin kuin suomalaiset. Uskoisin, että Ruotsin pitkä historia sivistysmaana on yksi merkittävä tekijä heidän kokonaisvaltaisessa ja tavoitteellisessa arkkitehtuurissaan ja luontosuhteessaan. Samalla kun he osaavat arvostaa vanhaa, he osaavat myös luoda täysin uutta ja ennalta näkemätöntä. Vanhasta mieleeni tulee Drottningholm ja täysin uudesta esimerkiksi maailman ensimmäinen kansallinen kaupunkipuisto Tukholma. Me suomalaiset ammattilaiset häviämme heille hieman taidoissa, joita emme ehkä pääse samalla tavalla hiomaankaan kuin ruotsalaiset kollegat, mutta toisaalta oman kulttuurin ennakkoluuloisuuteen ja vaatimattomuuteen on vaikeampi vaikuttaa. Suomalaiset arvostavat enemmän taloudellisuutta ja tehokkuutta, ja kokevat usein tarpeettomaksi estetiikan ja visuaalisten kokonaisuuksien hallinnan. Se tarkoittaa sitä, että tyylimme ei pärjää ruotsalaiselle maiseman ja arkkitehtuurin kokonaisvaltaiselle hallinnalle. Samalla huomataan, miten ruotsalaiset suunnittelullaan kunnioittavat myös ihmisen tarpeita, kun taas suomalaiset kumartavat tehokkuuden ja taloudellisuuden alttarille.

Voin todeta, että alun haluttomuudesta olen siirtynyt innokkuuteen ja kiinnostukseen tietää enemmän Ruotsista. Elämäni ensimmäinen blogipostaus on nyt myös onnellisesti lopussa.

Posted by Tuulia Nikula

Arkkitehtuuri ja maisema - Leave a comment