4 / Bloedel Reserve – maisema-arkkitehtuurin taidegalleria

Bloedel Reserven puutarhat ja laajat metsiköt ilmentävät kompleksisuutta saapumisesta viimeisimpäänkin johdateltuun ympäristöön saakka. Jo paikalle tuleminen on kontrolloitua syrjäisen sijainnin, etukäteisvarauksen ja rajatun kävijämäärän osalta. Saapumisalueelta alkava yksisuuntainen polku tarjoaa mahdollisimman yksityisen maisemakokemuksen koko vierailukäynnin ajan. Reitistön varrella sijaitsevat vuorottain artefaktit ja ekofaktit puutarhat muodostavat intensiivisen ja aktuaalisen kokonaisuuden vaihtelevuudellaan. Kompleksiivisyydestä ja intensiivisyydestä huolimatta kokonaisuus muodostuu yhtenäiseksi, sillä se on muodostettu harkitun pienipiirteisesti sopusointuiseksi efektiivisine maisemaelementteineen. Koko puistoalueen esteettiset arvot ja elämykset muodostuvat huolellisesta suunnittelusta ja ylläpidosta sekä tietoisesti luoduista voimakkaista kontrasteista puistojen välillä.

Bainbridge Islandilla Yhdysvalloissa sijaitseva Bloedel Reserve on syntynyt Bloedelin suvun päätöksestä rauhoittaa alue paikan ja luonnon historiaa kunnioittaakseen. Suunnittelijoiksi valikoituivat japanilaisen kulttuurin tuntevat maisema-arkkitehdit Thomas Church ja Richard Haag, joista jälkimmäinen oli tullut tunnetuksi Seattlen Gas Works puiston suunnittelusta. Puistoon muodostettiin neljä toisistaan selkeästi poikkeavaa, vastakohtaista puutarhaa sekä pittoreski päärakennuksen ympäristö maisemineen.

Garden of Planes on selkeän geometrinen ja hallittu japanilaishenkinen avoin puutarha, jonka kompositio muodostuu kasvillisuudesta, luonnonmateriaaleista, niiden tarkoin määritellystä rytmistä ja sävymaailmasta. Puutarhassa on myös muista alueen puistoista poiketen puisia japanilaistyylisiä rakenteita kuten portti, aitoja ja vierastalo. Moss Garden (sammalpuutarha) antaa taas vaikutelman täydestä luonnontilaisuudesta, sillä lähes kaikkea maanpintaa, jykeviä kantoja, maahan kaatuneita lahopuita ja paksuja puunrunkoja peittää mattomainen sammalkerros. Perspektiivisesti lähelle tulevan metsäisen tilan rytmi ei anna viitteitä muista kuin luonnon omasta sattumanvaraisuudesta. Kolmatta puutarhaa pidetään kuitenkin Bloedel Reserven huipentumana: erityisesti Reflection Garden (heijastuspuutarha) on muodostunut maisema-arkkitehtuurin ikoniksi, joka saa voimansa metsikön keskelle syntyvästä tiukan geometrisestä, leikatulla pensasaidalla rajatusta aukeasta ja siellä sijaitsevasta suorakaiteenmuotoisesta vesialtaasta heijastavine pintoineen. Minimalistisen puutarhan toiseen päätyyn on sijoitettu vain yksi penkki mietiskelyä varten kokonaisuuden muodostaessa surrealistisen kuvaelman. Bloeder Reservestä laaditut kritiikit päättyvät yleensä Reflektion Gardeniin saavutettuaan siellä psykologisen kliimaksin eivätkä tunnista puiston jatkumista. Luonnontilaiselta vaikuttava lehtimetsäinen Bird Sanctuary (lintujensuojelualue) pienipiirteisine vesistöineen ei toisaalta onnistu tuomaan enää radikaalia uutta maisemallisuutta aiempaan kiehtovaan kokemukseen, vaan onnistuu auttamaan vierailijaa palautumaan itseensä aiemmin koetusta puutarhojen kontrastisesta yllätyksellisyydestä.

Itseristiriita (oxymoron). Valaistuminen. Hiljentyminen (contemplation). Ylevyys (sublime). Kriitikot ovat nostaneet esille edelliset, ihmisen henkisesti korkeammalle tasolle nousemista kuvaavat termit, jotka johtuvat puutarhojen kokonaiskomposition luonteesta ja sen vaikutuksesta ihmiseen. Ihmisen kulkiessa puutarhasta toiseen niiden synnyttämät tunteet johtavat eri vaiheiden kautta vastakohtien luomaan valaistumiseen, hiljentymiseen, ylevyyteen tai niihin kaikkiin erityisesti Reflection Gardeniin saavuttaessa. Bloedel Reserve on poikkeuksellisen onnistunut montaasimainen kokoelma taulumaisia maisemapuutarhoja, katsottavia mutta ei kosketettavia, jotka auttavat ihmistä tyhjentämään ajatuksensa, elpymään, palautumaan ja lopulta syventymään itseensä – kohottamaan hyvinvointiaan. Sen vuoksi siitä onkin tullut yksi maisema-arkkitehtuurin ikoni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *