Aihearkisto: Erityisympäristöjen suunnittelu, studio

Erityisympäristöinä käsitellään tänä syksynä liikunnan ja urheilun maisemia. Kurssin aikana tutustun syvemmin liikunnan ja urheilun maisemiin ja pohdin, millaisia ovat tulevaisuuden liikuntamaisemat ja millaista kaupunkitilaa ja kulttuuria ne luovat ihmisille. Tämä on kurssin blogimuotoinen oppimispäiväkirja.

#13 Suunnitteluputkessa

Aloitin puuston hahmottelun rakenteen läpi. Puu lehvästöineen vei rakenteesta yllättävän paljon tilaa, ja oli otettava huomioon portaiden ja rakenteen idean tarpeet sekä se, ettei yläpuolelta saa yltää oksiin niin että niihin pääsisi kiipeämään. Vaikka rakenne on iso, tilaa oli yllättävän vähän.

Seuraavassa ohjauksessa selitin taas kerran ideani eri ohjaajalle. Olin hänelle erittäin kiitollinen siitä, että hän huomioi kommenteissaan deadlinen läheisyyden ja kannusti ideassani. Kuluvaa viikkoa oli mukava lähteä tekemään positiivisilla fiiliksillä, sillä deadlineen oli vain viikko aikaa, enkä ollut saanut yhtäkään suunnitelmakuvaa valmiiksi enkä ollut aloittanut raporttia ja esitystä puhumattakaan pienoismallista.

Poikkileikkauksia tehdessä huomasin, ettei rakenne toimi kuten yleissuunnitelmassa olin ajatellut, ja jouduin kolmannen kerran hahmottelemaan (tällä kertaa pikkulegotyöskentelyllä) ja laskemaan rakenteen uusiksi – tällä kertaa viimein oikein. Onneksi yleissuunnitelmassa, poikkileikkauksissa eikä rakennekuvissa ilmennyt piirtämisen aikaan sen enempää mitään uutta tai yllättävää. Kierreportaat piti vielä mitoittaa, joten olen ainakin tämän kurssin aikana verryttänyt matemaattisia taitojani ja todennut maisema-arkkitehdinkin työnkuvan voivan sisältää muutakin kuin halkaisijoita tai kasvien välimatkoja!

Kiire oli pysyvää ja tulosta oli tultava jatkuvasti. Onneksi suunnittelu luisti kellon ympäri päivästä toiseen, mutta tosiasia oli, että piirtäminen vei silti aikaa. Onneksi olin tehnyt melko kattavan konseptivaiheen, joten sain sieltä paljon materiaalia suoraan raporttiin. Silti pelkäsin sunnuntai-iltaan asti, etten ehdi saada suunnitelmaa riittävän valmiiksi ajoissa. Päätin, etten tee pienoismallia lainkaan, koska en toisaalta ehtinyt ja jaksanut mutta toisaalta muovailuvahasta aikomani pienoismalli olisi ollut hyvin kömpelö ja epätarkka mallinnos suunnitelmasta. Koin, ettei ollut vaivan arvoista tehdä jo kaikkensa antaneena vastaavaa pienosmallia, jonka tein jo toissaviikolla. Toki tällä kertaa olisi ollut tarkoitus rakentaa myös puita, mutta toisaalta mittasuhteet pystyi näkemään aika hyvin tekemistäni poikkileikkauksista ja rakennekuvista. Tosiasia toki on, ettei suunnitelmassani ollut selkeää aksonometriakuvaa, mallinnosta tai havainnekuvaa rakenteesta. Toisinaan jostain on joustettava, ja myös se on minulle tunnollisena ja tarkkana ihmisenä hyvä oppimistilaisuus: miten olla suunnittelijana keskeneräinen ja kykenemätön kaikkeen.

Tällä viikolla opin, etten enää ikinä halua olla näin viime tipassa. Suunnittelusta on otettava tarkempi ote jo aiemmin, ja ohjausta kannattaa ottaa vastaan harkiten ja loppuvaiheesta kenties vain yhdeltä ja samalta ohjaajalta.

#12 Hämmentyneenä

Kirjoitan tähän toissaviikosta ja sitä edeltäneestä suunnittelusta, sillä kiireen vuoksi blogin päivittäminen on jäänyt hetkeksi.

Päädyin skissailun jälkeen sovittamaan yleissuunnitelman maisema-arkkitehtitoimisto Näkymän Töölönlahden puistoon tekemän suunnitelman päälle, koska siinä oli jo kaikki rakennelman ympärille tarvittavat ominaisuudet valmiina mutta mahdollista kuitenkin muokata uudelleen rakenteen istuttamiseksi.

Rakenteen muoto ja lajit pysyivät edelleen samana, mutta pohdin rakenteen alla olevaa tilaa sekä rakenteen materiaalia. En osannut kuvitella alle elämää muuten kuin varjoisana ja kivituhkapintaisena epätilana jossa ”laitapuolen kulkijat” viihtyisivät, ja halusin tilasta elävän ja käytettävän urheilun paikan aiemmin suunnittelemani kahvilan sijaan. Keksin, että alla voisi olla urheilun pop-up-tapahtumatila, 2-tasoinen rakennus, jossa alhaalla olisi pukuhuonetilat ja aula, ja ylhäällä avoin, Töölönlahdelle avautuva maisematila urheiluun ja taiteen tekemiseen ja esittelemiseen. Maisematilaan ei saisi laittaa rakenteita, jotta rauhoittavat näkymät luontoon säilyisivät esteettä. Rakennuksessa harjoitettaviksi lajeiksi sopisivat kaikki, jotka eivät tarvitse mattoa kummempaa suorituspaikkaa. Koska paikka ei ole varattu pelkästään tietyille lajeille eikä siellä ole välineitä, siellä voisi myös ajanvarauksen mukaan tehdä taidetta. Mielestäni olisi hienoa, että pääkaupungin hektisessä ytimessä olisi liikuntasuoritus- ja taiteentekemispaikka, jonne voi saapua puiston läpi ja josta voi katsoa rauhallista kaupungin puisto- ja vesimaisemaa. Paikka olisi siis urheilun ja taiteen kohtaamispaikka myös rakenteen alla, ja siinä toteutuisi estetiikka osana urheilua.

Koska pääkaupunkiseudulta löytyy jo paljon portaita, huomasin, että ne ovat usein melko kovapintaisia tai helposti kuluvia: kiveä (esim. tuomiokirkko), terästä (liukuportaat) tai puuta (Löyly, Allas Sea Pool). Pohdin, voisiko pintamateriaali olla esimerkiksi puurouhetäytteistä tekonurmea (ilman nurmea) tai yleisurheilukenttien mondoa, joka olisi jalalle pehmeä ja miellyttävä. Myös oranssi väri korostaisi rakennetta keskellä vihreää luontoa. En ehtinyt kuitenkaan perehtyä asiaan enempää. Aiemmin olin ajatellut, että rakennus voisi olla kokonaisuudessaan ritiläpintaista corten-terästä, joka soveltuu joka vuodenaikaan ja keliin. Toisaalta koin sen olevan materiaalina hieman vanhanaikainen koska sen tuoreus oli ehkä 2000-luvun alkupuolella, ja halusin pohtia uusia ratkaisuja. Mondon myötä toki menetettäisiin ympärivuotisuus, ja materiaali saattaisi myös olla ongelmallinen koossapysymisen kannalta portaissa.

Sain tehtyä yleissuunnitelman mielestäni vain pientä viilausta vaille valmiiksi ennen seuraavaa ohjausta, ja saavuin ohjaukseen vain muutama kysymys esitettävän liittyen sopiviin poikkileikkauskohtiin. Koska ohjaaja ei kuitenkaan ollut nähnyt suunnitelmaani aikoihin, selitin ideani.

Koin saavani täystyrmäyksen rakenteen alla olevalle rakennukselle eli urheilun pop-up-tilalle, koska aihepiirinä on maisema-arkkitehtuuri eikä arkkitehtuuri. Myöskään oranssi mondo ei vakuuttanut materiaali- eikä värivalintana. Toisaalta sain kehuja potentiaalisesta rakenteesta. Sain ohjauksessa myös paljon mielestäni melko valmiita ideoita: rakenteen alle voisi mennä useampi kulkuaukko, alle voisi pohtia kasvillisuutta, voisiko rakenteen läpi tulla kasvillisuutta ja olisi hienoa katsoa rakenteen alta yläpuolella liikkuvia urheilijoita. Kommentit olivat minusta relevantteja ja sain erittäin hyviä ideoita, mutta kysymykset unohtuivat kysyä. Lähdin hämmentyneenä kohti kuluvaa viikkoa. Valmis olikin hyvin keskeneräinen.

En osannut tarttua hetkeen mihinkään ja keskityin toiseen kurssiin jättäen asiat hautumaan. Ymmärsin, että jo aiemmissa ohjauksissa oli jo vihjailtu tähän suuntaan, mutta omille oivalluksilleni oli jätetty tilaa. Hämmennys ei kuitenkaan hellittänyt: mikä oli omaa suunnitteluani ja mikä muiden? Mitkä ratkaisut olivat sopivat minulle? Palasin perusasioiden äärelle: mitä olen suunnittelemassa ja miksi, mihin olen perehtynyt ja keskittynyt, mikä konseptini on ollut, minkä suunnitteluideoiden ja ajatusten takana voin itse seisoa ja milloin voin sanoa suunnitelman olevan minun tekemäni. Miten voin muodostaa kokonaisuuden näistä asioista siten, että työ tuntuu omalta? Ammatillisen itsevarmuuden kehittäminen edelleen on tärkeää, jotta hahmottaa oman työnsä ideat, tavoitteet ja kokonaisuuden selkeämmin ja osaa seistä ideoiden takana varmemmin.

Aikatauluni sakkasi entistä pahemmin.

#11 Allapäisenä kiireinen

Sparrauksen jälkeisenä päivänä kävin tutustumassa Helsingissä Löylyn, Allas Sea Poolin ja tuomiokirkon porrasympäristöihin ja kokemassa mittasuhteita. Löylyssä oli kolmisenkymmentä porrasta ilman välitasannetta ja tuomiokirkossa 21. Allas Sea Pool oli suljettu, joten portaita täytyi tyytyä ihailemaan kauempaa. Väreen pääaulan portaissakin oli kolmisenkymmentä porrasta ilman välitasannetta, joten RT-kortiston suositusten mukaisia portaita ei juuri näkynyt tunnetuissa ja suosituissa rakennuksissa. Se rohkaisee minuakin suunnittelemaan vapaammin omaa liikunnallista rakennetta, vaikka toisaalta mielessäni heräsi ajatuksia siitä, onko oma suunniteltu rakenne sittenkään mitenkään erityinen pääkaupunkiseudulla, jossa portaita riittää. Toivottavasti pystyn tarjoamaan jotain uutta ja erilaista olemassa oleviin kohteisiin nähden!

Aikatauluni on hiljalleen pettänyt peruuttamattomasti itsestäni riippumattomista mutta minua pakottavista syistä. Se on luonnollisesti luonut kiireen tunnun ja stressin riittävästä ehtimisestä. Menetin myös motivaation hetkellisesti, kun tajusin etten pysty enää kirimään aikataulua siten kiinni, ettei työsuunnitelmaa tarvitsisi muuttaa (ensi viikon juttu). Tämä tarkoittaa sitä, että viimeiset viikot ovat tulenpalavan kiireisiä. Olen katunut myös korkealentoista ajatustani maisema-arkkitehtonisesta liikuttavasta rakenteesta (liian vaikea aihe tässä ajassa), keskeisen paikan valintaa (liian vaativa paikka), lajien valintaa (liian monta ja yksi itse keksittykin) ja rakenneidean muuttamista aivan toisenlaiseksi välikritiikin jälkeen. Käyn yhtä aikaa Sustainable Design Principles kurssia, joka käsittelee kestävää tulevaisuuden arkkitehtuuria: mielestäni oma suunnitelmani ei sitä ehkä ole tässä vaiheessa, ja sekin laskee motivaatiota. Toisaalta suunnittelu on juossut suhteellisen hyvin, kun suunnitteluun on saanut paneutua rauhassa ajan kanssa. Myös puhelut ja viestittelyt toisten opiskelijoiden kanssa viikkojen aikana ovat tsempanneet eteenpäin.

Suunnittelu on ollut edelleen pitkälti liikunnallisen rakenteen suunnittelua, johon on liittynyt edelleen paljon laskemista. Koen, että koska kyseistä rakennetta ei ole tietääkseni olemassa, minun oli itse kokeiltava onko se oikeasti toimiva mitoituksellisesti. Lajimääreistä tippui suunnittelun myötä pois luiskaa pitkin kävely eli esteetön reitti, vaikka se olisi Sannan ehdottaman idean tapaisesti ehkä onnistunut. Päädyin kuitenkin jättämään sen pois, koska nyt ei ole enää aikaa lisätä uusia ideoita jo lähes valmiisiin osioihin. Liikuttavan rakenteen muoto muodostui lajien mukaisesti, ja se toimii!

Kävin maanantaisessa ohjauksessa, vaikka minulla ei sinne ollut juuri sen kummempaa asiaa. Sain ohjauksessa kehotuksen listata tarvittavat piirrokset/suunnitelmat ja niiden tärkeysjärjestyksen sekä kehotuksen myös raportin laatimisen aloittamiseksi. Se on nyt alullaan ja kumisee vielä suunnitelmien osalta tyhjyyttään, sillä en ole tuonut niitä AutoCadista vielä ulos. Ohjauksessa keskusteltiin myös maiseman ja maisema-arkkitehtuurin näkymisestä työssä. Koska olen keskittynyt rakenteen muotoilemiseen, maisema ei ole siinä vielä konkreettisesti näkynyt. Maiseman kokonaistunnelma, värimaailma ja maisematilat ovat minulla selkeänä mielessä, mutta eivät ole näkyneet vielä kenellekään muulle. Ja tiedän, koska suunnitelmaa ei ole piirretty, sitä ei ole olemassa 🙂 Mutta visio on, ja tällä hetkellä oikeasti suunnitelmakin vaikkakin keskeneräisenä!

Viime päivinä minulle on kertynyt paksu skissipino alueen yleissuunnitelmasta. Olen myös pohtinut poikkileikkausten mukaisia mittasuhteita liikuttavan rakenteen, Finlandiatalon, Pikku-Finlandian ja Alvar Aallon kadun kerrostalojen kesken. Tein myös pienoismallin muovailuvahasta oikeissa mittasuhteissa – niin hyvin kuin se nyt voi onnistua ns. valuvalla muovailuvahalla. Rakenne on todellisuudessa melko laaja ”lättänä”, josta hieman yllätyin. Ympäröiviin rakennuksiin verrattuna se on selkeästi matalampi ja pinta-alaltaan pienempi. Toisaalta rakennusten välissä on pelkkä tasainen kenttä ja ihmisen mittakaavassa rakenne on melko suuri, joten eiköhän se istune kohtuullisesti maisemaan.

Lisään kuvia myöhemmin eilisestä pienoismallista, skissipinoista ja lopullisesta rakenteesta.

Niin, ja se pitää vielä lisätä. Pää pulppuilee edelleen jatkojalostusideoita, mutta nyt on luovuttava niistä ja tehtävä vain se ”karvalakkimalli”.

#10 Sparrattuna

Saavuin sparraukseen alkuperäisen suunnitelmani hylänneenä, mutta esittelin sen silti. Omaan ajatukseeni toteutuskelvottomuudesta kiinnitettiin huomiota, ja asiaan ehdotettiin ratkaisua halkaisijaa kaventamalla – samalla tavoin kuin mitä olin itsekin miettinyt vaihtoehtoisena. Koska olin kuitenkin löytänyt uuden idean veistokselliseen rakenteeseen, alkuperäinen idea alkoi tuntua entistä enemmän lintutornimaiselta ja epäkiinnostavalta elementiltä Suomen arvokkaimman puiston yhteyteen.

Amfiteatterista ammentanut uusi idea sai myös kannatusta, ja sen todettiin jopa olevan kivempi kuin ensimmäisen idean. Sen myös koettiin sitoutuvan paremmin ympäristöön – samoin mitä olin itse ajatellut. Myös ajatuksesta, että kotilomaisen rakenteen alla olisi taidemuseo/-näyttelytila/taiteilijoiden esittelytila ja kahvila, innostuttiin. Sen sijaan askelmien nousuihin ehdottamani ikkunat sisätilaan saivat pyyhkeitä: kuka ne jaksaisi pestä?! Epäröin myös rakenteen kahdeksan metrin korkeutta, mutta sain siihen vahvasti kannustusta: ovathan ympäröivät rakennuksetkin korkeita ja Töölönlahden puisto on tasainen ja matala, jota vaihtelu saisi virkistää. Jatkossa minun kannattaa keskittyä rakenteen ja maiseman poikkileikkauksiin sekä tietenkin rakenteen suunnitteluun. Pohdin sparrauksessa myös rakenteen materiaalia, ja toivoin siitä ideaa muilta. Asia jäi kuitenkin itse pohdittavaksi, mutta vinkkinä myös annettiin ajatus vain tähän paikkaan tehdystä päällysteestä. Mitä se voisi olla? Vai teräsritilä sitten kuitenkin, jos haluan ympärivuotisen, kestävän ja helposti kunnossapidettävän? Toisaalta haluaisin jonkun ihan muun materiaalin, toisaalta teräsritilikön ilmavuus voisi olla kiintoisa lisä maisemaan. Mutta onko se sitten miellyttävä liikunnallisena alustana?

Oli mukava päästä kuuntelemaan Teon esittelyä työstään, sillä hänellä on myös suunnitteilla veistoksellinen liikunnallinen rakenne. Erityisen mielenkiintoista meidän töiden kesken on se, että minä suunnittelen suuria, kymmenien metrien rakenteita, ja Teon elementit ovat taas maltillisemman kokoisia. Myös Annan ja Tonin suunnitelmat olivat mielenkiintoisia ja pääsin niissä harjoittamaan omaa ”kritiikin- ja kannustuksenantamistaitoani”. Saimme hyvää keskustelua aikaiseksi töistä! Erityisen antoisaksi muiden opiskelijoiden kannustukset, mutta myös ohjaajien ”ammatillisista näkökulmista” oli hyötyä.

Tunnin aluksi käytiin läpi laadittuja standardihakuja. Inspiroiduin omastani omaan työhöni esitysten aikana; olin tehnyt ohjeen mukaisen uuden lajimääräyksen alun perin humoristisessa mielessä, mutta aamupäivän aikana tajusin että voin hyödyntää sitä myös omaan suunnitelmaani. Lajina porraskiipeily voisi olla oikeasti aika toimiva, kun turvallisuudesta huolehditaan!


Kuva 1. Kumolleen käännetyistä porrasmalleista saa yllättävästi inspiraatiota kiipeämiseen ja niiden muotokielen luomiin vaativuuksiin.

#9 Pyöritellen

Välikritiikin jälkeen ajattelin ensin keskittyä vielä tarkemmin taideolympialaisissa menestyneiden taustoihin etenkin liikunnallisesta näkökulmasta. Ajatuksena oli, että sitä kautta saisin lisäinspiraatiota veistoksellisen rakenteen suunnitteluun sekä rajoitteiden että mahdollisuuksien kautta. Käytännössä ehdin syventyä tarkemmin kirjailija Urho Karhumäen liikunnallisiin kiinnostuksiin ja aktiviteetteihin olympiavoiton taanneen kirjan ”Avoveteen” lisäksi. Koska samaan aikaan tiedostin suunnittelun tarpeellisuuden ja kiireellisyyden, pohdin jo ohimennen, onko edes relevanttia syventyä ns. aiheen viereen, josta ei edes välttämättä ole hyötyä lopulliseen työhön. Olin myös pohtinut, jättäisinkö kaksiosaisesta konseptistani pois käyttäjätason konseptin, johon liittyivät taideolympialaiset. Ovatko ne turhaa hifistelyä ja runsautta suunnitelmassa? Eikö yksinkertaisin ole kuitenkin lopulta kaunein, myös ideassa?

Viime viikon maanantain ohjauksessa sain voimakasta kannustusta aloittaa suunnittelu, skissailu ja mitoittaminen: ajatukset eivät ole yhtään mitään, ellei niitä ole skissattu paperille nähtäväksi, eikä tekstillä tee mitään suunnitelmassa. Vaikka jo tehdyn työn mitätöinti tuntui ikävältä kokemastani tarpeellisuudesta ja suunnittelumatkasta huolimatta, tiesin, että ohjaaja oli myös oikeassa. Jossain vaiheessa on vain alettava suunnittelemaan, ettei tule liian kiire. Tiedonhaku ei nimittäin koskaan tule valmiiksi, ja näkökulmia löytää loputtomiin jos niille vain antaa aikaa ja tilaa. Vaikka en pidäkään konseptin ”päälleliimaamisesta” valmiiseen suunnitelmaan, sen ei tarvitsekaan olla sitä, kun suunnittelua on sopivassa suhteessa myös tiedonhaun keskellä. Tässä vaiheessa suunnittelua on tarpeen olla jo leijonaosa. Tiedonhakua voi tehdä vielä suunnittelun välttämättömiä tarpeita varten, ja jo pureskeltu tieto inspiroi siinä rinnalla. Toisinaan pieni tönäisy ei ole lainkaan haitaksi!

Sain ohjauksessa myös ehdotuksen etsiä liikuntalajeja, joissa taiteella on merkitystä. Totesin kuitenkin kaikista urheilulajeista löytyvän esteettisyyttä, vaikka sitä arvostellaan vain murto-osassa lajiskaalaa. Onhan esimerkiksi korkeushypyssä, miekkailussa tai sprinttihiihdossakin kauneutta, tyyliä, vaikka sitä ei arvostellakaan osana menestystä. Toisin on esimerkiksi tanssin, mäkihypyn ja voimistelun laita, joissa esteettisyys ja liikkumistavan ”oikeellisuus” on tärkeä osa lajin suorittamista. Pohdittuani asiaa ja suoritettuani erinäistä sekalaista tiedonhakua (vapaa-ajallani), totesin ajattelevani urheilun estetiikan ja taiteen olevan 1 ulkopuolisesta ”sohvaperunasta” katsottuna sekä urheilijan kehon, lajin ja suorituksen estetiikkaa, ja 2 urheilijasta katsottuna liikunnan tuntemisen estetiikkaa (esimerkiksi onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet) että ympärillä näkyvää lajin estetiikkaa (esimerkiksi lajin välineistö ja suorituksen ympäristö). Tähän ajatusmaailmaan vaikuttivat muun muassa taiteilija-urheilija Matti Tainion ja estetiikan dosentti Max Ryynäsen ajatukset taiteesta ja estetiikasta urheilussa.

Aloitin konkreettisen tekemisen seuraavan viikkotehtävän laatimisella, joka olisi myös välttämätön suunnitteluun. Standardien tutkiminen luiskien, portaiden ja tikkaiden osalta antoi paljon jo tuttua tietoa, jota löytyy esimerkiksi Viherrakentajan käsikirjasta. Löysin kuitenkin myös esimerkiksi kaiteisiin liittyvää tietoutta, jota tiesin olevan olemassa mutta en tiennyt mitä se on. RT-kortiston, InfraRYL:n ja SFS:n standardit koskettivat rakennusten yhteydessä olevia luiskia, portaita ja tikkaita, joten tieto ei ollut kohdistettu suoranaisesti ulkotiloissa oleviin liikunnallisiin kohteisiin. En myöskään löytänyt suoraan esimerkiksi porrasjuoksuun liittyviä standardeja. Tikkaiden osalta tiedonhaku oli vielä vaikeampaa, enkä löytänyt muuta kuin rakennusten kattotikkaiden mitoituksia. Uskoisin kuitenkin, että nämä mitoitukset antavat omalle suunnittelulleni hyviä lähtökohtia. Lisäksi oli erittäin tärkeää, että tulin nyt pakotetusta syystä tutustuneeksi erilaisiin standardeihin ja niiden löytöpaikkoihin!

Jatkoin edellisessä blogikirjoituksessani esitellyn pienoismallin suunnittelua. Kun olin aikani skissaillut, laskenut ja mitoittanut rakennetta, totesin sen olevan käytännössä toteuttamiskelvoton. Olin ajatellut, että rakenteessa olisi kuusi erilaista tasoa ja vaikeusastetta: 1 luiska, 3 porrasta ja 2 tikasta siten, että joka kierros on edellistä jyrkempi. Näin mitoittaen rakenteesta tulisi noin 30 metriä korkea maamerkki. Kokeilin myös rakennetta siten, että siinä olisi 2 luiskaa, 3 loivempaa porrastasoa ja mahdollisesti vielä yksi pystysuora tikastaso, mutta liikunnallisuus jäisi siinä laimeaksi ja korkeus olisi silti noin 10 metriä. Jos tekisin rakenteen halkaisijasta pienemmän, korkeus toki mataloituisi. Olin kuitenkin huolestunut: idea ei toimi, on keksittävä jotain uutta. Onneksi olin aloittanut suunnittelun!

Palasin alkuun: tuttuihin luiskiin, portaisiin ja tikkaisiin, ja ohimennen myös Hesperianpuistoon alkuvaiheessa pohtimaani kehysmäiseen rakenteeseen, jossa vaikeustasot nousevat kaikki samasta nollatasosta eri kaltevuuksilla mahdollistaen matalamman rakenteen. Koska maisematason konseptini oli Urheilua taiteen maisemassa, päädyin amfiteatterin kääntämiseen alhaalta ylös. Tavallisessa amfiteatterissa katsomo on anonyymi ympäristö, ja huippupiste on keskellä oleva näyttämö, johon katseet kohdistuvat. Omassa amfiteatterissani ”katsomo” on muuttunut urheilun näyttämöksi, ja huipulla oleva ”näyttämö” on neutraali katsomopiste. Luonnostelin cadissa mittakaavassa useita versioita, eikä mikään tuntunut tukevan realistisesti ideaa. Kotilomaiseksi muuttunut rakenne ei tuntunut onnistuvan millään lukuisista laskelmista ja cad-skisseistä huolimatta. Lopulta tajusin, miten saan idean toimimaan: se on enää vain piirtämättä! 😀

#8 Välikritiikistä

Omasta

Olin omaan välikritiikkikonseptiini tyytyväinen. Mielestäni konsepti oli selkeä ja uutena näkökulmana siinä oli sekä ylemmän tason maisemakonsepti että detaljimpi käyttäjätason konsepti. En ole aiemmin törmännyt kaksiosaiseen konseptiin, ja tämäkin syntyi vahingossa; keksin aluksi käyttäjätason konseptin, mutta se tuntui kokonaisuuden kannalta vajaalta. Maisemakonsepti pälkähti päähän iltalenkillä, ja muodosti tarpeellisen osion kokonaisuuteen.

Välikritiikkiesitys jännitti kovin, joten en ollut jälkeenpäin varma sainko sanottua kaiken oleellisen. Nämä pienet esitystilaisuudet ovat kuitenkin todella tarpeellisia harjoitteita työelämän esiintymisiä varten. Virallinen esittelytilaisuus myös kannustaa panostamaan ja kiteyttämään omaa konseptia siten, että sen kehtaa esitellä!

Oman esitysvuoroni jälkeen konseptistani ei herännyt kysymyksiä eikä kommentteja. Se sai minut hetkeksi miettimään, oliko teemani ollenkaan niin mielenkiintoinen kuin sen itse koin. Toisaalta olin nähnyt esitykseni aikana muutamia kannustavia hymyjä ja nyökyttelyjä, joten ehkä olin onnistunut kertomaan kaiken riittävän seikkaperäisesti ja kattavasti ettei kysymyksiä enää herännyt – viisiminuuttinen hissipuhe kun ei anna liikoja mahdollisuuksia rönsyihin vaan pakottaa keskittymään oleelliseen. Sen vuoksi olinkin melko tarkkaan kirjannut ajatukseni ranskalaisin viivoin ylös, jotta oleellisin tulisi kerrottua.

Pienoismalli alustavasta liikuntaan kannustavasta veistoksellisesta rakenteesta.

Sain konseptin esittelystä useita rakentavia ja syvällisiä kirjallisia palautteita, joista kaikista olin todella otettu. Saaduissa palautteissa toistui konseptin kokeminen vahvaksi, valitun paikan onnistuneisuus suhteessa aiheeseen, aiheen kiinnostavuus ja pienoismallin/veistoksen kerrosten/tasojen liikunnallinen laatu ja palkitsevuus. Mielenkiintoista oli, että kommentaattorit nostivat esille samoja asioita joita olin jo itsekin miettinyt: näkymiä elementistä maisemaan, näkymiä elementin sisällä, näkymiä kohti elementtiä ulkopuolelta ja sen istuvuutta maisemaan, mittakaavaa, matkaa huipulle, liikkeen riittävyyttä sekä toisaalta pohdintaa elementille sopivimmasta paikasta. Ajattelin, että keskityn näihin asioihin konseptin määrittelyn jälkeen tarkemmin, ja koen että nyt on tarkemmin niiden aika.

Sain myös uusia mielenkiintoisia avauksia, esimerkiksi pohdintaa veden merkityksestä elementin läheisyydessä ja veistoksen uppoamisesta maahan. Nämä täytyy painaa mieleen, kun mietin jatkoa! Mutta ihan niin kuin kommentaattorit toteavat myös, nyt alkaa vasta työn haastavin vaihe. Miten osoitan veistoksella riittävää liikkumista, taiteen sisältöä ja paikkaan sopivuutta? Rehellisesti sanoen se hirvittää itseänikin. Opettajien palautteessa kehotettiinkin seuraavaksi pohtimaan, minkälaisia keinoja taideolympialaisten esittelyyn on liikunnallisin keinoin. Tämä on ollutkin jo to do -listallani seuraavana, koska asia nostaa hikeä pintaan.  Olenko valinnut liian vaativan paikan ja liian vaikean taiteellisen sisällön suhteessa liikunnan ympäristön suunnitteluun? Nyt ei auta muu kuin tehdä töitä ja selvittää mihin rahkeeni riittävät.

Toisten

Olin erittäin vaikuttunut konseptiesittelystä toisten teemoista ja konsepteista. Erityisesti mieleeni jäivät Annen ja Fiian tietokonepeleistä ammentavat konseptit, Jennin karatesta inspiroitunut konsepti, Annan tanssiin, taiteeseen ja runouteen liittyvä konsepti (erityisesti aiheiden samankaltaisten teemojen että paikanvalinnan takia, vaikka toisaalta konseptimme ja työmme ovat muotoutuneet ja muotoutuvat aivan erilaisiksi) ja Eveliinan kaksi teollisuusympäristöstä inspiroitunutta konseptia. Odotin myös paljon Teon liikuttavaan valoon keskittyvältä konseptilta, mutta jään jännittämään lopullisen työn esittelyyn asti mitä aihe antaa!

Koska sain itse niin laadukasta palautetta, tuntuu etteivät toisille opiskelijoille antamani palautteet eivät ehkä olleet yhtä korkeatasoisia. Harmillista kyllä, mutta jospa ensi kerralla osaisin antaa jo paremmin kritiikkiä! Tämä kokemus taisi olla ensimmäinen kerta, ja hyvä että tällaistakin taitoa tulee harjoitettua. Ensimmäiseksi kommentoin Meerin uintiin ja mielenterveyteen liittyvää konseptia, jossa oli erittäin mielenkiintoista etenkin hoitavan kylpylähistorian sitominen tematiikkaan. Annen konseptissa oli hienosti pohdittu pelimaailmaa ja sen oleellisia piirteitä. Kolmantena kommentoin Anun kampusympäristön liikuttavuuteen liittyvästä konseptia, josta jäi erityisesti mieleen napakka ja selkeä konsepti riittävine analyyseineen. Toivottavasti kaikki pystyvät vielä nousemaan lopullisiin töihin yhden tason ylemmäs ja saadaan nähdä upea kattaus tulevaisuuden kaupunkitilan liikuntaympäristöjä!

Työohjelmasta ja aikataulutuksesta

Tähän asti olen onnistunut noudattamaan melko hyvin omaa työohjelmaani. Aion pitää jatkossa entistä tiukemmin kiinni suunnitelluista viikkotuntimääristä, koska toivon että voisin saada työni valmiiksi hyvissä ajoin ennen lopullista esittelyä. Loppuvaiheessa voisin keskittyä työohjelmani mukaisesti vain viimeistelyyn ja hiomiseen eikä energiaa tarvitsisi enää käyttää suunnitelman laatimiseen viime tipassa. Tällä hetkellä työn määrä hirvittää suhteessa kurssin tuntimääriin, mutta kuten jo totesin, nyt on vain tehtävä töitä ja katsottava mihin asti sekä aika että rahkeet riittävät.

#7 Laajuudesta kiteytykseen

Tämä blogiteksti keskittyy tunnelmiin ja oppimiskokemuksiin edeltävän kahden viikon ajalta ennen välikritiikkiä. Kuten edellisestä blogista tulee ilmi, olin ollut hieman alamaissa harjoitustyön suhteen. Päätin, että koska Hesperianpuisto ja siihen mielessäni ollut kiipeilykokonaisuus ei sytyttänyt, jätän koko aiheen pois. Ohjauksen jälkeen keskityin vain Töölönlahteen ja spiraalimaiseen pienoismalliin, ja sain uutta intoa tekemiseen.

Kiinnostuin erityisesti taideolympialaisista, joita on pidetty tavallisten urheiluolympialaisten yhteydessä vuodesta 1912 vuoteen 1948. Syvennyin aiheeseen antiikin ajoista asti, ja samalla tutustuin myös liikunnan ja urheilun piirin sanojen alkuperäisiin tarkoituksiin ja nykyisiin merkityksiin ja sisältöihin. Löysin paikallisesta kirjastosta sittenkin mielenkiintoisen ihmisen liikkumista ja biomekaniikkaa käsittelevän teoksen, josta sain oivaa materiaalia liikkumisen peruskysymyksiin ja edellytyksiin. Luin myös urheilurunoutta, ja tein kiinnostavia löytöjä. Silti minulta on uupunut kokonaisuudesta punainen lanka. Oikeastaan luulin jo löytäneeni sen, mutta kiteyttäminen ei silti onnistunut. Alitajunta on koonnut kokonaisuuden jonka hahmotin abstraktilla tasolla, mutta tietoisuus ei pystynyt sitä vielä kokoamaan konkreettiseksi paketiksi.


Taide osana olympialaisia. Lähteet tekstin lopussa.

Käytin erittäin kiinnostuneena ja kiitettävästi aikaa kootakseni aineiston taideolympialaisista, mutta tajusin myöhemmin että suuri osa työstä on todennäköisesti tarpeetonta harjoitustyöni kannalta. Tarvitsin aiheesta vain päälinjat, en johdantoja enkä seikkaperäisiä selostuksia taideolympialaisten loppumisesta Helsingin olympialaisten yhteydessä. Toisaalta en voi vielä tietää, mitä kaikkea mahdollisesti voinkaan tarvita, joten tieto on ainakin nyt helposti saatavilla kootussa muodossa. Aineiston keruu kuitenkin viritti minua taas askeleen lähemmäksi punaista lankaa. Ja onhan myös myönnettävä, että taideolympialaishistoria on myös aika kutkuttavaa: historiasta löytyy mitä ihmeellisimpiä esimerkkejä erikoisista kilpailutavoista ja toisaalta ne kuvaavat aikansa yhteiskuntaa uudesta näkökulmasta. Ylipäätään minusta on mielenkiintoista, miten kaksi melkein toisilleen vastakkaista asiaa – urheilu ja taide – on saatu koottua yhteen.

Melko tarpeettomia olivat myös lukuisat inspiroivat urheilurunolöydöt, vaikka toisaalta ne vahvistivat harjoitustyön rajaamista ja toivat esille sen, mikä mielestäni on omassa suunnitelmassa oleellista. Yrjö Jylhän urheiluaiheiset runot ovat tunnetuimpaa suomalaista urheilurunoutta, vaikka Klaus U. Suomelan Olympiamuistelma lienee kaikkein tunnetuin urheiluaiheinen runo jo unohtamieni lähteiden mukaan. Runoiisa esiintyvien loppusuorien kilpailuhuuma oli jotain, mitä kaipasin myös harjoitustyöhöni.

Jukka Itkosen inspiroivaa urheilurunoutta.

Yllä olevassa runossa oleellista on huomata, ettei urheilun ja liikunnan tarvitse olla aktiivista suorittamista ja veren maku suussa tekemistä, vaan se voi olla rauhallista ulkoilua. Toinen tärkeä seikka runossa on, että siinä todetaan myös taiteen olevan liikuttavaa – asia, jota olen tavoitellut harjoitustyössäni. Tavoittelen, että suunnittelemani veistoksellinen elementti voisi liikuttaa sekä fyysisesti että henkisesti. Jukka Itkosen Laulavat lenkkitossut -runokirjan avaa runo, jossa mainitaan

”Jokaiseen [urheilulajiin] vaaditaan taitoa, kykyä,
urheilulajeja on tätä nykyä
paljon kuin merissä luotoja,
liikunta on saanut monia muotoja,
ja aina voi keksiä lisää.

Miten olisi köydenheitto
ja keihäänveto?

P.S. Aina ei kilpailla palkintopotista.
Kaiken ei tarvitse olla niin totista.”

Myös tässä runossa tulee esille se, ettei urheilun tarvitse olla suorittamista ja kilpailua, eikä lajikirjoon tarvitse myöskään sitoutua vaan aina voi keksiä jotain uutta.

Urheilusanasto avasi myös näkökulmia. Urheilu-sanan alkuperäinen tarkoitus on ollut viedä ajatukset pois arkisista toimista vapaa-ajan huvituksen avulla.  Suomalaisittain ’urheilla’ on alun perin tarkoittanut muun muassa omien rajojen koettelua. Nykyisin urheilulla tarkoitetaan ensisijaisesti fyysisen kunnon ylläpitoa ja virkistystä, mutta myös kilpaurheilua. Liikkuminen, liike ja liikunta taas tarkoittavat omaehtoisesti tapahtuvaa kulkemista ja paikan muutosta, joka tuottaa mielihyvää ja kohottaa fyysistä kuntoa. Päätin, että harjoitustyöni keskittyy urheilemiseen ja liikkumiseen hyvää mieltä tuottavana fyysisenä siirtymisenä eteenpäin.

Tutkin myös Töölönlahden ja Eläintarhan alueita, jotka ovat selkeitä urheilun ja taiteen ympäristöjä maisemallisten näkymä- ja solmukohtakaavioiden avulla. Päädyin valitsemaan suunnittelupaikaksi Töölönlahden etelärannan. Tein siihen historiakatsauksen karttojen muodossa, ja keräsin myös tietoa paikan ja lähiympäristön aiemmista suunnitelmista, suosiosta, merkityksestä ja arvoista. Tietoa löytyi paljon, ja paikan merkityksellisyys hieman hirvittää. Osaanko tehdä suunnitelmaa, joka ottaisi riittävän hyvin ja arvokkaasti huomioon paikan monet odotukset? Toisaalta tarkoitukseni on suunnitella puistoon vain yksi elementti, joten sen ei tarvitse vastata kaikkiin odotuksiin.

Välikritiikkiä edeltävällä viikolla tuntui jo tulevan kiire. Maanantain ohjauksessa kuvittelin esitteleväni oman konseptini jo melko valmiina, mutta ohjauksen aikana ymmärsin, että tietoa on liian paljon ja kiteyttäminen uupuu täysin. Kokonaisuudesta ei saa selvää. Olin ajatellut, että harjoitustyö inspiroituu olympialaisista, urheilusta, liikkumisesta, taiteesta ja etenkin niiden risteyskohdista menneisyydessä ja maisemassa, mutta tätä piti vielä selkeyttää ja tiivistää. Koin kiteyttämisen erittäin vaikeana, ja en mielestäni edes hahmota vieläkään kunnolla mitä tarkoitetaan konseptilla. Se tuntui päälleliimatulta ja kapealta lähestymistavalta aiheeseen ja ympäristöön.

Ohjauksessa myös ehdotettiin, tekisinkö yhden veistoksen sijaan veistossarjan Töölönlahden ympärille suositun ulkoilureitin varrelle. Olin itsekin miettinyt vähintään paria veistokselle, mutta päätynyt jättämään sen kuitenkin pois suunnitelmasta. Pelkästään tähän yhteen suureen veistosmuotoon liikuttavana menee arvioni mukaan ainakin tähän studioon määritellyn verran tunteja. Olen kuitenkin asettanut yhdeksi tavoitteeksi tällä kurssilla hallita ajankäyttöä ja pysyä tuntimäärien osalta kohtuudessa. Ylitän ne helposti, jos lähden innostumaan kaikista vaihtoehdoista. Rajaamistakin on mielestäni hyvä opetella.

Kiteytyminen tapahtui hiljalleen, ja iltalenkit avasivat usein solmuja. Yksinkertaisesti ja lyhyesti: koska Eläintarhan alueella olympiastadionin kupeessa on jo lukuisia urheiluaiheisia patsaita eli taidetta urheilun ympäristössä, harjoitustyöni vastaa Töölönlahden alueella urheilulla taiteen ympäristöön. Entä miten Töölönlahden alueesta saisi entistä mielenkiintoisemman ja kiinnostavamman paikan erityisesti sellaisille ihmisille, jotka eivät ole erityisen innostuneita liikkumisesta? Suunniteltavalla rakenteella houkutellaan ja kannustetaan fyysiseen aktiivisuuteen palkitsemisen avulla. Motivaattoreina toimivat veistoksellisesta rakenteesta avautuvat näkymät, esille tuotava suomalainen taideolympiamenneisyys ja mahdollisuus lintujen tarkkailuun. Liikkumisen muodot rakenteessa vaihtelevat kävelystä kiipeilyyn.

Taideolympialaisten lähteet:
Erola, L. 2014. Unohdetut olympiavoittajat. Taidekilpailut olympiakisoissa 1912-1948. Suomen urheilumuseosäätiön julkaisuja n:o 47. Saarijärvi: Saarijärven Offset.
Kanerva, J. & Tikander V. 2012. Urheilulajien synty. Viro: Meeziazone ou.
Koski, S., Rissanen, M. & Tahvanainen, J. 2004. Antiikin urheilu. Olympian kentiltä Rooman areenoille. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Yle. 15.8.2021. Näistä olympiamitaleista tietää vain harva – voittoisaa rakennussuunnitelmaa ei toteutettu, kultaa voittanut romaani upposi natseihin. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-12052378.
Suomen Olympiakomitea. Ei päiväystä. Suomalaiset olympiavoittajat. Saatavilla:  https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/huippu-urheilutietoa/suomalaiset-olympiavoittajat/

Runouden lähteet:
Hotakainen, K. 1985. Kuka pelkää mustaa miestä. Porvoo: WSOY.
Itkonen, J. 2015. Laulavat lenkkitossut. Urheilullisia liikuntarunoja. Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy, Helsinki. Latvia: Livonia Print.
Jylhä, Y. 1931. Viimeinen kierros. Urheilurunoja. Porvoo: Werner Söderström osakeyhtiö.

#6 Alamaissa

Kurssin harjoitustyö eteni alkuun hyvin jouhevasti.  Positiivisessa kierteessä ideoita riitti, ja ne syntyivät helposti, vaikka olisikin pitänyt käyttää enemmän aikaa paikan ominaisuuksien tutkimiseen. Ehkä sen vuoksi mennyt viikko menikin hieman alamaissa. Omat ideat alkoivat tuntua tylsiltä, tavanomaisilta ja sieluttomilta. Voiko suunnittelu olla näin helppoa? Missä on luomisen tuska? Vaikka tarvitseeko suunnittelun edes syntyä luomisen tuskan kautta?  Ainakin suunnittelun saa tehtyä vaikeammaksi tällaisia asioita pohtimalla.

Harjoitustyön vaihtoehtoiset paikatkin (Töölönlahden puisto ja Hesperianpuisto) alkoivat tuntua jo niin nähdyiltä ja toisaalta niin suurilta ja jäsentymättömiltä, joihin on ehditty tehdä lukuisia suureellisia ja toteutumattomia suunnitelmia. Miten voisin ottaa tässä ajassa sellaiset paikat haltuun, kun en oikeastaan ole edes kiinnostunut tällä kertaa laajasta kokonaisuudesta? Olin toivonut löytäväni pienen, rajatun ja funktiottoman puistoalueen tai aukion veistokselliselle ja liikuttavalle elementille, mutta sellaista on ehtinyt löytää. Toisaalta: onneksi minulla on paikkavalintaan selkeät rajat, koska joku jo näkemistäni paikasta on otettava ja jätettävä turha haikailu pois.

Kävin lainaamassa paikallisesta kirjastosta muutaman urheiluun ja liikkumiseen liittyvän runokirjan. Etsin samalla kuvakirjamaista, ehkä muotoiluun liittyvää teosta inspiraation lähteeksi, mutta mielekkäitä ei nopeasti silmäiltynä tullut vastaan. Vaikka minulla olikin jo muutama Aallon oppimiskeskuksesta mukaan napattu maisema-arkkitehtuurin inspiraatioteos, löytyi muutama muu arkkitehtuuriin liittyvä teos kuitenkin mukaan. Etsin myös liikkeestä ja liikkumisesta kertovaa tieteellistä tai filosofista teosta, mutta sellaista ei löytynyt. Sen osalta on laajennettava ja tarkennettava vielä hakua. Lainatuissa jo riittikin luettavaa ja selattavaa, ja sain alitajunnan taas hyrräämään uusille kierroksille. Myös oman inspiraatiokuvapankin selaaminenkin on käynyt ja käy edelleen erinomaisesta suunnittelun sytyttämisestä!

Töölönlahden ja Hesperianpuiston alueet eivät tarjonneet historiallisessa karttakatsauksessa mitään uutta ja radikaalia. Konkreettinen tekeminen ei oikein edennyt vaan jäi selailuksi, koska en enää tiennytkään mitä olen tekemässä ja mitä haluaisin tehdä. Olympiahuuma yleisurheilustadioineen alkoi jostain syystä kiehtomaan: kiitos Jyrkin aloitusluentojen ja Hakarin liikuntapuistoluentojen hienojen kohteiden sekä paikallisen valokuvanäyttelyn, jossa esiteltiin mm. kansainvälisiä yleisurheilukisoja omalla paikkakunnallani. Yleisurheilustadionit olympialaisineen eivät kuitenkaan mitenkään tunnu sulautuvan määrittämääni tehtävänantoon sekä edellisessä postauksessakin esiintuomiin reunaehtoihin, lajivalintoihin ja käyttäjäkohderyhmään. Jotain hataraa on ja mahdollisuuksia (ja ongelmia) löytyy, mutta punainen lanka uupuu.

Jää nähtäväksi, mitä tästä pohdiskelusta syntyy!

#5 Pohdiskellen

Osa 1: VIIKOLLA

Koin sparrauksen ennalta positiivisena kannustimena. Se painosti jäsentelemään runsaita mutta sekalaisia ajatuksiani. Jäsentäminen sai minut huomaamaan, että järjestykseni tekemiseen on itselle asettamaani tehtävänantoon nähden hieman väärä; olin lähtenyt liikkeelle ideoista, joita paikka herätti sen sijaan että olisin perehtynyt paikan historiaan ja merkitykseen (paikan henkeen) ja nostanut sieltä ideoita. Toisaalta rikastaminen ei ole vieläkään lainkaan myöhäistä, sillä ideoiden syventämiseen ja muotoutumiseen on vielä hyvin tilaa ja aikaa. Koin, että minulla on vielä paljon asioita selvitettävänä ennen lopullisen kohteen ja liikkumismuodon valintaa.

Harjoitustyön itseluodut reunaehdot

Tavoittelen, että harjoitustyökohteessani voi suunnittelun jälkeen 1 liikkua yksin tai yhdessä, 2 mahdollisimman ympärivuotisesti ja 3 nopeasti läpikäyden tai hitaasti aikaa viettäen. Tavoittelen myös, että 4 paikka olisi keskeinen ja siellä olisi mahdollisuus kokoontua ja ”chillailla”, 5 liikuntamuodot eivät vaatisi erityisiä varustetarpeita tai vain vähän varustetarvetta, 6 liikunnallisesti siinä olisi vaihteleva vaikeustaso, ja se olisi siten sopiva eri kuntoisille, mahdollisesti myös ainakin osittain esteetön, 7 ”palkintona” liikkumisesta olisi näkymät tms. ja 8 liikkumismuoto kannustaa mielekkyyteen, ei suorittamiseen.

Paikat

Olen saapunut kurssin lähiopetuspäiville pohjoisesta nyt yhteensä viisi kertaa, ja onnistunut neljänä kertana tutustumaan Helsingin keskusta-alueen joihinkin puistoihin ja aukioihin. Käytännössä olen kulkenut kapean väylän verran Pasilasta Jätkänsaareen. Inspiroiduin myös ARK-lehden (1/2022) esittelemästä Keilaniemen aukiosta, jonka MASU-Planning on suunnitellut, ja josta artikkelin mukaan on jäänyt uupumaan kiipeilyelementti. Metroaseman vieressä olevalla aukiolla oli nopea piipahtaa ohimennen. Myyrmäen urheilupuistokäynnin yhteydessä pistin merkille myös Myyrmäen montun. Olen käynyt läpi myös OmaStadia ja etsien sieltä asukkaiden toivomia liikunnallisia tarpeita, mutta tutustumilleni alueille ei oltu äänestetty korkeimmille sijoille sellaisia. Se ei toisaalta ole ihmekään: puistot olivat melko laadukkaita. Näistä aineksista aloin kokoamaan harjoitustyökohdetta, sillä muita paikkoja minun ei ollut mahdollista käydä enää katsomassa ennen toista välikritiikkiä ja konseptin esittelyä.


Kuva 1. Kohteet, joihin olen tutustunut harjoitustyökohdetta etsiessäni. Hautausmaa-alueelle en ehtinyt suunnitelmista huolimatta. Karttalähde GoogleMaps.

Lajit

Lajeikseni valikoitui alkuun suuntaa antavasti vain kävely ja kiipeily (boulderointi), mutta viikon mittaan vaihtoehdoiksi löysivät myös porraskävely ja -juoksu sekä tikaskiipeily. Kävelyä liikkumisen muotona käyttää lähes jokainen ihminen luonnollisena taitona. Boulderointi on ongelmanratkaisukeskeistä kiipeilyä matalilla korkeuksilla ilman varusteita, ja sitä harrastaa jo huomattavasti rajatumpi määrä ihmisiä. Porraskävelyä ja -juoksua on harrastettu viime vuosina kiihtyvään tahtiin, mutta sekin soveltuu hyvin kaikkien jalallisten lajiksi.

Tikaskiipeilyä ei lajina tunnisteta kuin ehkä merenkulkijoiden käyttämässä hätätilaharjoitteissa mm. merestä laivan kyytiin nousemisessa1, mutta japanilaisessa televisiossa esitettyyn naisten ninjasoturi-estekisaan liittyy tikaskiipeily osana neljättä ja vaativinta tasoa2 (kenties monissa muissakin vastaavissa tv-ohjelmissa käytetty?). Muilla tasoilla on myös mm. pylväs-, seinä-, verkko- ja palotornikiipeilyä2. Suomalaisittain tikaskiipeilyä esiintyy lähinnä blogeissa keittiöön tai katolle kiipeilyn yhteydessä3, ja muutoin se on pelastusalan4 ja pelien ja pelinkehittäjien5 suosiossa unohtamatta tietenkään rakentamista ja siihen liittyvää liiketoimintaa6. Liikuntalajina ja -muotona tikaskiipeily on siis uusi, vaikka lähes jokaisen ihmisen käytännössä kokema; lasten leikkivälineet ja -paikathan sisältävät jo paljon erilaisia kiipeilyn muotoja, mutta aikuisten liikuntaympäristöissä kiipeilymuotojen käyttö on huomattavasti suppeampaa.

Mielestäni tikaskiipeilyn (ja kiipeilyn yleensä) parhaat puolet ovat siinä, että se on koko kehon liikuntaa eikä se vaadi välttämättä minkäänlaisen tekniikan opettelua. On myönnettävä, että alkujaan ajattelin kiipeilyn olevan pelkkää boulderointia ja rakennettuja kiipeilyseiniä, mutta tutkimusteni myötä siihen on löytynyt lukuisia erilaisia variaatioita helpommista muodoista vaikeampiin kuten tässäkin kappaleessa mainittu verkko- tai pylväskiipeily.

Koska suuntaan suunnitelmani ensisijaisesti nuorille ja työikäisille ihmisille matalan kynnyksen helppoon ja liikkumiseen, olen valinnut lajini pääosin siitä näkökulmasta. Ideani on myös siinä, että mitä kaltevampaa pintaa kävelet, sitä enemmän se muuttuu kiipeilyksi: lajivalintani ovat ikään kuin skaala kävelystä kiipeilyyn ja liikkumissuunta horisontaalisesta vertikaaliseen. Tarkat lajit tai niiden muodot harjoitustyössä vahvistuvat ja muokkaantuvat suunnittelun edistyessä.

Kuva 2. Kävely muuttuu kiipeilyksi, kun maasto jyrkkenee riittävän paljon. Monenlaiset rakenteet voivat kiipeilyn lajimuodoissa helpottaa kulkua kallistuvalla tai pystysuoralla kulkupinnalla.

Luonnostelu

Aloitin ideoiden luonnostelun kuten Jyrki aiemmin kehotti, ja mielessäni muhivien ideoiden tuominen konkreettisesti esille piirroksien ja paperimallinuksineen helpotti muistin kuormitusta ja antoi tilaa uusille ideoille. Lisäksi se sai minut pohtimaan, etenenkö kurssilla liian muodonantopainotteisesti – jääkö liikkuminen liian vähälle huomiolle? Toisaalta, noudatanko silti siltä osin omaa tehtävänantoani, sillä olen koko ajan tavoitellutkin suunnitelmaa, joka ei huuda liikuntaa ja sen suorittamista mutta huomaamattaan kannustaa ja kehottaa siihen? Kyse on ehkä enemmän liikunnasta, joka tulee tekemisen huomaamattomana kylkiäisenä eli ehkä sitä voisi silloin kuvailla arki- tai hyötyliikunnaksi. Se taas asettaa minulle haasteen: miten liikuttaa ihmistä siten, ettei hän sitä erityisesti tai keskittyneesti tiedosta? Miksi liikunnan ja urheilun maiseman pitäisikään huutaa selkeitä urheilun kiinteitä elementtejä tai merkkejä? Ihmisellä on kova tarve järjestää asiat selkeään lokeroon: tässä liikutaan ja tässä ei, vaikka lopulta esimerkiksi pelkkä puistoalueen nurmikenttä mahdollistaa liikunnallisesti vaikka mitä ilman, että kukaan ajattelee sen olevan urheilun tai liikunnan pysyvä maisema. Nurmikenttä on muuten hyvä esimerkki väliaikaisesta liikunnan ja urheilun maisemasta, joka muuntautuu moneen muuhunkin toimintaan.

Osa 2: LUENTO

Luento ei tällä kertaa tarjonnut suuremmin uusia asioita ja inspiraatiota, joskin on aina mukavaa tutustua uusiin kohteisiin ja kerrata asioita. Ehkä yksi erityisesti mieleeni jäänyt asia oli, että kaavoituksessa pitäisi ottaa paremmin huomioon liikunta- ja puistoalueet, sillä nekin soveltuvat huonosti mataliin laaksonpohjiin tulvien ja savikoiden vuoksi. Tämä vahvisti muualta kuultua tuskaa ympäristörakentamisen kustannusten ja hiilijalanjäljen kasvusta perustusten vaativuuden (mm. stabiloinnin) vuoksi. Toinen erityisesti mieleeni jäänyt kommentti kosketti leikki- ja liikuntapaikkojen läheisyydessä sijaitsevien puistojen metsänpohjia ja niiden sisältöjä: keskustelussa kehotettiin huomioimaan kuntan mahdolliset myrkylliset kasvit ja erottamaan sellaiset alueet jopa aidalla lasten alueista. Viime vuosina on toisaalta hyvin voimakkaasti korostettu, että lapset nimenomaan tarvitsevat enemmän kontaktia metsäympäristöihin vastustuskyvyn kasvattamiseksi. Mielestäni ei ole perusteltua aidata alueita metsistä sillä perusteella, että sieltä löytyy tai voi löytyä jotain myrkyllistä: ihmisen on opittava olemaan vastuussa tekemisistään pelkän yhteiskunnan sijaan myös itse (myös lapsen aikuisen ohjaamana), ja opittava ettei kaikki mikä on saatavilla, ole ihmisille terveellistä. En voisi kuvitellakaan, että oman lähiympäristöni keskellä metsää oleva leikkipuisto aidattaisiin: en usko, että asia on koskaan käynyt mielessä kenelläkään. Kuitenkin senkin välittömässä lähiympäristössä voi olla ja on myrkyllisiä kasveja: oravanmarjaa, sudenmarjaa ja lupiinia. Ehkä etelän ja pohjoisen erot elämisessä ja suunnittelun vastuullisuuden sisällössä näkyvät alallamme myös tällaisissa detaljeissa?

Mielestäni luennolla esiteltiin myös suunnittelussa huomioon otettavia perusasioita napakasti, ja päädyin kirjaamaan ne ylös. Kaikki rutiininomainen työ minkä joku muu tekee puolestani tai vähentää tarvetta käyttää aviokapasiteettiani, täytyy hyödyntää!

Osa 3: SPARRAUS

Päädyin esittelemään luennon jälkeisessä sparrauksessa kaksi kohdetta: pienoismallini Töölönlahdenpuistoon ja surun maisemaan. Kolmannen idean Hesperianpuistoon esittelin sparraajilleni ruokatunnilla, ja sparraajieni kannustuksesta vein nämä kaikki kolme vaihtoehtoani ohjauksiin.

Töölönlahdenpuiston liikuttava näkötorni

Sparraajani innostuivat eri vaativuustasoja, ”leveleitä”, sisältävästä pyöreästä pienoismallistani. Minustakin se on hyvä lähtökohta lähteä työstämään suunnittelua. Aihe sai alun perin inspiraation Ruoholahden puiston länsiosasta, Supercellin viereisestä pienialaisesta viheralueesta, sekä soikeasta muodosta Supercellin rakennuksessa. Totesin kuitenkin, ettei suunnittelemani veistosmainen rakenne mahdu siihen, ja aloin pohtia Töölönlahden kaakkoisrantaa sijoituspaikkana. Alue on vanha rautatievarikko ja Töölönlahden puistoa on moitittu peltomaiseksi, ankeaksi läpikulkupaikaksi7. Mielestäni ideani sopiikin kaikin tavoin hyvin ja Ruoholahdenpuistoa paremmin kyseiseen maisemaan ja ympäristöön sekä nykytilan että menneisyyden vuoksi. Ohjauksessa todettiin, että kohteen suunnittelutyöhön sisältyy paljon laskemista sekä myös pohdintaa siitä, miten se sijoittuu maisemaan. Mielestäni tämä idea sopii parhaiten harjoitustyöksi, mutta aion silti työstää myös muitakin vaihtoehtoja.

Surun liikuttava maisema

Runokirjaa selatessani silmiini sattui minulle ennestään tuttu Aale Tynnin Kaarisilta-runo, joka kertoo surusta. Siitä inspiroituneena tein tästäkin ideasta karkean pienoismallin tutkittavaksi. Aihe on vaikea, kenties vastanmielinenkin, mutta minusta toisaalta erittäin kiinnostava. Voiko surun maisemaan sijoittaa liikkumiseen kannustavaa rakennetta tai rakenteita? Minkälaisia sellaisin ehdoin tehtävät rakenteet voisivat olla? Onko irvokasta ajatella jonkun trikoissaan ähisevän liikuntasuoritteessaan hautausmaalla? Mutta toisaalta voisiko surun maisemassa liikkua ilman ”tuskaa, verta ja hikeä”, suoritetta? Mutta eikö suru melkein ole juuri sitä, tuskaa, verta ja hikeä, joskaan ei suorite, mutta asia joka on joskus kohdattava? Surua usein juostaan tai mennään konkreettisesti pakoon yksinäiseen paikkaan luontoon, jossa voi antaa surun tulla. Suru ja liikkuminen eivät siis ole toisia vastakkaisia tai toisensa poissulkevia tekijöitä, vaan ne toimivat rinnakkain. Liikkuminen on tapa purkaa surua, ja maisema tai luonto liittyy siihen usein voimakkaasti. Surun maisemaan liittyy ehkä voimakkaasti kulttuurillinen aspekti, tapa ja tottumus toimia ja suhtautua olemiseen ja tekemiseen tietyssä ympäristössä.

Surun maisemia ja ympäristöjä voi olla monenlaisia: hautausmaita, kirkkopihoja, muistomerkkialueita, katastrofi-, sota- tai onnettomuusalueita jne. En muista koskaan kohdanneeni kyseisillä alueilla objektia, joka johtaisi liikkumiseen. Objektit ovat aina katsottavia mutta eivät koskettavia, useimmiten näköispatsaita tai taiteellisia muistomerkkejä. Pohdin myös suremiseen liittyvän kohteen sijoittamista muualle kuin luontaiseen surun maisemaan. Menettääkö se silloin osan merkityksestään ja tehostaan? Surun maisemaan liittyy usein rauhallisuus mutta erityisesti pyhyys. Jos se katoaa, riittääkö pelkkä liikuttava surun objekti ylläpitämään kokonaisuuden luonteen? Sanat liikuttava ja koskettava muodostavat mielenkiintoiset kaksoismerkitykset surun, liikkumisen ja maisema-arkkitehtuurin kontekstissa.

Käytännössä tämän vaihtoehdon tekeminen harjoitustyönä ei ole realistista, sillä en ole koskaan käynyt yhdessäkään pääkaupunkiseudun hautausmaalla tai muussa surun maisemassa. Sain kuitenkin ohjauksessa ja sparrauksessa kannustusta tutkia aihetta edelleen, sillä se on kompleksinen ja hämmentävä aihe. Mietin, riittäisikö tästä aiheesta studiota syventävän kurssin suorittamiseen.

Hesperianpuisto: liikuttavaa sisätilaa ulkona

Hesperianpuiston keskellä sijaitsee unkarinsyreenien rajaama suorakaiteen muotoinen hiekkakenttä. Tälle alueelle sijoittuva hahmotelmani on ideoistani tuorein, eikä siitä ole vielä minkäänlaista luonnosmateriaalia. Koska kaavailin kohteeseen parin-kolme metrin seiniä ja toimintaa sisäpuolelle, se herätti etenkin ohjauksessa epäilevää kaikupohjaa. Itse en epäile mittakaavallista osaa ideassani lainkaan, vaikka asiat toki varmistuvat vasta poikkileikkauksissa yms. piirustuksissa. Enemmän epäilen kohteen kohdalla sitä, että saako idean mukaisia toimintoja sijoitettua järkevästi ja muotoutuuko idea Hesperianpuiston henkeen ja jatkumoon sopivaksi. Lisäksi tämä kohde ei ole täysin asettamieni tehtävänannon ja reunaehtojen mukainen, sillä kyseessä on ehkä enemmän suorituspaikka kuin huomaamattomaan liikuntaan kehottava ympäristö. Toisaalta, pääkaupunkilaiset vaikuttavat pohjoisen ihmisen näkökulmasta enemmän suorittajilta, jotka tarvitsevat eri toimintoihin korvamerkityt, turvalliseksi ja laadukkaiksi rakennetut suorituspaikat. Aion kuitenkin jatkaa tämänkin kohteen luonnostelua ja pohdintaa.

Kaikissa kohteissani on tarpeen jatkossa tutustua paremmin paikan historiaan, ja soveltaa sitä kohteisiin syntyneisiin ideoihin. Siinäpä ohjelmaa tuleville päiville!

*tekstiä editoitu sieltä täältä 6.10.2022.

Lähteet:

1 Cision News. 17.3.2015. Sea Fit I Tikaskiipeily. Työterveyslaitos. https://news.cision.com/fi/tyoterveyslaitos/i/seafit-i-tikaskiipeily,m9212

2 Wikipedia. 7.5.2020. Naisten ninjasoturi-kisa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_ninjasoturi-kisa

3 Partsun Porinat. 31.8.2021. Uusia harrastuksia. https://partsu.blogspot.com/2021/08/

4 Chattanooga Fire Department. 16.6.2021. 2021 Fire Academy Ladder Climb. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=ki6wEdJp49A

5 Jindoblu. Ei päiväystä. Climb the Ladder. https://www.jindoblu.com/climb-the-ladder/

6 Louisville Ladder. Ei päiväystä. C.L.I.M.B. Academy. https://louisvilleladder.com/find-your-ladder

7 Wikipedia. 28.8.2022. Töölönlahden puisto. https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%B6%C3%B6l%C3%B6nlahden_puisto

#4 Puurtaen

Työohjelman laatiminen ei ole ollut helppoa, sillä minulla ei ole tiedossa harjoitustyön paikkaa eikä liikkumisen muotoa eikä siten tarkempaa tietoa siitä, mikä on relevanttia työohjelmassa. Mielessäni on toki paljon ajatuksia ja luonnoksia erilaisista vaihtoehdoista, mutta koska tunnen Helsinkiä huonosti siellä koskaan asumattomana ja vain vähän vierailleena, en ole halunnut lyödä lukkoon turhan aikaisessa vaiheessa mitään, kun se ei ole ollut välttämätöntäkään. Lähtökohtainen tavoite minulla kuitenkin on inspiroitua paikasta ja sen tarpeista. Sen vuoksi olenkin jokaisella luentokerralla tutustunut pieneen palaan Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunkiympäristöä, ja saanut kokoon vaihtoehtoja alitajuntaan työstettäväksi. Tästä teemasta lisää seuraavassa blogitekstissä.

Ensimmäisen työohjelmaversion palautteessa todettiinkin, että työohjelmani on hyvin alustava. Tavoitteiden todettiin olevan sinänsä hyviä, mutta niiden saavuttamisen analysoinnissa oli parantamisen varaa. Yleisestä palautteesta huomasin, että työohjelmassani on myös huomioitava tarkemmin tiedonhankinta ja sen määrä sekä referenssikohteiden etsiminen ja niiden kriittinen analysointi. Yleiskommenteista löytyi myös hyviä vinkkejä: kannattaa luonnostella välittömästi (aloitin saman tien!), kannattaa pohtia ajoissa tulostusformaattia (sulattelussa!), ja alkuvaiheessa voi kehitellä useita vaihtoehtoja (tämä sopii omiin ajatuksiin hyvin!). Päädyin tarkentamaan palautteenannon jälkeen erityisesti aikataulutusta, mutta myös kevyesti muuta työohjelmaa; tarkemman työohjelman sisältöpäivityksen teen harjoitustyöpaikan ja -muodon varmistuttua. Erityisesti työohjelman aikataulutuksesta uskon olevan hyötyä harjoitustyön etenemisessä, mutta myös itsemääritellyistä sisällöstä, tavoitteista ja tulostettavan materiaalin määrittelystä uskon olevan apua työn eri vaiheissa. Studiota syventävä kurssi jää vielä kellumaan ajatuksiin ja työohjelmaan alustavana, sillä keskityn tässä vaiheessa itse studion sisällön määrittämiseen.

Toisten palautteet ja työohjelmaideat olivat inspiroivia, ja huomasin Teon tavoittelevan hieman samantyyppistä harjoitustyöformaattia. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata hänen prosessinsa sisältöä ja etenemistä! Muuten mieleen jäivät erityisesti Tonin ja Satun vaihtoehtoisten liikkumismuotojen suunnittelu kevyenliikenteen väylien läheisyyteen, sillä tavoitin tästä hatarasti oman unohdetun ajatukseni jostain menneisyydestä.