Viimeisen ohjauksen jälkeen tunnelmat lopputuloksen suhteen olivat selvät. Vielä oli tuotettavana reilusti materiaalia; yksinäisyyden eri tasojen käsittely, valo ja havainnekuvat. Sitten – kuten tälle projektille on tuntunut olevan ominaista – takavasemmalta hiipi mieleen uusi idea. Yksinäisyyden käsittelyn tuominen isoksi osaksi esitystä on kaihertanut jo viikkoja, sillä aihe on niin kovin raskas ja synkkä. Halusin tuoda yhden tason väliin, kuin uuden linssin, mikä esittäisi aiheen eri valossa (pun here!). Pohdin yhdistelmää nostalgia, maaseutu ja mummola, mutta vaikka kuinka tätä palettia ravistelin, ei se asettunut kohdalleen Viikintorille vaan tuntui pelkästään päälle liimatulta (voi myös olla, että palautuksen lähestyessä olin vain liian kriittinen). Päädyin lopulta poimimaan työhöni maaseudun mummolasta räsymatot ja teoksen nimen Pirta, sillä kuten pirta pitää loimilangat sopivan lähellä toisiaan, sopi se mielestäni teemaksi myös siihen mitä yhteisömme tässä ajassa tarvitsee – sopivaa läheisyyttä.
Toisen yllätyksen prosessiin toi keinujen turva-alustan pohtiminen. Tajusin niistä tulevan lopulta niin paljon pinta-alaa, että se on pakko käsitellä osana koko teosta. Mattojen suunnittelu lähti käyntiin pikseleistä ja ryijyistä ja oli lopulta pitkä prosessi, ja uppouduin siihen niin, etten enää ehtinyt pohtia miten visualisoisin työni tilamaisuutta ja valomaailmaa paremmin. Olin myös tehnyt 3d-mallini jotenkin väärin, sillä yrittäessäni renderöidä sitä keinut eivät tulostuneet, vaan katosivat jättäen jälkeensä tyhjän aukion. Jälkikäteen ajateltuna, olisi ollut parempi turhautumisen sijaan tuottaa mallista esitykseen jonkinlainen aksonometria. Esityksen ainoan havainnekuvan tekeminen oli pitkä ja lannistava prosessi, joten päätin lopulta panostaa esityksen koherenttiin muotoon – perusajatukseen, keinuyksikön tekniikkaan sekä aukioon kokonaisuutena. Erilaisten suunnittelutapojen ja myös sen surullisen 3d-mallin käyttäminen oli näin jälkikäteen tarkasteltuna kuitenkin todella arvokasta, sillä se auttoi bongaamaan paremmin suunnitelman puutteita.
Taikuutta! Eli kiitos omat atk-taidot 1.11.2020 – 6.12.2020
Turva-alustan kuvioinnin ensimmäinen hahmotelma, joka ohjauksessa todettiin vielä aika ujoksi yritelmäksi. Keinut ovat lopullisessa versiossa sijoiteltu aavistuksen keskeisemmin aukiolle.
Palautuksen kanssa tuli lopulta kiire ja viimeisellä viikolla olin flunssan takia muutaman päivän lähes poissa pelistä. Stressitasot viimeisen työstöviikonlopun kunniaksi olivat siis tapissa. Prosessin jälkeen tunnelma on helpottunut, sillä sain työni palautettua. Olo on myös hämmentynyt ja vaikka olen osittain työhöni tyytyväinen, en ole aivan varma sainko sen esiteltyä riittävän havainnollisesti. On myös vaikea arvioida, miten lopputulos vertautuu kurssin tavoitteisiin ja arvostelukriteereihin. Siitäkin huolimatta olen oppinut kurssilla valtavasti omista vahvuuksistani ja heikkouksistani – suunnittelusta, leikistä ja erityisympäristöistä. Vaikka työskentely tuntui monesti päättömältä sekoilulta, olen nyt kulkenut tällä tasolla liikkuvan suunnitteluprosessin alusta loppuun.
Työohjelmassani esitin toiveen leikinomaisesti työskentelystä ja se on toteutunut yllättävän hyvin. Olen antanut itselleni aikaa sopivilta tuntuvien suunnittelutapojen äärellä. Oma suunnitteluni on intuitiivista ja tarvitsen aikaa ajatteluprosessille, mikä käytännössä tarkoittaa pitkiä harhailukävelyjä ja hyviä yöunia. Tämän kääntöpuolena on toisinaan ollut se, että suunnitelma on vienyt minua, eikä toisinpäin. Järjestelmällisempien opiskelijoiden kanssa työskentely on opettanut minulle myös rakenteellisemman prosessinhallinnan hyödyt. Lieneekin paikallaan arvioida omaa asennettani rajoihin. Pitkään työelämässä avustavissa tehtävissä toimimisen jälkeen olen halunnut kokeilla missä omat rajani kulkevat ja olla ilmaisussani vapaa. Nyt alan vihdoin laskeutumaan takaisin maan tasalle, jossa maisema-arkkitehtuuri asettaa puitteet, joiden sisäpuolella seikkailla.
Tältä ei näytä järjestelmällinen työskentely