Pitäisi pysyä ajan tasalla siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Sähköpostia on liikaa ja kalenteri muistuttaa tekemättömistä töistä. Kaiken lisäksi on sosiaalinen media, missä pulina ei lopu.
Kun infoähky yllättää, olen usein miettinyt ensimmäiseksi sitä, miten voisi paremmin järjestellä asioita; ehkäpä velä jollain uudella tavalla, joka olisi tehokkaampi kuin kaikki entiset. Tämän harjoituksen olen käynyt läpi muutamaan kertaan, viimeksi pari kolme vuotta sitten kun olin aktivoitunut jonkin verran sosiaalisessa mediassa.
Facebookiin sain kutsun marraskuussa 2007 Hannelta. Naamakirjassa on voinut kuulla sellaisista ihmisten tapahtumista, joista ei useinkaan muuten ehtisi kuulumisia vaihtaa. Uusin pärinän aihe, Google+, on vielä iso ?, mutta verkostoitumista se edistää mestarillisesti. Jos tuntemattomien tuleminen tutuiksi hirvittää, ei kannata kokeilla.
Kotisivu pitää perinteen mukaan jossain olla. Tai profiilli. Useat työpaikat tarjoavat ne automaattisesti työntekijöilleen. Tällä hetkellä profiilini on Google+:ssa, mutta itse asiassa sellainen on jossain muodossa julkaistavissa lähes kaikissa sosiaalisen median palveluissa. Kotisivuistani ei sen enempää: “ei ole”.
Virtuaalisesti voi ilmaista oman fyysisen olinpaikkansa. Miksi? Ehkä siksi, että voi nähdä liikkuvatko muut tutut samoillla nurkilla, vaikkapa lenkkeilemässä. Törmäillään kun tavataan. Puhelinkeskustelun avauksena usein kysytty kysymys on “Missä oot?”. No: “KVG, Latitude on päällä.” Tai: “Oletko pahassa paikassa?” No, “töissä.”
Tästä taitaa tulla pitempi tarina kuin piti … asiaan!
Infoähkystä ei selviä uusilla menetelmillä ja sovelluksilla vaan jotakin täytyy tapahtua oman pään sisällä. Heurekekkaus itselleni syntyi kun huomasin tietovirran hallitsemisen mahdottomaksi. Vanhanaikaisen tutkijan tapaan olin pitkään kerännyt mielenkiintoisia kirjoituksia ja muita asioita varannoksi kirjanmerkkien avulla. Tuon varannon tarkoituksena oli pitää asiat muistissa, jotta niihin voisi palata.
Kun tuo varanto alkoi täyttyä, tajusin, että virta ja varanto on erotettava toisistaan. Varantoa voi toki kerryttää, mutta “kaiken” ei tarvitse olla tärkeää. Hakukoneet on keksitty. Virran suhteen on päätettävä, ettei kaiken tarvitse olla heti tässä ja nyt. Välillä voi olla olemattakin. Hakukoneet on keksitty – jo viime vuosituhannella. Täytyy tunnustaa, että keräilijän vikaa minussa on vieläkin, mutta puolustukseni on, ettei pöytälaatikkoon ole koskaan mitään 4D-dokumentin arvoista kertynyt vaan kaikki on jaettu!
Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi enempää ähkyä mahdolliselle lukijalle tai minulle, tässä muutama linkki palveluihin, joissa työhöni liittyvää tavaraa löytyy “varastoituna” sekä itselleni että muille käyttöä varten: CiteULike, Google Reader ja Paper.li. Kaikkien edellä mainittujen palveluiden, oheisen kuvan lista mukaanlukien, lisäksi muita en käytä, ihan oikeasti, paljonkaan.
Jonkin ajan kuluttua haastan itseni kirjoittamaan siitä, miten sosiaalinen media voi olla hyödyksi tutkijan työssä. Raimo on siitä jo kirjoittanutkin. Vipuset kirjoittavat VipuPisteeseen näistä asioista opettajille ja opettajien kanssa.
Kannattaa kurkistaa myös mistä sosiaalisessa mediassa todella on kyse: Infographic of the Day: Social Media Explained. Sosiaalisessa mediassa voi kukin toteuttaa itseään. Inhimillisiä otuksia olemme verkossakin.
