Pari viikkoa sitten tein Otaniemessä maastokäynnin, jonka tarkoituksena oli sekä tutustua Otaniemen ympäristöön ja mahdollisiin suunnittelupaikkoihin että pohtia, miten kehittää “maaperäkokeilu”-ajatusta eteenpäin. Kierroksen lopputulos oli, että itseäni resonoivat eniten kampuksella sijaitsevat paikat – Alvarinaukio, Ossinlammen kenttämäinen alue sekä kampusalueen eri sisäpihat. Sen hetkiset ideat yksinkertaisesti tuntuivat luontevilta kampusrakennusten läheisyydessä eikä etäällä sijaitsevina kokeilualueina. Lisäksi kiinnitin huomiota A-siiven edessä olevaan Alusta-paviljonkiin ja sen pyrkimykseen yhdistää luontoa ja arkkitehtuuria. Mieleen jäi muhimaan ajatus, miten vastaavanlaista rakennetta voisi hyödyntää omassa suunnitelmassa. Oppimisympäristönä vastaavanlainen rakenne voisi ehdottomasti toimia, ja keskustelua opintojen ohessa Alusta paviljongista olisi voinut olla enemmänkin (itse en muista asiasta juuri kenenkään kanssa jutelleeni).
Maastokierroksen lopputulemana Alvarinaukio nousi itselleni kiinnostavimmaksi paikaksi: maataide ja maastonmuotoilu teemana houkutti, ja paikka on yksi kampusalueen avarimmista ja toisaalta ongelmallisimmista – lammikoita muodostuu aukiolle etenkin lumen sulaessa kevätaikaan. Maaperän hyödyntäminen ja maan muokkaaminen tässä sijainnissa tuntui potentiaaliselta. Lisäksi tämän hetkinen aukio ei ole kovin kummoinen eikä palvele oleskelua juuri mitenkään (paitsi joukkokokoontumista varten vappuna).
Päätöksen jälkeen olen tutkinut Alvarinaukiota eri näkökulmista: maaperää, pintaveden valuntaa, lätäköitymistä, olemassa olevaa arkkitehtuuria ja maisema-arkkitehtuuria, olevaa puustoa osana aukiota ja sen ilmettä, asemakaavaa, aukion reitistöä yms. Heti ensimetreillä esiin nousi maaperän ongelmallisuus: suuri osa aukion maaperästä on vaikeasti rakennettavaa syvää pehmeikköä eli savea. Pohjois- ja länsiosa aukiosta on normaalisti rakennettavaa (kitkamaalajin kuten hiekka/sora/moreeni päällä hietaa, hiesua tai savea alle 2 m). Maaperätarkastelu antoi tarkastelualueelle selkeät raamit, josta Pirjon kanssa heti alkuun keskusteltiin: suoraan pehmeikön päälle ei voi asettaa mitään kovin painavaa, koska se nostaa maan toisesta kohtaa aukiota koholle. Tältä pohjalta ideointi lähti käyntiin.
Alvarinaukion tarkastelun lisäksi olen lähiviikkoina tutustunut maataidekirjallisuuteen (klassikoihin) ja etsinyt niiden seasta inspiraatiota omaan suunnitteluuni. Kirjasta Land and environmental art (Kastner & Wallis 1998) olen löytänyt muutaman itseäni kiehtovan maataideteoksen, jotka inspiroivat erityisesti maisema-arkkitehtonisina ja tilallisina rakenteina ja elementteinä. Ensimmäinen teoksista on Robert Smithsonin 1973 valmistunut Amarillo Ramp. Se on erilaisia maa-aineksista ja piikivestä rakennettu, maan pinnalta loivasti korkeammalle kohoava ramppi. Teos on rakennettu entiseen kuivuneeseen järvenpohjaan, joka sisältää runsaasti piikiveä. Ramppia ylös noustessa tarkoitus on havainnoida ympärillä olevaa, muuttuvaa maisemaa ja lämpötilan muutosta. Teos inspiroi pohtimaan sen soveltamista maisema-arkkitehtuurissa. Pitkään olen pyöritellyt ajatusta tilaa jakavasta rampista, jonka päällä kasvaa kasvillisuutta, muttei ole tarkoitettu kävelyyn (reunat kiveä ja soraa). Ramppi kytkeytyi myös ajatukseen vesialueesta, lammikosta, hulevesipainanteesta: ramppimainen muoto voisi rajata aukiolla oleva veden sisäänsä. Teos on herättänyt lukuisia ajatuksia, joista monet eivät ole tuntuneet toimivilta Alvarinaukiolle, osa kuitenkin tuntuu potentiaaliselta ja kehitettävältä. Teos on saanut ajatukset liikkeelle kohti erilaisia maataide- ja maastonmuotoiluideoita, vaikka “ramppi” sellaisenaan jäisikin suunnitelmasta pois.
Toinen samasta kirjasta ajatuksia herättänyt teos on Richard Fleischnerin Sod Maze (1974). Teos on maasta rakennettu ympyrän muotoinen labyrinttikuvio, jonka keskelle johtaa maasta muotoiltu reitti. Maan muodot muistuttavat veden aaltoja. Tämä teos sai itseni heti ajattelemaan maan muotojen väliin jäävää vettä. Minua kiehtoi ajatus vastaavanlaisesta hulevesirakenteesta: kosteaan vuodenaikaan maanmuotojen välissä olisi vettä, kuivalla säällä vain maata (ja sen päällä olevaa kasvillisuutta), talvella lunta. Maan muodot voisivat toimia myös istuinpaikkoina. Teoksen herättämiä ajatuksia pallottelin niin ikään pitkään, mutta ideoiden soveltaminen Alvarinaukiolle tuntui vaikealta. Maasto ja maaperä ovat täysin erilaisia (oletettavasti Sod Mazen tapauksessa maaperä on kuivaa). Maastonmuotoilun mahdollisuudet jäivät kuitenkin mieleen kummittelemaan ja tätä tutkimista jatkan edelleen. Näistä uusista ideoista ja aineistosta, johon olen tutustunut jatkan seuraavassa blogissa.
