Maiseman suunnittelu ja rakentaminen – Sallan blogi

Kurssin tavoitteet ja niissä onnistuminen sekä työprosessi

Kurssin harjoitustyön tekeminen on ollut kokonaisuudessaan haastava prosessi. Työn aiheen valitseminen ja rajaaminen, sopivan paikan valitseminen, paikan ominaisuuksien tutkiminen, rajattuun teemaan tutustuminen ja taiteellisen idean kehittäminen ovat vaativia ja paljon aikaa vieviä tehtäviä. Koen, että suuri lisähaaste tehtävälle oli omatoiminen paikan valinta. Siinä kohtaa törmää jo ensimmäiseen pulmaan: onko mielessä muodostunut jokin tietty teema, jonka parissa haluaisi työskennellä ja löytyykö idealle sopiva sijainti. Toinen työskentelytapa (varmaankin yleisempi) on valita ensin paikka, selvittää sen ominaisuudet ja sen jälkeen lähteä ideoimaan, mitä paikkaan voisi suunnitella ja mikä työn konsepti on. Itse kuitenkin lähdin tämän työn kohdalla ensin mainitulla tavalla liikkeelle eli minulla oli jo mielessä muodostunut tietty teema (maastonmuotoilu ja maataideteosmainen kokonaisuus), jonka koin kiinnostavana ja johon halusin perehtyä. Pohdin vaihtoehtoja suunnittelualueelle ja päädyin pienen tuumailun jälkeen Alvarinaukiolle. Vasta tämän jälkeen aloin tarkemmin tutkimaan Alvarinaukion ominaisuuksia, ja esille nousi mm. maaperän haastavuus. Muita haastetta lisääviä tekijöitä oli mm. arvoympäristöön sijoittuminen, ympäristön maastonmuotojen ja olemassa olevan, kauniin terassoinnin huomioiminen, suunnitelman toiminnallisuus ja hyvän reittiverkoston muodostaminen, puiston kenttämäisen alueen toimintojen suunnittelu ja kokoontumisten huomioiminen sekä lätäköitymisen huomioiminen ja ehkäiseminen. Ymmärsin pian, että valitsemani ympäristö on hyvin haastava. Koin kuitenkin valitun aiheen suhteessa paikkaan inspiroivana enkä halunnut teemasta tai paikasta helpolla luopua (lisäksi en keksinyt muita erityisen hyviä kohtia idealle kampusalueella). Jälkiviisaana voi miettiä, olisiko kuitenkin ollut parempi valita ensin itseä kiinnostava paikka kampusalueelta, johon oppismisympäristön voisi suunnitella ja vasta sitten alkaa ideoimaan. Nämä kaksi asiaa ovat kuitenkin toisiinsa vahvasti linkittyneitä: se millainen oppimisympäristö on, vaikuttaa siihen mihin se kannattaa sijoittaa. Toisin sanoen, ideointi on yhdistelmä teeman ja paikan miettimistä, ne kulkevat käsi kädessä. Ehkäpä kuitenkin Otaniemen alueen ominaisuuksien tarkastelu tästä näkökulmasta olisi auttanut hahmottamaan mahdollisia haasteita ja mahdollisuuksia, ettei työssä myöhemmin joudu pattitilanteeseen. Tämä on varmasti taito, joka kehittyy ajan kanssa ja kokemuksen myötä. Koen kuitenkin, että oli hyvä asia, että pitäydyin itseäni kiehtovassa aiheessa ja paikassa ja otin haasteen vastaan, vaikka se ei helppoa ollutkaan. Opin paljon suunnittelupaikan lähtökohtien ja ominaispiirteiden huomioon ottamisesta suunnittelussa.

Yksi asia, jossa koen onnistuneeni, on alkuperäisestä teemasta (maastonmuotoilu ja maataideteos) kiinni pitäminen. Ainoa notkahdus tapahtui välikritiikin jälkeen, kun itselleni jäi käsitys, että taiteellisen idean sijaan olisi hyvä keskittyä siihen, mitä oppimisympäristö pedagogisesti tarjoaa. Tämä oli validi pointti (kurssin teemana kun on oppimisympäristöt), mutta se sai työskentelyn hetkeksi raiteiltaan, kun hylkäsin alkuperäisen idean ja lähdin suunnittelemman maastonmuotoja kaltevuuksiin keskittyen. Ohjauksissa tulleen tiukan palautteen jälkeen palasin taiteellisen idean kehittelyyn, niin että siitä tulisi mahdollisimman kirkas ja kaltevuudet ja niiden oppiminen olisivat ideaan leivottuina. Tähän idean pallotteluun ja kehittämiseen meni paljon aikaa, voi sanoa, että tämän kurssin puitteissa liikaa. Tunnistin tilanteen kurssin aikana, mutta koin, että vaihtoehtoja ei montaa ollut –  hyvä idea työn pohjalle täytyi löytyä, jotta työtä voisi jatkaa. Ideointi on kokemukseni mukaan joskus työn työläin vaihe ja vaaran paikka (ajallisesti). Siihen saattaa mennä liikaa tunteja, ja se tuntuu suunnitteluprosessin hallitsemattomimmalta vaiheelta ajallisesti. 

Tässä kohtaa jään miettimään, miten ideointivaihetta voisi kehittää hallittavampaan suuntaan. Yksi keino on analysoida omia suunnitteluprosesseja ja listata itselle, mitkä asiat tuntuivat ideoinnissa tehokkailta ja innostavilta, mitkä taas olivat hitaita ja eivät vieneet tarpeeksi eteenpäin. Yksi asia tämän työn kohdalla nousee yli muiden: minun olisi heti pitänyt ryhtyä pienoismallityöskentelyyn paikan ja idean tilallisuuden hahmottamiseksi. Samalla työskentely käsillä ja tämän työn kohdalla muovailuvahalla, olivat intuitiivisuudessaan itselleni hyviä työvälineitä ja tuntuivat luontevalta lähestymistavalta. Työmallityöskentely oli pitkään mielessä, mutta ajattelin, että ensin pitää löytää paperilla jokin selkeä idea, jota sitten lähtisin mallissa jatkamaan. Kuvittelin, että mallityöskentelyyn menisi kauheasti aikaa. Se oli kuitenkin paperilla käytettyyn luonnostelutapaan verrattuna tehokasta. Nopeuteen on toki voinut vaikuttaa se, että olin luonnostellut aihetta kosolti sitä ennen.

Selkeän idean löydyttyä työprosesi oli paljon suoraviivaisempi. Ongelma tässä kohtaa kurssia oli, ettei aikaa enää ollut riittävästi. Oli paljon asioita, joita suunnitelmassa piti tarkentaa ja miettiä. Lisäksi loppumateriaalin tekemiseen ja työstämiseen menee aina todella paljon aikaa, sen arvioi joka kerta alakanttiin. Jos ideointiprosessi olisi kokonaisuudessaan mennyt sujuvammin, ei aikataulut olisi paukkuneet ja aikaa muiden osa-alueiden työstämiseen (kuten kasvillisuuteen perehtyminen) olisi jäänyt enemmän. Ehkä itselleni tärkeä miettimisen paikka on siinä, millä tavoin suunnitteluprosessiin tarttua, että se lähtee mahdollisimman jouhevasti liikkeelle. Tässä voisi auttaa usean vierekkäisen idean karkea hahmottelu (tätä kyllä teinkin), niille sopivan paikan etsiminen (tätä tein vähemmän alussa) ja paikan keskeisimpien ominaisuuksien, haasteiden ja mahdollisuuksien tunnistaminen (tätä en heti alkuun tehnyt lainkaan). Tämä työskentelytapa saattaisi auttaa välttämään myöhemmät yllätykset.

Työn alkuvaiheilla olisin voinut syvällisemmin tutustua itselleni pariin hyvään referenssikohteeseen ja sitä kautta perehtyä aiheeseen. Tähän olisi ollut tärkeää varata erikseen kunnolla aikaa. Joskus koen vaarana, että saan toisesta suunnitelmasta liikaa vaikutteita, jos siitä paljon innostun ja oma ideointiprosessi ei vielä ole kunnolla käynnistynyt. Joka tapauksessa referenssikohteiden syvällisempi tarkastelu olisi tuonut ymmärrystä ja avannut ratkaisutapoja teemaan. Kirja, joka tuli vasta loppukriitikissä vastaan ja joka itselleni olisi ollut hyödyllinen oli puutarhojen / viheralueiden suunnittelu rakennettuun ympäristöön ja rakennusten ympärille (esimerkkinä mainittu Luisiana). Tämä olisi tuonut perspektiiviä siihen, miten viheralueita ja rakennuksia voi yhdistää onnistuneesti. Tätä teemaa muutenkin olisi ollut syytä enemmän pohtia.

Miten työ vastaa kurssin tavoitteita? Mitä olen kurssilla oppinut ja mitä jäi oppimatta?

Mielestäni onnistuin valitsemaan itselleni sopivan kokoisen suunnittelualueen, etenkin kun ottaa huomioon paikan haasteet. Myös aihevalinta oli itselleni mieleinen ja toisaalta maisema-arkkitehtuurin oppimisen kannalta hyvin olennainen. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi vielä voinut tarkentaa / miettiä, miten maastonmuotoja puistossa voi opiskella, olla niiden määrittelyssä johdonmukaisempi. Suunnitelmassa ajurina oli maataideteos ja sen muoto. Tosin pitää sanoa, että myös ohjaussessiot veivät siihen suuntaan. Hyvin olennaista maaston kaltevuuksien ja korkeuserojen ohella oli suunnitella hieno maataideteos, joka sopii paikkaan. Haastava tehtävä, jonka pureskelemiseen kulutin satoja tunteja ja yritin varmasti parhaani ajan puitteissa. Tässä kohtaa jää miettimään, milloin tietyistä omista tavoitteistaan voi joustaa, jotta työn saa aikataulussa valmiiksi. Tämä on todellisuutta, koska suunnittelutyö pitää saada valmiiksi ja kompromisseja joutuu tekemään.

Onnistuin mielestäni valitsemaan paikan ja aiheen, jotka olivat kurssisisällön kannalta kiinnostavia. Oppimisympäristön sisältöä olisi voinut syventää. Työ keskittyi kokonaisidean hahmottamiseen, ja yksityiskohdat jäivät vähemmälle huomiolle. Jos aikaa olisi tähän ollut, olisi työssä ollut hyvä tarkentaa kumpujen  muodostaman tilasarjan eri osien rooleja, toiminnallisuutta ja perehtyä syvällisemmin valittuun kasvillisuuteen ja kumpujen luomiin erilaisiin kasvuympäristöihin. Suunnitelmassa erilaiset olosuhteet on kyllä otettu huomioon ja määritelty yleisellä tasolla (lämmin, aurinkoinen rinne, varjoisa, viileä rinne yms). Muodostuneiden tilojen ja kasvuympäristöjen tarkempi tarkastelu olisi tuonut syvyyttä työhön. 

Missä siis parhaiten mielestäni parhaiten onnistuin? Maataiteellisen kokonaisuuden luomisessa. Se, miten se sopii rakennettuun ympäristöön ja Aallon arkkitehtuuriin, on makukysymys. Onko suunnitelman muodot liian suuria ja dramaattisia? Tätä jäin välillä itsekin miettimään, mutta aikaa ikuiseen pallotteluun ei ole. Se, mikä tällaisen veistoksellisen idean jatkotarkastelua auttaisi, olisi tarkka pienoismalli tai koneella tehty 3D-malli. Kurssin aika ei tähän omalla kohdallani riittänyt. Muodon sopivuutta kyllä tutkin karkeamman pienoismallin (työmallin) avulla, enkä kokenut kaarevia muotoja ongelmaksi. Kummut kaarevine muotoineen jäävät terassoidussa rinteessä olevan korkean puuston ja idässä olevan metsän väliin – ne eivät ole aivan kandidaattikeskuksen vieressä, liian likellä.

Mitä jäi oppimatta ja miksi? Kasvillisuuden opiskeleminen. Se ei ollut ensisijaisia tavoitteitani kurssilla, mutta suunnitelmassa olisin itse toivonut, että aikaa tarkastelulle olisi jäänyt enemmän. Aiempia kirjoituksia lukiessani yksi keskeisistä päätavoitteista on ollut tilallisuuden käsittely. Tähän onnistuin syventymään, joskin tutustuminen verrokkikohteisiin (rakennusten ja niiden viheralueiden suhteeseen) olisi ollut tarpeen myös tilallisuuden näkökulmasta. Työn edetessä huomasin kuitenkin, miten paljon tutkittavaa kasvillisuuden parissa olisi ja miten paljon lisää sisältöä niiden tutkiminen olisi työhön tuonut. Maastonmuotojen ja kaltevuuksien (ja pohja käyrineen) työstäminen vei itseltäni kuitenkin niin paljon aikaa, että kasvillisuuteen syventyminen jäi vähemmälle.

Miten työohjelma toteutui? 

Työohjelma oli haastavaa laatia siten, että mahdolliset matkaan tulleet mutkat olisi huomioitu. Niitä tapahtuu aina. Melkeinpä voisi sanoa, että ideointi pitää laskea mukaan kaksinkertaisena, kun ideaa pitää uudistaa, joskus aloittaa alusta ja ideaa iteroida. Tuntimäärät paukkuivat. Harjoitustyön tekeminen olisi pitänyt aloittaa lähes heti kurssin alettua, mutta viikkotehtävät veivät kaiken ajan (kurssiin varatut tunnit). Nämä viikot olisin ainakin itse tarvinnut jo harjoitustehtävän ideointiin. Välikrittiikkiin olin jo pitkälti piirtänyt materiaalia läpi, mutta prosessi piti aloittaa uudestaan kritiikin jälkeen, muodon hahmottelusta. Tämä hidasti työtä huomattavasti. Vaikka tiedän, että tämä on totta suunnittelijan  työssä, ei mielestäni sitä ole millään suunnittelukurssilla laskettu tunteihin mukaan. On kuin kurssilla tekisi kaksi työtä. Loppudokumenttien laatimiseen menee viikkoja ja kuten aina on käynyt, on loppu kaoottista ja päivät ylipitkiä. Dokumenttien viimeistelyyn paljon aikaa. Sanoisin, että loppumateriaalin työstäminen kurssin tuntien puitteissa pitäisi aloittaa kuukausi tai kolme viikkoa ennen kurssin loppua, jotta materiaalin saa kurssin tuntien puitteissa kasaan tarpeeksi laadukkaana.

Mistä lopullinen kurssisuoritus koostui?

Tuotin pitkälti sellaisen joukon dokumentteja kuin alunperin olin ajatellutkin. Konsepti tuntui luontevalta selittää pienoismallin (työmalli) kautta, sitä kautta itse idea muovautuikin. Työmallilla oli tärkeä rooli idean ilmaisemisessa harjoitustyön loppumateriaalissa. Se, mitä tähän lisäksi olisi voinut laatia, on konseptia selittävä kaavio: miten suunnitelma toimii, millaisia paikkoja ja kohtia siihen muodostuu toiminnallisesti, esteettisesti ja esim. näkymien kannalta. Sen avulla olisi voinut perustella sitä, miten suunnitelma palvelee Alvar Aallon puistoa ympäristöineen. Tämän osalta aika tuli vastaan.

Kaikista tärkein dokumentti, johon kulutin eniten aikaa, on yleissuunnitelma. Se on suunnitelman päädokumentti, josta suunnitelma mittakaavaan kuuluvine yksityiskohtineen täytyy välittyä. Yleissuunnitelman tukena toimivat alueleileikkaukset, jotka osoittavat, miten suunnitelman maastonmuodot asettuvat ympäristöönsä. Tarkemman mittakaavan, 1:150, leikkaukset suunnitelman kummuista näyttävät, millaisia suunnitelman maastonmuotojen profiilit ovat ja millaisia kaltevuuksia ne sisällään pitävät. Tämä oli mielestäni tärkeä tarkastelu oppimisypäristön sisällön kannalta. Tärkeimmät kaltevuudet on merkitty myös yleissuunnitelmaan. Nämä kaksi dokumenttia toimivat apuna opiskelijoille heidän tutustuessa puistossa oleviin maastonmuotoihin ja niiden jyrkkyyksiin. Oppimisympäristön päätehtävä on toimia opiskelijoille apuna maastonmuotojen ja kaltevuuksien havainnonnissa. Sen avulla opiskelijat voivat pohtia, miltä mikäkin jyrkkyys tuntuu ja näyttää, mitata etäisyyksiä ja korkeuseroja. Ehkäpä siellä voisi järjestää jonkinlaisia maisema-arkkitehtuurin “mittausleirejä”.

Muita tärkeitä dokumentteja olivat näkymäkuvat, lähtötietokaavio / -kartta sekä kummun periaateleikkaus. Perspektiivikuvat ovat keskeisin väline suunnitelman ja sen tilallisuuden ilmaisemisessa. Näitä kuvia toivoin olevan vähintään kolme, mutta kaksi sain tehtyä. Kuvien tavoite on havainnollistaa maastonmuotoilun tilallisuutta. Maastonmuotojen kuvittaminen ja hyvien kuvien tuottaminen on työlästä puuhaa, ja totesin, että parempi tehdä kaksi hyvää kuin monta karkeaa. Tämä oli muutenkin periaatteeni materiaalin tuottamisessa. Halusin tehdä mahdollisimman tarkkoja dokumentteja, joissa riittävällä tarkkuudella perustellaan idea ja sen toteutus sen sijaan, että olisin tuottanut paljon puolivalmista materiaalia. Jälkikäteen voi miettiä, onko tarkka viimeistely tärkeämpää kuin että olisi tuottanut muutaman suunnitelmaa perustelevan kaavion lisää. Periaateleikkaus oli listallani pitkään. Se oli tärkeää tehdä kuvaamaan, miten maastonmuotojen kevennetyt rakenteet toteutetaan ja mitä se voisi tarkoittaa.

Kasvillisuuden esitin esimerkein. Suunnitelman ajatus oli pitkään selvä: oleskelualueet ja kumpujen koverat muodot ovat käyttönurmea, kuperat muodot matalakasvuisia, syväjuurisia lajeja (sitovat maata ja ehkäisevät eroosiota). Kuperien muotojen kasvillisuudeksi tarkentuivat erilaiset perennat. Tätä osuutta olisin halunnut tarkkemmin tutkia. Se, mikä harjoitustyön loppupalautuksessa jäi sanomatta, oli yhden kasvin valikoituminen lähiympäristön tutkiskelun perusteella. Lenkillä Jätkäsaaressa vastaan tuli jyrkkään rinteeseen istutettu varjoyrtti (tämä oli hyvin jyrkkä rinne Rokkiparkin vieressä). Tällaista ympäristöön tutustumista ja lajitunnistusta olisi voinut enemmän olla.

Koen, että työssäni pääasiat nousivat esille. Jotain jäi ajanpuutteen vuoksi pois, mutta kuten sanottua, joskus kompromisseja pitää tehdä ja on tärkeää osata priorisoida.

Idean selkeydyttyä työmallin kautta ja suunnitelmaa piirtäessä pohdintaa  aiheuttivat maastonmuotojen, kumpujen korkeudet. Asiaa tutkin leikkausten ja maastomallin kautta, mutta silti mittasuhteita (ja siten itse työn keskeistä ajatusta) oli hankala hahmottaa. Mitkä ovat kummuille sopivat korkeudet? Myös maaston painuminen ajan saatossa tuli ottaa huomioon. Pitkällisen pohdinnan jälkeen, työmallin ja leikkausten avulla päädyin seuraaviin korkeuksiin: Pohjoisin kumpu A 2,5 m, kumpu B 4,2 m, kumpu C 3,3 m ja kumpu D 2,2 m. Kumpujen mittasuhteiden hahmottaminen tuntui vaikealta, etenkin kun se kuuluu oppimisympäristön sisältöön. Tuntuu kuitenkin, että pääsin ainakin suht lähelle sopivaa korkeutta, tätä ohjauksissakin pohdittiin, eikä kritiikkiä sen kummemmin tullut. 

Oppimisympäristöstä muodostui kokonaisuus, jossa tutkitaan maastonmuotoja ja niiden erilaisia kaltevuuksia. Punaisena lankana toimii yhtenäinen maataideteos, joka kokoaa suunnitelman yhteen, jakaa tilan osiin ja sitoo suunnitelman ympäristöön. Pohdintaa aiheutti erilaiset kaltevuudet. Tutustumalla Petschekin (2014) kirjaan Grading, Merin muutaman vuoden takaisiin maastonmuotoilu -luentomateriaaleihin ja esteettömän ympäristön RT-korttiin päädyin poimimaan suunnitelmaan maisema-arkkitehtuurin kannalta keskeisimpiä kaltevuuksia siten, että ne ovat muotoilussa ja dokumenteissa mukana opiskelijoita auttamassa. Maataideteokseen halusin kuitenkin koveria ja kuperia muotoja, en suoria rinteitä tai pyramideja. Taiteellinen idea siis oli tässä veturi, ja kaltevuudet tulivat vanavedessä. Pidin tärkeänä sitä, että kokonaismuoto on hyvä, kaltevuudet sisältyvät siihen. Näin keskustelimme myös ohjauksissa.

Pohdintaa aiheutti myös maastonmuotojen jyrkimmät kohdat ja niihin sopiva kasvillisuus. Tässä apuna toimi ympäristön nurmipintojen tarkastelu, ekskursiolla nähnyt kohteet (mm. Pildammsparken ja Skogskyrkogårdenin Almhöjden), kirja Perennials and their garden habitats (Hansen, R. & Stahl, 1993) sekä nurmea koskevat RT-kortit (RT 89-10998 Kasvillisuusalueiden maatyöt, 2010 ja RT 89-11001 Piha-alueiden kasvillisuustyöt, 2010). Näiden avulla selvitin, miten nurmi työn jyrkimmissä kohdissa voi kasvaa, ja millaiset perennat jyrkissä rinteissä paahteessa, varjossa, kuivassa jne viihtyvät. RT-kortti Portaat ja luiskat sekä Almhöjdenin portaat toimivat virikkeinä ja referensseinä suunnitelmaan laadituissa “oppimisportaissa”.

Savisen maaperän huomiointi suunnitelmassa ja kumpujen rakenteissa on tuotu esille dokumentissa “Kummun periaateleikkaus”. Se kuvaa kummun “kevennettyä rakennetta” ja teknisiä ominaisuuksia ja vedenkiertoa, jonka avulla kasvillisuus saadaan kumpujen päällä menestymään. Kumpujen rakenteellisista ominaisuuksista olen käynyt Pirjon kanssa keskusteluja koko kurssin ajan. Periaateleikkaus antaa kuvan yleistasolla, miten tällainen suunnitelma on mahdollistaa toteuttaa paikkaan, jossa suuri osa maaperästä on syvää pehmeikköä. Dokumentti toimii myös opiskelijoille apuna maastonmuotojen rakenteen opiskelussa.

Ekskursion jälkeen jouduin palaamaan lähtökuoppiin suunnitelman maastonmuotoilun muotokielen ja idean osalta, ja siihen kului tovi. Ideointi on usein suunnittelutyön aikaa vaativin osa, oman kokemukseni perusteella. Tässä harjoitustyössä olen saanut sitä työstää moneen otteeseen ja ottamaan askelia taaksepäin. Mielessä oli jo pitkään ollut idean työstäminen pienoismallin avulla, ja nyt ryhdyin ideoimaan muovailuvahalla. Jälkiviisaana voi sanoa, että tämä olisi kannattanut tehdä jo ihan harjoitustyön alussa: tehdä työmalli, jonka päälle maastonmuotoilua on helppo luonnostella. Kolmiulotteinen idea hahmottuu paljon selkeämmin pienoismallissa kuin piirroksessa, ja ideointi on helpompaa. Tästä siis voi ottaa opikseen. 

Muovailuvahan mukaan tulon jälkeen idea alkoi suhteellinen nopeasti hahmottua, toki jonkin aikaa muovailuvahaa tuli alustalla pyöriteltyä. Taustatyö oli tehty, erilaisia ideoita oli tullut pyöriteltyä, ajatus siitä minkä tyyppistä kokonaisuutta hain oli mielessä. Tästä aukiolla kumpuilevasta “selkärangasta” muodostui tietynlainen viiva, “piirto”, jonka koen sanana sopivan Aallon suunnittelemalle kampusalueelle, paremmin kuin “selkäranka”. Pidän kuitenkin selkärangan ajatuksesta ja siitä, miten sen orgaaninen muoto ohjailee maastonmuotojen nousemista ja laskeutumista maanpinnasta, konseptitasolla. Maastonmuotojen yhtymäkohdissa aukion reitit kohtaavat. 

Palasin tietyllä tavalla ideoinnissa työn alkuvaiheeseen: tällöin ajatuksena oli aukion läpi kulkeva ramppimainen maataideteos; siis muoto, joka jakaa aukion kahteen tai useampaan osaan ja jonka harjalla kulkee reitti. Lopullisessa suunnitelmassa tällainen reitti kulkee maastomuotojen harjalla. Suunnitelmani on siis jonkinlainen aikaisempien ideoiden fuusio. Siinä on yksi, yhtenäinen muoto, “piirto” (pohjapiirros, ilmasta katsottuna), maastonmuotoilun luoma tilasarja, muodon harjalla kulkeva reitti sieltä avautuvine näköaloineen sekä maastonmuotoihin sisältyvät erilaiset kaltevuudet ja kuperat ja koverat muodot (pedagoginen sisältö).

Harjoitustyön pääpaino keikahti välikritiikin jälkeen ja koen saaneeni jokseenkin harhaanjohtavaa palautetta. Ymmärsin palautteen perusteella, että suunnitelmassa olisi hyvä taiteellisuuden sijaan keskittyä pedagogiseen sisältöön. Tämän vuoksi pidin taiteellisuutta hetken toissijaisena seikkana suunnitelmassa ja pyrin luomaan ennen kaikkea erilaisia kaltevuuksia havainnollistavan oppimisympäristön. Ohjauksessa kuitenkin selvisi, että idea-/ konseptitasolla olin mennyt aika lailla hakoteille. Ymmärrettävästi, onhan kyseessä Alvarinaukio/ Alvar Aallon puisto. Tämän jälkeen keikautin ajatuksia jälleen uuteen asentoon ja hain a. taiteellista ideaa maastonmuotoilulla, joka on luonteeltaan kokoava, orgaaninen, yhtenäinen ja b. ideaa jonka pedagogisena sisältönä on maastonmuotojen kaltevuudet ja se, mitä erilaiset kaltevuudet rakenteiden ja kasvillisuuden osalta tarkoittavat. Tavoitteena on muotokieleltään yhtenäinen, minimalistinen kokonaisuus.

Maastonmuotojen korkeuksia olen työstänyt sekä pienoismallin että leikkauksien avulla. Korkeudet olen suunnitellut niin, etteivät ne missään vaiheessa ole ympäristöään korkeampia ja niin, että keskeiset näkymät etenkin etelästä kohti Alvarinaukiota säilyvät (suunnittelemani maastonmuodot etelässä eivät ole korkeita). Kasvillisuuden osalta suunnitelma on vähäeleinen. Muotojen sisäreuna, kovera puoli on nurmea, josta muodostuu yhtenäinen, oleskelun mahdollistava alue. Muodon ulkokaarteiden (kupera puoli) kasvillisuus sen sijaan on kehitteillä. Pyrkimyksenä on löytää jyrkemmälle pinnalle sopivaa matalaa, syväjuurista kasvillisuutta, joka sitoo maata ja ehkäisee eroosiota. Ilmansuunnat kaarteissaa kuitenkin vaihtelevat varjoisasta paahteiseen, ja ajatuksena on etsiä kullekin ulkokaarteelle sopiva laji. Maaveistoksen muoto on tarkoitus pitää johtavana ominaisuutena, mutta kummuittain vaihteleva kasvillisuus toisi lisäsisältöä oppimisympäristöön.

Tukholmassa sijaitseva hautuumaa oli itselleni ehkä ekskursion hienoin kohde. Hautuumaa oli myös maaston muotoilultaan hyvin erityinen. Tässä postauksessa pohdin Skogskyrkogårdenin maastonmuotoilua ja sitä, mitä siitä voisin oppia suhteessa omaan harjoitustyöhöni.

Hautuumaan keskusaukiolla sijaitsee nurmikumpu, Almhöjden, jonka huipulla on riippajalavista koostuva pieni puistikko. Keskusaukion ja nurmikummun maastonmuotoilu on pehmeän linjavaa, ja vaikka suhteellisen jyrkkiäkin rinteitä ja suuria korkeuseroja kokonaisuuteen kuuluu, ei sitä maisemaa katsoessa tule ajatelleeksi. Kokonaisuus on hyvin harmoninen. Almhöjdenin nurmikummun pohjoisrinne on etelärinnettä selvästi jyrkempi. Pohjoispuolelta kummulle noustaan portaita pitkin. Portaat loivenevat vähitellen ylös noustessa. Kummun eteläpuolellelta laskeudutaan alas polkua pitkin. Maisema avautuu etelään kohti metsähautuumaata hyvin loivasti ja pehmeästi. Pohjoiseen kummulta avautuva näkymä on sen sijaan polveilevampi – kuin katsoisi kumpujen rajaamaan laaksoon.

Kumpujen rinteet ovat muodoltaan kuperia. Laaksoa kohti rinteen muoto kovertuu. Jyrkkiä, suoria muotoja rinteissä on vähän. Kokonaisvaikutelma on pehmeä ja rauhallinen, laaksomainen. Kumpu on aukion keskipiste, joka jakaa hautuumaan avoimen pohjoisosan ja metsäisen eteläosan toisistaan. Rauhallinen maastonmuotoilu tekee tästä siirtymästä kuitenkin epädramaattisen.

Mitä tästä voisi sitten oppia harjoitustyöni kohdetta, Alvarinaukiota ajatellen? Paikat ovat sekä luonteeltaan että funktioltaan hyvin erilaisia keskenään. Hautuumaan keskusaukio on päärakennusta lukuun ottamatta kasvillisuuden ympäröimä, kun taas Alvarinakiota ympäröivät pääosin rakennukset. Lisäksi Alvarinaukio on mittasuhteiltaan paljon Skogskyrkogårdenin keskusaukiota pienempi. Skogskyrkogårdenin kumpu ja sen päällä oleva jalavapuistikko on nostettu keskusaukion pääaiheiksi. Alvarinaukiolla maastonmuotoilun tulisi olla sopusoinnussa rakennusten ja olemassa olevan maastonmuotoilun kanssa ja olla hienovaraista. Ehkä kuitenkin joitain yhteisiä nimittäjiä on – rauhallisuus, epädramaattisuus ja maastonmuotojen toisaalta kokoava vaikutus, toisaalta tilaa jakava ominaisuus. Kuperien ja koverien muotojen yhdistäminen sekä kokonaisuuden linjakkuus, sulavuus ovat myös asioita, jotka tarttuvat mieleeni. Ehkäpä keskeisimpänä piirteenä, ja ohjenuorana (?), itselleni voisi olla tietynlainen yhtenäisyys, johon pyrkiä maastonmuotoilussa.

Tässä postauksessa pohdin viimeisimmässä välikritiikissä saamaani palautetta ja sitä, miten sen pohjalta jatkan suunnitelman työstöä. Eniten kritiikissä tuli palautetta siitä, miten suunnitelma palvelee opiskelijoita oppimisympäristönä, sekä maastonmuotojen kaarimuodosta ja maastonmuotoilun sijainnista Alvar Allon puistossa.

Ensimmäinen kritiikin huomio ja kysymys liittyi kurssin teemaan: siihen, mikä työn fokus on oppimisympäristön näkökulmasta, mikä sen opetuksellinen sisältö on. Tätä asiaa olin jo suunnitelmassa miettinyt, mutta sitä pitää selvästi selkiyttää. Mahdollisesti olin esitykseen listannut liian monta eri näkökulmaa, ja niiden sijasta olisi hyvä olla yksi selkeä lähestymistapa (esim kaltevuudet)? Välikritiikkiesityksessäni esitettyjä näkökulmia olivat maataiteen hyödyntäminen maastonmuotoilussa, kaltevuuksien tutkiminen, maastonmuotoilun mahdollistavat rakenteet sekä kasvillisuus osana näitä rakenteita (veden sitominen, rakenteen koossa pysyminen), veden valunta ja sen huomioiminen kaltevilla pinnoilla, tilojen ja tilasarjojen luominen sekä eri vuodenaikojen ja sääolojen vaikutus tarkastelualueeseen. Siten suunnitelmaani kuuluivat kaikki kritiikissä mainitut, oppimisympäristöä koskevat huomiot, mutta oletettavasti pointtina oli jonkin tulokulman vahvistaminen siten, että se toimii suunnitelman pääteemana. Ehkä siis yksi selkeä teema ja muita sen ohella tulevia sivuteemoja? Mielestäni hyvä, omaa ajattelua selkiyttävä ohje oli suunnitelman lähestyminen opettajan näkökulmasta – mitä haluaisin, että opiskelijat alueella oppisivat, mitä siellä voi havainnoida, mitä kokea? Mikä on johtoajatus tässä oppimisympäristössä?

Yleisiä, kiinnostavia kritiikissä esiin nousseita asioita (ei suoraan omaan suunnitelmaan liittyviä) oli mm. eri mittasuhteiden tutkiminen suunnitelmassa, sillä mittasuhteiden ymmärtäminen on opiskelijoille vaikeaa. Toinen asia liittyi Alvar Aallon kampusalueelle luonnostelemaan kasvillisuuteen, johon kehotettiin tutustumaan.

Opetuksellisen sisällön lisäksi kritiikkiä tämänhetkisestä suunnitelmasta tuli maastonmuotoilun kaarevasta muodosta. Kysymys kuului, onko se paikkaan sopiva muoto, ja muodostuuko kaarevien maastonmuotojen ja rakennusten suorien linjojen välille ristiriita? Pohdinnassa oli, onko kaariaiheet liian suurieleisiä ja kaiken tilan vieviä? Nämä ovat relevantteja asioita tutkia, ja voisin uudelleen pohtia aukion/ puiston roolia kampusalueella (ketä se palvelee, mitä siellä tapahtuu). Samoin minun tulee tutkia, miten uudet maastonmuodot puistoon asettuisivat ja mikä niiden rooli voisi olla. Tämänhetkisessä suunnitelmassa ne muodostavat erilaisia oleskelu- ja kasvillisuusalueita ja tarjoavat myös suojaa tuulelta. Kaiken tilan ottaminen tekee suuret kokoontumiset vaikeammiksi, mutta toisaalta osa suunnitelmassa olevista kaarimuodoista on suuria (mahdollistaa jonkin asteisen kokoontumisen). Otan joka tapauksessa tämän asian uudelleen tarkasteluun. Muotojen laajuudesta esitettiin myös kritiikkiä: tarvitseeko muotojen olla niin laajoja ja viedä niin paljon tilaa? Lisäksi keskustelussa oli, voisiko maastonmuodot sijaita enemmänkin puiston reunamilla kuin keskellä, jotta keskellä jäisi tilaa kokoontumiselle ja tapahtumille. Maataide ja maastonmuotoilu työn pääteemana nähtiin kuitenkin kiinnostavana.

Palaute, joka erityisesti jäi kiinnostamaan, on maaston kaltevuuksien, jyrkkyyksien ja mittasuhteiden tarkasteluun keskittyminen oppimistympäristössä (Jyrkin ehdotus): se, miltä tuntuu maaston tietynlainen kaltevuus esim. 1:3 tai 1:20, miltä se näyttää, millainen kokemus tästä syntyy. Miltä tuntuu 3 m korkea maastonmuoto? Jyrki toi esille myös erilaiset porrasaiheet, jotka voisivat sopia maastonmuotoiluun ja kaltevuusiin keskittyvään teemaan. Tätä asiaa olinkin jo aiemmin pohtinut ja pidän ajatuksesta. Jonna toi esille positiivisten ja negatiivisten maastonmuotojen hyödyntämisen suunnitelmassa. Tästä ajatuksesta itsekin pidän. Tämänhetkisessä suunnitelmassa yksi tällainen jo onkin hulevesiaiheen muodossa.

Keskustelua oli lisäksi hulevesiaiheesta ja sen tarpeellisuudesta. Meri toi esille, että nykyisen suunnitelman toteutuessa alue jouduttaisiin kuitenkin kuivaamaan ojittamalla, jolloin hulevesiaihe ei olisi välttämätön, eikä siihen siten tarvitsisi hirttäytyä. Sen sijaan Juhan mielestä hulevesiaiheen integroiminen osaksi suunnitelmaa on realistista.

Mitä siis seuraavaksi? Alan tutkimaan suunnitelmaa temaattisella painotuksella “maastonmuotojen kaltevuudet/jyrkkyydet & maastonmuotojen rakenteet (miten pysyvät kasassa)”. Rakenteilla tarkoitan maastonmuodoissa hyödynneittävien materiaalien ja niihin integroitavan kasvillisuuden tarkastelua. Alan pohtimaan, miten tällainen maastonmuotoilu voisi Alvar Aallon puistoon sijoittua, ja mikä on aukion kokonaisasetelma. Lisäksi pohdin puiston toimivuutta eri vuodenaikoina ja eri sääolosuhteissa. Maataiteen tulokulman pyrin niin ikään pitämään mukana, ainakin taustalla osana suunnitelmaa. Voisi olla hyödyllistä etsiä ja tutkia näihin teemoihin (kaltevuudet, rakenteet) liittyvää kirjallisuutta ja referenssimateriaalia, mikä hyödyttäisi suunnitelman laatimisessa joka tapauksessa (jos oppimisympäristön teemana on maastonmuotojen kaltevuudet ja rakenteet). Vaikka suunnitelma elää ja muuttuu, voin hyödyntää löytämääni materiaalia.

Kirjan Land and environmental art (Kastner & Wallis, 1998) ohella olen tutustunut maataiteen ja maisema-arkkitehtuurin välistä suhdetta käsittelevään kirjaan Between Landscape Architecture and Land Art (Weilacher, 1996). Alla nostan esiin muutamia aiheita, jotka ovat itseäni kiinnostaneet. Johdannossa käsitellään Richard Longin teoksia ja sitä, miten hän hyödyntää maata taiteensa materiaalina (s.16). Kiinnostavaa on, että Long on taustaltaan puutarhuri. Monet hänen teoksistaan ovat syntyneet kävelemällä tyhjässä/ autioituneessa maisemassa, minkä hän kokee meditatiivisena. Teko kuvaa Longin suhdettaan luontoon, kokemusta luonnosta. Hänen teoksensa ovat lähes näkymättömiä merkintöjä luonnossa – mm. jalanjäljistä muodostuvia yksinkertaisia geometrisia muodostelmia. (Weilacher, 1996.) Koin myös kiinnostavana kirjassa Longin teoksia kuvaavan ilmaisun “piirtää hiekkaan tai veteen”. Jäin pohtimaan mitä kaikkea “piirtäminen” voisi tarkoittaa – lineaarista tai aluemaista painaumaa tai kohoumaa maassa, kivien tai kasvien muodostavia kuvioita. Mitä piirtämiseen verrattuna maahan “maalaaminen” voisi olla?

Kirjassa Weilacher (1996, s.16) kuvaa, miten Longin maataiteen luonteeseen kuuluu teosten väliaikaisuus ja häviäminen ajan kuluessa sekä geometristen muotojen dialogi luonnon kanssa. Long itse kertoo yksinkertaisia, abstrakteja muotoja hyödyntävän taiteensa olevan tasapainoilua luonnon muotojen ja ihmisen luoman muotokielen välillä. Long kuvaa taiteensa käsittelevän sitä, miten hän ihmisenä kohtaa luonnon aikaansaamat muodot ja luonnonvoimat. Ajatus herättää ajatuksia monelta kantilta. Lähestymistapa on luontoa arvostava ja vain väliaikaisia “merkintöjä” ympäristöön tekevä. Teokset tuntuvat käsittelevän aikaa ja sen kulumista, jälkien jättämistä ja niiden häviämistä, muutosta. Maisema-arkkitehtuurissa suunnittelukohteet harvoin ovat luonnon keskellä ja lähtökohdat ovat hyvin erilaisia, mutta asioita, joita Longin teosten pohjalta voisi miettiä ovat: 1. miten suunnitelma ottaa ympäristön ja sen ominaispiirteet huomioon, 2. millainen on paikan luonto, ja mikä on suunnitelman suhde siihen, 3. miten muutos ja ehkä väliaikaisuuskin näkyvät suunnitelmassa?

Kirjassa Land and environmental art (Kastner & Wallis, 1998) yksi luonnonvoimien aikaansaamia muutoksia teoksissaan hyödyntävä taiteilija on Michael Heizer (s.52–53). Heizerin maahan kaivamat, viivamaiset linjat kuluvat luonnonvoimien vaikutuksesta vähitellen pois. Kirjassa kuvataan, miten teoksen kautta ihmisen aikaansaama näyttäytyy luonnon aikajanalla hyvin pieneltä ja väliaikaiselta. Luonnonvoimien vaikutusta tulisi pohtia myös omassa suunnitelmassani Alvarinaukiolla: millaisia muutoksia maaston muodoissa tapahtuu vuoden tai 50 vuoden sisällä? Miten vesi, tuuli ja lumi vaikuttavat suunnitelmaan ja muuttavat sitä ajan kuluessa? Millainen on ihmisen käytön vaikutus?

Kirjan Between Landscape Architecture and Land Art taiteilijaa ja suunnittelijaa Isamu Noguchia käsittelevässä luvussa Space as sculpture (Weilacher, 1996, s.43–53) kuvataan, miten Noguchin töitä sekä taiteen että maisema-arkkitehtuurin saralla leimaa minimalistisuus ja veistoksellisuus, ja miten Noguchin suhde maiseman tilalliseen rakenteeseen on vaikuttanut maisema-arkkitehtuurin kenttään laajemmin. Noguchilla oli suhde Japaniin jo syntyperänsä kautta (japanilais-amerikkalainen) ja hän tutustuikin japanilaiseen kulttuuriin matkoillaan. Noguchi ihaili japanilaisia puutarhoja, koska niiden geometrian taustalla vaikuttaa ajatus luonnon metafysisyydestä. Japanilaisten puutarhojen yksinkertaisuudella, vihjeiden ja viittausten käytöllä, epäsymmetrisyydellä, hillityillä väreillä ja hienostuneella tekstuurien ja materiaalien käytöllä oli suuri vaikutus Noguchin projekteihin. (Weilacher, 1996, s.43–53.)

Itseäni kiehtoo Noguchin töiden tilallisuus ja veistoksellisuus. Hänen työnsä vaikuttavat kirjan esimerkkien perusteella olevan selkeitä, tilallisia kokonaisuuksia, joissa tila teemana liikkuu suuresta mittakaavasta kohti pienempää: on suunnittelijan lintuperspektiivistä hahmotettava kokonaisuus, silmän tasolta koettava todellisuus ja tilallinen leikki yksityiskohtien tasolla. Hänen töissään tilallisuuden teema jatkuu tasolta toiselle (sen lisäksi että töissä ovat vahva symbolistinen ulottuvuus). Hänen käyttämänsä materiaalit ovat usein kiveä tai muuta kovaa materiaalia, toisin kuin omassa suunnitelmassani, jossa maaperä on pääasiallinen materiaali. Tyhjyys, avara tila on korostuneesti esillä, ja sitä rytmittävät minimalistiset elementit, usein kivet. En vielä tarkkaan osaa sanoa, miten tätä voisi oman suunnitelmani kannalta katsoa, mutta ajatus tilasta veistoksena on kiehtova.

Pari viikkoa sitten tein Otaniemessä maastokäynnin, jonka tarkoituksena oli sekä tutustua Otaniemen ympäristöön ja mahdollisiin suunnittelupaikkoihin että pohtia, miten kehittää “maaperäkokeilu”-ajatusta eteenpäin. Kierroksen lopputulos oli, että itseäni resonoivat eniten kampuksella sijaitsevat paikat – Alvarinaukio, Ossinlammen kenttämäinen alue sekä kampusalueen eri sisäpihat. Sen hetkiset ideat yksinkertaisesti tuntuivat luontevilta kampusrakennusten läheisyydessä eikä etäällä sijaitsevina kokeilualueina. Lisäksi kiinnitin huomiota A-siiven edessä olevaan Alusta-paviljonkiin ja sen pyrkimykseen yhdistää luontoa ja arkkitehtuuria. Mieleen jäi muhimaan ajatus, miten vastaavanlaista rakennetta voisi hyödyntää omassa suunnitelmassa. Oppimisympäristönä vastaavanlainen rakenne voisi ehdottomasti toimia, ja keskustelua opintojen ohessa Alusta paviljongista olisi voinut olla enemmänkin (itse en muista asiasta juuri kenenkään kanssa jutelleeni).

Maastokierroksen lopputulemana Alvarinaukio nousi itselleni kiinnostavimmaksi paikaksi: maataide ja maastonmuotoilu teemana houkutti, ja paikka on yksi kampusalueen avarimmista ja toisaalta ongelmallisimmista – lammikoita muodostuu aukiolle etenkin lumen sulaessa kevätaikaan. Maaperän hyödyntäminen ja maan muokkaaminen tässä sijainnissa tuntui potentiaaliselta. Lisäksi tämän hetkinen aukio ei ole kovin kummoinen eikä palvele oleskelua juuri mitenkään (paitsi joukkokokoontumista varten vappuna).

Päätöksen jälkeen olen tutkinut Alvarinaukiota eri näkökulmista: maaperää, pintaveden valuntaa, lätäköitymistä, olemassa olevaa arkkitehtuuria ja maisema-arkkitehtuuria, olevaa puustoa osana aukiota ja sen ilmettä, asemakaavaa, aukion reitistöä yms. Heti ensimetreillä esiin nousi maaperän ongelmallisuus: suuri osa aukion maaperästä on vaikeasti rakennettavaa syvää pehmeikköä eli savea. Pohjois- ja länsiosa aukiosta on normaalisti rakennettavaa (kitkamaalajin kuten hiekka/sora/moreeni päällä hietaa, hiesua tai savea alle 2 m). Maaperätarkastelu antoi tarkastelualueelle selkeät raamit, josta Pirjon kanssa heti alkuun keskusteltiin: suoraan pehmeikön päälle ei voi asettaa mitään kovin painavaa, koska se nostaa maan toisesta kohtaa aukiota koholle. Tältä pohjalta ideointi lähti käyntiin.

Alvarinaukion tarkastelun lisäksi olen lähiviikkoina tutustunut maataidekirjallisuuteen (klassikoihin) ja etsinyt niiden seasta inspiraatiota omaan suunnitteluuni. Kirjasta Land and environmental art (Kastner & Wallis 1998) olen löytänyt muutaman itseäni kiehtovan maataideteoksen, jotka inspiroivat erityisesti maisema-arkkitehtonisina ja tilallisina rakenteina ja elementteinä. Ensimmäinen teoksista on Robert Smithsonin 1973 valmistunut Amarillo Ramp. Se on erilaisia maa-aineksista ja piikivestä rakennettu, maan pinnalta loivasti korkeammalle kohoava ramppi. Teos on rakennettu entiseen kuivuneeseen järvenpohjaan, joka sisältää runsaasti piikiveä. Ramppia ylös noustessa tarkoitus on havainnoida ympärillä olevaa, muuttuvaa maisemaa ja lämpötilan muutosta. Teos inspiroi pohtimaan sen soveltamista maisema-arkkitehtuurissa. Pitkään olen pyöritellyt ajatusta tilaa jakavasta rampista, jonka päällä kasvaa kasvillisuutta, muttei ole tarkoitettu kävelyyn (reunat kiveä ja soraa). Ramppi kytkeytyi myös ajatukseen vesialueesta, lammikosta, hulevesipainanteesta: ramppimainen muoto voisi rajata aukiolla oleva veden sisäänsä. Teos on herättänyt lukuisia ajatuksia, joista monet eivät ole tuntuneet toimivilta Alvarinaukiolle, osa kuitenkin tuntuu potentiaaliselta ja kehitettävältä. Teos on saanut ajatukset liikkeelle kohti erilaisia maataide- ja maastonmuotoiluideoita, vaikka “ramppi” sellaisenaan jäisikin suunnitelmasta pois.

Toinen samasta kirjasta ajatuksia herättänyt teos on Richard Fleischnerin Sod Maze (1974). Teos on maasta rakennettu ympyrän muotoinen labyrinttikuvio, jonka keskelle johtaa maasta muotoiltu reitti. Maan muodot muistuttavat veden aaltoja. Tämä teos sai itseni heti ajattelemaan maan muotojen väliin jäävää vettä. Minua kiehtoi ajatus vastaavanlaisesta hulevesirakenteesta: kosteaan vuodenaikaan maanmuotojen välissä olisi vettä, kuivalla säällä vain maata (ja sen päällä olevaa kasvillisuutta), talvella lunta. Maan muodot voisivat toimia myös istuinpaikkoina. Teoksen herättämiä ajatuksia pallottelin niin ikään pitkään, mutta ideoiden soveltaminen Alvarinaukiolle tuntui vaikealta. Maasto ja maaperä ovat täysin erilaisia (oletettavasti Sod Mazen tapauksessa maaperä on kuivaa). Maastonmuotoilun mahdollisuudet jäivät kuitenkin mieleen kummittelemaan ja tätä tutkimista jatkan edelleen. Näistä uusista ideoista ja aineistosta, johon olen tutustunut jatkan seuraavassa blogissa.

Ensimmäisen välikritiikin jälkimainingeissa olo on sellainen, että ajatukset vaativat uudelleen järjestelyä ja hahmottamista. Aihepiiri tuntuu vaativan uutta skannausta ja sen miettimistä, mikä olisi realistista toteuttaa Otaniemessä. Aiheena maaperä, sen luomat tilat, maisema-arkkitehtuuriin käytettävät rakenteet, kierrätysmateriaalien käyttö ja näiden taiteelliset ulottuvuudet resonoivat yhä. Se, mitä se konkreettisesti voisi olla, hakee asentoaan. 

Välikritiikissä esille nousi erilaisia huomioita ja pohdintoja maaperään liittyen. Yksi konkreettinen huomio oli idean innoittajana toimivan Novartis Campus Parkin “maarakenne”, joka ilmeni kalkkikiveksi, eikä siten ole vertailukelpoinen maaperän hyödyntämiseen rakenteena. Tässä kohtaa suositeltiinkin luopumista tästä esimerkistä referenssinä ja ylipäätään liikaa visuaalisuuteen kiinnittymisestä, mikä sinänsä on aiheellista. Tästä tulee mieleen “kill your darlings” -menetelmä, jonka mukaan juuri niistä voimakkaista ihastuksistaan työprosessissa tulee (ainakin jossain vaiheessa) päästää irti, jotta työ pääsee kehittymään eikä jää jonkin mieliajatuksen vangiksi. Koen kuitenkin, että Novartis Campus Park toimi itselleni innostavana esimerkkinä siitä, mitä maisema-arkkitehtuurissa on mahdollista tilallisesti tehdä ja miten materiaaleja korostaa. Kenties kiinnostukseni sitä kohtaan kumpuaa kiinnostuksestani selkeisiin tiloihin ja arkkitehtuuriin…

Muita keskusteluaiheita oli mm. se, miten paljon paksuutta maaperässä pitäisi olla, jotta se voisi toimia esim. jollekin puulle kasvualustana ja se, miten tällainen maaperä tuotaisiin “rakenteena” esille. Relevantti pointti. Voikin olla, että maaperän kerrostumien esille tuominen on hyvin epärealistinen ajatus ja jää ajatuskammioon lepäämään. Teoriassa idea on kutkuttava, mutta käytännössä ehkä mahdoton. Aion kuitenkin seuraavaksi tutkia maataiteen esimerkkejä ja etsiä jonkinlaisia maateoksia – toivon löytäväni jonkinlaista resonointia tältä suunnalta. Välikritiikin jälkeen minulle ei ole aivan selvää, mitä haluaisin “maaperäkokeiluilla” tuoda esille: voisiko teeman kautta käsitellä maaperän käyttöä tilan luomiseen, ennen kaikkea muotoina ja rakenteina? Liittyykö ideaan kasvillisuus ja sen sopivuus maaperään? Vai koostuisiko suunnitelma sarjasta maateoksia, kuten Jyrki kirjallisessa palautteessa mainitsi?

Asia, joka niin ikään nousi välikritiikissä esille oli kierrätysmateriaalien käyttö. Tämä on asia, joka itseäni myös kiinnostaa: kierrätysmateriaalien hyödyntäminen sekä erilaisten tukirakenteiden käytössä että osana maaperää/ kasvualustaa. Puhetta oli betonimurskeen käytöstä mm. tukimateriaalina sekä se, mitä käyttämättä olevia materiaaleja voisi olla uusiokasvualustojen osalta. Pirjo pohti, voisiko alueelta purettavien rakennusten materiaaleja ja uusien rakennusten tieltä siirrettävää maata jotenkin hyödyntää. Alueen maaperä on Espoon kaupungin kartan mukaan osittain savea, hiekkaa ja kitkamaalajia (hiekka/sora/moreeni) ja päällä alle 3 metriä silttiä ja savea. Kierrätysmateriaalien käyttöön liittyvää aineistoon olisi hyvä tutustua ja katsoa, millaisia impulsseja sieltä nousee.

“Puulaboratorio” / “puumuseo” -idea myöskin herätti keskustelua välikritiikissä mm. sen osalta, millaiset ominaisuudet maaperällä tulisi olla, jotta jonkin tietyn puulajin kasvu olisi kiemuraista. Miten paljon maaperä asiaan lopulta vaikuttaa? Onko koukeroinen rungon kasvu enemmänkin paikan muiden olosuhteiden aikaan saamaa? Onko puutarhatieteissä muita relevantimpia tapoja vaikuttaa puiden kasvuun kuin maaperä; vaikkapa puiden rungon ja oksiston kasvun ohjailu, kuten bonsain kasvattamisessa? Toki aiheena puun kasvun ohjaaminen eri keinoin on mahdollinen esimerkiksi tietyn tilallisen luonteen tai tunnelman luomiseksi, mutta millaisessa roolissa maaperä kokeilussa on? Lisäksi aiheeseen liittyen puhuimme puulajeista, sillä mänty on hyvin hidaskasvuinen. Kyseenalaista on, mitä opiskelijat saisivat irti kitukasvuisesta männiköstä, joka kehittyisi niin hitaasti, ettei siitä havaintoja voisi juurikaan tehdä. Pirjo ehdotti, että jos ideaa lähtee jatkamaan, jokin muu nopeakasvuisempi puulaji on parempi. Mänty oli sinänsä tässä ensin mieleen tullut esimerkki kauniiden, kiemuraisten muotojensa vuoksi.

Mitä siis seuraavaksi? Jyrki kehotti luonnostelemaan sekä piirtämään luonnoksia mittakaavaan, jotta alan hahmottamaan, miten paljon tilaa suunnitelma vaatii. Luulen, että minun täytyy kuitenkin alkuun tutkia erilaisia maataiteen (ja mahdollisesti maisema-arkkitehtuurin) esimerkkejä ja etsiä tietoa liittyen kierrätysmateriaaleihin, jotta saan ideoinnin uudelleen käyntiin ja voin harkita, onko aihe ylipäätään toimiva. Samalla voisi olla hyödyllistä vapaasti (ja mittakaavassa) luonnostella ideoita, jotka mahdollisesti konkretisoivat ajatuksia ja joiden kautta uusia ajatuksia voi herätä. Maastoon lähden tutustumaan viikonloppuna, joka tapauksessa. Sitäkin kautta ajatukset kehittyvät – näin toivon.

Maiseman suunnittelu ja rakentaminen -kurssin osaamistavoitteeksi on määritety asiantuntemusta vaativaan suunnittelutehtävään perehtyminen. Tehtävään kuuluu tarvittavan aineiston kerääminen ja aiheen taustoittaminen sekä yleis- ja osasuunnitelmien ja selvitysten laatiminen. Kurssin päämääränä on maisema-arkkitehtonisten suunnittelutaitojen kehittäminen. Kurssin alussa tehdään erilaisia pieniä harjoitustöitä, jotka auttavat hahmottamaan aihepiiriä ja siihen liittyviä erilaisia näkökulmia. Kurssiin pääpaino on kuitenkin suunnitteluharjoitustyössä (12 op). Harjoitustyön kohdalla kurssiohjelmassa painotetaan itseohjautuvuutta sekä lähtötietoaineiston että harjoitustyön (suunnittelukohteen, erityisteema, sisältö, tavoitteet, lähtötietoaineisto, laadittavat dokumentit) laatimisessa. Luulen, että itsenäisyys ja itseohjautuvuus tulevat tuottamaan haasteita, kun opiskelijan itse tulee päättää työn laajuus ja arvioida siihen liittyvä ajankäyttö. Kandivaiheen suunnittelukursseilla vaadittava aineisto on ollut kurssiohjelmassa määritelty ja tarkastelualue myös usein valmiiksi rajattu. Tämä “itsenäisyys” ja siten oman työprosessin hahmottaminen ja kehittäminen tulevat vaatimaan aikaa. Siten koen kurssin  työtehtävän painottuvan erityisesti tähän oppimisprosessiin, kurssin teeman kautta. Omien työmetodien hahmottaminen ja niiden kehittäminen helpottavat ja tehostavat omaa työskentelyä tulevaisuudessa.

Miten tähän sitten päästään? Ensimmäisenä mieleen tulee tasainen työnteko kurssin ajan, mielellään etupainotteisesti, jos mahdollista. Omien työskentelytapojen reflektointi blogissa lienee hyvä ajatus. Olennaista on huolellinen tutustuminen kohdealueeseen, sen lähtötietoihin ja muuhun tausta-aineistoon kirjallisuus ja kampusesimerkit mukaan lukien (kun tähän löytyy aikaa). Niiden avulla vähitellen mielessä alkaa muodostua ajatuksia siitä, mitä ja minne suunnitella. Itse haluaisin löytää idean tai ideoita, jotka koen kiehtovina ja joita voin lähemmin lähteä tarkastelemaan. Toivon myös, että kurssin aikana kiinnostukseni maisema-arkkitehtuurin suunnitteluun vahvistuu – se mitä maisema-arkkitehtuuri itselleni merkitsee ja mikä siinä erityisesti kiinnostaa. Summa summarum: pyrin hahmottamaan Otaniemeä alueena luennoiden, lähtöaineiston ja tehtävien avulla ja sen avulla löytämään ideota omalle suunnitelmalle. Inspiroivien ideoiden etsinnässä  auttanee myös annettu kirjallisuus ja esimerkkikohteet, kuten kirja A History of Groves pyhien lehtojen historiasta, johon kurssitehtävä 1:n puitteissa tutustuin. Strategiaani kuuluu myös pyrkimys pitää harjoitustyön suunnittelualue tarpeeksi pienenä, jottei työmäärä paisu kurssin aikana liian suureksi. Koen, että aiheen/sisällön ja alueen rajauksessa piilee suuri vaara! Ammattitaitoa on myös arvioida, mitä tietyssä ajassa on mahdollista tehdä ja tätä taitoa taiteellisen, tiedollisen ja teknisen osaamisen ohella pyrin kehittämään.

Kurssin teema ARBORETUM UNIVERSITATIS AALTOENSIS (Aalto-yliopiston arboretum=puulajipuisto) ja kampusalue maisema-arkkitehtuurin oppimisympäristönä on aihe, jota en suoraan sanoen ole aiemmin ajatellut. Aihepiiri on siis itselleni uusi. Lähestyn aihetta uteliaisuudella ja avoimin mielin: mitä se Otaniemen kampusalueella voisi tarkoittaa, miten aihetta lähestyä, millaisia asioita “oppimisympäristössä” voisi oppia. Lähtökohtaisena ajatuksena itselläni kuitenkin on, että haluaisin suunnitella ympäristön, joka opettaa maisema-arkkitehtuurin taiteellista ja arkkitehtonista puolta luonnon elementtien ja ekologian lisäksi. Siten mm. tilallisuus ja valo ovat itseäni inspiroivia elementtejä. Luulen, että aiheen äärelle pääsen parhaiten sekä tutustumalla itseäni erityisesti kiinnostavaan kurssikirjallisuuteen (ja itse etsimääni materiaaliin jos sellaista löydän) ja erilaisiin kampusalueisiin ja kasvilaboratorioihin sekä hahmottamalla ajatuskarttaan vähitellen itseäni inspiroivia aiheita. Biologia, kasvillisuus ja ekologia eivät itselleni ole niin tuttua, ja niistä opittavaa varmasti riittää niin paljon kuin aikaa löytyy. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä tarkkaan ottaen  “elävät ja kehittyvät kasvillisuusrakenteet metsäisessä maastossa” pitää sisällään.

Ensimmäisen viikkotehtävän aiheista otsikkotasolla (sillä kaikkeen aineistoon en ole päässyt vielä tutustumaan) resonoi eniten Yliopistokampus oppimisympäristönä sekä Kaupunkimetsät – luontoa ja kulttuuria. Toki juuri kaupunkimetsät oli oman ryhmäni aihe ja pääsin nopeasti tutustumaan minulle annettuun aineistoon sekä luonto- että kulttuuriperspektiivistä. Luontoa koskeva kirjallisuus (mm. Jalopuumetsät : perustaminen ja hoito.) oli erityisesti tiedollisesti avartavaa, kulttuuriin painottuva teos A History of Groves aiheena hyvin kiehtova, ja tähän teokseen haluan paremmin tutustua.

Aloitustilaisuuden esittelyt olivat ilahduttavan erilaisia keskenään. Oli hienoa kuulla erilaisia näkökulmia ja kokemuksia Otaniemen kampusalueesta. Osa kokee paikan epäviihtyisänä, toiselle se on erityisesti toiminnallinen alue, jollekin myös ympäröivät luontoalueet ovat tuttuja, toiset pitävät alueen tunnelmasta ja arkkitehtuurista – kokemuksia on monia. Itseäni selvästi vetää puoleensa kulttuurin, taiteen ja historian näkyminen maisema-arkkitehtuurissa, mikä on melko luonnollista, onhan taustani taiteissa – kysymys kuuluu, miten?