Paljonko sitten vaihteli maiseman laatu, tuo metsän havuinen jättiläistalja? Paljon ja vähän. Vähän siinä mielessä, että kangasta seurasi suo ja suota kangas. Mutta tarkasti ottaen yksityiskohtia ja vivahduksia suorastaan vilisi. Metsiköitä, noita suuren puukansan eräänlaisia kyläkuntia, nähtiin kaikenasteisia. Nuorta ja yritteliään vihreää taimistoa, vaurasta, miehuusiän saavuttanutta pylväikköä ja vanhoja ränsistyneitä ryhmiä maahan sortumassa. Ihminen oli täällä koettanut noudattaa luonnonlakeja, määrännyt luonnonmukaisesti tuon puukansan sitkeän heimon näennäisesti huonommalle osalle, tuon valoon ja tuon vapauteen. Mutta lyhytnäköisestikin oli leimaaja menetellyt, harveikot ja joutavanpäiväiset raiskiot harottivat tympeästi kuin kylkiluut korpin repimästä, mädänneestä haahkasta. (Veikko Huovinen, Havukka-ahon ajattelija 1952, 191.)
Tämä oli ote kirjailija, metsänhoitaja Veikko Huovisen teoksesta Havukka-ahon ajattelija vuodelta 1952. Teoksessa kuvataan suomalaista metsää maanläheisesti ja juurevasti, perinteisen suomalaisen luontosuhteen ja kansallisromanttisen metsäkansa-identiteetin kautta. Metsän puita kuvataan myös inhimillisenä ja rujona kansana, jota käytetään sekä onnistuneesti että epäonnistuneesti hyödykkeenä. Mitä annettavaa maisema-arkkitehdilla voi olla Suomen rahaa tuottavalle kansallisaarteelle, metsälle?
Koskemattomassa luonnonmaisemassa on luontaisen harkitsematon rytmi, jota ihminen on aktiivisesti muokannut vuosisatojen ajan eri tavoin itselleen sopivaksi. Metsiä on kaskettu, poltettu tervaksi, kaadettu laivapuiksi sekä hakattu selluksi, energiapuuksi ja rakennustarpeisiin. Hakkuiden ohella tuulivoimalat ovat rajusti yleistyneet metsämaisemissa. Soita on ojitettu tuloksekkaasti ja vähemmän tuloksekkaasti metsän kasvukentiksi. Ihminen on ollut metsän armoilla oleva ankara raataja, kaiken rahallisen hyödyn irti ottava talousmetsäideologian ja vihreän siirtymän ylläpitäjä sekä metsästä nauttiva ja sen voimavarana kokeva, ihannoivakin retkeilijä. Metsä on ollut ja on yhä suomalaisen ihmisen elämänlanka ja kansantalouden selkäranka.
Maisema-arkkitehtuurin väitöksen tehnyt Minna Komulainen kirjoittaa vuonna 2012 teoksessaan Metsä maisemassa: Metsä ja puut ympäröivät suomalaista arkimaisemaa. Metsä on omaa kotimetsää, asuinalueen lähimetsää tai lomamaisemaa. Maisemalla on monenlaisia ulottuvuuksia; se syventää yhteyttä tuttuun kotiseutuun tai houkuttelee erilaisuudellaan tutustumaan uusiin ympäristöihin. Mikä maisemassa kiehtoo tai tekee sen rumaksi? Milloin maisema virkistää arjen kiireen keskellä, milloin uuvuttaa hajanaisuudellaan? (Minna Komulainen, Metsä maisemassa 2012, 9.)
Metsätalousinsinöörit ovat saaneet olla jo kohta sata vuotta metsämaiseman ensisijaisia arkkitehteja. He ovat kantaneet suurimman vastuun pääasiallisesta suomalaisesta maisemasta ja maisemakuvasta. Se on johtanut erilaisten näkökulmien puutteellisuuteen ja metsämaiseman suunnitteluun ensisijaisesti taloudellisista lähtökohdista. Sen vuoksi ihmisen koskematon luonnonmetsä on myös lähes tuhottu. Maisema-arkkitehdit ovat taas keskittyneet perinteisesti kaupunkien puistomaisiin virkistysmetsäympäristöihin eli luonnontilaisen kaltaisiksi rakennettuihin rajattuihin metsäpuutarhoihin. Maisema-arkkitehtuuri pystyy kuitenkin hyvin monialaisena tieteenalana laajentamaan perinteisen metsämaiseman suunnittelun osaamista – olisiko jo aika laajentaa mittakaavaa koko Suomen kattavaksi maisema-arkkitehtuurin kentäksi unohtamatta alkuperäistä metsämaisemapuutarhaa?
Suomalaisen maisema-arkkitehtuurin juuret ovat vielä nuoret ja kypsymättömät, vasta kolmekymppisen keveissä kengissä. Olemme tarvinneet tähän asti inspiraation kohteita muualta maailmasta, kun olemme rakentaneet omaa kenttäämme omassa maassamme. Voisimmeko nyt kääntää katseemme suomalaisten omaan kansallisperintöön, metsään ja sen muotoihin, ja luoda siitä ennennäkemätön kudelma uudenlaista maisemallista maanlaajuista metsäpuutarhaa? Meillä on valmiudet luoda monet näkökulmat huomioon ottava verkostomainen kokonaisuus, jossa sekä yhtä aikaa varjellaan ja vahvistetaan ihmiskäden koskemattomia metsiä, ennallistetaan luonnontilaisemmiksi taloudellisesti toivottomiksi rakennettuja metsiä sekä viljellään ja tuotetaan laadukkaita metsiä niille sopivissa paikoissa eri tarpeisiin. Yhtä lailla osaamme ottaa huomioon eläimistön ja luonnon omat tarpeet unohtamatta esimerkiksi metsän tärkeyttä ihmiselle ja hiilensidonnalle.
Kokonaisuudesta muodostuu aiempaa monipuolisempi ja inhimillisempi, kun maisema-arkkitehti pystyy toimimaan välittäjänä erilaisten näkökulmien keskellä yhteistyössä eri tahojen kanssa. Maisema-arkkitehdilla on myös tärkeä rooli pitää huolta siitä, ettei vihreä siirtymä tuhoa entistä pahemmin luontoa toisesta päästä luodessaan uutta. Maisema-arkkitehti voi siten toimia uudenlaisena suunnannäyttäjänä metsien seuraavan, toivottavasti aiempaa kestävämmän maiseman ja maaston luomisessa.
Me maisema-arkkitehdit voimme yhdistää metsän ja sen monimuotoisuuden, kauneuden, ihanteet, tuottavuuden ja käytännöt toimivaksi ja yleväksi kulttuuriseksi kokonaisuudeksi, jossa myös villillä luonnolla on tilaa. Luodaan metsien puukansalle uudenlaiset vahvat, verkostoituneet ja monimuotoiset kyläkunnat!
Tervetuloa tämänvuotisille maisema-arkkitehtipäiville Metsämaisemaan!