Suomen Kuvalehti / Kulttuuri

Näyttely

GARDEN FUTURES: SUUNNITTELUA LUONNON KANSSA

Vitra Design Museumin, Wustenrot Foundationin ja Nieuwe Instituutin yhteisnäyttely Arkkitehtuurimuseossa ja Designmuseossa 10.11.2023 – 31.3.2024

Vitran kampuksella vuonna 2020 avattu Piet Oudolfin puutarha sai näyttelyn kuraattori Viviane Stappmannsin Vitra Design Museumilta pohtimaan puutarhoja, niiden merkitystä ja suunnittelua. Kiinnostusta puutarhoihin lisäsi myös globaalit ilmiöt: koronapandemia, ilmastonmuutos ja ekologinen katastrofi. Niiden johdosta syntyi nyt Designmuseoon ja Arkkitehtuurimuseoon jalkautunut Garden Futures: suunnittelua luonnon kanssa -näyttely, joka tutkii ihmisen luontosuhdetta puutarhojen kautta. Puutarha on ollut paratiisi, turvapaikka ja kokeilukenttä, maailma pienoiskoossa, jossa on toteutettu aikakaudesta ja maailmankolkasta riippumatta omaa identiteettiä, ihanteita, unelmia ja visioita. Henkilökohtaisuudesta huolimatta puutarhat ovat kytköksissä ympäröivään yhteiskuntaan ja sen lainalaisuuksiin: puutarhat sekä niiden muoto ja ylläpito ilmentävät ajalleen ominaisia ekologisia, historiallisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä kaupallisuutta ja kulttuuria unohtamatta.

Näyttely jakaantuu neljään eri pääteemaan, jotka avaavat puutarhan historiaa ja tulevaisuutta jopa yllättävistä näkökulmista. Paratiisiosio esittelee puutarhojen historiaa ja nykypäivää keitaana maailman keskellä, jossa myös kalustuksella ja varustuksella on merkittävä rooli puutarhan luomisessa ja sen viihtyisenä ylläpitämisessä. Puutarhapolitiikka avaa silmiä kolonialismin, isänmaallisuuden, pakolaisuuden ja sosiaalisen kestävyyden eri puoliin sekä saa pohtimaan, kenelle puutarhat ovat. Maailma puutarhana -teema taas esittelee puutarhat kiinteänä ja ihmisen kanssa tasa-arvoisena osana yhteiskuntaa monimuotoisista kaupunkiympäristöistä kasvaviin huonekaluihin. Puutarha koekenttänä tutustuttaa puutarhojen suunnittelijoihin ja toteuttajiin ympäri maailman ja avaa suunnitelmien takana olevia ideologioita. Lähes kaikissa osioissa ääneen pääsevät myös suomalaiset maisema-arkkitehdit ja taiteilijat, jotka luovat näyttelyyn kotimaisen kontekstin. Erityisesti siirtolapuutarhakulttuurille on annettu tilaa.

Näyttely avaa silmiä siltä, minkä kuvitellaan lähtevän itsestämme mutta joka lähteekin ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen historiasta. Se horjuttaa myös totuttua käsitystä ihmisen luontosuhteesta ja tuo esille ihmisen hallitsevan roolin sekä tulevaisuuden symbioottisemmat mahdollisuudet. Näyttelyn toinen kuraattori Marten Kuijpers Nieuwe Instituutista toteaa, että luonnosta voi oppia eivätkä puutarhat ole koskaan valmiita. Puutarhat voivat opettaa suunnittelua kehittymään ja kehittää yhteiskuntaa kohti parempaa tulevaisuutta. Viviane Stappmannsin mukaan luontosuhde on muuttumassa niin, ettemme enää suojele itseämme luonnolta vaan myös luontoa voidaan suojella ihmisen vaikutukselta. Kuten näyttely esittää, olemme kenties siirtymässä rajatusta, yksityisestä puutarhasta kohti rajatonta, globaalia puutarhaa.

Puutarhan arkikulttuuri, asema ja maisema-arkkitehtuuri näkyvät näyttelyssä kaikissa teemoissa luoden yhtenäisyyttä laajaan ja kattavaan aiheeseen sekä erittäin ajankohtaiseen ja tärkeään aihepiiriin. Näyttelytoteutus Arkkitehtuuri- ja Designmuseolla ei kuitenkaan tue kokonaisuuden ymmärtämistä ja sisäistämistä parhaalla mahdollisella tavalla, mikä laskee näyttelyn arvoa. Pääteemoja on hankala hahmottaa monien tilojen ja kahden museon keskeltä, ja sisältö näyttäytyykin helposti kaikenkattavana ja sen vuoksi levottomana ja vaikeasti hallittavana. Selkeitä näyttelyn alku- ja päätepisteitä ei ole, mutta toimivinta on kuitenkin saapua Designmuseolle ja aloittaa näyttelytutustuminen Paratiisista ja siirtyä viimeiseksi Arkkitehtuurimuseolle Puutarhan koekentän pariin.

Näyttely on kuitenkin erittäin tervetullut laajentamaan suomalaista yhteiskuntakeskustelua ja vallitsevaa luontokäsitettä. Erityisen herättelevää se on nyt, kun arkkitehtuurin valtionpalkinto ojennettiin maisema-arkkitehtitoimisto Nomajille, jonka ideologian kärkenä on ekologinen, uudistava ja kestävä maisema-arkkitehtuuri. Näyttelykokonaisuuden vaikeasta hahmotettavuudesta huolimatta näyttely on erinomainen tilaisuus tutustua kattavasti puutarhojen sisältöön ja pohtia henkilökohtaisesti, millaista pihaa ja puutarhaa haluamme, toteutamme ja miksi.

Suomessa näyttelyn ovat kuratoineet Anna Autio, Ksenia Kaverina ja Harry Kivilinna. Näyttelyarkkitehtuurin on toteuttanut tyylikkäästi italialainen Formafantasma. Marraskuun puolivälissä avautunut näyttely on viiden vuoden ajan eri museoissa kiertävä näyttely, joka alkoi Saksan Vitra Design Museumista maaliskuussa 2023 ja siirtyy seuraavaksi Ruotsin Vandalorum-museoon.

***

Lähteet (eivät kuuluisi mukaan lehden näyttelyarvioon)

Arkkitehtuurimuseo. Garden Futures: suunnittelua luonnon kanssa. Luettu 22.11.2023, saatavilla https://www.mfa.fi/frontpage/garden-futures-nayttelytekstit/

Formafantasma. 2.3.10 Garden Futures. Luettu 22.11.2023, saatavilla https://formafantasma.com/work/garden-futures

Vitra Design Museum. Garden Futures. Designing with Nature. Luettu 22.11.2023, saatavilla https://www.design-museum.de/en/exhibitions/detailpages/garden-futures.html

Vandalorum. Ei päiväystä. Exhibitions. Upcoming exhibitions. Katsottu 22.11.2023, saatavilla https://vandalorum.se/en/exhibitions

YouTube. 24.3.2023. Opening Talk ”Garden Futures: Designing with Nature”. Vitra Design Museum. Katsottu 22.11.2023, saatavilla https://www.youtube.com/watch?v=SL_IGKx32T8

YouTube. 2023. ”Garden Futures: Designing with Nature” at the Vitra Design Museum. Vitra Design Museum. Katsottu 22.11.2023, saatavilla https://www.youtube.com/watch?v=XdE6_y7h6hk

Näyttelyvierailu 19.11.2023.

Pääkirjoitus Maisema, arkkitehtuuri ja estetiikka -teemaiseen Alue ja ympäristö -lehteen

Olen saapunut viime kuukausina useita kertoja Pohjois-Suomesta pääkaupunkiseudulle ja nauttinut luonnonmukaisemman maaseutuympäristön ja rakennetun kaupunkiympäristön vastakohtaisuudesta ja vaihtelevuudesta. Pohjoisessa nautin luonnon runsaasta läsnäolosta, mutta kärsin siihen kohdistuvasta välinpitämättömästä otteesta. Arkiympäristön luontoa käsitellään suunnitellun ronskisti ehtymättömänä luonnonvarana ja maisemana, ja rakennetummat ympäristöt ilmentävät pitkälti tasapaksuista käytännöllisyyttä ilman erityisiä esteettisiä arvoja. Etelässä taas ihastelen monin paikoin lähes korkeatasoista silmää miellyttävää rakennettua ympäristöä, mutta väsyn kaupunkiympäristön pintojen runsaasta kovuudesta sekä autojen aiheuttamasta vilinästä ja hälinästä – ja toisinaan jopa liiallisen suunnitelmallisuuden luomasta monotonisuudesta, jossa luonnon sattumanvaraisuudelle ei jää tilaa. Arkiluonto on kaupungin ytimessä yksittäisiä tarkasti suunniteltuja istutuksia, puita ja puistoja, joten erilaiset rakennusmassat ja päällystetyt pinnat hallitsevat pääasiallisesti ihmiskäden luomaa ja rytmittämää maisemaa.

Vaikka toisin voisi ajatella, molemmat ympäristöt voivat kuitenkin olla esteettisiä samalla asteikolla arvotettuina, mutta täysin eri tavoin painotettuina. Ajattelemme herkästi ympäristön esteettisyyden tarkoittavan pelkästään näkyvää kaunis – ruma -asetelmaa, jossa esteettinen arvo muodostuu yleispätevästi omasta tai esimerkiksi jonkin asiantuntijan mielipiteestä. Se on taas täysin riippuvainen muun muassa arvostelijan omista kokemuksista ja asiantuntemuksesta, joten ei ole itsestään selvää, mikä on kaunista ja mikä on rumaa puhumattakaan siitä, mikä on esteettistä. Rujo ja pelottava ympäristökin voi antaa esteettisen tunnekokemuksen. Ympäristön esteettisyydellä on kuitenkin vakiokäsityksen lisäksi lukuisia erilaisia muotoja ja mittakaavoja vihreästä estetiikasta esteettiseen kokonaishyvään sekä avaruudellisesta ja globaalista näkökulmasta henkilökohtaiseen maisemasuhteeseen.

Ympäristöestetiikka käsittelee laaja-alaisesti maisemaan, arkkitehtuuriin, taiteeseen ja ympäristönsuojeluun liittyviä teemoja, mutta kykenee ottamaan huomioon myös eettiset, ekonomiset ja empaattiset arvot. Esteettinen jalanjälki huomioi myös maisema-arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun kokonaisuudessa ympäristön kehittämisen alkusysäyksestä ylläpitoon ja käyttäjän kokemukseen. Sen kautta avautuu, millaisen jäljen suunnittelu, rakentaminen, ylläpito, käyttö ja käyttäjäkokemus jättävät lähimaiseman ja -ympäristön lisäksi myös tarvittavien materiaalien, työvälineiden ja tekijöiden alkulähteille globaalisti. Toisinaan näkyvästi esteettiseksi koetun ympäristön taustalla voi olla esimerkiksi eettisesti tai empaattisesti arveluttavia ratkaisuja, jotka laskevat kokonaisuuden esteettistä arvoa eli kokonaishyvää. Joskus taas hyvin eettiset, ekologiset, ekonomiset ja empaattiset arvot täyttävä ympäristö voidaan kokea näkyvällä tavalla esteettisesti mitäänsanomattomaksi, jolloin taustalla olevat onnistuneet valinnat eivät näy näkyvästi maisemassa, mutta kokonaishyvän kannalta kohde voi olla yhtä arvokas kuin näkyvästi esteettinen. Tällaisen vihreän estetiikan ongelma on suunnittelijoille hedelmällinen työstökenttä: ympäristöystävällisestä mutta epäesteettisestä on kyettävä muotoilemaan myös käyttäjäkunnan mielestä esteettiseksi koettava ja mielekäs kokonaisuus. On kuitenkin yksilöstä ja yhteiskunnasta kiinni, mitä yksittäisiä arvoja painotetaan, millaiseksi kokonaisestetiikka muodostuu ja miten se sijoittuu vastaamaan eri aikoina muiden näkemyksiä ja henkilökohtaista maisemallista identiteettiä. Estetiikassa ei ole koskaan yhtä ainoaa oikeaa vastausta.

Alana ympäristöestetiikka on vielä suhteellisen nuori, sillä se syntyi 1960-luvulla ympäristönsuojelun vanavedessä ja on siirtynyt teoreettisesta muodosta soveltavampaan vasta 1990-luvulla. Sen vuoksi emme aina osaakaan ottaa huomioon ympäristöestetiikan tarjoamaa kokonaisvaltaista näkemystä erilaisten suunnitteluratkaisujen luomisessa ja perustelemisessa sekä yhteiskunnan kehittämisessä. Erilaisten näkemysten yhteensovittamisessa on välttämätöntä tehdä kompromisseja, jolloin tasapainoisesta kokonaisuudesta muodostuu esteettinen. Siihen ympäristöestetiikka voi antaa maisema-arkkitehdeille ja arkkitehdeille aiempaa laajemman näkökulman antamatta kuitenkaan yleispäteviä ratkaisuja. Ympäristöestetiikan pioneeri, emeritus Yrjö Sepänmaa toteaa artikkelissaan Esteettinen maisemasuhde ja ympäristövastuu, että uuden maiseman lisäksi ”emme ehkä tarvitse uusia silmiäkään, mutta uudet silmälasit voisivat auttaa näkemään kirkkaammin, tarkemmin ja kauemmaksi”.

Tunnen saaneeni parhaat, toisiaan tasapainottavat palat arkiympäristöistäni pohjoisessa ja etelässä, jonka vuoksi arvostan molempia ympäristöjä ja niiden esteettisyyden tasoja aiempaa syvemmällä tavalla. Se mitä ensimmäinen ei tarjoa, toinen tarjoaa, ja omasta maisemasuhteestani muodostuu rikkaampi, kokonaiskokemuksen kannalta aiempaa esteettisempi kokonaisuus.

Vuokatissa 23.11.2023
Tuulia Nikula
”Päätoimittaja”, Maisema-arkkitehti yo

Lähde:

Sepänmaa, Y. 2018. Esteettinen maisemasuhde ja ympäristövastuu. Elore 2018. Luettu 23.11.2023, saatavilla https://journal.fi/elore/article/view/72812

Paljonko sitten vaihteli maiseman laatu, tuo metsän havuinen jättiläistalja? Paljon ja vähän. Vähän siinä mielessä, että kangasta seurasi suo ja suota kangas. Mutta tarkasti ottaen yksityiskohtia ja vivahduksia suorastaan vilisi. Metsiköitä, noita suuren puukansan eräänlaisia kyläkuntia, nähtiin kaikenasteisia. Nuorta ja yritteliään vihreää taimistoa, vaurasta, miehuusiän saavuttanutta pylväikköä ja vanhoja ränsistyneitä ryhmiä maahan sortumassa. Ihminen oli täällä koettanut noudattaa luonnonlakeja, määrännyt luonnonmukaisesti tuon puukansan sitkeän heimon näennäisesti huonommalle osalle, tuon valoon ja tuon vapauteen. Mutta lyhytnäköisestikin oli leimaaja menetellyt, harveikot ja joutavanpäiväiset raiskiot harottivat tympeästi kuin kylkiluut korpin repimästä, mädänneestä haahkasta. (Veikko Huovinen, Havukka-ahon ajattelija 1952, 191.)

Tämä oli ote kirjailija, metsänhoitaja Veikko Huovisen teoksesta Havukka-ahon ajattelija vuodelta 1952. Teoksessa kuvataan suomalaista metsää maanläheisesti ja juurevasti, perinteisen suomalaisen luontosuhteen ja kansallisromanttisen metsäkansa-identiteetin kautta. Metsän puita kuvataan myös inhimillisenä ja rujona kansana, jota käytetään sekä onnistuneesti että epäonnistuneesti hyödykkeenä. Mitä annettavaa maisema-arkkitehdilla voi olla Suomen rahaa tuottavalle kansallisaarteelle, metsälle?

Koskemattomassa luonnonmaisemassa on luontaisen harkitsematon rytmi, jota ihminen on aktiivisesti muokannut vuosisatojen ajan eri tavoin itselleen sopivaksi. Metsiä on kaskettu, poltettu tervaksi, kaadettu laivapuiksi sekä hakattu selluksi, energiapuuksi ja rakennustarpeisiin. Hakkuiden ohella tuulivoimalat ovat rajusti yleistyneet metsämaisemissa. Soita on ojitettu tuloksekkaasti ja vähemmän tuloksekkaasti metsän kasvukentiksi. Ihminen on ollut metsän armoilla oleva ankara raataja, kaiken rahallisen hyödyn irti ottava talousmetsäideologian ja vihreän siirtymän ylläpitäjä sekä metsästä nauttiva ja sen voimavarana kokeva, ihannoivakin retkeilijä. Metsä on ollut ja on yhä suomalaisen ihmisen elämänlanka ja kansantalouden selkäranka.

Maisema-arkkitehtuurin väitöksen tehnyt Minna Komulainen kirjoittaa vuonna 2012 teoksessaan Metsä maisemassa: Metsä ja puut ympäröivät suomalaista arkimaisemaa. Metsä on omaa kotimetsää, asuinalueen lähimetsää tai lomamaisemaa. Maisemalla on monenlaisia ulottuvuuksia; se syventää yhteyttä tuttuun kotiseutuun tai houkuttelee erilaisuudellaan tutustumaan uusiin ympäristöihin. Mikä maisemassa kiehtoo tai tekee sen rumaksi? Milloin maisema virkistää arjen kiireen keskellä, milloin uuvuttaa hajanaisuudellaan? (Minna Komulainen, Metsä maisemassa 2012, 9.)

Metsätalousinsinöörit ovat saaneet olla jo kohta sata vuotta metsämaiseman ensisijaisia arkkitehteja. He ovat kantaneet suurimman vastuun pääasiallisesta suomalaisesta maisemasta ja maisemakuvasta. Se on johtanut erilaisten näkökulmien puutteellisuuteen ja metsämaiseman suunnitteluun ensisijaisesti taloudellisista lähtökohdista. Sen vuoksi ihmisen koskematon luonnonmetsä on myös lähes tuhottu. Maisema-arkkitehdit ovat taas keskittyneet perinteisesti kaupunkien puistomaisiin virkistysmetsäympäristöihin eli luonnontilaisen kaltaisiksi rakennettuihin rajattuihin metsäpuutarhoihin. Maisema-arkkitehtuuri pystyy kuitenkin hyvin monialaisena tieteenalana laajentamaan perinteisen metsämaiseman suunnittelun osaamista – olisiko jo aika laajentaa mittakaavaa koko Suomen kattavaksi maisema-arkkitehtuurin kentäksi unohtamatta alkuperäistä metsämaisemapuutarhaa?

Suomalaisen maisema-arkkitehtuurin juuret ovat vielä nuoret ja kypsymättömät, vasta kolmekymppisen keveissä kengissä. Olemme tarvinneet tähän asti inspiraation kohteita muualta maailmasta, kun olemme rakentaneet omaa kenttäämme omassa maassamme. Voisimmeko nyt kääntää katseemme suomalaisten omaan kansallisperintöön, metsään ja sen muotoihin, ja luoda siitä ennennäkemätön kudelma uudenlaista maisemallista maanlaajuista metsäpuutarhaa? Meillä on valmiudet luoda monet näkökulmat huomioon ottava verkostomainen kokonaisuus, jossa sekä yhtä aikaa varjellaan ja vahvistetaan ihmiskäden koskemattomia metsiä, ennallistetaan luonnontilaisemmiksi taloudellisesti toivottomiksi rakennettuja metsiä sekä viljellään ja tuotetaan laadukkaita metsiä niille sopivissa paikoissa eri tarpeisiin. Yhtä lailla osaamme ottaa huomioon eläimistön ja luonnon omat tarpeet unohtamatta esimerkiksi metsän tärkeyttä ihmiselle ja hiilensidonnalle.

Kokonaisuudesta muodostuu aiempaa monipuolisempi ja inhimillisempi, kun maisema-arkkitehti pystyy toimimaan välittäjänä erilaisten näkökulmien keskellä yhteistyössä eri tahojen kanssa. Maisema-arkkitehdilla on myös tärkeä rooli pitää huolta siitä, ettei vihreä siirtymä tuhoa entistä pahemmin luontoa toisesta päästä luodessaan uutta. Maisema-arkkitehti voi siten toimia uudenlaisena suunnannäyttäjänä metsien seuraavan, toivottavasti aiempaa kestävämmän maiseman ja maaston luomisessa.

Me maisema-arkkitehdit voimme yhdistää metsän ja sen monimuotoisuuden, kauneuden, ihanteet, tuottavuuden ja käytännöt toimivaksi ja yleväksi kulttuuriseksi kokonaisuudeksi, jossa myös villillä luonnolla on tilaa. Luodaan metsien puukansalle uudenlaiset vahvat, verkostoituneet ja monimuotoiset kyläkunnat!

Tervetuloa tämänvuotisille maisema-arkkitehtipäiville Metsämaisemaan!