Oppimistavoitteet

Kurssin alussa esittelimme, että kurssilla etsitään vastauksia siihen, minkälaista puun maisema-arkkitehtuuri voisi parhaimmillaan olla 2020-luvulla. Mihin suuntaan puunkäyttö on menossa ja mikä sen suuntaa määrittelee? Mitä merkitsee ottaa puu suunnittelun keskiöön, sen lähtökohdaksi? Jo kurssin alussa oli paljon pohdintaa elävän ja niin sanotusti kuolleen puun vuorovaikutuksesta. Kirjoitinkin ensimmäiseen postaukseeni ajatuksiani sanoin: ”Onko mahdollista ja millä keinoin voisi toteuttaa kokonaisuuden, jossa yhdistyisi elävän puun ja puusta tehdyn maisema-arkkitehtonisen rakennelman täydet potentiaalit? Onko mahdollista nämä kaksi asiaa yhdistämällä luoda kokonaisuus, joka on luonnon monimuotoisuuden, maisema- tai kaupunkikuvan ja toiminnallisuuden kannalta optimaalisin?”

Harjoitustyön aikana tutustuimme tarkemmin varsinaisen elävän kasvillisuuden suunnitteluun mikrometsien muodossa. Pääsimme suunnittelussa hyvin syvälle ja saimmekin toteutettu loppuraporttiimme taimiluettelon sekä erilaisia istutuskaavioita. Harjoitustyössämme tärkeäksi elementiksi nousivat myös koko alueen kattavat puutolpat, joiden tarkoituksena oli stabiloida mikrometsien ensimmäisien vuosien nopeaa muutosta. Opimme paljon erilaisista rakenteista, maan kerroksista sekä puun pintakäsittelystä harjoitustyön aikana ja saimmekin näihin paljon arvokasta tietoa ohjauksien yhteydessä. Toisaalta olimme parin kanssa ainoat joiden harjoitustyöhön kuuluivat myös elävien puiden suunnittelu, johon ohjaus jäi hieman pintapuoleiseksi. Kuitenkin tämä pakotti ottamaan itse selvää mikrometsien suunnittelun perusteista ja sen kautta oppikin aiheesta enemmän. Saimme harjoitustyömme esittelyn yhteydessä arvokasta palautetta liittyen kasvillisuuden suunnitteluun ja siihen mitä mikrometsät tarvitsevat menestyäkseen. Olisi ollut antoisaa, jos joku tarkemmin kasvillisuudesta tietävä olisi ollut vierailevana ohjaajana kurssin yhteydessä, jotta harjoitustyötä olisi voinut syventää ja tarkentaa vielä paremmin mikrometsien kasvualustojen osalta.

On ollut avartavaa tarkastella nyt kurssin loppupuolella kurssin alun ajatuksia ja nähdä kuinka olemme löytäneet hyviäkin vastauksia ja ratkaisuja alussa esittelemiimme kysymyksiin. Mikrometsät ovat Suomessa hyvin uusi käsite, eikä niistä löydy kovinkaan helposti pitkän aikavälin tarkasteluja. Voi olla, että tulevaisuudessa ne olisivat tärkeä osa tiiviitä kaupunkirakenteita, joissa mikrometsät parantaisivat luonnon monimuotoisuutta ja toisivat palan luonnollista metsää osaksi kaupunkilaisten arkea. Yksi tärkeimmistä lähteistämme harjoitustyön yhteydessä oli vuonna 2016 istutetusta alankomaalaisesta mikrometsästä tehty tutkimus, jossa mikrometsän kehitystä tarkasteltiin yhden vuoden ajan. Oli avartaa pyrkiä löytämään vastauksia siihen miten mikrometsä mahdollisesti kehittyisi vuosien aikana ja miltä se näyttäisi 50 vuoden ikäisenä. Muodostuuko kokonaisuudesta luonnonmetsä ja näkyykö siinä luonnollinen sukkessio vai onko totuus jotain aivan muuta? Olisi kiinnostavaa syventyä aiheeseen tarkemminkin vielä tulevaisuudessa ja voi ollakin, että avarran vielä omaa käsitystäni mikrometsistä itsenäisesti omalla ajallani.

Työohjelman seuraaminen

Kevään aikana pystyin ansiokkaasti seuraamaan tekemäämme työohjelmaa ja olenkin seurannut ajankäyttöäni omassa kevääseen kohdistuvassa opintokalenterissa, excelissä. Tietokoneella ja skissipaperin äärellä vietetty aika keväällä oli noin 275 tuntia, johon päälle tulee vielä noin 50 tuntia ohjattu opetusta, joka sisältää luennot, tentin, tuntitehtävät, seminaarit & workshopit sekä harjoitustyön ohjaukset. Harjoitustyömme oli mielessäni viikoittain, kun kävelin luonnossa, metsissä, havainnoin ympäristöäni ja inspiroiduin näkemästäni. Näihin käyttämäni tunnit ei näy merkittyinä opintokalenterissani. Lopullinen kurssisuoritukseni koostui noin 340 tunnista eli vähän päälle 12 opintopisteestä. Harjoitustyön viimeistelyssä tietoisesti pysyin työohjelmamme aikataulussa, enkä lähtenyt paisuttamaan harjoitustyötämme suuremmaksi.

Opponointi ja esitetyt kysymykset

Opponoinnin yhteydessä, kysyin muilta kurssilaisilta kolme kysymystä, jotka olivat seuraavat: Mikä oli mielenkiintoisin havainto harjoitustyöprosessin yhteydessä? Mitä tekisi toisin suunnittelussa, jos voisi? Mikä oli suunnittelussa helpoin ja mikä vaikein hetki? Ajattelin kysymyksiä ja niiden vastauksia myös omalla kohdallani.

Mielenkiintoisin löytö

Harjoitustyöprosessin aikana mielenkiintoisin löytö oli Alankomaalaiset IVN-nettisivut, joissa oli perusteellisesti ja tarkasti esitettynä alankomaalaisia mikrometsiä. Oli kiinnostavaa nähdä kuinka yksi valtio on päättänyt ottaa mikrometsät omakseen ja lähteneet suunnittelemaan niitä osaksi kaupunkirakennetta. Voi olla, että tulevaisuudessa matkustan Alankomaihin ja vierailisin näillä mikrometsä-istutuksilla näkemässä niiden kasvun ja muutoksen vuosikymmenien aikana ja kokemassa niiden luoman tilan.

Vaikein ja helpoin hetki

Kurssin aikana vaikein hetki oli suunnittelun aloittaminen ja suunnittelualueen valinta. Teimme perusteellisen ja pitkän prosessin paikan valinnan yhteydessä, mikä lopulta tuotti tulosta ja valitsimme harjoitustyöllemme oikean paikan, Kampintorin. Tämä paikanvalinnan vaikeus mahdollisti sen, että löysimme parini kanssa tavan, joka nopeuttaa paikan valintaa tulevaisuudessa. On tehokasta ottaa mahdollisesti paikkavaihtoehdot esille paperille ja lähteä suunnittelemaan jokaista paikkaa erikseen ja katsoa, mikä alue herättää eniten ajatuksia. Toisaalta valmistuneena maisema-arkkitehtinä ei työssä voi itsenäisesti valita paikkaa, vaan se tulee asiakkaalta suoraan. Tämä nopea suunnittelun aloittaminen kuitenkin voi helpottaa myös suunnittelualueen sisäistä paikoitusta.

Harjoitustyön aikana helpoin hetki oli raportin aineistojen viimeistely. Parin kanssa työskentely mahdollisti tehokkaan ajatusprosessin ja suunnitelman etenemisen. Jaoimme viikoittain tasapuolisesti materiaalit, jotka työstimme seuraavaa ohjauskertaa varten. Emme jääneet suunnittelussamme jumiin missään vaiheessa, koska pääsimme tehokkaasti luomaan luonnosmaisia aineistoja ja keskustelamaan yhdessä suunnitelman suunnasta viikoittain niiden avulla. Vaikka teimmekin parini kanssa itsenäisesti materiaaleja eteenpäin aikoina, jolloin emme olleet yhdessä suunnittelemassa koululla, pyrimme silti pitämään toisemme ajantasalle harjoitustyömme etenemisestä. Keskustelimme viikoittain drive kansiossamme suunnittelun suunnista ja tekemistämme aineistoista, hyödyntäen tekstien värejä. Otin käyttööni liilan värin ja Jenni kirjoitti omia ajatuksiaan esiin lohenpunaisella värillä. Lopulta alla olevan kuvan kaltaista keskustelua tallentui driven tiedostoomme 13 sivun verran. Sen avulla olemme päässeet palaamaan myös suunnittelumme alkuaikoihin ja vertaamaan suunnitelmaamme siellä esiin tulleisiin havaintoihin ja kehittämään suunnitelmaamme eteenpäin tämän kevään aikana. Jenni esitteleekin oman bloginsa viimeisessä kirjoituksessa hyvin parityöskentelystämme ja yhteisestä drive-kansiostamme, joka lopulta paisui 10 erilliseen kansioon, joista jokainen sisälsi erilaista tietoa suunnitteluprosessistamme ja löytämistämme aineistoista.

Kuten Lottakin mainitsi bloginsa Loppukritiikki-tekstissä, yksilötöiden ja paritöiden vertailu on hieman hankalaa, sillä kahden ihmisen työpanos ei rajoitu lopulta vain matemaattisesti mitattaviin työtunteihin ja esitettyihin aineistoihin. Parityöskentelyn avulla pääsi jakamaan ajatuksia vapaasti ja pääsemään suunnittelussa suoraviivaisesti eteenpäin. Ongelmatilanteissa pääsimme myös purkamaan turhautumistamme toisillemme ja pääsemään näin irti negatiivisista tunteista, jotka muuten mahdollisesti näkyisivät valmiissa suunnitelmassa hiomattomina kohtina.

Mitä tekisi suunnittelussa toisin, jos voisi

Loppukritiikissä Elina ja Pihla sekä Lotta vastasivat tähän kysymykseen hyvin. Toiset esittivät, että olisi kannattanut miettiä paikan valintaa vielä tarkemmin, kun taas toinen pohti oman ajankäytön tarkemman suunnittelun ja aikataulussa pysymisen haasteita. Itsekin halusin pohtia tätä kysymystä tarkemmin oman työprosessini yhteydessä. Valehtelematta, en löytänyt tähän kysymykseen kunnollista vastausta ollenkaan. Pystyn suunnittelijana seisomaan oman työni takana, enkä tekisi kevään aikana mitään toisin. Työprosessimme oli hyvin aikataulutettu ja pysyimme työohjelmamme mukana, minkä vuoksi valmis suunnitelmamme oli yhtenäinen ja meidän näköisemme kokonaisuus. Suunnittelun yhteydessä tuli kuitenkin vastaan tilanteita, joissa jouduimme tekemään kompromisseja ja joiden yli pääsemiseen meni jonkin verran aikaa. Kuitenkin näiden haasteiden kautta oppi suunnittelusta ja itsestään suunnittelijana enemmän, minkä vuoksi ne ovat arvokkaita hetkiä, joita ei kannata välttää.

Tulin vielä kuitenkin pohtineeksi omaa työtäni ja siihen pitämääni läheisyyttä ja etäisyyttä, sekä asiaa mitä tekisin toisin, jos voisin. Sini esitti oman bloginsa kirjoituksessa ”15.5.23”, hyvin oman suunnittelun tauottamisen tärkeyttä sanoin: ”Tällä viikolla jälleen huomasi, kuinka tärkeää olisi ehtiä pitää pieni tauko ennen kurssin lopullista viimeistelyä ja palautusta. Pieni etäisyys toisi materiaaliin uutta perspektiiviä ja intoa viimeisiin viilauksiin.” En tullut tätä ajatelleeksi ja nyt tarkemmin pohdittuani, tämä olisi ollut mahdollisesti se, mitä olisin tehnyt omassa suunnittelussani toisin. Esimerkiksi viikon kestävä tauko omasta suunnitelmasta olisi avartanut varmasti katsettani työn viimeistelyn aikana, minkä avulla loppuraportti ja sen sisältämä aineisto olisi varmasti hioutunut vielä paremmaksi kokonaisuudeksi. Ehkä tämä etäisyyden otto olisi tuonut myös tekemiini näkymäkuviin enemmän taiteellista tunnelmaa, jonka Jenni oli ansiokkaasti saanut aikaan yleissuunnitelmassamme.

Loppukritiikki ja muiden töistä oppiminen

Muiden kurssilaisten töiden tekoa on päässyt seuraamaan usein aina maanantaisin ohjauksien yhteydessä ja lounaan jälkeen, kun ollaan porukalla palanneet takaisin kurssin tiloihin työstämään suunnitelmiamme eteenpäin ja jakamaan ajatuksiamme. Loppukritiikin yhteydessä oppi kuitenkin vielä paljon lisää hyvien loppuraporttien ja suunnitelmien kautta. Esimerkiksi Elina ja Pihla olivat esittäneet selkeästi oman suunnitelman työprosessia myös loppuraportissa erilaisten skissien muodossa. Lotan loppuraportin taitto oli lukijaystävällinen ja keveä ohjaten sitä lukevan suunnittelun lähtökohdista varsinaiseen suunnitelmaan selkeästi ja suoraviivaisesti. Meetun loppuraportin ja varsinaisen suunnitelman graafinen ilme oli yhtenäinen ja sopi päiväkodin pihasuunnitelman teemaan loistavasti. Meetun työstä pystyi oppimaan sen, että samaa aineistoa voi käyttää uudestaan kierrättämällä loppuraportissa erilaisien tarkennoksien muodossa, minkä avulla lukijakin pysyy selkeämmin mukana mistä osasta varsinaista suunnitelmaa tarkennetaan milläkin sivulla. Loppuraporteissa tärkeää on kommunikointi ja suunnitelman selkeä esittäminen lukijalle, jotta asian sisäistäminen olisi vaivatonta, milloin varsinaisesta suunnitelmastakin jäisi parempi maku suuhun. Tämä tarkoittaa myös sitä, että raportin sivut kannattaa pitää keveinä taitollisesti eikä antaa liikaa tietoa kerralla, jotta lukijalle ei tule ähkyä.

Tämä maisemarakentamisen studio oli ensimmäinen varsinainen pienemmän mittakaavan suunnittelustudio, jonka olen käynyt. Kurssin alussa 12 opintopistettä kuulosti suurelta työmäärältä, mutta työnteon yhteydessä oli vapauttavaa, kun sai perehtyä tiettyyn aiheeseen niin syvällisesti. Saimme tehtyä myös tarkempi teknisiä suunnitelmia, harjoitustyömme erilaisia elementeistä, mikä opetti myös paljon. RT-kortisto, InfraRYL ja Viherrakentajan käsikirja tulivat kurssin puitteissa tutummiksi. Niistä kuitenkin oppi myös sen, että kaikkia vaihtoehtoja kannattaa tarkastella kriittisesti ja tilannekohtaisesti, jotta löytää omaan suunnitelmaan oikean teknisen ratkaisun. On muistettava myös tulevaisuudessa poikkitieteellisyys ja avoimuus erilaisten kysymysten ja ongelmatilanteiden syntyessä. Apua ja muiden ajatuksia kannattaa kysellä muilta kollegoilta, eikä jäädä ongelmakohtiin yksin jumiin. Usein muiden objektiivinen ajattelu vierasta suunnitelmaa kohtaan voi herättää itsessäkin uusia ajatuksia ja parempia ratkaisuja.

Kurssin aikana pääsi haastamaan itseään, kun suunnittelun keskiössä oli puu. Aikaisemmilla kursseilla puu ei ole ollut suunnittelun keskiössä, sen lähtökohtana, minkä vuoksi sen kanssa suunnittelu on ollut hyvin pinnallista. Kurssin aikana oppi paljon uutta ja harjoitustyössämme näkyy, kuinka olemme onnistuneet suunnittelemaan kokonaisuuden, joka huomioi sekä elävän puun että kuolleen puun. Olen ainakin omalta osaltani kurssin laajuuden puitteissa onnistunut saavuttamaan kurssin alussa asettamamme osaamistavoitteet. Puun kanssa suunnittelu tuli tutummaksi ja uskon, että tulevaisuudessakin puu, materiaalina sekä elävä yksilönä, on osa suunnitelmiani.

Palaute

Kurssi oli kokonaisuudessaan hyvin mieleinen ja loppukritiikistäkin jäi päällimmäiseksi tunteeksi onnistumisen tunne. Olisin kuitenkin kaivannut kurssille muitakin luentopäiviä kuin vain kurssin alussa olevat intensiiviset luentopäivät. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla myös tarkemmin puu-materiaalin kanssa suunnittelusta, kun intensiivipäivien aiheet pyörivät suurilta osin elävän puun kanssa työskentelystä. Muutamia tarkempia puu-materiaali luentoja olisi voinut sijoittaa esimerkiksi Välikritiikki 2:sen jälkeen, kun kurssilaisilla on mielessä jo konseptin tasolla oman harjoitustyön suunta. Olisin kaivannut myös tenteistä hieman kirjallista palautetta. Tentti itsessään jäi irralliseksi kokonaisuudeksi, johon ei enää harjoitustyön yhteydessä palattu.

Loppukritiikin jälkeen pohdimme myös muiden kurssilaisten kanssa, että olisi ollut hieno päättää kevään studiokurssi keväiseen vierailuun esimerkiksi Fiskariin ja nähdä miten alueen tunnelma muuttuu puiden habitus-muutoksien myötä. Tai sitten budjettiystävällisemmin studio-kurssin olisi voinut päättää yhteisesti aurinkoisen sään nauttimisesta kera jäätelöiden. Itselleni kevään Maisemarakentamisen studio oli antoisa ja pidän saamani opit mielessäni tulevaisuuden suunnitelmiani varten.

Kiitos ohjaajille kiinnostavista keskusteluista ja ajatuksien vaihdoista ohjauksien ja kritiikkien yhteydessä! Hyvää kesää!

Viikot ovat pitäneet sisällään pääsääntöisesti suunnitelman hiomista ja yksityiskohtien tarkastelua. Yhtenä tarkemman tarkastelun kohteena ovat olleen harjoitustyön tärkeimpänä elementtinä toimivat mikrometsät. Mikrometsien kasviluettelon lähtökohtana olemme käyttäneet alankomaalaista tutkimusta alankomaihin istutetusta mikrometsästä. On ollut kiinnostavaa syventyä tiettyyn aihepiiriin tarkemmin ja päästä suunnittelunkin ohella luomaan konkreettisia ohjeita, taimiluettelon ja istutuskaavioiden muodossa, itse suunnitelman toteutukseen.

Työn lomassa on tullut vastaan monenlaisia oivalluksia kasvillisuuden suunnittelusta. Erilaisten kasvilajien istutusohjeita löytyy vaikka mistä, RT-kortiston ohjeista varsinaisten kauppiaiden tuotesivuilla esitettyihin istutusetäisyyksiin. Monissa esitetään, että puuvartisten pienten pensaiden istutusetäisyys on noin 50 cm ja kookkaampien pensaiden 70 cm. Varsinaisesti puiden istutusetäisyyksiä ei tunnu löytyvän oikein mistään ellei sitten esitetä, että yksittäisten puiden istutusetäisyyden tulisi olla useampi metri. Kuvittelisin, että syynä on se, että tavanomaisesti puita istutetaan yskittäin tai väljempiin puu ryhmiin eikä varsinaisesti tiiviiksi ryhmiksi. Istutusetäisyydet määräytyvät kuitenkin usein lajikohtaisesti. Tämän vuoksi on ollut hieman hankalaa pohtia, kuinka lähelle puuntaimiakin voi istuttaa mikrometsiä suunniteltaessa. Onneksi pääsimme tarkastelemaan olemassa olevan mikrometsän kokoa ja taimien lukumäärää ja vertaamaan näitä tietoja Kampin torin suunnitelmamme istutusalueisiin. Alankomaalaisen mikrometsän Groene Woudin (Bloem ja muut, 2018) tenniskentän kokoiselle alueelle istutettiin 600 tainta, minkä avulla saatiin alustava istutustiheys ja taimien lukumäärä meidänkin harjoitustyömme alueelle.

Tarkemmassa lajivalinnassa on pitänyt huomioida moniakin osa-alueita. Metsää suunniteltaessa on pitänyt muistaa, että metsäkin koostuu erilaisista kerroksista, pensaskerroksesta, alimetsäkerroksesta, latvuskerroksesta ja kuroutuvasta kerroksesta. Istutuskaavioita tehdessä tulee huomioida, että saman kerroksen yksilöt eivät kasvaisi vierekkäin. Tämän avulla pyritään vähentämään samassa kerroksessa kasvavien lajien kilpailua ja muodostamaan eheä ja tiivis kokonaisuus jo varttuneesta metsästä. Harjoitustyömme alussa suunnittelemamme mikrometsät olivat pitkään samanlaisia tiheitä, vihreitä alueita, jotka toimivat seinänä erottaen rauhallisemmin keskiön vilkkaasta ulkopuolisesta liikenteestä. Myöhemmin kasvillisuutta pohtiessamme halusimme luoda erilaisia kokonaisuuksia, jotka kuvastaisivat erilaisia tunnelmia suunnittelualueemme sisällä. Halusimme kasvillisuuteenkin tuoda näkyville vuoristo-konseptimme, minkä vuoksi kasvillisuutemme vaihettuu pohjoisesta etelään päin mentäessä havupuuvaltaisesta metsästä lehtipuuvaltaiseen. Halusimme luoda myös keskelle oman keitaan erilaisista kukkivista ja kauniin syysvärin omaavista lajeista, jotta Kampin torin keskiöstä tulisi sinne meneville erityinen paikka.

Tällä hetkellä harjoitustyömme vaikein vaihe on mikrometsän nopean kasvun huomioiminen ja sen stabiloimisen suunnittelu varsinkin metsien ensimmäisten 10 vuoden ajaksi. Suunnitelmamme toteutusvaiheen jälkeen Kampin tori on hyvin paljas ja se on täynnä satoja pieniä taimia, minkä vuoksi Kampin toria ei välttämättä pidetä kauniina julkisena ympäristönä. Olemme pyrkineet suunnittelemaan ratkaisua sille, että Kampin tori olisi heti valmistuttuaan jo toimiva julkinen tila, vaikka puun taimet olisivatkin vasta pieniä. Tällä hetkellä pohdimme puutolppien käyttöä suunnittelun työkaluna, mutta niiden asettelu on vielä työnalla.

Tolppien asettelua pohtiessa teimme alueesta 3D-mallin. Malliin lisäsimme erilaisien gridejen avulla aseteltuja tolppia, minkä jälkeen pääsimme 3D-mallissa tarkastelemaan tolppia ja niiden aikaansaamia linjoja. Kokeilimme tolppien erilaisia sijainteja ja niiden korkeuksia sekä miten tolppien korkeudet voisivat vaihdella eri tavoilla, nousten keskeltä reunoille tai nousten pohjoiskärjestä etelään. Monien vaihtoehtojen kautta päädyimme suunnitelmassamme esitettyyn nykyiseen tolppien asetteluun, jossa tolpat on aseteltu ympyränmuotoon keskipisteenään Kohtauspaikat taideteos. Tämän avulla tolpat muodostivat selkeitä linjoja, jotka johtivat toria kiertävän ohikulkijan katseen kohti Kohtauspaikat-taideteosta. Tolppien avulla saimme myös korostettua Suuren ja Pienen Kohtauspaikan välistä näkymälinjaa.

Bloem, J., Dimmers, W., Jansman, H., Lammertsma, D., Ottburg, F., Wegman, R. (2018). Tiny Forest Zaanstad. Viitattu 04.05.2023. Saatavilla, osoitteessa: https://edepot.wur.nl/446911

Kurssin kirjallisuustenttiin valmistautuessani, perehdyin metsään ja puuhun sekä materiaalina, valmiina tuotteena, tilan luojana että esteettisenä kokonaisuutena. Erilaiset lähtökohdat metsiin ja puihin avarsi ajattelua omaan suunnittelutyöhönkin liittyen. Yksinkertaisena metsä voi kuitenkin olla hyvinkin kompleksinen kokonaisuus.

Metsä on yksi maisemamme peruselementeistä ja se on ollut läsnä vuosisatojen ja -tuhansien ajan. Sen merkitys on muuttunut eri vuosituhansien mukaan. Kuten Heikkilä-Palo, Kaukio ja Sepänmaa (2003) kertovatkin, että ennen 1600-lukua metsää usein pidettiin villinä, pimeänä, luotaantyöntävänä ja raakana paikkana, jota kuvailtiin synkäksi (Keats), itkeväksi (Malory) ja muinaiseksi (Longfellow). Etymologisesti englannin forest (’metsä’) tulee latinan sanasta foris, ulkopuolella, sillä metsää usein pidettiin hylkiöiden kotina. Myöhemmin se romanttisesti nähtiin ainoana jäljellä olevana paikkana, missä luonnosta voi nauttia sen puhtaassa, koskemattomassa tilassa, loitolla kaupungin keinotekoisuudesta. Silloin luonto tarjosi paikan seikkailulle ja voimia elvyttävän lähteen. (Heikkilä-Palo, Kaukio ja Sepänmaa, 2003, s. 195.)

Heikkilä-Palo ja muut (2003) esittävät myös, että metsä voidaan ymmärtää monin eri tavoin. Yksi näistä on ymmärtää se maisemana, toisin sanoen osana ympäristöä, joka koetaan aistein fyysisenä ja tilallisena, mutta myös mielen tuotteena, jossa merkitys ruumiillistuu. Estetiikka kuroutuu vääjäämättä metsän kokemiseen. (Heikkilä-Palo ja muut, 2003, s. 204.) Metsän sisätilan estetiikkaa voidaan tarkastella maisemaestetiikan teoreettisen kehyksen kautta ja sen muodostamiseen esitetään ohjeita käytännön suunnittelusta ja hoitotoimista (Heikkilä-Palo ja muut, 2003, s. 205).

Metsämaiseman estetiikka on kompleksinen ilmiö ja se voidaan kokea monella eri tasolla. Heikkilä-Palo ja muut (2003) esittävät seitsemän maiseman esteettisen kokemuksen muotoa. Maisemassa voidaan huomioida visuaalinen sommittelu, jossa elementit sommitellaan suhteessa muotoon, kaavaan, väriin ja pintarakenteisiin. Maiseman kokemuksessa tärkeätä on myös paikan henki eli genius loci, jossa päästään tilaan sisään ja ymmärretään tilan erityinen merkitys. Paikan hengen voi synnyttää myös visuaalisesti sävähdyttävällä tai tilaa hallitsevalla piirteellä. Metsämaiseman kokemisessa vaikuttaa myös kokijan side luontoon, onko kasvanut luonnon äärellä vai onko luonto jäänyt taka-alalle. Kaikilla on kuitenkin jokin side luontoon, koska kaikkien meidän juuremme ovat kuitenkin yhä luonnossa.

Metsän sisätilan esteettinen nautinto syntyy sekä katsojan ja maiseman vuorovaikutuksesta että syntyneestä kokonaisuudesta (Heikkilä-Palo ja muut, 2003, s. 212). Esteettisen kokonaisuuden työkaluina voidaan pitää näkymiä, näköaloja, valon virtaa, läikikästä valoa ja muita keinoja, kuten penkkejä tai kukkia, joilla pyritään herättämään kävijän erityisyyden kokemus. Esteettisen maiseman muodostuksessa tulee muistaa hyödyntää metsämaisemakokonaisuutta, johon kuuluvat puut, purot, rotkot, kalliot, kukkulat ja niiden väliset suhteet. Monipuolisen kokonaisuuden saa aikaan monipuolisilla tilarakenteilla ja lajistolla. Metsässä pyritään myös herättämään aistit esimerkiksi kaadettujen puiden tai sahanpurun muodossa. (Heikkilä-Palo ja muut, 2003, s. 213.) Liike rikastaa edelleen metsän sisätilan kokemista ja tuo mukanaan lisää esteettisiä näkökohtia. Kävelyreiteillä siirtymisen ja pysähtymisen tunne, joka luodaan vaihtelemalla runkojen tiehyttä, polun leveyttä ja puiden korkeutta, on erityisen voimallinen. Silmä etsii luonnostaan ”sisäänpääsyä ja ymmärrystä”, etenkin kun sitä on koukuttamassa valo, välkähdys ympäristöstä erottuvasta kasvillisuudesta tai vesi. (Heikkilä-Palo, 2003, s. 214.)

Metsät ovat kuitenkin kaikki erilaisia ja niiden kokeminen riippuu vahvasti metsien lajistosta ja kasvuvyöhykkeistä. Metsän estetiikkaan liittyvän kyselytutkimuksen mukaan sekalajisten lehtipuumetsiköiden esteettinen arvo havaittiin ylivertaiseksi, mutta lisäksi joissain tutkimuksissa huomattiin erityisiä metsänkävijäryhmiä, jotka ovat mieltyneet kuusimetsiköihin. (Heikkilä-Palo, 2003, s. 237.) Heikkilä-Palo ja muut esittävät kuitenkin, että luonnontilaisen metsän kauneus on teoreettisesti sikäli ongelmatonta, että voidaan katsoa, että koskematon luonto on omaehtoisuutensa ja riippumattomuutensa takia aina arvokas. Villin metsän kauneus saattaa kuitenkin käytännössä olla vaikeaa ja luotaantyöntävää, koska ryteikkö torjuu ihmisen. (Heikkilä-Palo ja muut, 2003, s. 281.) Tämän puolesta voidaan pohtia, että pienimuotoinen ihmisen kosketus metsään voi korostaa sen esteettistä arvoa.

Halusin vielä perehtyä tarkemmin puiden elämään ja niiden vuorovaikutuksiin muiden puiden kanssa. Luin kirjan ”Puiden salattu elämä”, jonka on kirjoittanut Peter Wohlleben (2016). Hän kertoo kirjassaan syvällisesti puiden elämästä niin yksilöinä kuin yhteisönäkin.

Metsää ajatellessa mieleen tulee kokonaisuus, joka koostuu useammasta puuyksilöstä. Pelkät yksilöt eivät voi muodostaa yksin metsää vaan metsän muodostukseen tarvitsee aina useamman puun. Puhutaan kuitenkin paljon, että puuyksilöt kilpailevat keskenään ja metsä on yksilöiden taistelua ravinteista ja valosta. Wohlleben (2016), kertoo kuitenkin, että jotkut puut, esimerkiksi pyökit, pystyvät solmimaan ystävyyssuhteita ja ne jopa ruokkivat toisiaan (Wohlleben, 2016, s. 34). Sanotaan, että puiden hyvinvointi on kiinni koko yhteisön hyvinvoinnista (Wohlleben, 2016, s. 36). Tähän liittyen onkin vanha sanonta ”Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki”, mikä kuvaa hyvin puiden välistä vuorovaikutusta ja ehdotonta tukea toisiaan kohtaan (Wohlleben, 2016, s. 37).

Metsien terveellisyydestä on myös puhuttu paljon. Kuten Wohlleben (2016) mainitsee, puiden lehdet ja neulaset siivilöivät ilmasta erikokoisia hiukkasia jopa 7000 tonnia neliökilometsiä kohden. Tämän ansiosta metsien ilma on terveellistä ja puhdasta. Wohlleben (2016) kertoo, että puut eivät kuitenkaan tyydy vain ilman suodattamiseen, vaan ne lisäävät siihen myös omia aineitaan, kuten tuoksuviestejä ja fytonsideja. Fytonsidien vaikutukset ovat moninaiset ja erityyppisissä metsissä viihtyminen voi olla hyvinkin yksilöllistä. Esimerkiksi havumetsissä ilman taudinaiheuttajien määrä on alhaisempi, mistä varsinkin allergikot hyötyvät. Toisaalta on tutkittu myös, että havumetsissä verenpaine on noussut, kun taas tammimetsässä se on laskenut. (Wohlleben, 2016, s. 229.)

Suunnittelukohteemme, Kampintori, tarjoaa oivan sijainnin mikrometsällemme. Valmiina, kasvaneena metsänä, mikrometsä on hyvin tiivis ja monilajinen keidas keskellä vilkasta rakennettua ympäristöä. Jotta voimme Kampintorin kävijöille mahdollistaa, aistirikkaan ja kokonaisvaltaisen metsäkokemuksen, tulee suunnittelussa pitää mielessä monia eri lähtökohtia, kuten Heikkilä-Palon ja muiden (2003) esittämät esteettisen kokonaisuuden muodostamisen työkalut. Toimivana kokonaisuutena Kampintorin mikrometsät voivat tarjota paljon niin fyysisesti kuin henkisestikin, kuten puhdasta ilmaa tai erityisyyden tunteen.

Tentti itsessään herätti moniakin ajatuksia ja kysymyksiä. Tentissä oli kiinnostavaa perehtyä Ympäristöministeriön Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelmaan. Tukiohjelman selailu avarsi hieman eri hankkeiden kustannuksien skaalaa, mikä ainakin meidän työmme harjoitustukihakemuksessa meni hieman suureksi. Ehkä olisin oppinut varsinaisesta tentistä enemmän, jos se olisi ollut hieman myöhemmin. Tällä hetkellä työ alkaa löytämään omaa suuntaansa, mutta vielä tentin aikana oli hieman auki, minkälaisen rakennustapaselostuksen sisällysluettelon oma harjoitustyö vaatii. Kirjallisuuteen oli kuitenkin kiinnostavaa syventyä harjoitustyön suunnittelun lomassa ja luulenkin, että Soinin (2009) Viherrakentajan käsikirjakin tulee hommattua omaksi tämän jälkeen, kun siihen on saanut kunnolla perehtyä.

Lähteet,

Heikkilä-Palo, L., Kaukio, V. ja Sepänmaa, Y. 2003. Metsään mieleni. Helsinki: Maahenki Oy.

Soini, T. 2009. Viherrakentajan käsikirja. Viherympäristöliitto ry Julkaisu 25. Viherympäristöliitto. Tampere: Esa Print Oy.

Wohlleben, P. 2016. Puiden salattu elämä. Suomentanut Roinila Pirkko. Helsinki: Gummerus Kustannus Oy.

Suunnittelutyömme alkoi erilaisista skissailuhetkistä, joissa yritimme löytää Kampintorille sopivaa kokonaisuutta. Saimme aikaan monia erilaisia vaihtoehtoja. Skissailun yhteydessä lähdimme tekemään tarkempaa analysointia paikasta ja sen ympäristöstä, jospa analysointi antaisi tarkempia rajaehtoja itse suunnitelmaan. Kävimme useaan otteeseen Kampintorilla seuraamassa torin ja sen ympäristön elämää ja mittailemassa erilaisia torin rakenteita. Tutkimme Kampintorin luonnetta sen keskellä seistessä, mutta tarkastelimme myös minkälaisesti tori avautuu, kun sitä lähestyy eri suunnista. Lähtötietojen hankinnan yhteydessä piti pitää mielessä, että paikan päällä saatu tieto alueen luonteesta ja sen käytöstä on yhtä arvokasta kuin internet-lähteistä löydetyt aineistot, kuten asemakaavat ja erilaiset aluetta kehittävät strategiat ja ohjelmat. Lopulta saimme koottua monia erilaisia lähtötietoja Kampintoriin liittyen, mikä varmasti edesauttaa itse suunnittelua jatkossa. Analysoinnin ja tarkastelun yhteydessä piti pitää mielessä, että teemme suunnitelman kannalta merkittävää työtä, vaikkakaan itse suunnitelman ei paperilla tänä aikana edistynytkään yhtään.

Lähtötietojen keruun jälkeen aloimme työstämään kurssin Viikkotehtävää 2. Tehtävänantona oli luoda arkkitektoni oman suunnittelutyön konseptista. Tutustuimme Arkkitektonista tehtyyn diplomityöhön. Johannes Kairan kirjoittama diplomityö arkkitektoni, avantgardesta oppimisen symboliksi (2026) esitti arkkitektonia leikkikenttänä tai rituaalina, jonka tarkoituksena on tuoda esiin oman suunnitelman konsepti. Arkkitektonimme materiaaliksi valikoitui sekä luonnosta löytämämme puumateriaali että kuivattu, valmis työstettäväksi puupajalta löytämämme puumateriaali. Arkkitektonin työstö lähti ajatusmaailmasta. Mitä haluamme arkkiteknonillamme osoittaa? Pohdimme mahdollisia vastakohtia, jotka kuvastavat Kampintoria ja suunnitelmaamme ja joita mahdollisesti haluamme työllämme esittää. Sileys ja rosoisuus. Kaupunki ja luonto. Vuoristo ja laakso. Työ eteni materiaalin hakuun ja päätimme, että annamme materiaalin osoittaa tarkemman arkkitektonin suunnan. Löysimme ulkoa katkenneita oksia ja päätimme antaa niille mahdollisuuden olla osa työtämme, luonnollisena materiaalina, josta on mahdollista nähdä ajan kulku. Niiden pariksi haimme puupajalta ylimääräisiä hukkapaloja.

Keräsimme monenlaisia erilaisia materiaaleja ja valitsimme niistä meitä eniten kutsuvat palat, joita lähdimme intuitiolla kiinnittämään. Työstön yhteydessä arkkitektonimme alkoi muodostua ja annoimme sille vapaasti tilaa muuntua työskentelyn aikana. Diplomityössä esiteltiin myös, että arkkitektoni mahdollistaa rentoutumisen. Oli vapauttavaa päästä työskentelemään puumateriaalilla useamman vuoden tauon jälkeen. Oli hienoa nähdä, kuinka puu muuntui arkkiteknonissamme erilaisiksi osiksi, jotka muodostivat kiinnostavan kokonaisuuden. Pajassa työskenteli muitakin samanaikaisesti, mikä muodosti antoisan ilmapiirin. Jokainen pajalla työskentelevä halusi työstää puuta parhaimman osaamisensa mukaan ja luoda jotain kaunista ja omaa.

Pajalla oli myös antoisaa työskennellä parin kanssa. Prosessin aikana jaoimme kaikenlaisia ideoitamme ja ajatuksiamme liittyen suunnittelutyöhömme ja arkkitektoniin. Arkkitektonin työstö auttoi myös oman suunnitelmamme ajattelua ja suunnittelua saman aikaisesti. Ajatustenjakaminen avasi uusia suuntia, joihin lähdimme arkkitektoniamme työstämään. Työskentelyn yhteydessä pohdimme useampaan otteeseen, onko työ jo valmis, mutta löysimme uusia puolia, joita halusimme vielä työssämme korostaa. Työstämisen yhteydessä pohdin, että arkkitektonia voi mahdollisesti työstää loputtomiin. Sille ei varmaankaan löydy oikeaa lopputulosta, joten on itse tehtävä päätös, että jätämme työn tähän pisteeseen. Katsoimme arkkitektoniamme monista eri suunnista ja eri etäisyyksiltä, työstäen sitä pala palalta eteenpäin. Lopulta tunsimme, että arkkitektonimme on välikritiikkiä varten valmis. Lopputuloksesta tuli suunnitelmamme ja konseptimme kiteymä. Se ei itsessään ilmennä suunnitelmamme muotokieltä, vaan konseptiamme, jossa luonto ja kaupunki on tasapainossa.

“Terveellinen luonto on perusta toimivalle kaupungille. Toisaalta kaupungin tulee antaa tilaa luonnolle kasvaa, jotta kokonaisuus on tasapainossa.”

Prosessi itsessään oli hyvin antoisa ja toivonkin, että jatkossa hyödyntäisin puupajaa enemmän eri kurssitöissäni, ainakin ajatteluprosessin työkaluna.

Miten rajat vaihtuvat toisiinsa? Millainen suhde alueella, suunnitelmalla, materiaaleilla, yksityiskohdilla on toisiensa kanssa? Mikä tavoite suunnitelmalla on? Kaipaako alue itse suunnitelmaa? Onko alueella oma paikan henki, identiteettinsä, johon suunnitelma peilaa? Vai luoko itse suunnitelma alueelle omaa identiteettiä? Aloitetaanko tyhjästä vai muokataanko olemassa olevaa?

Suunnittelu sisältää monia kysymyksiä ja sitä kokee, että ne vaan lisääntyvät mitä pidemmälle suunnittelussa edetään. Löytyykö niihin koskaan vastauksia, kuka tietää. Monet kysymykset kertovat kuitenkin perusteellisesta ajatustyöstä ja niitä syntyykin suunnitellessa ja mahdollisesti jopa unissakin. Tämän studiokurssin aloitus on ollut hankalaa. Itselläni suunnittelun aloitus on ollut hankalaa osassa muitakin kursseja, mutta erityisen hankalaa tästä aloituksesta tekee paikan valinnan vaikeus. Suunnittelijana haluaisi valita paikan, joka tarvitsee kehittelyä kaikista eniten. Ongelmaksi syntyy, että eri alueet tarvitsevat kehittelyä eri osa-alueissa. Tämän kurssin puitteissa se tulisi olla jotenkin sidoksissa puuhun. Ajatustyö lähti mikrometsistä, joita on suunniteltu ja rakennettu japanilaisen kasvitieteilijä ja kasviekologian asiantuntijan Akira Miyawakin työtapaa hyödyntäen.

Suunnittelu alkoi Töölönlahden puiston pohjoiskärjestä, mikä pian hidastui ympäröivien vaikutusvaltaisten rakennusten vahvoihin identiteetteihin ja mikrometsän hankalasta asettumisesta osaksi puistoa. Etsimme mahdollisiksi suunnittelualueiksi vahvoja urbaaneja kohteita, joissa luonnon monimuotoisuus on todella heikkoa ja urbaanin mikrometsän olemassaolo olisi yllätyksellistä ja tarvittavaa. Alueen valitsemista auttamaan päädyimme tulostamaan neljä aluetta, Jätkäsaaresta, Kalasatamasta, Kampista ja Rautatientorilta. Lähdimme katsomaan alueita kohde kohtaisesti ja skissailemaan ideoita karttojen päälle. Tämän työskentelyn jälkeen huomasimme, että Kampintori alueena tarjoaa mielenkiintoisen alustan lähteä työstämään suunnitelmaamme ja avoimena, päällystettynä aukiona tämänhetkistä funktiota ja vahvaa identiteettiä osana kaupunkirakennetta torilla ei ole. Voi olla, että tarkempi alueen tarkastelu paljastaa torista yllättäviäkin puolia, mutta sen saamme nähdä vasta myöhemmin.

Kampin torin keskiössä sijaitsee taiteilijan Ernst Billgrenin taideteos nimeltään Kohtauspaikat. Taiteilijan oma kuvailema teksti taideteoksen luonteesta ja sen merkityksestä herätti monia erilaisia ideoita Kampin torin suunnitteluun liittyen.

Ernst Billgren itse kuvailee Kohtauspaikat-teostaan näin:

”Suurten vuoristojen maissa on olemassa traditio rakentaa maastoon sopivin etäisyyksin pieniä taloja joissa väsyneet kulkijat voivat hakeutua hetkeksi turvaan ja lepoon. Kampintori on kuin laakso suurikokoisessa kaupunkimaisemassa ja Kohtauspaikkojen avulla kulkija voi orientoitua inhimillisessä mittakaavassa. Vuoristotuvat ovat kulttuurin lähetystöjä luonnossa ja Kohtauspaikat olkoon siten luonnon lähetystö Helsingin kaupungissa.”

Tästä kuvailusta inspiroituneena aloitimme alueen suunnittelun skissailemalla erilaisia ideoita, joita tarkastelimme myöhemmin. Paikan valinnan ja tarkemman tarkastelun jälkeen, suunnittelusta on tullut paikan identiteetin luomisen sijaan sen esille tuominen. Kuin tekisimme jo olemassa olevan näkyväksi muillekin alueen kävijöille. Tästä ajatuksesta on hyvä jatkaa eteenpäin innolla odottaen mitä seuraavaksi edestämme löydämme.

Teimme Fiskarsiin retken kurssin alkupuolella, jossa tutustuimme puun elinkaareen, metsätaloudesta, puusahateollisuuteen ja lopuksi valmiisiin tuotteisiin.

Oli kiinnostavaa kuulla Fiskarsin metsäpäällikön ajatuksia liittyen alueen hoitoon. Fiskarsin ruukinalueelta löytyi tammitalousmetsiä ja joulukuusipeltoja, vaikka alue onkin tärkeää RKY-aluetta. Tämä muistutti siitä, että oikealla ja tarkalla suunnittelulla RKY-alueellakin voidaan toteuttaa erilaisia toimenpiteitä, jotka eivät muuten alueen kokonaiskuvaan sopisikaan. Metsäpäällikkö kuitenkin esitti monia erilaisia toimenpiteitä, joita he joutuvat pohtimaan Fiskarsin keskustan miljööseen liittyen, jotta se pysyy alueen tyypillisenä. Keskustan puusto alkaa olemaan vanhaa, mikä aiheuttaa turvallisuuskysymyksiä alueen asukkaiden ja kävijöiden suhteen. Tässä tilanteessa voidaankin pohtia, että missä menee suojeltavien puuyksilöiden raja. Missä vaiheessa puuyksilöiden olemassaololla on enemmän negatiivisia kuin positiivisia puolia ja ne tulisi poistaa ympäristöstään? Kuinka paljon painoarvoa annamme puun aineettomalle arvolle esimerkiksi symboliselle tai henkiselle puolelle? Pitää kuitenkin muistaa puidenkin rajallisuus ajan kanssa. Puutkaan eivät ole ikuisia. Suunnittelussa tulisi huomioida, että ympäristössä olisi jokaista ikäryhmää edustavia yksilöitä. Tämän avulla ympäristö pysyy dynaamisena, jossa puuyksilöt vaihtuvat, mutta samalla kokonaisuus pysyy ehjänä.

Puukierroksen jälkeen tutustuimme Fiskarsin Laatupuu Oy:n sahan toimintaan. Esittelyn aikana tutustuimme moniin erilaisiin puulajeihin ja näimme kuinka erilaisia ominaisuuksia eri puulajeilla voi olla. Puutavaravaraston sisältä löytyi myös erilaisien puulajien lautanäytteitä seinälle ripusteltuna, joita olisi voinut tarkastella pidempäänkin. Sahan omistaja esitteli meille myös asiakkaan tuoman oman tammen. Tammen näkeminen tuotti hieman hämmennystä. Kyseessä oli varmasti ollut kaunispuu sen rungon koon ja puun osittaisen virheettömyyden vuoksi. Kyseessä oli vanha puu ja se on varmasti ollut elinpaikallaan hyvin komea tammi, mutta miksi se on haluttu kaataa? Sahan omistaja puhui, että asiakas haluaa siitä uuden lautalattian. Tammi, kestävänä puulajina, tuottaa mitä parhaimman lattian, joka varmasti kestää kulutusta hyvinkin pitkään. Menee kuitenkin hyvin pitkä aika ennen kuin samanlaisen puun saisi esimerkiksi omalle pihalleen, joten onko kaataminen tässä tilanteessa sen arvoista. Onneksi puu saa kuitenkin jatkaa hieman eloaan lattiana, jossa sitä on mahdollista ihastella vielä pitkään puun kaatamisen jälkeenkin. Lopulta puiden kaataminen ja säästäminen on mielipidekysymys, johon jokaisella on varmasti oma vastauksensa. Tämä pitää muistaa myös suunnittelussa. Joku haluaa kaataa alueella tietyt puut, kun taas toinen haluaa säästää kaikki puut niin pitkään kun vain mahdollista. Päätös on tehtävä huolella, koska kerran kaadettua puuta ei saa enää takaisin.

Kokonaisuudessaan oli kiinnostavaa tutustua Fiskarsiin puu etusijalla. Olen useammankin kerran ennen käynyt Fiskarsissa, mutta näin ympäristön jälleen uusilla silmillä. Käynti antoi paljon pohdittavaa puihin ja niiden mahdollisuuksiin ja rajallisuuksiin liittyen.

Ensimmäinen luentojen täyteinen intensiivipäivä sisälsi monia mielenkiintoisia aiheita liittyen puihin. Kuvataitelija Sanni Seppo kertoi hyvin puun vahvasta symbolisesta ja henkisestä merkityksestä, mikä johtaa juurensa jo ennen kristinuskoa. Esimerkiksi vanhoissa myyteissä näkyy vahvasti puiden yhteys taivaan, niin sanotun ”henki” maailman ja maanpäällisen elämän välillä. Tämänkaltaiset vahvat henkiset merkitykset omaavat puut ovat usein vanhoja, ainakin eri valokuvien perusteella. Tätä pohdinkin hieman, että syntyykö tämänkaltaiset vahvasti symboliset ja henkisen merkityksen omaavat puut itsestään vai onko niitä mahdollista niin sanotusti suunnitella? Voidaanko niin sanotusti rakentaa tallainen vahvempi henkinen yhteys taivaan ja maanpäällisen elämän välille? Vanhoilla puilla kestää kasvaa pitkään, minkä vuoksi onko näiden puiden kohdalla oleellisinta vain turvata jo olemassa olevia puita?

Gretel Hemgård kertoi kattavasti omalla luennollaan puun ja puiden tilallisuudesta ja eri suunnittelutavoista, joiden avulla voidaan luoda tunnelmaltaan ja tarkoitukseltaan erilaisia kokonaisuuksia. Esittelyssä olivat yksittäispuut, kujannepuut ja ryhmäpuut. Jokaisessa suunnittelutavassa puulajin valinnalla on oleellinen merkitys. Pohdin kuitenkin, että onko yksittäisen puulajin merkitys suurempi kuin kujannepuiden tai puuryhmien? Mietin tätä edellä vastaan tulleen henkisen merkityksen kautta. Syntyykö ihmisellä syvempi henkinen yhteys yksittäisiin puihin, mutta ei välttämättä puukujiin tai -ryhmiin, minkä vuoksi onko yksittäispuun lajin valinnalla lopulta suurempi merkitys? Luennolla puhuttiin vaalimisesta, ylläpitämisestä ja ennallistamisesta. Onko lopulta mahdotonta esimerkiksi korvata tiettyä puuta, jos siihen on syntynyt vahvempi henkinen yhteys? Gretel Hemgård esitti luentonsa lopussa kuolleiden puiden estetiikkaan liittyviä pohdintoja ja totesikin, että puiden kuoleminen on osa tarinaa, eikä välttämättä kaikkia puita tarvitse yrittääkään korvata. Tästä henkisen puolen merkityksestä olisi mahdollisesti mielenkiintoista lukea lisää ja otinkin ylös ensimmäisen luennoitsijan, Sanni Sepon, teoksin Puiden kansa.

Juha Raisio luennollaan muistutti, että aina on harkittava tarkoin kannattaako olemassa olevia puita poistaa vai ei. Harkinta tulee tehdä aina tapauskohtaisesti. Ongelmana kuitenkin on, että emme näe puun sisälle ennen kuin puu on kaadettu, minkä vuoksi ei välttämättä voi varmistaa puun kuntoa ennen mahdollista kaato päätöstä. Arboristit käyttävät kuitenkin työssään erilaisia työkaluja muun muassa mikroporia. Kuinkakohan tarkka mikroporaus on kertomaan puun kunnosta, jo ennen sen mahdollista kaatamista? Puiden kaataminen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla aina kyseisen puuyksilön loppu olinpaikassaan. Joskus poistettavista puista tulee jopa taidetta alueelle kuten luennon lopussakin näytetty veistos, joka oltiin veistetty kaatuneesta puusta. Meitä lähelläkin on mahdollista huomata tämänkaltaista puun kuoleman jälkeistä elämää. Väreen ja Oppimiskeskuksen välissä poistetusta huonokuntoisesta, mutta kulttuurillisesti merkittävästä lehmuksesta tehtiin taidetta alueelle.

Viime kesä työskennellessäni Espoon kaupungin rakennusvalvonnassa olin hyvin paljon tekemisissä puiden poistamisien kanssa. Puolsin ja vastustin yksittäispuiden sekä useampien puiden ryhmien kaatoja. Vastaan tuli asiakkaita, jotka ei olisi millään halunneet luopua pihapuistaan ja kysyivät rakennusvalvonnan mielipidettä. Toisaalta vastaan tuli myös asiakkaita, jotka kysyivät lupaa isojen lehtipuiden kaatamista myös naapureiden puolelta omien aurinkopaneeliensa tieltä. Välillä oli surullista antaa lupalausuntoja puiden kaatoon, esimerkiksi tuholaisien tai puun kuivumisen vuoksi, vaikka kyseessä olisikin ollut vanha ja komea puu. Välillä piti muistuttaa ihmisiä muun muassa pihojen hulevesiongelmista, jos pihasta kaataa niin sanotun vesijuopon eli koivun. Koivun käytössä on tämä huomioon ottaen muistettava, että koivun kanssa ei välttämättä pärjää muu kasvillisuus maaperän kuivuuden takia. Kesän aikana oppi paljon muitakin eri puulajien ominaispiirteitä ja eri puulajien merkityksestä eri alueilla, kuten männyn merkityksestä Tapiolan alueella.

Hyvä suunnitelma ei välttämättä saa arvostusta kaikilta, jos sitä ei pysty esittämään kunnolla. Juha Raisio mainitsi luennollaan hyvin, että suunnittelutyössä on tärkeää seisoa oman työnsä takana itsevarmasti. Jotta tämä olisi mahdollista on tärkeää tarkastella perusteellisesti suunnittelutyön lähtökohdat ja luoda kokonaisvaltainen konsepti suunnitelmalle, joiden avulla omia suunnitteluratkaisuja on mahdollista perustella. Tämä on ollut tärkeä oppi itselleni jo useamman harjoitustyön ajan ja olen yrittänyt mahdollisimman hyvin kehittyä tässä osa-alueessa.

Kurssin ennakkotehtävän puitteissa pääsin syvemmin ajattelemaan puuta ja sen mahdollista merkitystä itselleni oman elämäni ja arkeni puitteissa. Itselleni puu on tärkeä osa arkeani sen (varsinkin lehtipuiden) vuodenaikojen myötä tulevan ulkonäön vaihtelujen vuoksi. Ne tuovat arkeen omanlaistaan odotusta ja estetiikkaa. Mietin kuitenkin mitä muuta puu on omassa elämässäni. Se on materiaali, josta voidaan muokata arkkitehtoninen rakennelma oleiluun tai maamerkiksi. Se on kuitenkin myös usealle kotitaloudelle tärkeä energian lähde lämmityksessä. Ulkona se voi toimia myös näkösuojana, varjona, ravintona hyötypuun muodossa tai vain koristepuuna, jonka estetiikkaa on mahdollista tarkastella sisältä käsin. Ennakkotehtävien aikana huomasin, kuinka monella ajatus oli päätynyt elävään istutettavaan puuhun ja vain yksi oli esittänyt puisen arkkitehtonisen rakennelman. Kertooko tämä meidän läheisestä suhteesta varsinkin eläviin puihin vai siitä, että emme koe puista rakentamista tuttavallisena ja helppona lähtökohtana? Voi olla, että kurssin aikana ajatus tästä selkeytyy.

Ennakkotehtävän teon ja niiden esittelyjen aikana itselleni heräsi mielenkiinto elävien ja niin sanottujen kuolleiden puiden vuorovaikutuksesta. Onko mahdollista ja millä keinoin voisi toteuttaa kokonaisuuden, jossa yhdistyisi elävän puun ja puusta tehdyn maisema-arkkitehtonisen rakennelman täydet potentiaalit? Onko mahdollista nämä kaksi asiaa yhdistämällä luoda kokonaisuus, joka on luonnon monimuotoisuuden, maisema- tai kaupunkikuvan ja toiminnallisuuden kannalta optimaalisin? Voi olla, että näitä kysymyksiä tarkastelen tarkemmin harjoitustyön edetessä ja yritän löytää näihin erilaisia ratkaisuja.