Miten rajat vaihtuvat toisiinsa? Millainen suhde alueella, suunnitelmalla, materiaaleilla, yksityiskohdilla on toisiensa kanssa? Mikä tavoite suunnitelmalla on? Kaipaako alue itse suunnitelmaa? Onko alueella oma paikan henki, identiteettinsä, johon suunnitelma peilaa? Vai luoko itse suunnitelma alueelle omaa identiteettiä? Aloitetaanko tyhjästä vai muokataanko olemassa olevaa?

Suunnittelu sisältää monia kysymyksiä ja sitä kokee, että ne vaan lisääntyvät mitä pidemmälle suunnittelussa edetään. Löytyykö niihin koskaan vastauksia, kuka tietää. Monet kysymykset kertovat kuitenkin perusteellisesta ajatustyöstä ja niitä syntyykin suunnitellessa ja mahdollisesti jopa unissakin. Tämän studiokurssin aloitus on ollut hankalaa. Itselläni suunnittelun aloitus on ollut hankalaa osassa muitakin kursseja, mutta erityisen hankalaa tästä aloituksesta tekee paikan valinnan vaikeus. Suunnittelijana haluaisi valita paikan, joka tarvitsee kehittelyä kaikista eniten. Ongelmaksi syntyy, että eri alueet tarvitsevat kehittelyä eri osa-alueissa. Tämän kurssin puitteissa se tulisi olla jotenkin sidoksissa puuhun. Ajatustyö lähti mikrometsistä, joita on suunniteltu ja rakennettu japanilaisen kasvitieteilijä ja kasviekologian asiantuntijan Akira Miyawakin työtapaa hyödyntäen.

Suunnittelu alkoi Töölönlahden puiston pohjoiskärjestä, mikä pian hidastui ympäröivien vaikutusvaltaisten rakennusten vahvoihin identiteetteihin ja mikrometsän hankalasta asettumisesta osaksi puistoa. Etsimme mahdollisiksi suunnittelualueiksi vahvoja urbaaneja kohteita, joissa luonnon monimuotoisuus on todella heikkoa ja urbaanin mikrometsän olemassaolo olisi yllätyksellistä ja tarvittavaa. Alueen valitsemista auttamaan päädyimme tulostamaan neljä aluetta, Jätkäsaaresta, Kalasatamasta, Kampista ja Rautatientorilta. Lähdimme katsomaan alueita kohde kohtaisesti ja skissailemaan ideoita karttojen päälle. Tämän työskentelyn jälkeen huomasimme, että Kampintori alueena tarjoaa mielenkiintoisen alustan lähteä työstämään suunnitelmaamme ja avoimena, päällystettynä aukiona tämänhetkistä funktiota ja vahvaa identiteettiä osana kaupunkirakennetta torilla ei ole. Voi olla, että tarkempi alueen tarkastelu paljastaa torista yllättäviäkin puolia, mutta sen saamme nähdä vasta myöhemmin.

Kampin torin keskiössä sijaitsee taiteilijan Ernst Billgrenin taideteos nimeltään Kohtauspaikat. Taiteilijan oma kuvailema teksti taideteoksen luonteesta ja sen merkityksestä herätti monia erilaisia ideoita Kampin torin suunnitteluun liittyen.

Ernst Billgren itse kuvailee Kohtauspaikat-teostaan näin:

”Suurten vuoristojen maissa on olemassa traditio rakentaa maastoon sopivin etäisyyksin pieniä taloja joissa väsyneet kulkijat voivat hakeutua hetkeksi turvaan ja lepoon. Kampintori on kuin laakso suurikokoisessa kaupunkimaisemassa ja Kohtauspaikkojen avulla kulkija voi orientoitua inhimillisessä mittakaavassa. Vuoristotuvat ovat kulttuurin lähetystöjä luonnossa ja Kohtauspaikat olkoon siten luonnon lähetystö Helsingin kaupungissa.”

Tästä kuvailusta inspiroituneena aloitimme alueen suunnittelun skissailemalla erilaisia ideoita, joita tarkastelimme myöhemmin. Paikan valinnan ja tarkemman tarkastelun jälkeen, suunnittelusta on tullut paikan identiteetin luomisen sijaan sen esille tuominen. Kuin tekisimme jo olemassa olevan näkyväksi muillekin alueen kävijöille. Tästä ajatuksesta on hyvä jatkaa eteenpäin innolla odottaen mitä seuraavaksi edestämme löydämme.

Teimme Fiskarsiin retken kurssin alkupuolella, jossa tutustuimme puun elinkaareen, metsätaloudesta, puusahateollisuuteen ja lopuksi valmiisiin tuotteisiin.

Oli kiinnostavaa kuulla Fiskarsin metsäpäällikön ajatuksia liittyen alueen hoitoon. Fiskarsin ruukinalueelta löytyi tammitalousmetsiä ja joulukuusipeltoja, vaikka alue onkin tärkeää RKY-aluetta. Tämä muistutti siitä, että oikealla ja tarkalla suunnittelulla RKY-alueellakin voidaan toteuttaa erilaisia toimenpiteitä, jotka eivät muuten alueen kokonaiskuvaan sopisikaan. Metsäpäällikkö kuitenkin esitti monia erilaisia toimenpiteitä, joita he joutuvat pohtimaan Fiskarsin keskustan miljööseen liittyen, jotta se pysyy alueen tyypillisenä. Keskustan puusto alkaa olemaan vanhaa, mikä aiheuttaa turvallisuuskysymyksiä alueen asukkaiden ja kävijöiden suhteen. Tässä tilanteessa voidaankin pohtia, että missä menee suojeltavien puuyksilöiden raja. Missä vaiheessa puuyksilöiden olemassaololla on enemmän negatiivisia kuin positiivisia puolia ja ne tulisi poistaa ympäristöstään? Kuinka paljon painoarvoa annamme puun aineettomalle arvolle esimerkiksi symboliselle tai henkiselle puolelle? Pitää kuitenkin muistaa puidenkin rajallisuus ajan kanssa. Puutkaan eivät ole ikuisia. Suunnittelussa tulisi huomioida, että ympäristössä olisi jokaista ikäryhmää edustavia yksilöitä. Tämän avulla ympäristö pysyy dynaamisena, jossa puuyksilöt vaihtuvat, mutta samalla kokonaisuus pysyy ehjänä.

Puukierroksen jälkeen tutustuimme Fiskarsin Laatupuu Oy:n sahan toimintaan. Esittelyn aikana tutustuimme moniin erilaisiin puulajeihin ja näimme kuinka erilaisia ominaisuuksia eri puulajeilla voi olla. Puutavaravaraston sisältä löytyi myös erilaisien puulajien lautanäytteitä seinälle ripusteltuna, joita olisi voinut tarkastella pidempäänkin. Sahan omistaja esitteli meille myös asiakkaan tuoman oman tammen. Tammen näkeminen tuotti hieman hämmennystä. Kyseessä oli varmasti ollut kaunispuu sen rungon koon ja puun osittaisen virheettömyyden vuoksi. Kyseessä oli vanha puu ja se on varmasti ollut elinpaikallaan hyvin komea tammi, mutta miksi se on haluttu kaataa? Sahan omistaja puhui, että asiakas haluaa siitä uuden lautalattian. Tammi, kestävänä puulajina, tuottaa mitä parhaimman lattian, joka varmasti kestää kulutusta hyvinkin pitkään. Menee kuitenkin hyvin pitkä aika ennen kuin samanlaisen puun saisi esimerkiksi omalle pihalleen, joten onko kaataminen tässä tilanteessa sen arvoista. Onneksi puu saa kuitenkin jatkaa hieman eloaan lattiana, jossa sitä on mahdollista ihastella vielä pitkään puun kaatamisen jälkeenkin. Lopulta puiden kaataminen ja säästäminen on mielipidekysymys, johon jokaisella on varmasti oma vastauksensa. Tämä pitää muistaa myös suunnittelussa. Joku haluaa kaataa alueella tietyt puut, kun taas toinen haluaa säästää kaikki puut niin pitkään kun vain mahdollista. Päätös on tehtävä huolella, koska kerran kaadettua puuta ei saa enää takaisin.

Kokonaisuudessaan oli kiinnostavaa tutustua Fiskarsiin puu etusijalla. Olen useammankin kerran ennen käynyt Fiskarsissa, mutta näin ympäristön jälleen uusilla silmillä. Käynti antoi paljon pohdittavaa puihin ja niiden mahdollisuuksiin ja rajallisuuksiin liittyen.

Ensimmäinen luentojen täyteinen intensiivipäivä sisälsi monia mielenkiintoisia aiheita liittyen puihin. Kuvataitelija Sanni Seppo kertoi hyvin puun vahvasta symbolisesta ja henkisestä merkityksestä, mikä johtaa juurensa jo ennen kristinuskoa. Esimerkiksi vanhoissa myyteissä näkyy vahvasti puiden yhteys taivaan, niin sanotun ”henki” maailman ja maanpäällisen elämän välillä. Tämänkaltaiset vahvat henkiset merkitykset omaavat puut ovat usein vanhoja, ainakin eri valokuvien perusteella. Tätä pohdinkin hieman, että syntyykö tämänkaltaiset vahvasti symboliset ja henkisen merkityksen omaavat puut itsestään vai onko niitä mahdollista niin sanotusti suunnitella? Voidaanko niin sanotusti rakentaa tallainen vahvempi henkinen yhteys taivaan ja maanpäällisen elämän välille? Vanhoilla puilla kestää kasvaa pitkään, minkä vuoksi onko näiden puiden kohdalla oleellisinta vain turvata jo olemassa olevia puita?

Gretel Hemgård kertoi kattavasti omalla luennollaan puun ja puiden tilallisuudesta ja eri suunnittelutavoista, joiden avulla voidaan luoda tunnelmaltaan ja tarkoitukseltaan erilaisia kokonaisuuksia. Esittelyssä olivat yksittäispuut, kujannepuut ja ryhmäpuut. Jokaisessa suunnittelutavassa puulajin valinnalla on oleellinen merkitys. Pohdin kuitenkin, että onko yksittäisen puulajin merkitys suurempi kuin kujannepuiden tai puuryhmien? Mietin tätä edellä vastaan tulleen henkisen merkityksen kautta. Syntyykö ihmisellä syvempi henkinen yhteys yksittäisiin puihin, mutta ei välttämättä puukujiin tai -ryhmiin, minkä vuoksi onko yksittäispuun lajin valinnalla lopulta suurempi merkitys? Luennolla puhuttiin vaalimisesta, ylläpitämisestä ja ennallistamisesta. Onko lopulta mahdotonta esimerkiksi korvata tiettyä puuta, jos siihen on syntynyt vahvempi henkinen yhteys? Gretel Hemgård esitti luentonsa lopussa kuolleiden puiden estetiikkaan liittyviä pohdintoja ja totesikin, että puiden kuoleminen on osa tarinaa, eikä välttämättä kaikkia puita tarvitse yrittääkään korvata. Tästä henkisen puolen merkityksestä olisi mahdollisesti mielenkiintoista lukea lisää ja otinkin ylös ensimmäisen luennoitsijan, Sanni Sepon, teoksin Puiden kansa.

Juha Raisio luennollaan muistutti, että aina on harkittava tarkoin kannattaako olemassa olevia puita poistaa vai ei. Harkinta tulee tehdä aina tapauskohtaisesti. Ongelmana kuitenkin on, että emme näe puun sisälle ennen kuin puu on kaadettu, minkä vuoksi ei välttämättä voi varmistaa puun kuntoa ennen mahdollista kaato päätöstä. Arboristit käyttävät kuitenkin työssään erilaisia työkaluja muun muassa mikroporia. Kuinkakohan tarkka mikroporaus on kertomaan puun kunnosta, jo ennen sen mahdollista kaatamista? Puiden kaataminen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla aina kyseisen puuyksilön loppu olinpaikassaan. Joskus poistettavista puista tulee jopa taidetta alueelle kuten luennon lopussakin näytetty veistos, joka oltiin veistetty kaatuneesta puusta. Meitä lähelläkin on mahdollista huomata tämänkaltaista puun kuoleman jälkeistä elämää. Väreen ja Oppimiskeskuksen välissä poistetusta huonokuntoisesta, mutta kulttuurillisesti merkittävästä lehmuksesta tehtiin taidetta alueelle.

Viime kesä työskennellessäni Espoon kaupungin rakennusvalvonnassa olin hyvin paljon tekemisissä puiden poistamisien kanssa. Puolsin ja vastustin yksittäispuiden sekä useampien puiden ryhmien kaatoja. Vastaan tuli asiakkaita, jotka ei olisi millään halunneet luopua pihapuistaan ja kysyivät rakennusvalvonnan mielipidettä. Toisaalta vastaan tuli myös asiakkaita, jotka kysyivät lupaa isojen lehtipuiden kaatamista myös naapureiden puolelta omien aurinkopaneeliensa tieltä. Välillä oli surullista antaa lupalausuntoja puiden kaatoon, esimerkiksi tuholaisien tai puun kuivumisen vuoksi, vaikka kyseessä olisikin ollut vanha ja komea puu. Välillä piti muistuttaa ihmisiä muun muassa pihojen hulevesiongelmista, jos pihasta kaataa niin sanotun vesijuopon eli koivun. Koivun käytössä on tämä huomioon ottaen muistettava, että koivun kanssa ei välttämättä pärjää muu kasvillisuus maaperän kuivuuden takia. Kesän aikana oppi paljon muitakin eri puulajien ominaispiirteitä ja eri puulajien merkityksestä eri alueilla, kuten männyn merkityksestä Tapiolan alueella.

Hyvä suunnitelma ei välttämättä saa arvostusta kaikilta, jos sitä ei pysty esittämään kunnolla. Juha Raisio mainitsi luennollaan hyvin, että suunnittelutyössä on tärkeää seisoa oman työnsä takana itsevarmasti. Jotta tämä olisi mahdollista on tärkeää tarkastella perusteellisesti suunnittelutyön lähtökohdat ja luoda kokonaisvaltainen konsepti suunnitelmalle, joiden avulla omia suunnitteluratkaisuja on mahdollista perustella. Tämä on ollut tärkeä oppi itselleni jo useamman harjoitustyön ajan ja olen yrittänyt mahdollisimman hyvin kehittyä tässä osa-alueessa.

Kurssin ennakkotehtävän puitteissa pääsin syvemmin ajattelemaan puuta ja sen mahdollista merkitystä itselleni oman elämäni ja arkeni puitteissa. Itselleni puu on tärkeä osa arkeani sen (varsinkin lehtipuiden) vuodenaikojen myötä tulevan ulkonäön vaihtelujen vuoksi. Ne tuovat arkeen omanlaistaan odotusta ja estetiikkaa. Mietin kuitenkin mitä muuta puu on omassa elämässäni. Se on materiaali, josta voidaan muokata arkkitehtoninen rakennelma oleiluun tai maamerkiksi. Se on kuitenkin myös usealle kotitaloudelle tärkeä energian lähde lämmityksessä. Ulkona se voi toimia myös näkösuojana, varjona, ravintona hyötypuun muodossa tai vain koristepuuna, jonka estetiikkaa on mahdollista tarkastella sisältä käsin. Ennakkotehtävien aina huomasin, kuinka monella ajatus oli päätynyt elävään istutettavaan puuhun ja vain yksi oli esittänyt puisen arkkitehtonisen rakennelman. Kertooko tämä meidän läheisestä suhteesta varsinkin eläviin puihin vai siitä, että emme koe puista rakentamista tuttavallisena ja helppona lähtökohtana? Voi olla, että kurssin aikana ajatus tästä selkeytyy.

Ennakkotehtävän teon ja niiden esittelyjen aikana itselleni heräsi mielenkiinto elävien ja niin sanottujen kuolleiden puiden vuorovaikutuksesta. Onko mahdollista ja millä keinoin voisi toteuttaa kokonaisuuden, jossa yhdistyisi elävän puun ja puusta tehdyn maisema-arkkitehtonisen rakennelman täydet potentiaalit? Onko mahdollista nämä kaksi asiaa yhdistämällä luoda kokonaisuus, joka on luonnon monimuotoisuuden, maisema- tai kaupunkikuvan ja toiminnallisuuden kannalta optimaalisin? Voi olla, että näitä kysymyksiä tarkastelen tarkemmin harjoitustyön edetessä ja yritän löytää näihin erilaisia ratkaisuja.