Sanoista tekoihin – ja sanoihin

Projektin kolmannella viikolla pääsimme vihdoin tekemisen makuun; kahden viikon selvitystyön jälkeen olimme selvillä parhaista käytännöistä, olemassa olevista järjestelmistä ja siitä, mitä tenttiakvaarion toteuttaminen käytännössä vaatii. Periaatteessa yksinkertaisen järjestelmän käyttöönottoon liittyy monia pieniä yksityiskohtia takkien säilytyksestä tenttisääntöihin ja oikean (vanhemman) MySQL-version valintaan.

Opiskelijoita LUT:n tenttiakvaariossa.

Kesäkuun aikana keskitymme vielä vahvasti pilotin toteutukseen. Paljon aikaa on kulunut pelkkään pilotissa käytettävän serverin asennukseen, mutta muuten infran hankinta etenee hyvin, sillä saimme Design Factoryltä lainaan tietokoneita, näyttöjä, kameroita ja muuta tarpeellista.

Olemme myös kartoittaneet kursseja elokuiseen pilottiin, ja onneksemme muutama opettaja on jo lupautunut mukaan. Samalla työstimme myös erityisesti opettajille suunnatun esitteen, jossa kerromme tarkemmin tenttiakvaarion toiminnasta ja vastaamme yleisimpiin epäilyihin järjestelmää kohtaan.

Viime postauksessa mainittu tapaaminen DigiExamin edustajien kanssa sujui hyvin ja oli virkistävää kuulla erilaisesta lähestymistavasta sähköiseen tenttimiseen. Heidän myymällään softalla opiskelijat voivat suorittaa sähköisiä tenttejä omilla läppäreillään perinteisessä tenttitilaisuudessa. Ratkaisu tarjoaa sähköisen tentin hyviä puolia, kuten jäsennellymmät vastaukset ja nopeampi kirjoittaminen, mutta ei tuo ajallista joustoa tenttiakvaarion tapaan. Mielenkiintoista nähdä, miten heidän Suomen valloitus etenee.

Seuraavat viikot menevät vielä pilotin toteutuksen parissa, mutta samalla hahmottelemme jo lopullisen toteutussuunnitelman sisältöä. Toivon mukaan suoritamme pian leikkitenttejä omalla järjestelmällämme Design Factoryllä!

Linkki Tenttiakvaario Aalto BIZ & SCI -korkeakouluissa -esitteeseen

Posted by Antti

This entry was posted in Tenttiakvaario. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *