Helmikuun lopussa selaillessani sosiaalista mediaa huomasin ilmoituksen AMA Gallerian taidenäyttelystä. Näyttely kiinnitti huomioni, sillä tunnistin taiteilijan nimen. Mollu Heino on satakuntalainen taidemaalari ja kuvataiteilija, joka on asunut ja työskennellyt pitkään kotiseudeullani, Luvialla. Tuttavan näyttely veti itsessään puoleen, mutta tiesin myös Heinon työskentelevän usein maisema-aiheiden parissa.
Todella, näyttelyssä oli esillä useiden eri näkymien kirjo, joista saattoi hahmottaa horisontin, läheisen ja etäisen maiseman, usein kuitenkin viitteellisesti.
”Heinon maalauksissa sumuverho laskeutuu maalauspinnan päälle pehmeänä, sateen, usvan tai verhon kaltaisena. Verho on ambivalenssi, se putoaa alas toisen näkymän edessä ja ikään kuin poimuttuu tajunnan ja todellisuuden välille, katsojan itsensä ja maalauksen todellisuutta ympäröiväksi välitilaksi” (AMA, näyttelyjulkaisu.)
Pehmeät sävyjen vaihdokset ja unenomaiset kuvat vievät omat ajatukseni nopeasti pittoreskiin maisemaan. Pittoreski toki tulee italiankielisestä sanasta ’pittoresco’ eli vapaasti kääntäen kuvan tai taidemaalauksen omainen. Miellekytkös on siis toisaalta päivän selvä.
Alvar Aallon arkkitehtonista otetta kuvailtiin useasti myös tällä sanalla. Voisiko näistä maisemamaalauksista ehkä myös ammentaa jotain pohtiessa kampussuunnitelmaa Otaniemeen? Tunnelmia?
Tekijänoikeuksista varovaisena en halunnut liittää blogipostaukseen omia kuviani, joita napsin näyttelyssä. Liitän kuitenkin alle gallerian virallisemman julkaisun, josta voi nähdä muutaman Heinon esille nostetuista maalauksista. Julkaisun ensimmäinen maalaus ’Diamond Dust, 2025’ oli teos, jonka äärellä itse viivyin pisimpään.