Arkkitehtuuri voidaan tulkita monella eri tapaa. Arkkitehti Caroline Constant tulkitsee kirjoituksessaan “The Barcelona Pavilion as a landscape garden – Modernity and piqturesque”, kuinka arkkitehtuuri voidaan tulkita maisemapuutarhana. Hänen tekstinsä täyttää hyvin kritiikin osat kuvailusta, tulkintaan ja arvottamiseen, joiden keinojen käyttöä arvioin tässä tekstissä. Arvioin Constantin artikkelia myös taidefilosofin Monroe Beardsleyn arvottamisen kriteerien kautta, joissa Beardsley esittää esteettisen arvon ensisijaisiksi kriteereiksi yhtenäisyyden, kompleksisuuden ja intensiivisyyden.

Jo tekstin alussa Constant herättelee lukijan tekstin aihealueeseen sitaatilla, jossa esitetään, kuinka voimakkaasti mielikuvitus voi olla osana arkkitehtuurin kokemusta. Tämän jälkeen tekstissä kuvaillaan selkeästi varsinainen kohde, tässä tapauksessa Barcelonan näyttelyyn arkkitehti ja muotoilija Ludwig Mies van der Rohen suunnittelema Saksalainen paviljonki vuodelta 1929. Tekstin aiheen kuvailun yhteydessä Constant esittää erilaisia väitteitä, jotka tukevat tätä tulkintaa maisemapuutarhana ja joihin hän myöhemmin lukuisien perustelujen kautta pyrkii vastaamaan. Constant lähentää lukijaa varsinaisen suunnitelman lisäksi myös itse suunnittelijaa kohtaan esittämällä paviljongin suunnittelijan omia ajatuksia jo tekstin alussa: ”Kuten Mieskin väittää, ’muoto ei ole työmme tavoite, vaan ainoastaan lopputulos’”, mikä puolestaan tukee Constantin ajatusta Paviljongin taustalla siitä, että se voidaan tulkita myös maisemana, vaikka sen lopullinen muoto onkin kivinen paviljonki.

Tekstissään Constant kuvailee Paviljongin eri tiloja ja elementtejä itsenäisinä objekteina, mutta samalla miten ne luovat yhtenäistä kokonaisuutta. Ulko- ja sisätila eivät ole selkeästi rajattuina ja ovet poistamalla on saatu luotua tilallinen jatkuvuus paviljongin lävitse. Lukuisat seinät kuitenkin rajaavat erilaisia tiloja kävijän kulkiessa paviljongissa, kuten pittoreskipuutarhakin avautuu pala palalta liikkuvan vierailijan toimesta. Tekstissä esitellään myös muita elementtejä, jotka ovat yleisiä maisemapuutarhoissa, kuten patsas ja erilaiset vesiaiheet. Constant esittää myös, kuinka onyx-kiviseinässä silmien korkeudella havaittavissa oleva sauma edustaa horisonttia maisemassa. Kirjoituksissa esiintyvä tulkinta on aina subjektiivista ja tulkintoja lukiessa kannattaa olla kriittinen ja pohtia, mikä on suunnittelijan oma ajatus eri ratkaisujen taustalla ja kuinka paljon kirjoittaja sanoittaa suunnittelun tarkoitusperiä, kuten tämän sauman ja horisontin kohdalla. Constant ei esimerkiksi avaa vaakasuuntaisten saumojen merkitystä osana tätä maisematulkintaa, vaikka ne ovat osa tätä onyx-kiviseinää.

Tekstissä esitetään monia tulkintoja eri suunnitteluratkaisuista ja näiden tukena on käytetty monia erilaisia vertailukohteita, mikä kuvastaa kirjoittajan asiantuntevuutta. Tekstissä esitetään modernismia viitaten arkkitehti Le Corbusieriin, ketä kuitenkin pidetään yhtenä modernin arkkitehtuurin uranuurtajista. Le Corbusieriin viitatessa esitetään eroja hänen arkkitehtuurinsa ja Miesin paviljongin arkkitehtuurin välillä, perustellen sitä, että Miesin paviljonki ei edusta modernismia vaan on omaa laatuaan. Constant ottaa vertailuun myös Miesin muita töitä vahvistaen lukijalle käsitystä siitä, että Paviljongin taidesuuntaus on pittoreski. Paviljongin suunnittelun aikaan taiteessa ja arkkitehtuurissa oli ilmassa de Stijl suuntaus, johon Miesinkin arkkitehtuuri on yhdistetty. Constant esittää tekstissään, kuinka Paviljongin suunnitelmassa ja de Stijl suuntausta edustavassa taideteoksessa oli yhtäläisyyksiä, vaikka Mies itse kielsi saaneensa vaikutteita kyseisestä suuntauksesta, ja mitä eroa puolestaan näiden kahden välillä oli.

Tekstin asiantuntevuudesta kertoo myös kirjoittajan perehtyneisyys varsinaisen suunnittelijan historiaan ja miten se näkyy nykyisessä työssä. Tekstissä kuvaillaan Miesin nuoruutta, kuinka hän on työskennellyt marmori ateljeessa. Sekä tästä nuoruuden kokemusta että arkkitehtien Schinkelin ja Berlagen töiden ihannoinnista kumpuaa Miesin intohimo erilaisten materiaalien visuaalisia ominaisuuksia kohtaan. Perustellen tätä, tekstissä esitellään Miesin Lily Reichin kanssa yhteistyössä tehty Silk and Velvet Cafe, jossa silkin ja sametin kanssa työskentelyä pidetään esiasteena Barcelonan Paviljongille. Mies saavutti samanlaisia heijastavia ominaisuuksia, kuin silkillä ja sametilla, Paviljongissaan marmorin, teräksen ja lasin avulla, mikä korostaa Miesin kykyä nähdä materiaalit niiden ominaisuuksien kautta jäämättä jumiin niiden todelliseen olemukseen. Näin kivikin voi näkyä maisemapuutarhana ominaisuuksien tähden.

Materiaalien kirjon ansiosta monet eri heijastuvat pinnat, valot ja varjot tarjoavat ärsykkeitä ja tekevät vierailijan kokemuksesta intensiivisen ”eli voimakkaan, niin että huomio pysyy kohteessa ja unohdamme ainakin hetkeksi omat huolemme”, jota Beardley käyttää luonnehtiessaan intensiivisyyttä esteettisessä elämyksessä (Vuorinen, Estetiikan klassikoita, s. 378). Kuten Constantkin esittää tekstissään ”paviljonki tarjoaa väliaikaisen pysähtymisen näyttelyalueen lävitse kulkiessa”. Paviljongin kuolleiden materiaalien ja eri objektien kirjo vertautuu pittoreskisessä maisemapuutarhassa elävän ja villin luonnon kirjona, joka luo kompleksisen kokonaisuuden ja herättää katsojassaan esteettisen elämyksen.

Tekstin loppupuolella Constant viittaa suoraan maisemapuutarhoissa olennaiseen elementtiin, grottoon ja esittää samankaltaisuuksia näiden grottojen ja paviljongin välille. Hän esittää, kuinka runoilija Alexander Popen groton vierailija vuodelta 1747 kuvaili sen ominaisuuksia sanoin, jotka hätkähdyttävästi muistuttavat Barcelonan paviljonkia. Vierailija kuvaili lasin käyttöä, valon merkitystä tilassa, valon halua tulla löydetyksi ja kuinka valaistut objektit heijastuvat ja monistuvat peileistä. Nämä kaikki on esillä myös Constantin tekstissä, kun hän kuvailee Barcelonan paviljonkia, mikä vahvistaa tämän tulkintaa maisemapuutarhana.

Constant kuvailee, tulkitsee ja arvottaa Barcelonan Paviljongin maisemapuutarhana asiantuntevasti ja perusteellisesti. Constant lopettaa tekstinsä yhteenvetoon, jossa hän arvottaa Barcelonan Paviljongin aseman pittoreskisenä maisemapuutarhana. Hän kertoo kuinka, ”Mies ylitti Pittoreskisuuden maalaukselliset rajoitukset. Ylittäessään luonnon ulkomuodon, hän vahvisti arkkitehtuurin voiman saavuttaa luonnon asema.” Paviljongin monet eri elementit luovat kompleksisen kokonaisuuden, joka voidaan tulkita monella eri tapaa ja tämä asiantuntevasti perusteltu maisemapuutarhatulkinta on niistä yksi.