Arkkitehtuuri voidaan tulkita monella eri tapaa. Caroline Constant tulkitsee kirjoituksessaan “The Barcelona Pavilion as a landscape garden – Modernity and piqturesque, kuinka arkkitehtuuri voidaan tulkita maisemapuutarhana. Hänen tekstinsä täyttää hyvin kritiikin osat kuvailusta, tulkintaan ja arvottamiseen, joiden keinojen käyttöä arvioin tässä tekstissä. Arvioin Constantin artikkelia myös Monroe Beardsleyn arvottamisen kriteerien kautta, joissa Beardsley esittää esteettisen arvon ensisijaisiksi kriteereiksi yhtenäisyyden, kompleksisuuden ja intensiivisyyden.

Jo tekstin alussa Constant herättelee lukijan tekstin aihealueeseen sitaatilla, jossa esitetään, kuinka voimakkaasti mielikuvitus voi olla osana arkkitehtuurin kokemusta. Tämän jälkeen tekstissä kuvaillaan selkeästi varsinainen kohde, tässä tapauksessa Barcelonan näyttelyyn Ludwig Mies van der Rohen suunnittelema Saksalainen paviljonki vuodelta 1929. Tekstin aiheen kuvailun yhteydessä Constant esittää erilaisia väitteitä, jotka tukevat tätä tulkintaa maisemapuutarhana ja joihin hän myöhemmin lukuisien perustelujen kautta pyrkii vastaamaan. Constant lähentää lukijaa varsinaisen suunnitelman lisäksi myös itse suunnittelijaa kohtaan esittämällä paviljongin suunnittelijan omia ajatuksia jo tekstin alussa: ”Kuten Mieskin väittää, ’muoto ei ole työmme tavoite, vaan ainoastaan lopputulos’”, mikä puolestaan tukee Constantin ajatusta Paviljongin taustalla siitä, että se voidaan tulkita myös maisemana.

Tekstissään Constant kuvailee Paviljongin eri tiloja ja elementtejä itsenäisinä objekteina, mutta samalla miten ne luovat yhtenäistä kokonaisuutta. Ulko- ja sisätila eivät ole selkeästi rajattuina ja ovet poistamalla on saatu luotua tilallinen jatkuvuus paviljongin lävitse. Lukuisat seinät kuitenkin rajaavat erilaisia tiloja kävijän kulkiessa paviljongissa, kuten pittoreskipuutarhakin avautuu pala palalta liikkuvan vierailijan toimesta. Tekstissä esitellään myös muita elementtejä, jotka ovat yleisiä maisemapuutarhoissa, kuten patsas ja erilaiset vesiaiheet. Constant esittää myös, kuinka onyx-kiviseinässä silmien korkeudella havaittavissa oleva sauma edustaa horisonttia maisemassa. Tulkinta on aina subjektiivista ja tulkintoja lukiessa kannattaa olla hieman kriittinen ja pohtia, mikä on suunnittelijan oma ajatus eri ratkaisujen taustalla ja kuinka paljon kirjoittaja sanoittaa suunnittelun tarkoitusperiä, kuten tämän sauman ja horisontin kohdalla. Constant ei esimerkiksi avaa vaakasuuntaisten saumojen merkitystä osana tätä maisematulkintaa.

Hän kuvailee hyvin Paviljongin suhdetta eri teoksiin asiantuntevasti ja ottaa vertailuun myös Miesin muita töitä. Paviljongin suunnittelun aikaan taiteessa ja arkkitehtuurissa oli ilmassa de Stijl suuntaus, johon Miesinkin arkkitehtuuri on yhdistetty. Constant esittää tekstissään, kuinka Paviljongin suunnitelmassa ja de Stijl suuntausta edustavassa taideteoksessa oli yhtäläisyyksiä, vaikka Mies itse kielsi saaneensa vaikutteita kyseisestä suuntauksesta. Asiantuntevasti Constant jatkaa tästä tekstissään esittäen, mikä ero de Stijl suuntauksessa ja Paviljongin suunnitelmassa oli, vahvistaen lukijallekin käsitystä siitä, että teoksen taidesuuntaus on pittoreski.

Tekstissä esitetään monia tulkintoja eri suunnitteluratkaisuista ja näiden tukena on käytetty monia erilaisia vertailukohteita, mikä kuvastaa kirjoittajan asiantuntevuutta. Tekstissä esitetään modernismia viitaten Le Corbusieriin, ketä kuitenkin pidetään yhtenä modernin arkkitehtuurin uranuurtajista. Le Corbusieriin viitatessa esitetään eroja hänen arkkitehtuurinsa ja Miesin paviljongin arkkitehtuurin välillä, perustellen sitä, että Miesin paviljonki ei edusta modernismia vaan on omaa laatuaan.

Tekstin asiantuntevuudesta kertoo myös kirjoittajan perehtyneisyys varsinaisen suunnittelijan historiaan ja miten se näkyy nykyisessä työssä. Tekstissä kuvaillaan Miesin nuoruutta, kuinka hän on työskennellyt marmori ateljeessa. Sekä tästä nuoruuden kokemusta että Schinkelin ja Berlagen töiden ihannoinnista kumpuaa Miesin intohimo erilaisten materiaalien visuaalisia ominaisuuksia kohtaan. Perustellen tätä, tekstissä esitellään Miesin Lily Reichin kanssa yhteistyössä tehty Silk and Velvet Cafe, jossa silkin ja sametin kanssa työskentelyä pidetään esiasteena Barcelonan Paviljongille. Mies saavutti samanlaisia heijastavia ominaisuuksia, kuin silkillä ja sametilla, Paviljongissaan marmorin, teräksen ja lasin avulla.

Materiaalien kirjon ansiosta monet eri heijastuvat pinnat, valot ja varjot tarjoavat ärsykkeitä ja tekevät vierailijan kokemuksesta intensiivisen ”eli voimakkaan, niin että huomio pysyy kohteessa ja unohdamme ainakin hetkeksi omat huolemme”, jota Beardley käyttää luonnehtiessaan intensiivisyyttä esteettisessä elämyksessä (Vuorinen, Estetiikan klassikoita, s. 378). Kuten Constantkin esittää tekstissään ”paviljonki tarjoaa väliaikaisen pysähtymisen näyttelyalueen lävitse kulkiessa”. Paviljongin kuolleiden materiaalien ja eri objektien kirjo vertautuu pittoreskisessä maisemapuutarhassa elävän ja villin luonnon kirjona, joka luo kompleksisen kokonaisuuden ja herättää katsojassaan esteettisen elämyksen.

Tekstin loppupuolella Constant viittaa suoraan maisemapuutarhoissa olennaiseen elementtiin, grottoon ja esittää samankaltaisuuksia näiden grottojen ja paviljongin välille. Hän esittää, kuinka Alexander Popen groton vierailija vuodelta 1747 kuvaili sen ominaisuuksia sanoin, jotka hätkähdyttävästi muistuttavat Barcelonan paviljonkia. Vierailija kuvaili lasin käyttöä, valon merkitystä tilassa, valon halua tulla löydetyksi ja kuinka valaistut objektit heijastuvat ja monistuvat peileistä. Nämä kaikki on esillä myös Constantin tekstissä, kun hän kuvailee Barcelonan paviljonkia, mikä vahvistaa tämän tulkintaa maisemapuutarhana.

Constant kuvailee, tulkitsee ja arvottaa Barcelonan Paviljongin maisemapuutarhana asiantuntevasti ja perusteellisesti. Constant lopettaa tekstinsä yhteenvetoon, jossa hän arvottaa Barcelonan Paviljongin aseman pittoreskisenä maisemapuutarhana. Hän kertoo kuinka, ”Mies ylitti Pittoreskisuuden maalaukselliset rajoitukset. Ylittäessään luonnon ulkomuodon, hän vahvisti arkkitehtuurin voiman saavuttaa luonnon asema.” Paviljongin monet eri elementit luovat kompleksisen kokonaisuuden, joka voidaan tulkita monella eri tapaa ja tämä asiantuntevasti perusteltu maisemapuutarhatulkinta on niistä yksi.

Nykyisessä arkkitehtuurissa avainkäsitteinä toimivat ekologisuus ja sen puolesta luontokadon hillitseminen, joiden avulla pyritään myös hillitsemään ilmastonmuutosta. Nämä käsitteet ohjaavat nykyisen suunnittelun valtalinjoja ja pyrkivät luomaan tulevaisuuden maisemasta vihreää, mitä vihreä tässä yhteydessä tarkoittaakaan.

Nykypäivän maisema-arkkitehtuurissa on nähtävissä romantiikan ajan piirteitä. Luonto nähdään muuttuvana kokonaisuutena ja yhä enemmissä määrin asiana, joka on elintärkeää ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnille. Viherkertoimien ja ekologisuuden avulla pyritään tekemään rumastakin maisemasta kaunista, kun maisema koostuu luonnontilaisesta villistä kasvillisuudesta, jonka annetaan kasvaa ja muuntua ajan kuluessa.

Margareta von Bondsdorff (1993) lopettaa tekstinsä ”Retkiä romantiikan maisemissa” sanoin ”ja aikaa ikuisuudessa löytyy”. Vielä 30 vuotta sitten tämä otettiin sinisilmäisesti totuutena, mutta nykypäivänä ihmiskunta on joutunut kohtaamaan maapallon rajallisuuden ja oman merkityksensä luonnonvarojen hupenemiseen. Tähän lopetukseen voimme melkein vastata, että ikuisuus on tällä hetkellä rajallista, eikä aikaa välttämättä enää löydykään.

Ekologisuus on ja tulee pysymäänkin elintärkeänä käsitteenä tulevaisuuden puolesta, mutta sen liiallinen painottaminen rokottaa ihmisen kokonaisvaltaista, eksistentiaalista, kokemusta maisemasta. Suunnitelmat ja niiden erilaiset ratkaisut ovat esitettynä selkeästi, jotta kävijäkin saa tiedon eri suunnitteluratkaisujen takana olevista perusteluista ja merkityksistä. Maisemassa painottuu ekologisuus, eikä tilaa anneta kävijän mielikuvitukselle nähdä jotain syvempää.

Romantiikan maisemassa yllätyksellisyys ja ihmisen eksistentiaalinen kokemus olivat tärkeässä osassa. Erilaisien suunnitteluratkaisujen, kuten jäljitelmien ja vertauskuvallisten ilmaisujen, avulla pyrittiin luomaan yllätyksellisyyttä, olivatpa ne sitten miellyttäviä, hirvittäviä tai lumoavia. Tätä yllätyksellisyyttä tulisi pyrkiä lisäämään nykyiseen maisemaamme enemmän, jotta voimme herätellä digiulottuvuuteen uppoutuneita ihmisiä ja heidän mielikuvitustaan. Niin lumoava kuin hirvittäväkin maisema jää elämään tulevaisuuteen, kunhan se jättää lähtemättömän vaikutuksen yksilöön, hyvällä tai pahalla.

Jonna Kankaanpää
Maisema-arkkitehti YO

Osatehtävä 1 – Kurssin sisältökuvauksiin ja osaamistavoitteisiin tutustuminen

Oma osaaminen ja siinä löytyvät aukot

Pidän pohdiskelusta, erilaisista tulkinnoista ja syvällisistä keskusteluista sekä osittain samaa taustaa omaavien henkilöiden että muiden eri taustoista tulevien kanssa. Pohdin selkeitäkin asioita välillä kyseenalaistaen, jotta saisin omille ajatuksilleni välillä täysin uusia suuntia. Itseäni kiinnostaa kriittisyys, minkä vuoksi halusinkin ottaa tämän kurssin osaksi tutkintoani. Syvempi kriittisyys itselläni tarvitsee kehittämistä, jotta sitä osaisi käyttää oikeissa tilanteissa oikealla tavalla. Kritiikki on subjektiivista, mutta välillä tuntuu, että asioita katsoo liian subjektiivisesti niin sanotusti fiilispohjalta huomioon ottamatta rationaalisia ratkaisuja ja tarkempaa faktapohjaa. On kuitenkin tärkeää osata perustella omat tulkintansa ja kritiikkinsä, jotta kritiikistä jää asiantunteva olo myös lukijalle.

Mitä uutta haluan oppia

Haluan kurssin käytyäni osata sisäistää nopeastikin asioita, jotta pystyisin myös nopeissa ohimenevissä tilanteissa analysoimaan ympäristöäni ja sitä mikä siinä toimii ja mikä ei toimi. Haluan myös, että itselleni jää kurssin käytyäni hyvä alusta, jolle rakentaa omaa kriitikko-persoonaa tulevaisuudessakin ja tähän liittyen saisin siihen myös tarvittavat työkalut. Haluan myös kehittyä omien ajatuksieni sanoittamisessa, jotta pystyisin erilaisissa tilanteissa keskustelemaan maisema-arkkitehtuurista myös kriittiseen sävyyn asiantuntevaa sanastoa hyödyntäen.

Henkilökohtainen oppimisstrategia

Tavoitteenani on keskittyä maisema-arkkitehtuurin kritiikistä tehtyihin julkaisuihin ja tehdä niiden pohjalta omia muistiinpanoja myöhempää käyttöä varten. Uskon, että henkilökohtaisen kurssin blogin kirjoittaminen vie omaa osaamistani haluttuun suuntaan kurssin puitteissa ja odotankin innolla syksyn etenemistä. Itselläni muuten tuleva syksy on väljä kurssien puitteissa, mikä antaa itselleni enemmän aikaa omatoimiseen maisema-arkkitehtuurin tutkimiseen, johon tämä kurssi antaa varmasti mielenkiintoisia työkaluja.

Osatehtävä 2 – Yleisönosastokirjoitus maisema-arkkitehtuurikirjoittamisesta

Kritiikki on arvokasta tunneherkässä nyky-yhteiskunnassakin

Nykyisessä tunneherkässä yhteiskunnassa terveellinen kritiikki on asia, jota monet eivät kestä. Koska kritiikki ei ole olennaisesti osa nykypäivän kirjoituksia, sen taitokin useammassa tilanteessa on hieman puutteellinen.

Taidekritiikki on ensisijaisesti rationaalista ja harkittua toimintaa ja vain toissijaisesti luovaa ja taiteellista toimintaa, mutta missä menee näiden kahden raja. Pihla Jokisen teksti Kaapelipuisto (HS 2.9) kuvaa hyvin selkeällä kielellä uutta Tanssin talon ympäristön puistokokonaisuutta ja siihen liittyviä faktoja. Kritiikin tulee pohjautua faktaan ja tekstiä kirjoittaessa tarkat perustelut luovat tekstistä kritiikin, eikä se ole vain mielipidekirjoitus. Jokisen teksti painottuu faktapohjaiseen puiston esittelyyn pala palalta, mikä tekee tekstistä luettavan, mutta yksitoikkoisen. Luovilla sanavalinnoilla voi saada kuivakasta, faktapohjaisesta tekstistä mielenkiintoisemman, jolloin lukijakin jaksaa lukea koko kritiikin lävitse. Mutta voiko kritiikki menettää painoarvoaan liiallisen luovuuden vuoksi, mikä voi esiintyy tekstissä adjektiivien rikkautena ja leikkisinä sanamuotoina?

Kriitikolta odotetaan asiantuntevuutta, jota tekstissä voi osoittaa muun muassa vertailukohteiden avulla. Lotta Lipsanen kertoo tekstissään Näsin puistosilta (HS 2.9) Tampereen uudesta puistosillasta. Teksti johdattelee lukijan hyvin laajemman maiseman esittämisestä kohti pienempää mittakaavaa suunnitteluelementeistä kuvainnollisesti kertoen, mikä luo lukijallekin tunnelmallisen mielikuvan alueesta. Nykyisellään kritiikki on kuitenkin pintapuoleinen, eikä se kunnolla syvenny siihen, mikä kohteessa toimii ja mikä ei toimi. Kirjoitukseen olisi saanut luotua uuden näkökulman vertailun avulla, joko suunnittelijan muihin kohteisiin tai muihin samankaltaisiin eri suunnittelijoiden kohteisiin. Vertailua kuitenkin tunnutaan yleisesti karttavan. Onko syynä sitten vertailusta aiheutuva syyttävien katseiden pelko vai joku muu, ken tietää.

Kritiikki on kuitenkin eri alojen kehittymisen kannalta elintärkeää. Parhaimmassa tilanteessa kriitikko löytää jotain uutta ja vie alaa eteenpäin. Kritiikin vastaanottamisessa parhainta, mitä itse voi tehdä, on kuunnella mitä toisella on antaa, kehittää itseään sen pohjalta ja mahdollisuuksien mukaan osallistua kritiikistä syntyvään keskusteluun.

Jonna Kankaanpää
Maisema-arkkitehti

”Lähtökohtana oli luoda monipuolisesti erilaisia käyttäjiä palvelevaa jalankulkijaystävällistä kaupunkitilaa, joka kunnioittaa Kaapelin teollista miljöötä.” – Nomaji

Jonna Kankaanpää
1.9.2023

Lähestyessä puistoa vilkkaasta Ruoholahden keskiöstä, voi melkein nähdä varjojenkin tanssin pehmeissä ja kovissa pinnoissa, mikä kutsuu luokseen.

Helsingin uuden tanssintaiteelle omistetun rakennuksen, Tanssin talon, ympäristöön on juuri 2023 valmistunut maisema-arkkitehtitoimisto Nomajin suunnittelema Kaapelipuisto. Kaapelipuiston paikalla on ennen sijainnut Ruoholahden koripallokenttä ja kivetty aukio järjestelmällisine puuistutuksineen.

Kaapelipuistosta on suunniteltu alueen asukkaiden, Tanssin talon ja Kaapelin käyttäjien hengähdyspaikka, joka antaa tilaa käyttäjän luovuudelle. Puiston keskiöön sijoittuvan huoltoliikenteen alueen ulkopuolelle on haluttu rajata erilaisia oleskelutiloja puiston käyttäjille massiivisten kotimaisten graniittilohkareiden avulla, jotta tiloissa oleskelu olisi mahdollisimman miellyttävää ja ennen kaikkea turvallista.

Tanssin luovuus on mahdollista havaita monessa erilaisessa osassa puistossa kulkiessa. Istutusalueiden monipuolinen hento kasvillisuus leikkii tuulessa muodostaen tanssivia varjoja auringon paisteessa. Kasvillisuusalueita rajaavat massiiviset graniittilohkareet toimivat katsomoina, joista on mahdollista ihailla tätä näytöstä. Puiston ja sitä reunustavan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitin rajaus on leikkisästi tehty mukautuen tanssin soljuviin liikkeisiin. Pehmeällä ja joustavalla turva-alustalla liikkuminen laittaa kankeammankin tanssijalan vipattamaan. Puiston molempiin päihin sijoittuvien toiminnallisten saarekkeiden keskiössä ovat tanssin ja voimistelun liikkeistä inspiraatiota saaneet teräksestä valmistetut veistokselliset liikuntavälineet, jotka kutsuvat käyttäjää herättämään oman sisäisen tanssijansa.

Kaapelipuisto tarjoaa paikan, jossa käyttäjä pääsee antamaan omalle sisäiselle tanssijalleen mahdollisuuden elää ja liikkua tilassa. Toisaalta puisto antaa myös mahdollisuuden nauttia muiden, sekä käyttäjien että kasvillisuuden ja materiaalien, tanssista itse sivusta tarkkaillessa.

Lähde sinäkin kokemaan tanssin taikaa Kaapelipuistoon, Tanssin talon helmaan.