Oppimispäiväkirja -blogeja selaillessa nousi paljon kiintoisia huomioita loppureflektioon. Monelta blogin loppuun saattaminen on vielä kesken, harmillisesti jälkipalautukseen työtään tekevät eivät ole juurikaan päivittäneet blogiaan sitten kurssin viimeisen kerran, joka toisaalta on ihan ymmärrettävää sillä kyseessä on aika suuri työ saada valmiiksi. Olisi ollut silti kiintoisaa päästä lukemaan lisää varsin kiinnostavan oloisista töistä. Tosin en ole kyllä itsekkään tätä blogia pitänyt yllä mitenkään mallikkaimmalla tavalla. Harmikseni en myöskään ole kovin aktiivisesti lukenut toisten blogeja vaikka se ei loppupeleissä olisi edes niin paljon vaatinut. Aina kun kurssin aikana luin joko uutisia tai katsoin videoita, niin olisin aivan hyvin voinut ottaa yhden blogitekstin lukeakseni. Luulen että olen tällä kurssilla asettanut itselleni vähän turhan kovia vaatimustasoja niin blogin kirjoittamiseen kuin toisten blogien lukemiseen ja siten lyönyt itseni lukkoon sekä jonkinlaiseen eskapistiseen tilaan. Tämän toimintatavan haluan ehkä muuttaa jatkossa ja lähestyä alasta sekä töistä kirjoittaessa ja lukiessa lähtökohtaisesti lähes harrastuksen omaisesti ja viilata sitten kun todella tarvitsee, sen sijaan että odottaisin ottavani kaikki mahdolliset asiat huomioon ja pohtia kaiken juurta jaksaen läpi heti ensimmäisellä kerralla. Nyt ennen palautuspäivämäärää en ehdi kaikkea läpikotaisin lukemaan mutta viimeisimpiä blogitekstejä lukiessa ja blogeja yleispiirteisesti selaillessa tuntuu silti saavan yllättävän hyvin irti. Erityismaininnan arvoisesti jopa jo valmiita blogejaan ovat ylläpitäneet Veera Koskinen ja Melina, joista kertovine teksteineen ja kuvineen saa todella paljon irti. Ei muidenkaan blogit huonoja ole vaikka ovatkin vielä kesken. Innolla odotankin viimeisiä blogipäivityksiä. Tavoitteenani on kesäloman aikana lukea kaikessa rauhassa blogit läpi.
Haasteita
Se mikä välittyy varmaankin kaikkien kurssilaisten blogeista on se, että kyseessä on ollut erityisen haastava kurssityö. Myös Jyrki teki huomion että tämän kurssin tehtävä vaikutti olevan meille varsin haastava. Nyt blogeja lukiessani ja kritiikkikertaa muistellessani mieleeni nousee ainakin kaksi seikkaa jotka varmasti jotenkin liittyy tehtävän haasteellisuuteen.
Ensimmäinen on praktisten asioiden taiteellisen toteutuksen dilemma. Salla esimerkiksi kertoo blogitekstissään Työskentelyä lopullisen suunnitelman parissa hämmennyksestään joka kuvaa tätä mielestäni tätä dilemmaa hyvin: ”Ymmärsin (välikritiikin) palautteen perusteella, että suunnitelmassa olisi hyvä taiteellisuuden sijaan keskittyä pedagogiseen sisältöön…Ohjauksessa kuitenkin selvisi, että idea-/ konseptitasolla olin mennyt aika lailla hakoteille. Ymmärrettävästi, onhan kyseessä Alvarinaukio/ Alvar Aallon puisto. Tämän jälkeen keikautin ajatuksia jälleen uuteen asentoon…” Näiden uusien ajatuksien kautta Salla päätyi hakemaan ideaa joka on sekä taiteellinen että pedagoginen. Taide on luonteeltaan subjektiivista. Taidettakin voi toki opettaa mutta opettamiseen kuuluu myös paljon enemmän tai vähemmän objektiivisia asioita. Erityinen dilemma tässä harjoitustyössä onkin ollut mielestäni hyvin praktisiakin asioita ”opettavan” puiston toteutus taiteellisesti kiinnostavalla tavalla. Jokainen voi halutessaan laittaa vaikkapa eri sukujen ja lajien puita, erilaisia kaltevuuksia taikka esimerkiksi hulevesi ratkaisuja riviin näytille, mutta herättääkö tällainen puhtaan käytännöllisiin tarpeisiin vastaava ”kuvastomalli” lopulta mielenkiintoa; tai kuten Tom Simons varmaan toteaisi ”puhutteleeko se”? Kuinka toteuttaa suunnitelma joka tuottaa mahdollisuuden oppia praktisia asioita ollen samalla taiteellisesti kiinnostava.
Itse eksyin hyvin vahvasti taiteellisen tulkinnan puolelle harjoitustyön alkupuoliskolla, mennen tietyissä asioissa samalla hieman metsään sekä vähän sivuun kurssin teemasta kuin myös omasta alkuperäisestä harjoitustyöni ideasta eli opetuskäyttöön tarkoitetusta puulajipuistosta. Välikritiikin jälkeen osasin ehkä enemmän keskittyä opetuspuiston suunnitteluun vaikka aika loppuikin omalta osaltani kesken.
Toinen haaste johon en kokenut itse törmääväni mutta joka nousi kuitenkin esiin kritiikissä tuntui olevan tutkimuksen ja opetuksen välinen suhde. Muutamalla opiskelijalla oli harjoitustyössään paikoin kyse ehkä ”tutkimuspuistoista”, kuten Julian kulumista tutkivassa puistossa ja jollain tasolla myös Marian ja Sinnan tutkimuspihoissa. Myös Ainon Park suunnitelmassa oli osittain tutkimuksellinen ote. Tutkimus toki liittyy ainakin oppimiseen sillä tavalla että tutkimuksen tekijät itse haluavat oppia jotain mitä tutkimus paljastaa ja sitten edelleen välittää tutkimuksessa opitut asiat eteenpäin. Mutta kuinka paljon tutkimus on opetusta siinä mielessä kuin vaikkapa kaltevuuksien, hulevesiratkaisujen tai puulajien opettaminen on? Toki näen että tutkimuspuisto palvelee akateemista kampusympäristöä myös varsin hyvin, enkä tiedä kuinka paljon se lopulta sotii kurssiteemaa vastaan. Tosin opettajilta tuli hyvä huomio sen suhteen että tutkiminen vaatisi kurssille paremmin suunniteltua mittaamista ja dokumentointia ollakseen varteenotettava tutkimus pelkän havainnointiratkaisun sijaan.
Oman suoriutuminen vertailua ja reflektointia
Muiden töitä ja blogeja tarkastellessa on vaikea olla lipsumatta liian ankaraan itsekritiikkiin. Koen että muut ajoissa työnsä palauttaneet ovat kuitenkin panostaneet varsin hienosti omiin töihinsä mahdollisista kehitystarpeistaan huolimatta. Oma aineistoni yksinäisen yleissuunnitelmansa kanssa tuntuu niin häpeälliseltä näihin suorituksiin sekä kurssin vaatimustasoon verrattuna. Töiden esittelyn jälkeen olin antamassa itse omalle työlleni ykkösen ehkä jopa hylätyn, vaikka jälkikäteen tarkastellessa päädyn ehkä itsekin siihen vajaan kakkosen arvosanaan jonka lopulta työstäni sain. Yleissuunnitelmasta kuitenkin myös välittyy suunnitelman idea sekä sen kytkeytyneisyys kurssin teemaan sekä Otaniemen kontekstiin, vaikka aineistossa onkin räikeitä puutteita etenkin perehtyneisyyden osoittamisen ja tarkemman tarkastelutason osalta. Palautusaineiston tasosta huolimatta koen olevani myös tyytyväinen suunnitelmaani ja uskon että se sopisi toteutettavaksi Otaniemeen mahdollistamaan yhtenäisen opetuspuulajipuistokokonaisuuden. Olen antanut suunnitelmaan paljon ajatusta ja tehnyt siihen paljon ratkaisuja jotka eivät valitettavasti tuottamastani aineistosta täysin välity. Eivät olisi välittyneet edes valmiiksi tulleista asemapiirroksistakaan sillä monia ratkaisuja jäi niiden rajauksen ulkopuolelle. Esimerkiksi paljon tuli pohdittua ja työstettyä Alvarin aukion maaston muotoilua sekä tielinjauksia, kuin myös kemianlaitoksen läheisen metsän kohtaloa sekä kemistintien ja siihen liittyvän parkkihallin ympäristön toteutusta.
Luonnollisesti tulee pohdittua, että oliko harjoitustyöni rajaus lopulta onnistunut. Opponointikritiikissä sainkin vastaani aivan validin huomion siitä että suunnittelualue olisi yksinkertaisesti vain liian laaja. Tiedostin laajuuden tuomat haasteet jo työohjelmaa luodessani ja ajattelin että yleissuunnitelman toteutus olisi vienyt vähemmän aikaa kuin se lopulta vei. Toisaalta koin etten saa asemapiirroksia kunnolla aloitettua ennen kuin saan yleissuunnitelmani tiettyyn pisteeseen asti toteutettua. Koen että suurin virhe oli ehkä lopulta kolmen asemapiirros alueen valikointi ja minun olisi ollut oikeastaan parempi ottaa lähempään tarkasteluun keskittyviä ehkä jopa periaatteellisia, eli tarkkoja kuvauksessaan mutta joustavampia sijoittumisessaan. Tämä olisi lopulta tuntunut loogisemmalta tavalta välittää suunnitelman idea. Toisaalta olisin varmasti saanut nykyisenkin yhden yleissuunnitelman ja kolmen asemapiirroksen kokonaisuuden lisämateriaaleinen valmiiksi jos vain olisin pysynyt itselleni työohjelmaan tuottamassani aikataulussa, mitä en siis kyennyt lopulta tekemään. Uskonkin että työohjelma sinänsä oli onnistunut, mutta sen toimeen paneminen ei niinkään. Voi olla että minun pitää jatkossa miettiä olisiko jokin muunlainen työohjelma kuitenkin itselleni sopivampi vai olisiko minun hyvä vain harjoittaa parempaa rutinoitumista.
Tunnen että paljon pohdintaa vaatii myös laadukkaasti toteutetun maisema-arkkitehtuurisen suunnitelman vaatima aika. Voiko maisema-arkkitehtuurin lisäksi olla muuta elämää? Varmasti voi, ainakin haluaisin uskoa näin, mutta muistan kandia opiskellessa miettineeni että tässä ei juurikaan jää tilaa muulle elämälle ja päädyin jopa laiminlyömään liikuntaharrastuksiani ja ystävieni näkemistä. Tätä en haluaisi enää toistaa ja lopulta tämänkin kurssityön kohdalla meinasi käydä näin siitäkin huolimatta että sain aikaiseksi suhteellisen heikon palautuksen. Mutta ehkä lopulta kyse olisi todella vain rutinoitumisesta. Joka tapauksessa oma maisema-arkkitehtuurin harjoittamiseni on oltava sellaista että aikaa on myös muulle elämälleni ja sen ihmisille. Muu vaihtoehto ei käy.
Tähänkin kurssisuoritukseen olisin halunnut sisällyttää vielä erikseen tähän asti tekemääni suunnitelmaa sekä sen pohja-aineistoa käsittelevän postauksen mutta voi olla että se jää kirjoitettavaksi kesälle. Tätä kurssin viimeistä postaustakin joudun tekemään hieman ankein mielin ja kiireisin tunnelmin sillä elämä on jälleen heittänyt eteen asioita, joiden edelle en haluaisi koulunkäyntiäni priorisoida. Tosin minun on nyt vain pakko saada kurssi myös pakettiin maanantaihin mennessä.
Oppeja mukaan
Tämän kurssin aikanani saama oppi on tullut karvaiden pettymysten kautta, mutta ehkäpä ne jäävät mieleen ja käytäntöön tämän ansiosta tehokkaammin. Näin toivon. Jossain kohtaa meinasi melkein tuntua että onko sitä tullut lopulta vain taannuttua maisema-arkkitehtina, mutten usko näin. Jonkinlainen pelko ja jännitys piilee silti taka-alalla: entä jos epäonnistun taas vain uudestaan? En halua nyt vielä kuitenkaan luovuttaa vaikka ajatus kävi vahvasti mielessä kritiikkitilaisuuden jälkeen.
Harmikseni koin että sekä työn esittely että kritiikkitilaisuus menivät osaltani varsin heikosti. Olin vain niin väsynyt, pettynyt ja sitä myötä muutenkin maassa etten kyennyt parempaan. Esiintyminen ei ole ollut minulle aiemmin niinkään ongelma, nyt se tuntui todella pahalta. Tätä voisi jotenkin tulevaisuudessa koittaa harjoittaa ettei pettymys lamaannuttaisi minua näin merkittävästi.
Selväksi tulivat tekemisen tavat jotka eivät minulle sovi. Niiden tilalle tarvitsen jotain uutta. Kone pois ja fyysinen tekeminen tilalle. Lauralla oli blogissaan myös inspiroiva postaus eri työmenetelmistä joista voisin ottaa asioita kokeiluun.
Oppia tuli myös positiivisemmillakin tavoilla. Pirjolta sekä Juhalta sai erinomaista uutta tietoa niin maaperään kuin puihin liittyen. Wurtzeatlas tulee käyttöön varmasti jatkossakin. Tuli opittua myös lisää puulajeja niihin perehtyessäni Mustilan arboretumin ja Suomen puulajikirjan sekä muiden tietolähteiden kautta. Opin paljon lisää myös mykorritsoista etsiessäni tietoa niihin liittyen, sillä Pirjo neuvoi että samaan paikkaan olisi hyvä sijoittaa samoista mykorritsoista hyötyviä puita. Tähän keskityin esimerkiksi Maarin rantaa suunnitellessani.
Monet muut kurssilla koetut ahaa elämykset ovatkin tulleet jo aiemmin blogissa esille. Ja jos ei kaikki niin en juuri nyt osaa niitä tähän laittaa. Uskon että näitä tulee vielä jälkeenpäinkin lisää. Turha rasti tämä kurssi ei todellakaan ole ollut.
Oppia ikä kaikki ja kohti uusia pettymyksiä, sekä toivottavasti ja aika varmasti onnistumisiakin.
PS. Kiinnostuneet tosiaan jatkakoot blogin seuraamista. Tänne haluan päivittää vielä tähän asti toteutetun suunnitelman kuten edellä mainitsin, mutta myös sen kokemuksia suunnitelman valmiiksi työstämisestä 6 opintopisteen lisäsuorituksessa.