Moro taas! Edellisissä kirjoituksissani olen puhunut opintojen suunnittelusta, jaksottamisesta sekä kertauksen tärkeydestä. Suosittelen lukemaan nämä kaksi tekstiä ensin, mikäli et ole vielä ehtinyt niihin tutustua! Tässä blogitekstissä esittelen kolmannen pointtini oppimistaitojen kehittämiseen:

Opitun yhdistäminen jo olemassa olevaan tietoon ja reflektio

Opitun yhdistämistä suurempiin kokonaisuuksiin sekä syvällisempää ymmärtämistä eli reflektiota käsiteltiin jo hieman edellisissä teksteissä. Sen lisäksi että asian opettelulle on varattu tarpeeksi aikaa ja sitä on kerrattu huolellisesti, on erittäin tärkeää pystyä yhdistämään saadut tiedonmuruset suurempaan kokonaisuuteen.

Ihmisen pitkäaikainen muisti muodostuu tavallaan pistemäisistä tiedonjyväsistä sekä niitä yhdistävistä verkkomaisista yhdyslangoista. Kun opimme jotain uutta, tieto liittyy muistiimme pistemäisenä pakettina joka on yhteydessä ehkä pariin muuhun pakettiin ohuilla yhdyslangoilla. Hauki on kala, mutta mitä se meitä hyödyttää jos meillä ei ole mitään hajua mihin se oikeasti liittyy? Uuden tiedon hankkiminen on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on pystyä vahvistamaan yhteyksiä eri tiedonjyvästen välillä. Kun näitä yhteyksiä muodostuu enemmän ja enemmän, ratkaisu tai oivallus voi löytyä jostain sellaista paikasta mistä sitä ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan löytyvän!

Hauki on kala mutta miksi?

Omia muistin yhdysverkkoja voi harjoittaa sekä aktiivisesti että passiivisesti. Aktiivisessa harjoittamisessa esimerkiksi opintoviikon- tai periodin loppupuolella yritetään jäsentää sitä, miten ja mihin opitut asiat isommalla tasolla liittyvät. Millaista roolia esimerkiksi juuri opitut materiaalitekniikan taidot näyttelevät tämän lukukauden opinnoissa? Entä oman pääaineen opinnoissa? Entä koko DI-tutkinnossa? Tätä reflektointia voi harjoittaa esimerkiksi kirjoittelemalla asioita paperille tai keskustelemalla kurssikaverien kanssa aiheesta.

Aivomme muodostavat tietojen välille verkkoja myös erinomaisesti itsestään passiivisesti, kunhan niille antaa vain tilaa ja lepoa. Itse esimerkiksi saan parhaat oivallukseni usein lenkillä, vaikka olisin koko päivän yrittänyt miettiä aktiivisesti ratkaisua tiettyyn ongelmaan! Pääkopalle pitää siis antaa myös tilaa itse jäsennellä tavaraa mitä sille on päivän aikana aktiivisesti kaadettu; lepo ja liikunta ovat ainakin henkilökohtaisesti hyvin tärkeässä roolissa omassa oppimisprosessissa.

Pitkäaikainen muisti koostuu pistemäisistä tiedonjyväsistä sekä niitä yhdistävistä  langoista

Esimerkki:

• Perjantaina ennen saunaa käytän puoli tuntia kuluneen opintoviikon aktiiviseen reflektointiin; miksi juuri näitä asioita opetettiin ja painotettiin? Kirjoittelen ylös pari ranskalaista viivaa muistiinpanojen jatkoksi. Miten esimerkiksi torstain luennolla käyty asia voisi hyödyttää minua työelämässä, jos osaisin sen paremmin kuin kukaan muu?
• En mieti kouluasioita iltaan asti tai jokaisena päivänä viikossa (ellei ole aivan pakko). Näin aivot saavat tilaa prosessoida päivällä opittua, ja todennäköisesti keksin kuin itsestään ratkaisun ainakin yhteen ongelmaan mikä ei päivän aikana tuntunut aukeavan.

Tiedon syvällisempi omaksuminen tuntuu todennäköisesti aluksi kevyttä kalvojen selailua huomattavasti vaivalloisemmalta tavalta sisäistää kurssien asioita, mutta pidemmällä aikavälillä se maksaa takaisin vaivan moninkertaisesti. Oman ammattitaidon luominen vaatii vahvaa kykyä pystyä hahmottamaan tietyn, yksittäisen asian paikka suuremmassa paketissa. Mitä vaativampiin tehtäviin koulussa ja työelämässä siirrytään, sitä tärkeämpää tämän ison kuvan hahmottaminen on.

Se siitä!
Näissä kolmessa kirjoituksessa antamani vinkit ja esimerkit ovat ihanteellisia tavoitteita, joihin tähtään suurimmassa osassa kursseista. Kuten alussa todettua, tarkoitukseni maisterivaiheessa ja tulevaisuudessa työelämässäkin on kehittyä näiden taitojen käyttämisessä, enkä todellakaan hallitse niitä vielä täysin. Oppiminen ei missään nimessä lopu siihen, että asian osaa välttävästi tentissä tai että jokin tietty tutkinto on kasassa.

Tämän kolmiosaisen blogisarjan pointit ja esimerkit keskittyivät yksittäisten kurssien ja pienempien opintokokonaisuuksien hallintaan. Samoja metodeja voi käyttää toki myös muissakin tilanteissa kuin yksittäisissä kursseissa! Kirjoitan jatkossa vielä hieman siitä, miten suurempien kokonaisuuksien kuten sivuaineiden tai jopa kokonaisten lukukausien kokoisia paketteja pystyy jäsentämään ja hallitsemaan paremmin. Tämä on mahdollista niin, että useat päällekkäiset kurssit eivät heikennä vaan pikemminkin vahvistavat toinen toistensa oppimisprosessia. Mikäli sinulla on mielessäsi jokin tietty asia mistä olet eri mieltä ja/tai haluaisit tietää lisää, ota yhteyttä ja anna palautetta!

Joonas Lehtovaara, KIK opintoministeri 2016
joonas.lehtovaara@aalto.fi