Park (Dipoli)
Eli Dipolin suunnitelmaideasta joka ei edennyt valmiiksi asti, ohjauksen merkityksestä osana työskentelyä ja prosessistani pysäköintipaikkojen maisemoinnin suhteen laajemmin.
Dipolin pysäköintikentän ideaa kehitin Otarannan jälkeen pisimmälle. Päätin kuitenkin jättää sen pois suunnittelutyöstä, koska halusin keskittyä tekemään yhden pidemmälle viedyn puistosuunnitelman, joka toimisi maisema-arkkitehtuurin koealueena jatkuvassa käytössä. Park (Dipoli) olisi ollut enemmänkin one hit wonder – periaatteiltaan kiinnostava, ja alueen kehittymistä olisi voinut seurata, mutta uusia kokeiluja se ei olisi sallinut samalla tavalla kuin Otarannan puisto. Kerron nyt tässä postauksessa lyhyesti ideasta ja prosessin kulusta.
Ajatuksena oli, että Dipolin edustalle luodaan Pietilöiden visioima metsä parkkipaikkojen lomaan. Ajatus lähti Reima Pietilän lausahduksesta “Dipoli kaipaisi ympärilleen korpea.”, jonka löysin Jason Nuotion diplomityöstä Uusi Otaranta – Otaniemen merellinen virkistys- ja asuinalue (2020). Nuotio viittasi Kristo Vesikansan rakennushistoriaselvitykseen Dipolista (2015), jota en yrityksistä huolimatta saanut käsiini. Reima Pietilä oli saman lähteen mukaan myös todennut, että Dipoli “on suunniteltu odottamaan, — että korpi, suomalainen puutarha, palaa hiljalleen takaisin.” (Nuotio 2020 / Vesikansa 2015). Ajattelin että suunnitelma voisi auttaa suomalaista puutarhaa palaamaan alkuperäisille sijoilleen.
Lähtötilanne: Dipoli ja sen edustan pysäköintikenttä maaliskuussa 2026
Ideaksi muodostui Dipolia edustavan pysäköintikentän maisemointi niin, että kauempaa katsoen näyttäisi kuin rakennus tosiaan olisi metsän keskellä. Lähemmäksi tultaessa katsojalle valkenisi, että metsän keskellä on parkissa autoja. Tähän inspiraationa toimivat myös 1950-60-luvun Havekunst-lehdet (esimerkki alla), jotka Jyrki vinkkasi minulle lähteeksi ja inspiraatioksi välikritiikin jälkeen, sekä pääsiäisenä tekemäni Berliinin matka. Viikon aikana kävin taidemuseoissa, näyttelyissä, elokuvissa ja syömässä, mutta etenkin vaelsin ympäri entisen kotikaupunkini juuri kukkaan puhjenneita katuja tutkiskellen maisematiloja ja etenkin erilaisia vihreämpiä pysäköintiratkaisuja tiiviissä kaupunkiympäristössä.Erityisen kiinnostava kohde Berliinissä Dipolin suhteen oli Martin Gropius Bau -taidemuseon pysäköintialue, jossa puut kasvoivat keskellä autoille varattua tilaa ja pensasaidat rajasivat alueen noppakivettyjä osia järjestelmällisesti (ks. kuva alempana). Jonkinlainen uuden ajan muotopuutarha tämäkin. Dipolin korpi, tai ehkä pikemminkin männikkö saisi suunnitelmissani kasvaa vapaammassa muodostelmassa kuin nämä alla olevat esimerkit, mutta inspiroituen niistä.
Havekunst (1960). Dansk havearkitektforening.
Martin Gropius Baun pysäköintialue Berliinissä huhtikuussa 2026
DIPOLIN MUODONMUUTOS
Ohjauksissa Juhan ja Pirjon kanssa keskustelimme useamman kerran siitä, miten nykyisen asfalttipäällysteisen pysäköintikentän voisi muuttaa maaperän ja kasvillisuuden osalta uudenlaiseksi. Ehdotin että osa kenttää muutettaisiin kasvualustaksi ja myös pysäköintiin käytettävä alue läpäiseväksi, mutta Pirjo ehdotti että koko kenttä kaivettaisiin auki. Asfaltti, kantavat rakenteet ja niiden alla oleva maa tarpeen mukaan (sen pilaantuneisuudesta riippuen) kaivettaisiin pois ja korvattaisiin metsänpohjalla esimerkiksi Betonimiehen uudisrakentamisen alta, tai joltain muulta Otaniemen lukuisista työmaista. Toivottavasti lainaan Pirjoa suunnilleen oikein kun kirjoitan, että hänen mukaansa näin voitaisiin ohittaa jopa 200 vuotta sukkessiota, kun metsänpohjan biomi on jo maaperässä olemassa. Tärkeää on, että pintamaa kaivetaan ensin pois ja otetaan talteen ja sitten vasta pohjamaa, ja nämä siirretään uuteen paikkaan oikeassa järjestyksessä. Näin ollaan kuulemma menetelty esimerkiksi Vuosaarenhuipulla, loistavin tuloksin.
Maaperän vaihdon jälkeen Dipolin edusta (parkki)ruudutettaisiin uudelleen, ja pysäköinnille varattu osa päällystettäisiin maatiilillä niin, että pinta olisi osin läpäisevä mutta kuitenkin tarpeeksi vahva. Punatiili on myös olennainen Otaniemen kampuksen materiaali, ja sopisi punertavarunkoiseen, paahteiseenkin männikköön mielestäni kauniisti. Paikoitellen, sopivin välein jätetään kaksi vierekkäistä parkkiruutua päällystämättä. Näihin istutetaan Juhan ohjeen mukaisesti tiheästi männyntaimia, jotta saamme vahvan yksilön tai mieluiten muutamia kasvamaan jokaiselle 5 x 5 metrin istutusalueella. Tässä voitaisiin myös osittain tutkia sitä, mitä metsänpohjasta lähtisi kasvamaan ilman että mitään istutettaisiin – jättää yksi alue kokonaan istuttamatta, ja ehkä istuttaa toiselle vähemmän taimia siinä missä loput olisivat tiheään istutettuja. Tämä lisäisi kohteen maisemalaboratorioaspektia, josta voisi sanoa vaikka näin: Park (Dipoli) toimii maisemallisena opetuslaboratoriona maaperän paikallisen kierrätyksen tutkimisessa ja uudenlaisen pysäköintialueajattelun mallialueena. Alueelta poistettava asfaltti ja maa-aines siirretään Park (Otarantaan) osaksi koepuistoja – maa Hortus Tumulukseen ja asfaltti Hortus Solumin osaan III, Vuoristo.
Dipolin ympäristöä toukokuussa 2026
OHJAUKSEN MERKITYKSESTÄ
Tässä kohtaa haluan kirjoittaa vähän ohjauksen merkityksestä osana työprosessia. Olen kiitollinen kaikille minua ohjanneille hyvistä kysymyksistä, ideoista ja omieni haastamisesta. Välillä tarvitsee rohkaisua ja toisinaan tekee hyvää joutua perustelemaan omia ideoitaan jollekulle joka epäilee niitä. Molemmilla on paikkansa, ja molempia löytyi tällä kurssilla. Oli ilahduttavaa ja valaisevaa saada nauttia Pirjon ja Juhan asiantuntemuksesta sekä kurssikerroilla, ohjauksissa että ekskursiolla. Maisema-arkkitehtuurin ohjausta olisi voinut tarjolla hieman enemmän, ja olisi ollut kiinnostavaa saada ohjausta myös Jyrkiltä. Kävin itse ohjauksissa useimmilla viikoilla, mutta jatkoa ajatellen laitan itselleni muistiin, että viisainta olisi käydä joka viikko. Ehkä olisi parempi käydä yhdessä tai korkeintaan kahdessa ohjauksessa joka viikko eikä kahdessa, kolmessa tai jopa neljässä noin joka toinen viikko, kuten itse tein. Toki tähän suurena syynä olivat työt ja muut kiireet, mutta oman oppimisen ja etenkin opitun sisäistämisen ja käyttöön ottamisen kannalta se olisi varmaankin paras tapa.
PARK – maisemoitu parkkipaikka?
Työprosessin aikana pohdin ja tutkiskelin parkkipaikkojen maisemointia, kuten aiemmin tässä tekstissä kirjoitin. Yksi kiinnostavimmista tällaisista kohteista on D.I.R.T. Studion hauska PARK(ing) Detroitissa (kuvat yllä ja alla). Toimiston perustaja, yhdysvaltalainen maisema-arkkitehti Julie Bargmann kuvailee Azure Magazinen artikkelissa PARK(ing):a viheralueeksi ensin ja pysäköintipaikaksi sitten; “Let’s imagine that the whole thing is a crazy wild forest,” she says, “and then you take your eraser and put in as many cars as necessary.” Jotain samanlaista havittelin PARK (Dipoliin). Artikkelin kirjoittaja Stefan Novakovic päätyy kuitenkin samaan päätelmään mihin itse päädyin oman prosessini aikana: kaikesta luonnonmukaisesta viehätyksestään huolimatta PARK(ing) on pohjimmiltaan kuitenkin osa autoilun infrastruktuuria, yhä pysäköintipaikka. Jollain tavalla näen PARK(ing):n pienoismallina ja vertauskuvana Detroitille, jossa kasvillisuus luonnostaan valtaa tilaa autoilta kaupungissa, joka on menettänyt kaksi kolmasosaa asukkaistaan 1950-luvun huippuvuosista. Kuten Novakovic kirjoittaa:
”The city’s new park/parking lot understands its Motor City context but doesn’t acquiesce to a full blown celebration of the automobile. Critically, it is also designed to evolve with the times. The closer you look, the more those angular boundaries between paving and greenery blur — as if to suggest that, someday, all the sumacs and junipers might just reclaim a city built for the car.” Novakovic, S. & Schwartz, A. (2023) Detroit’s Park(Ing) Is a Green Space First and Parking Lot Second. Azure Magazine.
Päädyin lopulta keskeyttämään tämän osan suunnittelun ja keskittymään PARK (Otarantaan) joka mielestäni noudatti paremmin sekä konseptiani että kurssin tehtävänantoa. Ehkä joskus vielä teen tämän osuuden valmiiksi – Dipoli ansaitsisi ympärilleen korven.
Responses