På drift

Tukholmassa 25.4.2026

On ehkä hupsua nimetä maisema-arkkitehtuuriekskursiota käsittelevä postaus Jack Kerouacin beat-klassikko On the Roadin (1943) ruotsinnoksen mukaan, emmehän olleet ajelehtimassa vaan päin vastoin hyvin suunnitellulla ja aikataulutetulla opintomatkalla. Jokainen matka sisältää kuitenkin vähintäänkin hippusen sitä tunnetta, mitä kuudentoista vanhana tuosta kirjasta löysin, joka ehkä tiivistyy jo kliseeksi asti lainattuun lauseeseen (suomennettuna näin): ”Takanani ei mitään, edessä kaikki, kuten aina tien päällä.” Huhtikuun viimeisellä viikolla minusta oikeastaan tuntui tältä, ainakin hetkisen, hetkittäin. Talvi ja kevät olivat olleet rankkoja. Sen seurauksena koin, etten ollut päässyt oman suunnittelutyöni kanssa tarpeeksi pitkälle kaiken keskellä, ja se aiheutti ahdistusta. Vaikka ekskursiollakin suunnittelutyö oli jatkuvasti mielessä, se ei tuntunut painostavalta vaan pikemminkin innostavalta.

Innostus oli alkanut jo ekskursiolle valmistautuessa. Laadimme Antin kanssa päivämme ekskuoppaan muiden kiireiden lomassa, ja kohteista lukiessa ja kuvia etsiessä valmistin itseäni matkaa varten. Ekskursion suunnittelussa oli paljon työtä, ja kaikki käytännön järjestelyt ja oppaan laatiminen veivät paljon enemmän aikaa kuin mitä sille kurssiohjelmassa oli varattu, kun ottaa huomioon itse ekskursioon menneen ajan. Tuntiakaan siihen käytetystä ajasta en kuitenkaan vaihtaisi pois, sillä sekä valmistelut että matka toivat paljon uusia näkökulmia omaan työhön maiseman parissa. Kohderepetuaari, mitä mukanaan kantaa kasvoi monella hienolla kohteella. Maailma on erilainen (tulevan) maisema-arkkitehdin silmin. Alla olevat kuvat demonstroivat tätä – ja valokuvaajan tapaa katsoa maailmaa. Kuinka erilaisena aukio näyttäytyykään, kun aurinko tulee pilvestä ja piirtää puiden varjot sen kiveykseen. Tämä aukio innosti minua myös pohdinnoissa parkkipaikkojen maisemoinnin mahdollisuuksista etenkin Dipolin kohdalla.

Aukio Kungliga Tekniska Högskolanin edessä, Tukholma 26.4.2026

Kävimme niin monessa ihmeellisessä paikassa päivittäin, etten tässä väsymystilassa muista puoliakaan. Tiedän kuitenkin että ne jäävät elämään pääni sisällä ja innostavat työskentelyäni jatkossa. Päällimmäisinä mieleen nousevat Tukholman Skogskyrkogårdeniin luodut erilaiset maisematilat ja rappusten kehossa tuntuva hidas muutos niitä ylös kivutessa, Norrvikenin puutarha lukuisine ihmeellisine soppineen Skånen Båstadissa, Lousiana sekä taiteen (pääsin näkemään yhden lempitaiteilijoistani, Sophie Callen näyttelyn jo kolmannen kerran) että dramaattisen maisemansa kannalta, Kööpenhaminan katupuuarboretum yksinkertaisine ideoineen ja kaupungin jännittävät, rönsyilevät uudet kohteet, joita kävin katsomassa omalla ajalla, sekä tietenkin itse suunnittelemamme tiistaipäivä Malmössä ja Alnarpissa.

Skogskyrkogården, Tukholma 25.4.2026

Norrvikens trädgård Båstadissa 27.4.2026

Lousianan taidemuseo 29.4.2026

Kööpenhaminan rönsyileviä kattopuutarhoja 30.4.2026

Asuin Malmössä 2007-2008, ja olen käynyt siellä muutaman kerran sen jälkeen. Kaupunki oli pitkälti samanlainen kuin ennenkin, ja koin paljon lämpimiä tunteita kulkiessani tutuissa maisemissa. En ole käynyt Skånessa maisema-arkkitehtuurin opintojen aloittamisen jälkeen, ja vaikka olen aina ollut innoissani maisemista, tiloista ja puutarhoista, on niiden kokemisessa kuitenkin selvästi tapahtunut muutos, olen vaihtanut päähäni erilaiset lasit. Olin unohtanut miten hieno Pildammsparken on, tai ehkä vasta kunnolla tajusin sen nyt. Pyökkimetsää halkovat akselit iltavalossa olivat lumoavat (ks. kuva alla) ja puistosta löytyi uskomaton määrä erilaisia tiloja ja maisemia. Olen iloinen että pidin kiinni Malmössä vietetystä aamupäivästä. Alnarpin Landskapslaboratorium oli myös juuri niin mielenkiintoinen kuin olin kuvitellutkin, mutta jotenkin suurempi ja maisemaltaan moninaisempi. Björn Wisströmin opastus oli asiantunteva ja samalla hauska ja elävä – hän todella osasi pitää yleisön otteessaan. Kierroksella syntyi myös paljon hyvää keskustelua, ja uskon että moni muukin sai iltapäivästä paljon irti.

Pildammsparken iltavalossa 27.4.2026

Landskapslaboratoriet, SLU Alnarp, 28.4.2026

Alnarpin kampuksella minua ihastutti myös heidän pensasaidalla reunustettu perennapuutarhansa, joka oli täynnä erilaisia lajeja. Jossain vaiheessa ekskursiota Jyrki heitti, että kaikkien on tuotava nähdyistä kohteista ainakin yksi elementti omaan suunnitelmaansa, ja muistan miettineeni siinä hetkessä, että toisin Alnarpin perennapuutarhan omaani (ks. kuva alla). Toinen elementti, minkä nappasin mukaani matkalta oli Kööpenhaminan U17 Village -asuinalueen ulkoliikuntapaikan yksinkertaiset ja hauskat, punaiseksi maalatusta metallista valmistetut kuntoiluvälineet (ks. kuva alla). Yleensä kaikki kuntoiluvälineet ovat mielestäni kamalan näköisiä kapistuksia, mutta näissä oli jotain veistoksellista ja ne toivat maisemaan jotain lisää sen sijaan että olisivat vieneet siltä, kuten ulkokuntosalit yleensä.

Ekskursio meni mielestäni kokonaisuudessaan todella hyvin. Olen kokenut matkustaja mutta tämä oli ensimmäinen maisema-arkkitehtuurin ekskursioni. Olin vaikuttunut kollegoideni suunnittelemista päiväohjelmista ja nautin saadessani nähdä valtavan määrän erilaisia kohteita. Päivät olivat kuitenkin varsin pitkiä, ja jossain vaiheessa päivää huomasi usein, että kiintiö asioiden omaksumiselle alkaa olla täynnä. Kun näkee niin paljon vaikuttavaa, tarvitsee aikaa prosessoimiseen. Suuri osa tästä prosessoimisesta jäi kotiinpaluun jälkeiselle ajalle, ja arvelisin että ehkä viikon jälkeen olin saanut muodostettua jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä oli tullut nähtyä ja koettua. Tässä vaiheessa oli kuitenkin pitänyt mennä jo täyttä höyryä eteenpäin, ja suunnittelutyö ajoi ekskursion dokumentoinnin edelle. Tulevaisuudessa vastaavalla ekskursiolla toivoisin hieman enemmän aikaa juuri tuolla prosessoinnille jo matkan aikana, jonkinlaiselle vapaalle kirjoittamiselle, ehkä kuvien kokoamiselle, jopa piirtämiselle! Kohteissa! Ah! Samaan aikaan sitä kuitenkin helposti ahnehtii kohteita kun haluaa nähdä kaiken mahdollisen kun kerran jossain on, mutta lähestymistapa ei välttämättä ole paras mahdollinen. Olisiko ekskursiolla(kin) vähemmän toisinaan enemmän? Olisiko mahdollista järjestää ekskursio, jossa vaikka joka toinen päivä on tiivis ja joka toinen päivä ajelehtiva, sellainen jossa on aikaa ottaa kupillinen hyvää kahvia ja istua piirustuslehtiön kanssa sitä juomassa? Jätetään tämä mietintään, ja haaveillaan seuraavista seikkailuista.