Mitä ja minne: Hylkypuisto entiseen öljysatamaan?
Tämän viikon maanantaina meille esiteltiin aikaisempien vuosien kurssilaisten tekemiä harjoitustöitä, jonka koin avuliaana kurssin suunnittelutyön pohtimisessa. Molemmat aiempien kurssitöiden esittelijät tuntuivat lähestyvän suunnittelua teoreettisesti tieteestä nousseista ympäristöongelmista käsin, josta itse suunnitteluidea on lähtenyt eteenpäin. Monesti koen, että suunnittelutehtävän saadessa mieleeni tulee jokin vahva mielikuva, josta minun on myöhemmin hankala irrottautua, mutta tämä voi olla myös vahva konseptuaalinen lähestyminen omien kiinnostuksen aiheiden käsittelyyn. Haluaisin harjoitella kurssin aikana lisää tätä tieteellisen ja teknisen lähestymistavan liittämistä suunnitelman maisemataiteellisiin ja detaljioituihin ratkaisuihin.
Kurssin alussa minua kiinnosti erityisesti ajatus merellisestä hautausmaasta sekä veden merkityksestä edesmenneiden muistopaikoissa. Tämä vei ajatuksiani eteenpäin haaksirikkoihin, mereen hukkuneisiin, sekä uponneisiin laivojen hylkyihin, ja herätti mielenkiintoni merenalaiseen ‘’tuntemattomaan’’ maisemaan, joka on suurimmaksi osaksi ihmisten silmien ulottumattomissa. Olisi mielekästä tehdä kurssin aikana ympäristötaiteellinen maisemasuunnitelma, joka viestii tästä vedenalaisesta maailmasta ja Itämereen uponneista hylyistä, sekä ottaa kantaa niiden öljypäästöjen aiheuttamiin ympäristöongelmiin. Hylkypuistoja on avattu Itämerellä vanhojen tunnettujen hylkyjen luokse, jossa on usein opasteet niille käyville. Yksi näistä on Helsingin edustalla sijaitseva hylkypuisto Kronprins Gustav Adolf. Näihin puistoihin ei kuitenkaan pääse muuten kuin hyvillä sukellus taidoilla, joten konseptina olisi kiinnostavaa keskittyä pinnan alta merenpinnan päälle nostettuun hylkypuistoon, joka kertoo merenalaisesta kulttuurimaisemasta.
Tulisi vielä miettiä, kuinka vesi liittyisi suunnitelmaan merkittävänä osana; voiko esimerkiksi hylkypuisto kuljetella sadevettä, tai olla osittain veden alla. Tärkeä tekijä kuitenkin olisi, että siellä kävijät pääsisivät veden äärelle. Muotokielenä laivat ovat kiehtovia, ja kysymyksinä herääkin, että olisiko se hypoteettisesti todella pinnalle nostettu hylky, vai jonkin käytöstä poistuneen laivan tai proomun uusiokäyttö, vai olisiko laivat lähinnä inspiraation lähteinä. Ölynporauslautta tai öljyn kuljetusalus olisivat myös aiheeseen sopiva, sillä jos materiaali ei ole puuta, voisi ajatella niiden sisälle mahdollisesti vettä.
Koen maisema-arkkitehtuurissa kohteen sijainnin tärkeäksi lähtökohdaksi, sillä se määrittelee paljon lopullista suunnitelmaa ja mahdollistaa suunnitelman paikkasidonnaisuuden. Toisinaan koenkin olevani vallitsevassa dilemmassa vahvojen mielikuvien ja sijainnin tarjoamien realiteettien välillä, jolloin on pohdittava, kuinka suunnitelma sopii ja rakentuu sitä ympäröivään kontekstiin. Viimeksi pohdin jo hieman monia Itämerellä hylkyjen aiheuttamia ympäristöongelmia niihin jääneestä öljystä johtuen, jonka vuoksi ajattelin, että voisiko suunnitelma sopia sijoitettavaksi Laajasalon vanhan öljysataman lähettyville, jonka lähelle ollaan rakentamassa uutta asuinaluetta. Koen vanhat teollisuusympäristöt sekä ihmisen pilaamat ympäristöt tärkeinä kohteina maisema-arkkitehdeille. Tämä paikka katsoisi myös vastapäätä olevaa Hylkysaarta, jossa oli vielä muutama vuosi sitten ennen Kotkaan siirtymistä sijainnut Merimuseo.
Haluaisin oppia kurssin aikana käsittelemään lisää suunnittelufilosofisia kysymyksiä, esimerkiksi kantaa ottavan suunnitelman kautta, joten tavoitteiden lisäksi tärkeänä kysymyksenä on suunnitelman tarkoitus ja merkitys. Merkityksiin tulee vielä pureutua lisää, mutta pinnalle nostetun hylkypuiston tarkoituksena olisi maisema-arkkitehtoninen kulttuuriympäristön virkistyskäyttö, joka tarjoaa sekä tietoa merenkäynnin historiasta ja laivojen aiheuttamien ympäristöongelmien vaikutuksista Itämeren ekosysteemeihin, että tilaa kontemplatiiviseen mielentilaan ja edesmenneiden merenkävijöiden muistamiseen. Tällä kertaa toiveenani on tehdä tämä studio yksilötyönä, sillä siitä minulla ei ole vielä kokemusta maisteriopintojeni aikana ja koen sen tärkeänä etenkin taiteellisessa työskentelyssä. Haasteena kurssin aikana voi osoittautua se, että en ole vieläkään kunnolla opetellut tietokoneohjelmia, ja toivoisinkin oppivani tänä keväänä vihdoin autocadin käytön.
Ensimmäisessä ohjauksessa sain inspiroivan vinkin Jannelta maisema interventio projektiin ‘’60 minute Man’’, jonka Sami Rintala ja Marco Casagrande ovat toteuttaneet vuonna 2000 Venetsian Biennaleen. Projekti ottaa kantaa Venetsian jätevesiin, jossa kerättiin tunnin ajan viemäreistä mereen kulkeutuvaa jätettä, jotka aseteltiin vanhan proomun pohjalle istutetun metsän kasvualustaksi ja lannoitteeksi. Kurssilla voisin miettiä jotain vastaavaa, mutta metsän osassa vettä ja vesikasvillisuutta.
Lähteitä:
https://www.casagrandelaboratory.com/portfolio/60-minute-man/
Responses