Ekskuilua etäältä
Viime viikon aikana pääsin ekskuilemaan etäältä Viikkiin ja Vanhankaupunginlahdelle, sekä työpala 1 ‘’pintaliitoa ja syväsukellusta’’ annetun esitehtävän raportin myötä Merenkurkun rannikoille. Odotin maanantaina pidettävää ekskursiota Viikkiin ja Vanhankaupunginlahdelle, mutta koronaviruksen iskettyä jouduin tyytymään lepäämiseen ja päivän kohteiden selailemiseen raporteista ja hankeselostuksista käsin. Niistä pääsi lähinnä näkemään esimerkkejä hulevesien ekologisesta käsittelyä, kosteikkoalueiden merkityksestä ja niissä käytettävästä luonnonkasvillisuudesta. Erilaisista esimerkeistä korostui, kuinka paljon vesi vaikuttaa niin ihmisen kuin muiden elävien jokapäiväiseen elämään, ja kuinka maisema-arkkitehdit pyrkivät löytämään molemmille sopivia ratkaisuja. Eko-viikissä asukkaiden ekologiset valinnat on pyritty tekemään tavanomaista helpommaksi, materiaalin kierto suljetuksi ja luontoa säästäväksi. Huoneistoihin on mm. asennettu vesimittarit, jotka mittaavat vedenkulutusta. Monesti on tuntunut siltä, että suomessa on ajatus siitä, että vettä voisi käyttää loputtomasti, vaikka näin ei ole.
Viikon aikana luettava raportti työpajaa varten käsitteli itselleni uutta ja kiinnostavaa aihetta, ahventen ja haukien kutupaikkoja, jotka reagoivat hyvin herkästi ihmisen toiminnalle. Erityisesti Merenkurkun rannikoille jääkauden jäljiltä kohoavan maaperän muodostamat pienvesistöt; fladat, kluuvit ja kluuvijärvet olivat itselleni termeinä uusia. Ne muodostavat luonnollisesti suojaisia pienvesiä, jotka lämpenevät keväisin ahvenille ja hauelle sopiviksi kutupaikoiksi, jossa niiden poikasille löytyy syötävää nopeasti kehittyvistä eläinplanktoneista, jotka suosivat runsasta vesikasvillisuutta. Teksti antoi muistutusta siitä, kuinka laajastikin jokainen asia liittyy ja vaikuttaa toisiinsa ja kuinka tätä tulisi huomioida myös suunnittelussa ja sen tarpeessa, mutta myös siitä, kuinka maisema-arkkitehdit voivat olla mukana suojelemassa, turvaamassa ja ennallistamassa hyvin luonnonmukaisia ympäristöjä. Toisaalta raportti oli tehty kalataloudellisesta näkökulmasta, eli näillä lähtökohdilla suunnittelu olisi lopulta lähinnä ihmisen hyödyksi.
Kaiken kaikkiaan yllä mainittuihin aiheisiin liittyen pohdin veden merkitystä ihmisille, toisaalta sitä kuinka ihmiset voivat olla yhteisessä vuorovaikutuksessa veden kanssa ja kuinka riippuvaisia olemme vedestä, ja kuinka voisimme nähdä veden myös ilman hyötynäkökulmaa. On kiinnostavaa ajatella, kuinka valtava vedenalainen maailma ja maisema silmiemme näkymättömissä on, ja kuinka tämä osittain ehkä on vaikuttanut siihen, ettei veden hyvinvointiin välttämättä kiinnitetä huomiota ennenkuin asiat pulpahtavat pinnalle. Vedenalaista maisemaa voisi tutkia tällä kurssilla lisää. Siitä tuli myös mieleeni monet Itämereen uponneet hylyt ja haaksirikot, jotka kertovat merenkäynnin historiasta. Aiheesta googlaillessani löysinkin kiinnostavia artikkeleita, jotka kertovat monen vanhan hylyn olevan vaarallinen ympäristötekijä silloin, kun ne ruostuvat täysin, jolloin mahdolliset öljy jäämät purkautuvat Itämereen. Moni hylky on säilynyt Itämeren vesissä yllättävän pitkään hyväkuntoisena, sillä puulaivojen hylkyjä nakertava laivamato ei menesty vähäsuolaisilla aluella kovin hyvin. En vielä tiedä, kuinka maisema-arkkitehti voisi olla tämänkaltaisessa aiheessa mukana, mutta koin vedenalaisen kulttuuriympäristön aiheen erittäin kiinnostavana. Tämän aiheen voisi sopivasti liittää aikaisemmin pohtimaani vesiaiheiseen hautausmaahan tai muistopaikkaan.
Lähteitä:
https://yle.fi/uutiset/3-12138226
https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Meri/Suomen_aluevesien_hylkyriskeja_selviteta(51010)
Responses