Kurssi alkaa

10.1. alkoi maisemarakentamisen syventävä kurssi, jonka teemana on vesi. Lähdin kurssille mukaan, sillä aiheena vesi sekä tarkka tekninen suunnittelu ovat sellaisia, joihin en ole opintojeni aikana vielä sen enempää syventynyt. Taustana aikaisempaa kokemusta minulla on lähinnä maisema-arkkitehdin opinnoista, pienimuotoisista toteutetuista projekteista, myös taiteen saralla, sekä visuaalisesta tuottamisesta, joten koen kurssin aiheiden tuovan hyödyllisiä ja uusia näkökulmia. Aiheena vesi on erittäin kiinnostavana, sillä se on hyvin monipuolinen elementti, voimakas ja hallitsematon luonnonvoima, mutta myös tyyni ja herkkä. Toivon pääseväni tällä kurssilla käsiksi pienempään mittakaavaan ja detaljien hahmottamiseen, sekä saamaan käsitystä teknisten ratkaisujen mahdollisuuksista ja vahvistamaan lähestymistäni maisema-arkkitehtuuriin taiteellisista lähtökohdista. Kurssin tekninen osaaminen on itselleni yksi suurin haaste, sillä monesti jätän suunnitteluun liittyvät ajatukset konseptin ja idean tasolle.

Ennakkotehtävään liittyen minua kiinnostaisi tällä kurssilla merelliseen ympäristöön perehtyminen. Itämeri on ollut monien vuosien ajan paljon esillä sen saastuneisuuden vuoksi, joten aihe on tärkeä. Paikat, jossa koen veden läsnäolon itselleni merkittäväksi on usein meren äärellä, josta voi nähdä kauas horisonttiin. Meri, niinkuin vesi on jo varhaisista antiikin ajoista lähtien ollut elämän symboli, mutta myös kuoleman sekä tuonpuoleisen symboli. Runoilija Mirkka Rekola on sanonut veden olevan maailman musti, joka kuvaa mielestäni hienosti sitä, kuinka vesi symboloi muistamista ja muistamisen pakkoja. Olen tekemässä diplomityötäni hautausmaihin ja muistopaikkoihin liittyvästä aiheesta, joten voi olla, että liitän kyseisen aiheen käsittelyä myös maisemarakentamisen kurssille.

Toinen paikka jossa koen veden läsnäolon tärkeänä palasi mieleeni kurssin ensimmäisen luennon aikana. Se on Imatralla isovanhempieni luona, jossa tumma ja pyörteinen Vuoksi (jota ei saa joeksi kutsua) virtaa talven pakkasillakin kokonaan jäätymättä. Vuoksesta vain 13 km on Suomen puolella, mikä on mielestäni kiinnostavaa sen puoleen, ettei vesi koskaan täysin noudattele maiden tai ihmisen asettamia rajoja. Aikanaan rakennetut padot ja voimalaitos muuttivat voimakkaasti Imatran maisemaa, jolloin myös monet paikan asukkaat kokivat tämän vieneen pois sen, mikä Vuoksen olemuksessa oli merkittävää; voimakkaat kuohut ja pärskyt sekä ikuinen virtaaminen, jotka oli paikoittain pysäytetty seisomaan ja odottamaan. Luento sai miettimään sitä, kuinka ihminen hyödyntää, kontrolloi ja kesyttää veden toiminnallaan, toisinaan onnistuneesti ja toisinaan pilaten sen. Olisi kiinnostavaa löytää kurssin aikana vastauksia siihen, minkälainen maisemarakentaminen päästäisi ihmisen näkemään ja kokemaan veden uusin silmin.

Kurssin aikana olen myös kiinnostunut oppimaan lisää ympäristöfilosofiasta ja -estetiikasta, sekä semantiikasta, joten innostuin jo heti lainaamaan teemaan liittyvästä kirjallisuudesta Gaston Bachelardin kirjoittaman kirjan Vesi ja unet Essee materiaalisesta mielikuvituksesta (2015) sekä Yrjö Sepänmaan ja Liisa Heikkilä-Palon toimittaman ympäristöestetiikan konferenssijulkaisun Vesi vetää puoleensa (2002). Itselleni maisema-arkkitehtuuria on helpompi lähestyä elämän tapahtumien ja niiden tuomien tarinoiden kautta. Odotan, mitä uusia oivalluksia tämä kurssi tuo kevään aikana mukanaan.


Responses
Write your thoughts...Your email will not be published

Comment

Name

Website