Välikritiikki

Saimme työmme omasta mielestä suhteelliseen selkeään konseptivaiheeseen. Asioita on paljon vielä selvittämättä ja päättämättä, mutta työmme perus idea on suhteellisen kirkas omissa mielissämme. Suurimmat avoimet kysymykset ovat kosteikkojemme sijainti ja teknisten puhdistuskosteikkojen yksityiskohdat mm. niiden puhdistukseen hyödyntämät prosessit.

Saimme kritiikissä kiitosta työmme selkeästä aiheen rajauksesta ja taustatietojen keräämisestä. Näitä pohdiskellen ja pureskellen olemmekin viettäneet paljon aikaa.

Kehityskommentteja tuli seuraavista asioista: huoltotoimenpiteiden vastuutahon miettiminen, teknisten puhdistusaltaiden sijainti, mitä haitta-aineita altaissa käsitellään sekä referenssejä vastaavista kohteista kaivattiin. Nämä ovatkin meillä tiedossa olevia ongelmia tai avoimia kysymyksiä. Kosteikkojen sijainti vaikuttanee vastuutahon määräytymiseen. Täydellisessä maailmassa huoltotoimenpiteistä huolehtiminen kuuluisi mielestäni automaattisesti kaivosyhtiölle, arvata saattaa miten oikeassa. Kaivosvesien haitta-aineista meillä on nyt jonkinlainen käsitys ja seuraavaksi meidän tulisikin selvittää, mitä niistä olisi tärkein puhdistaa näissä suljetuissa kosteikoissa. Verrokkikohteiden löytäminen on ollut haastavaa ja se on edelleen työn alla.

Opiskelijoiden kehityskommenteista useat liittyivät esityksen graafisiin seikkoihin (mm. karttojen mittakaavojen vaihtelu, tekstiä kuviin, joidenkin värien liian vaaleat sävyt). Mielellämme korjaamme tällaiset esitystekniset ongelmat, jotta kuvia olisi mahdollisimman helppo ymmärtää ja esityksen seuraaminen onnistuisi vaivatta. Kysymyksiä oli herättänyt myös tekniset suljetutu kosteikot – dialla ollut maininta ”graafisia: kalkkikiveä ja hiiltä…”. Tällä viitattiin lähinnä mahdollisuuteen tutkia myös kosteikkojen arkkitehtonisia vaihtoehtoja.

Kiitos hyvistä ja yksityiskohtaisistakin kehitysehdotuksista!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *