10. viikon muistelmia:

Suunnitelmat muuttuvat ja projekti elää. Yksi ryhmän jäsenistämme päätti lopettaa ja olemme tämän viikon tehneet Sonjan kanssa kahdestaan tätä studiotyötä. Niinpä olemme koittaneet näin aluksi rajata sitä uudelleen. Pohdiskelimme kalaportaiden rajaamista työn ulkopuolelle ainakin näin alustavasti ja katsomme jos aikamme ja mielenkiintomme riittää niihin vielä myöhemmässä vaiheessa, jolloin otamme ne mukaan suunnitelmaan.

Valitettavasti emme saaneet maanantaina ohjausta, joten olemme koittaneet edistää työtä varovasti ja vain varman tuntuisin siirroin.

Tällä hetkellä keräämme siis karttamateriaalia tarkastelualueeltamme. Kartoitamme mm. erilaisia arvokkaita luonnon- ja kulttuurikohteita, suojelualueita, geologiaa ja topografiaa, valuma-alueita jne. Niiden avulla pyrimme muodostamaan käsityksen sopivasta paikasta kaivosvesiä puhdistavalle kosteikolle. Niin ettei olemassa olevia luonto tms arvoja tuhoutuisi vaan päinvastoin rakennettu kosteikko toisi monenlaista lisäarvoa alueelle. (luonto, virkistys, maisema,)

Luin juuri Delia Owensin kirjan Suon villi laulu ja sen tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen hyljeksityille soisille maille, ”marskimaille” Pohjois-Carolinassa. Kirjassa kuvailtiin kauniisti luonnon toimintaa suolla ja sen ominaisuuksia elämän synnyttäjänä: 

”Suovesi on tyyntä ja tummaa, se on hotkaissut valon mutaiseen nieluunsa. Jopa yöeläjät liikkuvat sen siimeksessä päiväsaikaan. Ääniäkin siellä kuuluu, mutta marskimaahan verrattuna suo on hiljainen, sillä hajoaminen tapahtuu solutasolla. Elämä mätänee ja löyhkää ja palaa lahonneeksi turpeeksi; suon katkerassa liejussa kuolema synnyttää elämää. ”

Juuri tällä solutasolla meidänkin työmme merkittävin prosessi tapahtuisi. Kaivosvesissä virtaava kuolema saisi muuttua elämäksi, puhtaaksi vedeksi, joka mahdollistaa taas uuden elämän synnyn.