Moikka! Kirjoitan tässä blogitekstissä hieman kuluneen viikon prosessistani työn suhteen sekä ajatuksia palautteesta ja kritiikistä. Kirjoitan myös tulkintoja Daniel Chandlerin luomisen strategioista. Koen viime viikon olleen sekä hieman stressaava että antoisa; stressaava sen suhteen, kun tajusin, että oma siihen asti kehittynyt aihealueeni politiikka kaipasi vielä paljon lisää tarkentamista ja jäsentämistä (ja kaipaa sitä vielä lisää). Koin paikkavalintojen suhteen myös ahdistusta. Pohdin karttapalvelua, mapsia ja muita alustoja selatessa sekä suunnittelukohteita etsimällä, millainen paikka ylipäätään sopii aiheeseeni. Vielä viime viikolla en ollut päättänyt vielä rajata teemaani ”metsien/luonnon suurlähetystöksi” mutta oli minulla sentään hulevesirajaus. Kahlailin vaihtelevalla innolla Seinen vartta ja Helsingin merenrantoja sekä poliittista vastustusta ja ristiriitoja aiheuttaneita alueita. Mahdollisia paikkoja kertyi mutta ne tuntuivat hieman köyhiltä tai oudoilta. Olin jopa liukumassa kohti lumenjättöpaikkojen käsittelyä, minkä suhteen onneksi pääsin eteenpäin (kaikella kunnioituksella lumenjättöpaikkojen käsittelylle). Halusin kuitenkin tuoda suunnitelman näkyvämmälle paikalle ja enemmän osaksi monien ihmisten arkea. Onneksi Bruno Latourin luonnon suurlähetystö- teema tuli ajatuksiini uudelleen sillä se oli aiheuttanut ryhmäkeskusteluissakin tietynlaista hämmennystä ja mielenkiintoa. Nyt onkin alkamassa sitten inspiraatio- ja tiedonkeräysvaihe aiheen tiimoilta eli laajennusta ja rajaamista on tiedossa.
Vielä palaten arkisempiin asioihin, ajattelin kritiikin ja palautteen jälkeen kehittäväni ajankäytön kirjaamistani kurssilla ja tästä viikosta lähtien olenkin ottanut tunnit tarkemmin talteen. Aiemmissa opinnoissani usein mittasin ihan sekuntikellolla ajan, jonka käytin päivittäin esimerkiksi soittamiseen. Tämän jälkeen olen mennyt aika paljon rennompaan suuntaan päivittäisen kirjaamisen suhteen mutta nyt huomaan, että ajankäytön tarkka tallentaminen voisi taas olla hyvä taktiikka näin laajalla kurssilla. Näin osaan itsekin paremmin arvioida, olenko käyttänyt ns. liikaa vai liian vähän tunteja; huomaan, että olin vaikka heittänyt alakanttiin ajankäytön arvioimiseni, jonka kirjasin työsuunnitelmaani. Selkeys ja tietoisuus on hyvästä monissa asioissa!
Ja nyt Daniel Chandlerin strategioista. Olemme aiemmilla kursseilla ainakin kertaalleen tutustuneet Writing Strategies- jaotteluun. Vaihtaen kirjoittamis-sanan mielessä suunnittelu-sanaan, jaottelu antaa hyvän pohjan oman itsensä suunnittelutyylin tutkailuun. Koen, että en sijoitu mihinkään näistä kuvatuista tyyleistä sataprosenttisesti tai edes 70-prosenttisesti. Suunnittelen asioita mielessäni mutta vasta kun ryhdyn tekemään, piirtämään ja tekemään jotain konkreettista, ajatukseni jäsentyvät työn suhteen ja saatan vahingossakin saada uusia ideoita. Kurssilla tulee esimerkiksi työohjelmaa suunnitellessa toteutettua arkkitehtonista strategiaa. Tämä tapa auttaa esimerkiksi jäsentelyssä ja työmäärän havainnoinnissa. Itse suunnitelmien suhteen päädyn kuitenkin usein sivupoluille mikä on osin mielekästä. En kuitenkaan ole aivan niin järjestelmällinen, mitä tämän työtavan omaavat ihmiset kenties useimmiten ovat. Myös saadessani uutta tietoa ja uusia ajatuksia, alkuperäiset suunnitelmat muuttuvat. Tämä kuitenkin on varmasti myös osa arkkitehtonisten suunnittelijoiden prosessia. Pyrin kuitenkin esimerkiksi kalenteriin kirjaamalla laatimaan päiväkohtaisia suunnitelmia sen suhteen, mitä haluan saada aikaan. Tämä auttaa työskentelyn määrän ja eri osa-alueisiin käytettävän määrän hahmottamisessa.
Harjoitan jonkin verran tiiliskivitekniikkaa. Itseasiassa vaikka tätä blogitekstiä kirjoittaessa laitan samalla ylös yksittäisiä teemoja mitä haluan käsitellä, mutta kuitenkin aika tiiliskivimäisesti kirjoitan itse tekstin ja lopuksi vielä luen läpi ja teen tarvittavia korjauksia. Ehkä suunnittelutyylinikin on jokseenkin tämänkaltainen, kun itse taustatietoja ja suunnittelukysymyksiä on hallinnassa ja laadittu. Saan jonkinlaista mielihyvää ja mielenrauhaa siitä, että yksittäinen osio on kunnialla viety läpi kohti seuraavaa enkä ole siinä tilanteessa, että osiota tarvitsisi hirveästi palailla korjailemaan. Tietysti joskus näin käy, vaikka kun olosuhteet ja suunnitelma-ajatukset muuttuvatkin ylllättäen. Silloin vaivalla tehty osio täytyy uudelleenlaatia. Koen kuitenkin usein saavani tiiliskivimäisestä suunnittelusta tiettyä selkeyttä suunnitteluun ja kirjoittamiseen.
Öljyväristrategiaa käytän silloin tällöin, kun teen montaa asiaa yhtä aikaa. Silloin asiat jäävät hautumaan ja syvennän sekä muokkaan aiempia kuvia ja suunnitelmia, kun aikaa on kulunut. Koen itseasiassa, että opintojen mennessä pidemmälle käytän tätä tekniikkaa enemmän. Saatan tehdä jo alkuvaiheessa jotain alustavaa materiaalia ja taittoa, joita sitten kehittelen kurssin mittaan. Tämäkin tekniikka lisää mielenrauhaa, kun kaikkea ei tarvitse rykäistä muutamassa yössä :) tosin jotkut kuvat saattavat jäydä käyttämättä ja näin on ehkä tullut tehtyä ns. turhaa työtä, vai miten sen nyt haluaa ajatella. Vesiväristrategia on myös käytössä, etenkin ajan ollessa kortilla. Tietty ”epätäydellisyys” on joskus hyvästäkin. Muistan, kun vaikka arkkitehtuurigrafiikka-kurssilla tuli esille ns. kuolleet kuvat, millä tarkoitettiin liian loppuun vietyjä visualisointeja, jotka lopulta muuttuivat epärealistisiksi kaikessa täydellisyydessään. Tämä on jäänyt mieleeni ja tavallaan inspiroi, sillä usein liian pitkään jonkun kuvan parissa töitä tehdessä jossain vaiheessa saattaa jopa pilata tekeleen sen tullessa liian täyteen tai vastaavaa. Kuten huomaa, olen välillä todella huono rajaamaan itseäni ja muita erilaisiin olemisen muotoihin. Ehkä tuosta nyt jotain tolkkua kuitenkin sai, vähiten taidan olla arkkitehtoninen suunnittelija.
Välikritiikissä oli todella kiinnostavaa kuulla muiden kurssilaisten töistä ja suunnista sekä lähtökohdista, mistä suunnittelu lähtee eteenpäin. Töissä korostui moni erilainen ja tärkeä asia, kuten aistit, turvattomuus, profiilittomat tilat, marraskuu, pääsy kielletty-tilat, kuolema ja estetiikka. Monet vaikuttivat olevan innoissaan aiheestaan ja onkin jännittävä nähdä, millainen prosessi kaikille tulee kehkeytymään ja nähdä hienoja töitä. Myös muiden kurssilaisten blogeja on antoisaa lukea. On lohdullista, että muillakin on ollut kaoottisiakin hetkiä, joissa on tuntunut, että suuntaa ei ole vielä tarpeeksi tai paikkavalinnat ovat vaihdelleet. Toisaalta tämä on osa prosessia varmaan lähes kaikilla. Liina mainitsi blogissaan ajatuksista, joita herätti kritiikissä herännyt kysymys tahdommeko alleviivata ongelmia, vai puuduttaa niitä. Tämä jäi kummittelemaan itsellenikin ja kuulostaa hyvältä keinolta, että ongelmia sekä korostettaisiin että ratkaistaisiin osallistavastikin, kuten Liina ehdotti! Essi Savosen blogissa oli mielenkiintoisia ajatuksia esimerkiksi kädenjäljestä ja tyyleistä. Lainaus ”tyylistä on apua, jos se tuo iloa tai hyötyä. Vastaavasti se on haitaksi, jos se inhottaa tai tuo harmia.” pistää ajattelemaan sitä, mikä oikeastaan on tyyli, voiko se vaihdella ja milloin se on tunnistettava. On myös virkistävää ajatella, mitä tyylillä haetaan.
Näihin mietteisiin päätän tämänkertaisen kirjoituksen, mukavaa viikonloppua, tai viikonjatkoa, missä kohdin tätä nyt mahdetaan lukea ja tsemppejä seuraavaan vaiheeseen!
-H
