Moikka taas! Käsittelimme tällä viikolla paljolti maisema-arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun osaltaan liittyvien ajattelijoiden ajatuksia. Tämä oli kiinnostavaa ja aika uutta opintoihimme liittyen. Filosofeilta ja historioitsijoilta voi saada paljon inspiraatiota ja pitkälle jalostettuja näkemyksiä liittyen suunnitteluun. Ajattelin poimia kaikilta käsittelemiltämme henkilöiltä kiinnostavia ajatuksia tiivistelmien pohjalta:

Bruno Latourin ilmaus “Living forms are not in an environment, they have ended up making it (that includes humans)” pisti ajattelemaan eliöiden vaikutusta maailmaamme. Tietysti elolliset eliöt muokkaavat tahtomattaankin ympäristöämme ja luontoa hyvin paljon. Rupesin kuitenkin ilmauksen myötä ajattelemaan luonnon määrittelyä enemmän. TEPA-termipankissa luonto määritellään näin: 1) maaperä sekä vesi- ja ilmakehä kasveineen ja eläimineen varsinkin vain vähän tai ei ollenkaan ihmisen muokkaamana elinympäristönä 2) kaikki olemassa oleva; luonto sekä todellisten että mahdollisten tosiasioiden summana ja kokonaisuutena (filosofia). Kun muutkin eliöt ovat muokanneet suurelti maaperäämme sekä vesi- ja ilmakehäämme, miksi ihminen tulisi tästä erottaa? Tietysti vaikutuksemme on käsittämättömän suuri. Modernin dualismin rinnastaminen vertailuun oli myös mielenkiintoista. Tosiaan vertailu aina yrittää nostaa toisen niinsanotusti voittajaksi. Tämä on kuitenkin rajoittavaa ajattelua silloin, kun on kyse monitahoisista asioista, jotka ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa, kuten tieteessä ja politiikassa. Latour puhuu myös niin sanotusti luonnon äänen tarpeesta politiikassa. Meillä kyllä tosiaan pitäisi maailmassa olla rakennettuna päätäntäelimien sisään enemmän luonnon edustajia. Tällaisen läpivieminen kansainvälisellä tasolla tai pienemmällä tasolla esimerkkiä näyttäen olisi kyllä uroteko. Miten asian saisi hyödyttämään eri intressejä, aatteita ja arvoja?

Emanuele Coccian ajatus planeetasta ’kosmisena puutarhana’, jossa kasvit toimivat puutarhureina oli jotenkin lohdullinen. Kasvit tuottivat ilmakehäämme meidän käyttöön happea jo kauan ennen muita eliölajeja. Ne myös yrittävät korjata jälkiämme puhdistamalla maaperää, sitoen hiiltä ja vaikuttamalla maapallon lämpötilaan. Ne myös ravitsevat meitä ja vaikuttaat kosteustasapainoomme. Ne tarjoavat elinympäristöinä ja suoranaisina lääkkeinä monille vaivoille. Miksemme osoita niille tämän enempää kiitollisuutta? Kuka meitä silloin hoivaa, jos kasvit ovat sairaita ja menehtyneet?

Gilles Clémentin ajatukset kasvillisuuden kehityskyvystä ja uusiutumisen tarpeesta kaiken kontrollimme keskellä on tärkeä. Usein ihmisillä on se kuva, miltä luonnon ja vaikka puutarhan halutaan näyttävän. Onhan siinä kyse osittain maisema-arkkitehtuurissakin. Miten voisimme ainakin osittain suunnitelmissamme kuitenkin antaa kasvillisuudelle omaa ääntään kehityskulkunsa suhteen? Onhan se aika ihmiskeskeistä ajattelua, että poistamme jonkun paikalle ilmaantuneen kasvin (rikkaruohon) esimerkiksi vain sillä perustein, että se ei sovi johonkin suunnitelmaan. Kuitenkin tämäkin on perusteltua. Ehkä voisimme vähintäänkin sallia enemmän luonnon itsevaltaamien tilojen säilyttämistä.

Sébastien Marot käsitteli muita enemmän kaupunki- ja aluesuunnitteluun liittyviä ajatuksia. Ajatus maailmojen luomisesta kaupunkeihin, jotka olisivat kytkeytyneitä mutta joissa kuitenkin olisi kaikki tarvittava, ovat tietysti kaiken tämän kulutuksen ajan keskellä tärkeitä. Aloin miettiä näiden maailmojen rakentumiseen liittyen ihmisten perustarpeita ja sitten niitä erityisiä ja yksilöllisiä tarpeita. Jos ajattelisi ympäristöä niin, ettei sieltä ole tarve lähteä ulkopuolelle niin ajautuisiko sitten samalla samantyyliset ihmiset samoihin ympäristöihin, mitkä huomioisivat nämä erityistarpeet? Tietysti tämä voisi olla hyväkin asia esimerkiksi luonnon kannalta, kun ihmiset olisivat vähemmän kuluttavia olentoja. Mitenköhän voisi yhdistää ihmisten tavat olla, jossa asioita ei tarvitsisi hakea oman ympäristön ulkopuolelta mutta toisaalta toteutuisi erilaisuuden näkeminen ja ymmärtäminen.

Kyseinen Rooman valtakunnan aikainen Villa Livian fresko ja luontoilluusio. Missä menee luontoilluusion raja? Kuva: Wikimedia Commons

Nyt on meneillään neljäs viikko kurssin parissa ja itse tiistain kurssikokoontumisen vietimme erityisesti ranskalaiseen maisema-arkkitehtuuriin liittyviin ”aikalaisiin” tutustuen. Oli mielenkiintoista kuunnella suunnittelijoiden ajatuksia mutta nähdä myös esimerkiksi heidän tekniikoitaan ja työtapojaan liittyen suunnitelmien koostamiseen. Kuten tunnilla tuli todettua, maisema-arkkitehtuurista on vaikeahkoa löytää kritiikkiä, etenkin ns. ammattikriitikoiden näkökulmasta. Ei nyt sillä, etteikö kaikkien mielipiteet olisi omassa lokerossaan tärkeitä ja huomioitavia, mutta asioihin perehtyneet ihmiset osaavat useimmiten nojata argumenttinsa osuvammin ja paremmin sekä sijoittaa kritiikin kontekstiin. Olisi mielenkiintoista paneutua kritiikkiin hieman paremmin, että osaisi ehkä itsekin sijoittautua asemaan esimerkkiä ottamalla. Koen, että kritiikissä tulee kuitenkin olla suhteellisen perillä itse suunnitelmasta ja parhaassa tapauksessa vieraillutkin itse kohteessa. Tämän takia koin viimeisen tuntitehtävän haastavaksi ja tuntui, etten saanut oikein välitettyä ajatuksiani – jos ne nyt ylipäätään oli erityisen kehittyneitä – eteenpäin. Tietysti tuntitehtävän olikin tarkoitus olla herättelevä ylipäätään siihen, että asioihin on hyvä suhtautua myös kritiikillä. Tässä tehtävä olikin oivallinen.

Jos nyt kuitenkin palaisin tehtävän herättämiin ajatuksiin, että miten koen kestävyys-termin kohdentuvan nykypäivänä ja millaisia merkityksiä se saa. Ekologinen kestävyys on erityisen pinnalla ja siitä täytyy tietysti pitää kiinni. Voi kuitenkin pohtia, missä määrin ekologinen kestävyys on kiinni eri maiden sitoutumisesta ekologisiin tavoitteisiin ja poliittisista päätöksistä ja suuntauksista. Tuntuu, että ne voivat vaikka yhdessä yössä tuhota kaiken ruohonjuuritason työn. Miten maisema-arkkitehtuuri voisi toimia eri intressejä hyödyttävänä tekijänä? Toki näitä ajatuksia on jo paljon esitettykin, kuten esimerkiksi missä ekosysteemipalvelut-käsitteessä on kyse. Myös suunnitelmien pitkäjänteisyyttä mietitään ja kohteiden suuntautuvuutta tulevaisuuden kaupunkeihin. Kuitenkin monet suunnitelmat saattavat jäädä ilman tarvittavaa hoitoa, jolloin alkuperäiset suunnitelman tarkoitukset saattavat vahingossa hämärtyä tai jopa poistua. Tässä on kuitenkin ristiriita sen suhteen, että tietysti erityisesti Suomessa ja miksei muuallakin, on monissa suunnitelmissa tarve hoidon tarpeen minimoimiselle. Tämä on usein myös tavoitteena tietyissä suunnitelmissa ja se on upea juttu. Vaatii ammattitaitoa yhdistää kestävyyden eri tasoja niin, että tavoitteet säilyvät. Ehkä yhteistyö ja eri alojen ymmärtäminen on kaiken a ja o. Suunnitelmat saattavat myös toisaalta painua muodissa ja suuntauksissa lokeroihin, jotka ihminen helposti tuhoaa vanhanaikaisina, taaksejääneinä ja vaikka ”rumina” tai hyödyttöminä. Miten voi varmistaa, että suunnitelmat kestävät tämän vaiheen läpi, ja onko se edes mahdollista? Ehkä suunnitelmien linkittäminen paikan henkeen ja historiaan on tässä avainasemassa mutta toisaalta tietynlainen uniikkius. Näistä asioista tuli ja tulee ensi viikolla fvarmasti lisää inspiraatioita tutustuen filosofien ym. ajatuksiin esimerkiksi maisema-arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun liittyen.

Mutta palaten vielä ”aikalaisiin”, monet suunnittelijoiden kohteet olivat kyllä mielestäni upeita, esimerkiksi Atelier de Balton rehevä mutta geometrinen ote sekä tunnetta herättävä kädenjälki ja suunnitelmajälki. Myös Céline Baumannin ajatukset ympäristöpolitiikkaan liittyen ovat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia. Itseasiassa viime viikolla etsin kansikuvaksi juuri hänen teostaan ”Parlament of plants” muistamatta kyseisen teoksen nimeä. Onneksi se tuli nyt sitten vastaan! Myös Pascal Cribielin työt herättelivät. En ole hänen tapaistaan tyyliä nähnyt ainakaan hetkeen ja tämä innosti. Olisi mukavaa itsekin olla lisäksi puutarhuri. En usko että jaksan kuitenkaan kolmatta ammattia enää opiskella :( onneksi asioista voi kuitenkin itsekin ottaa selvää. Oli myös kiva kuulla, että Cribiel tykkää enimmäkseen suunnitella paikan päällä. Tällainen lähestymistapa kuulostaa jollain tapaa optimaaliselta.

Jos nyt itse suunnittelutyön etenemisestä vielä kirjoittelisi. Asiat on vielä auki ja olen etsinyt sopivia paikkoja esimerkiksi Helsingin karttapalvelun kaavoitusosiosta; olisi jotenkin mukava suunnitella paikkaan, jonka tietää jo valmiiksi tulevan tai olevan suunnittelussa. Olen etsinyt tavallaan paikkoja kummastakin kaupungista, Pariisista ja Helsingistä, joista olisi jotain tarttumapintaa ja annettavaa toiselle. Tämä voisi linkittää kaupunkeja toisiinsa mutta itse merkitys ja aihe huleveden ja politiikan parissa voisi olla yhteinen. Olen kuitenkin kokenut haastavaksi paikan löytämisen, joka ei olisi itse aiheistani irrallinen mutta joka kuitenkin olisi otollinen suunnittelulle, vielä kahdessa kaupungissa. Mutta olen kokenut hyödylliseksi ottaa kaiken tiedon talteen mikä tuntuu jollain tapaa linkittyvän aiheisiin. Näin ne on koteloituneina Indesignissä ja tuntuu päässeen jollain tapaa eteenpäin niin, että on ehkä esitettävää materiaaliakin jo hieman kasattuna. Materiaalia on vaikka Pariisin alueen vesistöistä, kaupunkien korkeusvaihteluista ja inspiraatiota herättävistä kohteista sekä väestön jakautumisesta. Olen myös miettinyt jo vähän alustavaa työn väripalettia ja esityksen yleisilmettä huvin vuoksi :). Mutta tosiaan koen, että voisi olla avartavaa tutustua vielä enemmän vaikka esimerkiksi ranskalaiseen runouteen tai muuhun vastaavaan. Myöskään uutisia ei varmasti pysty lukemaan liikaa ja tutkimuksia asioihin liittyen. Aion kuitenkin nauttia nyt myös kerrankin kirkkaasta lauantain säästä joten palaamisiin ja ensi kertaan!

-Helena

Viime tiistain töhertelyjä kuuntelun ohessa

Moikka taas, tästä blogikirjoittelusta kurssiin liittyen taitaa tulla jokalauantainen tapa! Olemme kokeneet paljon näiden ensimmäisten viikkojen aikana. Pariisi-instituutissa vierailu oli kiinnostavaa ja olemme tutustuneet vielä lisää ranskalaiseen kulttuuriin myös sen historian ja eri aikakausien ja suuntausten merkeissä. Huomaan tarttuvani mielessäni erityisesti teemoihin hulevedenkäsittely ja politiikka sekä miten näitä pystyisi yhdistämään. Olen asettunut kurssin edetessä yhä enemmän politiikan suuntaan harjoitustyöhön liittyvissä ajatuksissa. Maailmassa on niin suuret jännitteet meneillään ja tuntuu tietysti, ettei niihin juurikaan voi tällä hetkellä vaikuttaa. Kuitenkin tällaiset aiheet sitten kiinnostavat aiheeseen liittyen; onkohan se jonkunlainen reagointi siihen, että voisiko jollain pienellä teolla asettaa rauhaneleen tai eriytymistä lievittävän ajatuksen tähän maailmaan? Miten me muistamme luonnon tärkeyden tässä meneillään olevassa agressiivisessa kärjistymisen aikakaudessa… Hulevesiin liittyen, molemmissa kaupungissa on aktiivista hulevesistrategiaa ja tarvetta niiden käsittelylle. Haluaisin ihan teknisestikin oppia suunnittelemaan tällaisia ratkaisuja paremmin ja päästä aiheeseen eri näkökulmia sisällyttämällä. Tarkoitus olisi ottaa muun muassa nämä aspektit huomioon ja samalla luoda samasta teemasta erilaiset näkökulmat mutta toisesta kaupungista vaikutteita ottavat suunnitelmat. Tämä diptyykkiajatus varmasti vielä kehittyy kevään kuluessa.

Minua on alkanut enenevissä määrin kiinnostamaan ja olen huomannut omasta piirtelystä, kuinka paljon kaikki näkemämme ja lukemamme vaikuttavat siihen, millaista jälkeä tuotamme. Huomasin, että tutkimalla aihetta Modernistinen puutarhataide Ranskassa, aloin ehkä piirtelemään hieman samalla tavoin geometrisiä muotoja ja sen sellaista. Myös pelatessani tuttuni kanssa peliä liittyen mikrokosmoksiin, huomasin senkin aiheineen siirtyvän omalla tavallaan tekeleisiini ja ajatuksiini. Olen pannut ilmiön merkille ennenkin ja siitä on keskusteltukin kurssien keskusteluissa mutta aloin todella miettimään, miten näistä keräämistämme kokemuksista ja havainnoinnista tulee helposti omia tulkintoja ja osa omaa tekemistä. Samalla ajatus pelottaa että inspiroi. Onko mikään lopulta niin omaa? Toisaalta reagointi ja asioiden yhdistely on rikkaus.

Olen tässä viime viikon aikana vaellellut apurin sivuilla paljon, kiitokset hänelle, joka linkin jakoi Telegramissa!! Sivustolta löytyy niin paljon eri aiheisiin liittyviä tutkimuksia, että sieltä on voinut tarkastella ja ottaa talteen paljon hyödyllistä materiaalia. Samalla luo kokonaiskuvaa Pariisin, Ranskan ja maailmankin tilanteesta ja ajankohtaisista aiheista. Google mapsissakin on tullut vietettyä aikaa. Samalla on tietysti tullut tutkittua erilaisia viherympäristöjä ja suunnitelmia kaupungeissa. Olen pohtinut paikkoja kummassakin kaupungissa, jotka sopisivat eri ominaisuuksiltaan omiin ajatuksiini kurssin aiheesta. Tämä onkin osoittautunut aikaavieväksi ja huomaan, että on parempi pysyä vielä taka-alalla, ettei lähde jo mielessä kehittelemään ihan valmista suunnitelmaa, joka ei vielä sijoitu johonkin kuviteltuun paikkaan, jota ei olekaan olemassa. Mutta tämä onkin nyt haasteena, kun täytyy itse löytää suunnittelupaikat ja aiheet. Toisaalta vielä on rento olo kurssin suhteen ja on mukavaa pysytellä tietoa hankkivassa mielentilassa ja kehitellä samalla jäsentyneempiä ajatuksia suunnitteluun liittyen. On ollut mukava myös lukea muiden ajatuksia kurssiin ja sen aiheisiin liittyen blogeista. Huomaan, että tästä saa taustatukea, kun huomaa millaisia ajatuksia ja ehkä vaiheitakin kukin käy läpi kurssin edetessä. Samalla on mukava nähdä miten eri asioihin opiskelijat tarttuvat!

Kansikuvana on Fiona Hallin taideteos ”Leaf Litter” (1999-2003), joka käsittelee luonnon ja talouden välistä suhdetta. Teos koostuu kuolleista puiden lehdistä, joihin on maalattu yksityiskohtaisia piirroksia maiden eri valuutoista ja historiallisista kasvitieteellisistä kuvista. Lehdet ympäri maailmaa on valittu sen mukaan, mikä kasvi liittyy kyseisen maan ekologiseen ja taloudelliseen tilaan. Ajatuksia luonnon hauraudesta mutta toisaalta reagoimisen voimasta liittyen ihmisen poliittisiin päätöksiin olisi kiinnostava heijastella kurssityössä. Vaikka toimenpiteitä on tehty, vielä teot eivät ole riittävällä tasolla ja tosiaan meneillään olevat valtaannousut ja ilmapiiri ei oikein toimi yhteistyössä ekologisen ajattelun kanssa.

-Helena

Ensimmäiset sanat tähän ja ensimmäiseen blogiini ikinä lähtee tästä. Kirjoitelmat tässä blogissa koskevat maisema-arkkitehtuurin maisteriopintojen Maiseman suunnittelu ja rakentaminen-kurssia, jonka kyydissä livutaan kohti kesää 2025 (Seinenkin vesillä). Ilmoittauduin hieman jännittyneenä mutta odottavaisin mielin kurssille; osittain siksi, etten oikein tiennyt mitä odottaa aiempiin opintoihin verrattuna erilaiselta ja uudentyyppiseltä suunnittelukurssilta, jolla tehdään myös opintomatka! Kurssin osaamistavoitteista ja kurssisuunnitelmasta kuitenkin pystyi jo päättelemään, että kurssilla tulee ottaa yhä enenevissä määrin itse ohjia käsiin ja syventyä aiheisiin ja suunnittelutehtävään. Tuntuu samalla vapauttavalta mutta myös vastuuta herättävältä, että vain kaupungit ja kurssiteema ovat rajana itse suunnitteluun liittyen. Tulee olemaan varmasti mielenkiintoista nähdä, millaisia lopputulemia kurssi tulee pitämän maisemadiptyykin muodossa, CORRESPONDANCES-VASTAAVUUKSIA-teemalla.

Ensimmäinen kurssikerta oli tunnelmaltaan rennon intoa herättävä. Aloitusluento oli sopivan avaava koko Ranskan mittakaavassa painottuen sen eri alueiden maantieteeseen, biologiaan, maisemiin ja kulttuuriin. Erityisesti gastronomiaan painottuva Ranskan kartta, Carte Gastronomique de la France, vuodelta 1932 jäi mieleeni. Tuntuisi huvittavalta nähdä vastaavanlainen Suomesta, jossa eri ruokia keksisi ehkä enemmänkin maakunnittain jos silloinkaan? Mutta tietysti kartta liittyy aikansa kulttuuriseen ja kansalliseen identiteettiin, joka oli erilainen eri puolin Ranskaa mutta kuitenkin loi yhdessä kokonaisen ja monipuolisen maan. Ehkä silloin haluttiin pitää kiinni näistä perinteistä kaiken levottomuuden keskellä.

Jos nyt lähtisi pohtimaan jo joitain vastaavuuksia Helsingin ja Pariisin välillä, niitä voisi olla ainakin veden vahva identiteetti, vaikkakin toisessa meren ja toisessa joen muodossa. Myös kaupunkien vahvahko rajautuvuus yhdistää. Pariisin rajoina toimii vahvasti Périphérique-kehätie kun taas Helsinkiä rajaa laajalti erityisesti merialueet. Molemmissa esiintyy myös laajoja viheralueita ja puistoja; vaikkakin tietysti Pariisi on huomattavasti tiiviimmin rakennettu kuin Helsinki. Myöskin ääriliikkeiden lisääntyminen ja poliittinen eriytyminen on yhteistä maiden välillä, kuten niin monessa muussakin maassa tuntuu näinä päivinä tapahtuvan. Pariisissa ja Helsingissä tapahtuvat kummassakin oman maansa tärkeimmät poliittiset päätökset, mielenosoitukset ja muut tärkeät historiaa luovat hetket ja asiat. Kumpikin kaupunki on kuitenkin samalla hyvin kansainvälinen ja pyrkii yhteistyöhön eri maiden ja kaupunkien kanssa.

Ensimmäisellä kerralla kävimme myös kaikkien ennakkotehtävät läpi. Ennakkotehtävät liittyivät osin Charles Baudelairen Sonettiin Correspondances. Kiinnitin huomioita erilaisiin tulkintoihin, joista nousi erityisesti luonnon ja kaupungin yhteys, luonto kaupungissa vai kaupunki luonnossa, maiseman ja asioiden symbolisuus, ihmisen tulkinnat ja kuolemakin esiintyi. En itse kokenut runossa esimerkiksi kaupunkiteemaa, mutta aloin mielenkiinnolla lukemaan runoa uudelleen etsien siitä merkityksiä, jotka itse käsitin eri tavoin. Tämä on kuitenkin mielestäni aina rikkaus kurssitöissä ja ajatuksissa, kuinka eri ihmiset lähtevät eri suuntiin tulkinnoissaan ja miten he näkevät maailmaa.

Kurssilla oppimisen ja kurssityön suhteen, olen innoissani siitä, että ensimmäistä kertaa tulee suunniteltua ulkomaille. Haluaisinkin kehittyä kurssilla siinä, miten etsiä tietoa sekä tutkia tunnelmaa ja henkeä paikasta, johon ei välttämättä ole mitään yhteyttä tai vierailumahdollisuutta. Tämä luo tilanteen, jossa pitää löytää hyvät lähteet sekä tapa luoda kokonaisvaltainen kuva ”etänä”. Onneksi kuitenkin lopulta oikeasti pääsemme Pariisiin ja vierailemaan suunnittelukohteessa. Haluaisin myös kehittyä siinä, miten luoda suunnitelma, joka sekä ottaa mahdollisesti kantaa mutta on samalla aikamme haasteisiin vastaava ja kokonaisvaltainen sekä tarkoituksenmukainen suunnitelmadokumenttiensa puolesta. Olen ajatellut tekeväni kurssin yksilötyönä, mikä pakottaa löytämään lähestymiskulman ja ratkaisut aiheeseen mikä voi olla sekä vapauttavaa että tietyllä tavalla paljastavaa. Haluan myös kehittyä työn edistämisessä pitkällä aikavälillä mahdollisimman tasaisella virralla. Olen huomannut, että tämä rauhoittaa minua ja saa vapautumaan enemmän, kuin valtavat yhtäkkiset rykäisyt (mitkä nyt joka tapauksessa ovat varmaankin edessä jollain tasolla.)

Ajattelin lähestyä aihetta tutkimalla eri aikakausien taidetta, erityisesti maisema-arkkitehtuuria kummassakin maassa. Haluaisin lukea lisää runoja, katsoa dokumentteja ja plärätä lehtiä mutta samalla tutkia ihan vain karttoja, maantieteellisiä faktoja, kaupunkirakennetta ja infrastruktuuria. Tulee olla haasteellista, valitseeko ensin ns. teeman vai paikan vai menevätkö nämä asiat jotenkin lomittain keskenään. Joka tapauksessa ajatuksia on mutta saa nähdä, minkä suunnan ne ottavat, tuleeko täyskäännöksiä vai toimiiko joku ajatus loppuun asti. Avauksesta ensi kertaan!

-Helena