Moikka taas! Käsittelimme tällä viikolla paljolti maisema-arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun osaltaan liittyvien ajattelijoiden ajatuksia. Tämä oli kiinnostavaa ja aika uutta opintoihimme liittyen. Filosofeilta ja historioitsijoilta voi saada paljon inspiraatiota ja pitkälle jalostettuja näkemyksiä liittyen suunnitteluun. Ajattelin poimia kaikilta käsittelemiltämme henkilöiltä kiinnostavia ajatuksia tiivistelmien pohjalta:

Bruno Latourin ilmaus “Living forms are not in an environment, they have ended up making it (that includes humans)” pisti ajattelemaan eliöiden vaikutusta maailmaamme. Tietysti elolliset eliöt muokkaavat tahtomattaankin ympäristöämme ja luontoa hyvin paljon. Rupesin kuitenkin ilmauksen myötä ajattelemaan luonnon määrittelyä enemmän. TEPA-termipankissa luonto määritellään näin: 1) maaperä sekä vesi- ja ilmakehä kasveineen ja eläimineen varsinkin vain vähän tai ei ollenkaan ihmisen muokkaamana elinympäristönä 2) kaikki olemassa oleva; luonto sekä todellisten että mahdollisten tosiasioiden summana ja kokonaisuutena (filosofia). Kun muutkin eliöt ovat muokanneet suurelti maaperäämme sekä vesi- ja ilmakehäämme, miksi ihminen tulisi tästä erottaa? Tietysti vaikutuksemme on käsittämättömän suuri. Modernin dualismin rinnastaminen vertailuun oli myös mielenkiintoista. Tosiaan vertailu aina yrittää nostaa toisen niinsanotusti voittajaksi. Tämä on kuitenkin rajoittavaa ajattelua silloin, kun on kyse monitahoisista asioista, jotka ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa, kuten tieteessä ja politiikassa. Latour puhuu myös niin sanotusti luonnon äänen tarpeesta politiikassa. Meillä kyllä tosiaan pitäisi maailmassa olla rakennettuna päätäntäelimien sisään enemmän luonnon edustajia. Tällaisen läpivieminen kansainvälisellä tasolla tai pienemmällä tasolla esimerkkiä näyttäen olisi kyllä uroteko. Miten asian saisi hyödyttämään eri intressejä, aatteita ja arvoja?

Emanuele Coccian ajatus planeetasta ’kosmisena puutarhana’, jossa kasvit toimivat puutarhureina oli jotenkin lohdullinen. Kasvit tuottivat ilmakehäämme meidän käyttöön happea jo kauan ennen muita eliölajeja. Ne myös yrittävät korjata jälkiämme puhdistamalla maaperää, sitoen hiiltä ja vaikuttamalla maapallon lämpötilaan. Ne myös ravitsevat meitä ja vaikuttaat kosteustasapainoomme. Ne tarjoavat elinympäristöinä ja suoranaisina lääkkeinä monille vaivoille. Miksemme osoita niille tämän enempää kiitollisuutta? Kuka meitä silloin hoivaa, jos kasvit ovat sairaita ja menehtyneet?

Gilles Clémentin ajatukset kasvillisuuden kehityskyvystä ja uusiutumisen tarpeesta kaiken kontrollimme keskellä on tärkeä. Usein ihmisillä on se kuva, miltä luonnon ja vaikka puutarhan halutaan näyttävän. Onhan siinä kyse osittain maisema-arkkitehtuurissakin. Miten voisimme ainakin osittain suunnitelmissamme kuitenkin antaa kasvillisuudelle omaa ääntään kehityskulkunsa suhteen? Onhan se aika ihmiskeskeistä ajattelua, että poistamme jonkun paikalle ilmaantuneen kasvin (rikkaruohon) esimerkiksi vain sillä perustein, että se ei sovi johonkin suunnitelmaan. Kuitenkin tämäkin on perusteltua. Ehkä voisimme vähintäänkin sallia enemmän luonnon itsevaltaamien tilojen säilyttämistä.

Sébastien Marot käsitteli muita enemmän kaupunki- ja aluesuunnitteluun liittyviä ajatuksia. Ajatus maailmojen luomisesta kaupunkeihin, jotka olisivat kytkeytyneitä mutta joissa kuitenkin olisi kaikki tarvittava, ovat tietysti kaiken tämän kulutuksen ajan keskellä tärkeitä. Aloin miettiä näiden maailmojen rakentumiseen liittyen ihmisten perustarpeita ja sitten niitä erityisiä ja yksilöllisiä tarpeita. Jos ajattelisi ympäristöä niin, ettei sieltä ole tarve lähteä ulkopuolelle niin ajautuisiko sitten samalla samantyyliset ihmiset samoihin ympäristöihin, mitkä huomioisivat nämä erityistarpeet? Tietysti tämä voisi olla hyväkin asia esimerkiksi luonnon kannalta, kun ihmiset olisivat vähemmän kuluttavia olentoja. Mitenköhän voisi yhdistää ihmisten tavat olla, jossa asioita ei tarvitsisi hakea oman ympäristön ulkopuolelta mutta toisaalta toteutuisi erilaisuuden näkeminen ja ymmärtäminen.

Kyseinen Rooman valtakunnan aikainen Villa Livian fresko ja luontoilluusio. Missä menee luontoilluusion raja? Kuva: Wikimedia Commons