Katri Vuola

Turun tuomiokirkkomuseon perustaminen ja avautuminen yleisölle vuonna 1929 kirkon laajan korjaus- ja restaurointihankkeen päätyttyä huomioitiin laajasti lehdistössä. Ensimmäisen museonäyttelyn järjestäminen oli annettu arkeologi Juhani Rinteen vastuulle. Näyttelyssä saattoi tutustua muun muassa kirkon arkeologisilta kaivauksilta tehtyihin löytöihin, vanhoihin kirkkotekstiileihin ja ehtoollisvälineisiin sekä keskiajalta säilyneisiin puuveistoksiin. Museoesineet oli nostettu niitä varten teetetyille jalustoille ja asetettu seinänvierustoille kirkon eteläisellä lehterillä sekä Kijkin ja Pormestarin kappeleissa.

Keskiaikaiset veistokset eivät siis olleet esillä vitriineissä, kuten nykyisin. Turun Sanomissa (TS 17.6.1929) julkaistussa artikkelissa toimittaja kertoo selvästi vaikuttuneena vierailustaan Pormestarin kappelissa: ”Tämä erinomaisten kirkollisten taideteosten kokoelma saa aikaan, että tämä kappeli on niin rikas ja tunnelmallinen”. Toiset veistoksista kirjoittaja kokee erityisen koskettaviksi: ”Kappelin ikkunakomerossa on vaikuttava Pieta-ryhmä, jonka dramaattinen voima on hyvin ilmeinen. Siinä on järkyttävän murhenäytelmän ydin osattu esittää tärisyttävällä tavalla.” Kyseinen Pietà-aiheinen veistos, jossa kuollut Kristus on laskettu surevan Marian syliin, onkin kieltämättä vahvan kuvallisen ilmaisunsa vuoksi voimakkaasti tunteisiin vetoava.

Tuomiokirkon tunteisiin vetoavassa Pietà-veistoksessa Neitsyt Maria kannattelee sylissään kuollutta Kristusta. Kuva: Katri Vuola.

Kuitenkin jo Tuomiokirkkomuseon ensimmäisessä opaslehtisessä tuodaan esiin, että veistokset, jotka olivat olleet vuodesta 1893 lähtien talletettuina Turun kaupungin historialliseen museoon ja sieltä nyt kirkkoon palautettuja, ”… sekaantuivat [museossa] muista seurakunnista tulleisiin veistoksiin”. Tämä hämmentävä tieto saa tutkijan kysymään, miten näin oli päässyt käymään. Kiinnostavia kysymyksiä ovat myös, miksi veistokset alun perin talletettiin, millaisia vaiheita niiden palauttamista edelsi ja mitkä toimijat näihin prosesseihin osallistuivat. Käsitykset Tuomiokirkkomuseon veistoskokoelman laajuudesta näyttäisivät vakiintuneen vasta 1960-luvun taitteessa, kun 1929 aloittaneen museon toiminta käytännössä oli jo hiipunut.   

Vuonna 1881 perustetun Turun kaupungin historiallisen museon [nyk. Turun kaupunginmuseo] ja Tuomiokirkkomuseon kokoelmahistoriat nivoutuvat toisiinsa siis jo hyvin varhain. Siksi Uponnut katedraali -hankkeessa onkin luontevaa tehdä tutkimusyhteistyötä Turun kaupunginmuseon ja siellä työskentelevän, kokoelmiin erikoistuneen tutkija Ninna Pullin kanssa. Hän on jo aiemmin perehtynyt keskiaikaisten veistosten kohtaloihin ja myös julkaissut aihepiiriä käsitteleviä blogitekstejä ja artikkeleita. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu arkistodokumenteista, valokuvista, sanomalehtiartikkeleista ja kirjallisuudesta. Työn tulokset tullaan julkaisemaan avoimesti saatavilla olevassa tieteellisessä aikakauslehdessä vuoden 2026 keväällä ja niistä tullaan kertomaan myös hankkeen blogisivuilla.  

Kokoelmahistoriallisella tutkimuksella, johon usein sisältyy esineiden alkuperän ja vaiheiden selvittelyä, on oma kysymyksenasettelunsa. Se luo kuitenkin myös edellytyksiä esineistön tarkastelemiseen sen alkuperäisessä ja myöhemmissä käyttöyhteyksissä. Kuten hankkeessamme työskentelevät arkeologit ovat blogiteksteissään jo tuoneet esille, Tuomiokirkkoa on rakennettu monissa eri vaiheissa ja se on vaurioitunut useissa tulipaloissa. On oikeastaan ihme, että vanhaa esineistöä on enää jäljellä. Fragmentaarisuudessaankin esineistö on aarteiston tai ”aarrekammion” (eng. Treasury), jonka kulttuuriset ja historialliset säikeet ulottuvat laajalle Eurooppaan ja joka ilmentää uskonharjoittamisen materiaalista ulottuvuutta eri aikoina, kuten arkeologi Visa Immonen ja kulttuurihistorioitsija Marika Räsänen ovat toimittamassaan Material Religion -lehden Turun tuomiokirkkoa käsittelevässä erikoisnumerossa (2022) nostaneet esiin. 

Tuomiokirkkomuseon keskiaikaiset veistokset ovat ”katedraalitasoa” eli ne ovat pääasiallisesti sekä teknisesti että taiteellisesti korkealaatuisia. Nämä pyhimyksiä, Mariaa ja Kristusta esittävät teokset ovat kuitenkin vuosisatojen kuluessa vaurioituneet monin tavoin. Itämeren alueen kaupan ja käsityön keskuksissa, ja mahdollisesti myös paikallisissa työhuoneissa valmistetut teokset ovat aikoinaan olleet näyttäviä, häikäiseviäkin: monivärisiä, kullattuja, hopeoituja, ehkä kallisarvoisiin vaatteisiin puettuja. Pintakäsittelyn hienoudet ovat saattaneet peittyä myöhempien värikerrosten alle, irrota epäedullisissa säilytysolosuhteissa tai muuntua rajun restauroinnin seurauksena. Lisäksi figuureita mahdollisesti suojanneet kaapit veistettyine ja maalattuine kuva-aiheineen ovat usein hävinneet.

Uponnut katedraali -hankkeessa tehtävä taidehistoriallinen tutkimus jatkuu 1500-luvun taitteeseen ajoittuvan Kristus haudassa -veistoksen parissa. Veistoksesta on käytetty myös nimityksiä Kristus arkussa, Misericordia ja Tuskien mies. Se on ollut esillä Tuomiokirkkomuseossa vasta vuodesta 1982 lähtien, jolloin museo avattiin uudelleen Riitta Pylkkäsen näyttelysuunnitelman pohjalta oltuaan suljettuna parinkymmenen vuoden ajan.

Kristus haudassa- aiheinen veistos lasivitriinissään eteläisellä lehterillä sijaitsevassa Tuomiokirkkomuseossa. Kuva: Katri Vuola.

Kokonsakin (korkeus n. 180 cm) puolesta vaikuttava, kuollutta Kristusta esittävä ja vaaleasta lehtipuusta veistetty figuuri on esillä kapean vitriinin sisällä. Arkkurakenne on hävinnyt. Lähes alastonta, hoikkaa vartaloa verhoaa laskostuva lannevaate. Vaatteessa kimaltaa aito kulta. Iho on kalmanharmaa ja Kristuksen kädet, joiden kämmenselkiin on isketty kolot naulanjälkiä merkitsemään, on asetettu ristiin vatsan päälle. Oikeaan kylkeen on lovettu haava, josta punaisen sävyin maalattu verivana laskeutuu lannevaatteen alitse. Kristuksen suupielet ovat vääntyneet alaspäin, hampaat ja kieli näkyvät huulten välistä. Suuret silmät ovat hieman raollaan.

Kristus haudassa -aiheisen veistoksen vaikuttavat kasvot. Kuva: Katri Vuola.

Monitulkintaisuudessaan Kristus-veistos on hyvin kiehtova. Perinteisesti on ajateltu – ja kuten Juhani Rinne on jo 1948 esittänyt – että veistos olisi Pietà-veistoksen tapaan sijainnut Maunu II Tavastin perustamassa Pyhän Ruumiin kappelissa. Veistoksen puulajiksi on määritelty koivu, minkä on tulkittu viittaavan paikalliseen valmistukseen. Käsillä olevassa tutkimushankkeessa tavoitteena on tarkastella kuva-aihetta uudelleen myöhäiskeskiajan hartaudellisen ja liturgisen kulttuurin kontekstissa pohtien veistoksen käyttöyhteyttä eli suhdetta kirkkotilaan ja siinä tapahtuvaan toimintaan. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on analysoida veistoksen tyyliä, materiaaleja ja teknistä toteutusta mahdollisimman laajan vertailuaineiston ja tuoreen tutkimuskirjallisuuden valossa.

Kristus-veistoksen tarkempi havainnointi ja mahdolliset tekniset analyysit on ajoitettava hetkeen, jolloin vitriinilasi nostetaan jalustalta ennen veistoksen siirtoa välivarastoon Kansallismuseon kokoelmakeskukseen Vantaalle. Vaikka veistos näin hetkellisesti tuleekin heräämään ruususen unestaan, sen esille pano kirkon 2026 alkavan peruskorjauksen valmistuttua on edelleen epävarmaa.  

Lähteet

Immonen, Visa, ja Marika Räsänen. “Splendor and Scarcity of Religious Matter: Medieval Cathedral Treasuries of the North.” Material Religion 18, no. 5 (November 28, 2022): 501–11. https://doi.org/10.1080/17432200.2022.2132070.

Issakainen, Tytti ja Kaisti, Riikka. Turun Tuomiokirkko. Opas Seitsemään Vuosisataan. Helsinki: Kirjapaja, 2017.

Meinander, K. K. Medeltida altarskåp och träsniderier i Finlands kyrkor. Helsingfors: Suomen muinaismuistoyhdistys 1908.

Nordman, Carl Axel. Medeltida Skulptur I Finland. Helsingfors: Suomen muinaismuistoyhdistys, 1964.

Pirinen, Hanna. “Turku Cathedral Museum: Two Exhibitions Displaying the Material Heritage of the Cathedral.” Material Religion 18, no. 5 (November 28, 2022): 564–83. https://doi.org/10.1080/17432200.2022.2132069.

Pulli, Ninna. “Lahjoitettuja, ostettuja, toimitettuja: Keskiaikaisten pyhimysveistosten hankinnat Turun kaupungin historialliseen museoon.” Suomen Museo–Finskt Museum, 2023, 130–152. https://journal.fi/suomenmuseo/article/view/128004

Rinne, Juhani. Turun tuomiokirkko keskiaikana. II: Alttarit ja kirkolliset toimitukset. Turku: Uuden Auran osakeyhtiön kirjapaino, 1948.

Rinne, Juhani, ja Iikka Kronqvist, Turun tuomiokirkko: opas kokoelmiin tutustuttaessa. Turku, 1929.

Tuomiokirkon Pormestarinkuori. Turun Sanomat, 17.06.1929, nro 163, s. 7 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1592147/articles/81691686?page=7 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Tanja Ratilainen

“…Det som nu borde göras är att dokumentera den medeltida kyrkan i sin helhet och upprätta en relativ kronologi för byggnadshistorien, baserad på uppmätningar av alla tillgängliga murar. Den vägen kommer man säkert fram till nya synpunkter på dateringarna.”

Näin totesi dosentti Knut Drake SKAS-lehden (3/2011) artikkelissa, ja juuri tätä perustavanlaatuista tutkimustyötä hankkeessa parhaillaan tehdään.

Maaliskuussa ullakolla on pyörinyt laserkeilain ja toimistolla sauhunnut pistepilviä käsittelevä tietokone. Samaan aikaan allekirjoittanut on kolunnut kirkon eri osia tornista Kaikkien Pyhien kappeliin, kiipeillyt tikapuilla kurkkien muurissa oleviin aukkoihin ja pötkötellyt holvin päällä edessä aukeavan tiiliseinän saumoja tutkien – rakennusarkeologin työtä parhaimmillaan!

Kuva 1. Laserkeilausta pohjoisen kappelirivistön ullakolla. Kuva: Tanja Ratilainen.

Koluamisen tarkoituksena on tutustua tuomiokirkon rakenteisiin ja alustavasti hahmotella rakennuskompleksin, hyvin monimutkaisen sellaisen, suhteellista kronologiaa eli missä toisiaan seuraavassa järjestyksessä mikäkin rakennusosa, muurin pätkä tai tukikaari on rakennettu. Esimerkiksi purkamisen osoituksena muurauksessa saattaa erottua katkottuja tiiliä. Nuorempi lisäys tai korjaus erottuu erilaisen limitystekniikan, erilaisten tiilten tai laastin perusteella. Samaan aikaan tehdyt osiot ovat keskenään liitteessä, kun taas nuorempi rakenne on tehty vanhemman kylkeen. Kyseessä on hyvin monimutkainen palapeli, jossa tärkeimmät työkalut tällä haavaa ovat hyvä taskulamppu ja hengityssuojain sekä 1920-luvun mittapiirustukset ja valokuvat. Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että 20-luvulla mittapiirustuksia on ollut laatimassa mm. arkkitehti Erik Bryggman, jonka vastaperustettu toimisto oli mukana tuomiokirkon restaurointihankkeessa. Sitten kun 3D-malli alkaa olla kuosissaan, saadaan siitä havaintojen tueksi lisätietoa esimerkiksi erilaisiin kulkuaukkoihin, muurin paksuuksiin ja korkeuksiin liittyen. Haastetta palapeliin tuovat tietysti ne puuttuvat palat eli paikat, joita emme pääse kunnolla tutkimaan.

Kuva 2. Runkohuoneen pohjoisenän muurausta, jossa kirkon holvien korottaminen erottuu kaksinkertaisena sidetiilirivinä. Nykyään tämä muurisosuus on nähtävissä pohjoisen kappelirivistön ullakolla, mutta alkujaan se on ollut vanhimman runkohuoneen ulkoseinä. Kuva: Tanja Ratilainen.

Toisena koluamisen tarkoituksena on ollut myös potentiaalisten ajoitusnäytteiden kartoittaminen. Dendrokronologisia ajoitusnäytteitä, joista parhaassa tapauksessa voitaisiin saada rakennuspuun kaatoaika puolen vuoden tarkkuudella, ei juurikaan ole saatavissa, sillä kirkko on palanut moneen kertaan. Tulipalot nollaavat helposti myös tiilen ja laastin sisältämät “aikakellot” – tiilimassaan ja laastiin sekoitettuun hiekkaan kertyneen taustasäteilyn määrä, mikä on thermoluminesenssi-ajoitusmenetelmän perusta, nollaantuu, kun materiaalit kuumentuvat yli 400 asteen. Ullakon tiilipinnat ovat näkyvästi lähes kauttaaltaan tulipaloissa vaurioituneet, joten tiilenvalmistus- tai laastinsekoitushetken sijaan ajoittaisimme tulipaloja. Sama ongelma tulee vastaan laastin radiohiiliajoituksen kanssa. Toki tiiliä, kuten myös puuta on voitu käyttää monesti uudelleen, mikä myös osaltaan lisää ajoittamisen vaikeusmomenttia. Pahimmat palon jäljet, joissa tiilen pinta on sulanut jo lasimaiseksi, löytyvät tornin muurinsisäisistä portaista. Niinpä ainoa keino saada ajoitusnäytteitä, on yrittää löytää sellaisia paikkoja, joihin lieskat eivät ole yltäneet. Yksi tällainen paikka on nykyisen pääkuorin eli Kaikkien Pyhien kappelin muurinsisäinen portaikko, jonka suojissa on säilynyt vanhemman polygonaalikuorin rakenteita.

Kuva 3. Länsitornin porraskäytävän 1827 palossa sulaneita tiiliä. Kuva: Tanja Ratilainen.

Kuva 4. Polygonaalikuorin seinää Kaikkien Pyhien kappelin portaikon sisällä. Kuva: Tanja Ratilainen.

Toistaiseksi yllätyksellisin löytö on tornin pohjoisseinässä sijaitsevasta aukosta, joka on jo keskiajalta lähtien ollut kappelirivistön ullakon suojissa. Kiipesin tarkistamaan, mitä rakenteita aukosta oikein näkyy ja ensimmäisenä reunalla ollut “roju” paljastuikin kookkaaksi nokeentuneen saviastian palaseksi. Kun aukon reunalla ollutta roskaa ja tiilimurenaa tutki hieman tarkemmin, siitä löytyi myös kymmenkunta palamatonta eläimen luuta. Syvällä muurin sisässä, holvikaarelta vaikuttavan rakenteen yläpuolella näytti olevan tummaa, hyvin kuivaa kulttuurikerrosta, jota oli ilmeisesti varissut muuriaukon suulle. Kerrassaan mielenkiintoinen löytö!

Kuva 5. Tornin pohjoisseinän muuriaukko ja reunalla ollutta rojua. Kuva: Tanja Ratilainen.

Konsultoimme saviastian palasesta keramiikkatutkija Aki Pihlmania, joka määritti astian pääasiassa 1400-luvun toisella puoliskolla käytetyksi harmaasavikeramiikaksi. Osteologi Anne-Mari Liira tarkisti pikaisesti löytyneet luut ja totesi niiden olevan eläinten luita eri nisäkkäistä, mm. siasta. Roskan seassa havaitut sulat herättivät epäilyn aukossa majailleesta linnusta, mutta tuskinpa naakka tai varis olisi sentään kookasta saviastian palasta aukkoon raahannut. Luita ei myöskään ollut jyrsitty, joten rottakaan ei ollut asialla. Löytöjä tarkasteli vielä rituaaliarkeologian dosentti Sonja Hukantaival, josko kyse olisi rakennuskätköstä, mutta siihen ei vielä saatu selvyyttä.

Kuva 6. Kaukaa muoviputken pätkältä näyttänyt kappale paljastuikin keskiaikaisen harmaasavikeramiikan palaseksi. Kuva: Tanja Ratilainen.

Seuraavaksi onkin selvitettävä, minkä toiminnan seurauksena löydöt ja mahdollinen kulttuurikerros ovat päätyneet muurin sisään ja mihin rakenteeseen ne liittyvät. Onko saviastia ja luut asetettu muurin sisään rakennuskätköksi vai onko tornissa jossain vaiheessa asuttu, minkä seurauksena rakenteisiin olisi päätynyt mahdollisesti keittiö- ja ruokajätettä? Jälkimmäiseen selitykseen viittaisi tornissa ollut tulisija. Se vaihtoehto, että jätettä olisi tuotu jostain muualta kaupungista ylös torniin, ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Tähän mysteeriin saamme toivottavasti vastauksen, kun tutkimme muurin sisällä olleen aineksen kokonaan ja pääsemme kurkkaamaan kahteen muuhun pohjoiseinässä olevaan aukkoon. Ehkä löytyneiden luiden ajoittaminen radiohiilimenetelmällä avaa myös uusia näkymiä tornin rakentamisaikaan. Kiitämme Sonja Hukantaivalta, Anne-Mari Liiraa ja Aki Pihlmania asiantuntija-avusta.

Kirjoittaja on keskiaikaiseen tiilirakentamiseen erikoistunut arkeologi, joka on hankkeessa post-doc -tutkijana ja parhaillaan unelmiensa duunissa.

Jussi Kinnunen

Uponnut katedraali -hankkeen ensimmäisiä työtehtäviä on mallintaa koko tuomiokirkkorakennus niin tarkasti, että tutkijat pystyvät käyttämään mallia myöhemmissä erillistutkimuksissa pohjareferenssinä, sekä visuaalisesti tarkastelemalla vertailemaan ja mittaamaan mallista rakenteellisia kontrasteja. Turun tuomiokirkko on rakennuksena monin tavoin kompleksinen mallinnettava. Monimutkaiset muodot ja rakennekerrostumat on huolellisesti kuvattava joka puolelta. Kirkon mittasuhteet ovat suuret ja kameraa on vaikea viedä korkeisiin ja ahtaisiin paikkoihin. Valtavasta rakennuksesta syntyy tallennettaessa myös valtava määrä tietoa, mikä pitäisi pystyä yhdistämään kokonaismalliksi. Toisaalta työtaakkaa helpottaa se, että vanhoja rakenteita peittävät monin paikoin uudet rakenteet, jolloin tällaiset paikat jäävät automaattisesti tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Emme revi auki mitään rakennettua. Esimerkiksi kaikki holvikaton yläpuoliset pinnat on eristetty ja eristeet tiukasti pressutettu.

Leica RTC360-laserkeilain, jollaisella Seurakuntayhtymän pistepilvet on tehty.

Tehokkain tämänhetkinen tapa tallentaa rakennus tai muu kohde digitaaliseen muotoon on laserkeilaus. Laserkeilain on huipputeknologiaa sisältävä, noin maitokannun kokoinen laite, mikä sijoitetaan kolmijalkaiselle jalustalle rakennuksen viereen. Mittauksen aikana laite pyörii pystyakselinsa ympäri ja sen lähettämä lasersäde kulkee ylös alas, mitaten joka sekunti satoja tuhansia paikkapisteitä, joiden xyz-koordinaattitripletit tallennetaan laitteen muistiin. Mittaus täytyy toistaa siirtämällä laserkeilainta rakennuksen ympäri tarpeen mukaan niin, että joka puoli tulee mitattua, eikä ”mittausvarjoja” jää. Laserkeilauksen yhden mittauksen tuloksena saadaan laitteen ympäriltä ns. ”pistepilvi”, johon myös mitattavan rakennuksen laserkeilaimelle näkyvä osa on tallentunut. Yhdistämällä eri puolilta rakennusta otetut pistepilvet, saadaan koko rakennuksen malli, ja tarvittaessa turhat pistealueet voidaan leikata pois.

Seurakuntayhtymän pistepilviaineistosta tehty kuva tuomiokirkon julkisivusta. Rakennuksen ja sen ympäristön pistepilvi on 3D-avaruudessa ja sitä voi käännellä mielensä mukaan. Koska malli on tunnetussa koordinaatistossa, voidaan siitä helposti mitata vaikkapa mm. pituuksia, korkeuksia ja pinta-aloja. Malli: Tietoa Oy ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

Projektiamme helpotti suuresti se, että Seurakuntayhtymä oli jo muutama vuosi sitten teettänyt tuomiokirkosta tarkan laserkeilauksen ja saimme tehdyt pistepilvet käyttöömme. Ne täytyi kuitenkin muuntaa ensin Turun kaupungin käyttämään koordinaatistoon (ETRS89-GK23FIN), jotta ne voitaisiin näyttää paikkatieto-ohjelmistossa karttatasona muun kartta-aineiston kanssa oikeilla paikoillaan. Pistepilvet kattoivat kirkon ulkopuolen ja sisäpuolelta 1. ja 2. kerroksen, sekä tornin kivisen osan kerrokset. Mittaamatta olivat kuitenkin jääneet ullakolla katon alaiset seinärakenteet, mitkä ovat rakennusarkeologille usein paljastuneina kiinnostavin ja informaatiorikkain tutkimuskohde. Mutta eipä hätää, Aalto-yliopiston varustamosta löytyi huippuluokan laserkeilain, rakennusmallinnukseenkin tarkoitettu Riegel VZ-400i, jonka voimme lainata ja viedä laserkeilauksen ullakolla loppuun. Tämä onkin yksi seuraavia siirtojamme mallinnuksessa.

Tätä ennen meidän tulee kuitenkin tehdä ullakolle kiintopisteet eli millimetritarkasti mitatut naulat, joiden avulla mittauslaitteet, laserkeilain ja takymetri on mahdollista asemoida oikeaan mittauskoordinaatistoon. Käytännössä tämä tapahtuu mittaamalla kirkon ulkopuolella kiintopisteitä ja niiden avulla asemoidulla takymetrillä yrittää mitata jostain ullakon aukoista muutama kiintopiste, joiden avulla saadaan ullakolle oma kiintopistejoukko. Tutkiessamme ullakkoa havaitsemme, että työ ei niin vain onnistukaan. Aukkoja, joiden kautta mittaus onnistuu, ovat käytännössä vain kattoluukut ja pari seinässä olevaa luukkua, ja ne riittävät juuri ja juuri lähtöpisteiden tekoon. Hyvä näin, koska on myös olemassa kirkon ullakoita, jonne ei yksinkertaisesti saa tehtyä kiintopisteitä, koska kirkon katto on käytännössä umpio.

Kun laserkeilaus on tehty, meillä on koordinaatistoon asemoituja pistepilviä koko kirkosta. Niistä sitten vaan 3D-malli ja työ on tehty, vai? Ei valitettavasti. Pistepilven ja siitä tehdyn mallin resoluutio riittää mainiosti suurempien epäjatkuvuuskohtien ja jopa yksittäisten tiilten, tiilijaon ja saumaleveyden tarkasteluun, mutta ei sitä pienempien kohteiden havaitsemiseen. Tutkimuksemme ja mallintamisemme on kuitenkin tarkoitus viedä visuaalisen havaitsemisen alarajalle, jolloin haluamme mukaan millimetritarkkuuden, jolloin voimme havaita esim. tiilien kypsyysasteen ja tiilentekijän merkit mallista suoraan. Lisäksi Seurakuntayhtymän tilaamissa pistepilvissä kirkon sisäpuolelta, ei ole käytetty väriskannausta, vaan on mitattu ainoastaan pisteiden sijaintitieto. Näiden syiden vuoksi laserkeilauksen lisäksi valokuvaamme koko kirkon.

Pistepilviaineisto näyttää vasemmassa kuvassa täydellisen riittävältä tarkastelua varten, mutta jo hieman lähemmäs siirryttäessä (oikeassa kuvassa) huomataan, että tiilen pinnat eivät ole enää tarkat.

Urakka tuntuu äkkiä ajatellen ylitsepääsemättömältä, mutta todellisuudessa sopivien apuvälineiden kanssa valokuvauksessa on ehkä noin kuukauden työ. Valokuvaus alkoi jo syksyllä, jolloin kuvasin dronella kirkon pohjoispuolen seinän länsiportailta Kankaisten kappelille. Valokuvat otetaan nostamalla ja laskemalla dronea 3–4 m päässä seinästä ja ottamalla kuvia niin, että kuva-alueet menevät reilusti päällekkäin. Ulkokuvaus jatkuu säiden hieman lämmitessä. Sopivan seinäalueen kuvasetti voidaan yhdistää yhdeksi kuvaksi fotogrammetriaohjelmistossa, jossa kuva voidaan myös asemoida oikeaan kohtaan laserkeilausmallissa. Näin saamme yhdistettyä pistepilvet ja värilliset, tarkat valokuvat. Vasta tämän jälkeen muunnamme pistepilvet 3d-kokonaismalliksi. Tuomiokirkon mallinnustehtävää varten on hankittu todella järeä, huipputason tietokone, jonka pitäisi pystyä käsittelemään miljardien pisteiden mallinnustiedostoa. Useimmiten kuitenkin riittää vain osamallin tarkastelu kerrallaan.

Aivan lopuksi teemme HBIM (Historical Building Information Model)-mallin, johon eri ikäiset rakenteet voidaan värjätä samoilla väreillä, kuten kuvassa Casale di Santa Maria Novan mallissa. Rakennushistoriallista mallia varten kaikki rakenteet käydään kuitenkin ensin kohta kohdalta läpi ja havainnot kirjataan muistiin ja niistä tehdään matriisimalli, josta selviää rakenteiden relatiivinen eli suhteellinen ajoitus. Rakenteista voidaan visuaalisesti päätellä mikä oli rakennettu ennen viereistä.

Roomassa Via Appia Antican varrella olevan Casale di Santa Maria Novan HBIM-malli, jossa eri ikäiset rakenteet on merkitty eri väreillä. Kuva: https://www.youtube.com/watch?v=SF2rO_7wbQ4

Toivomme lämpimiä kevätkelejä ainutlaatuisen kohteen kanssa työskentelyyn.

Kirjoittaja on geologi ja arkeologian tohtorikoulutettava Turun yliopistossa, sekä Uponnut katedraali -hankkeessa rakennusarkeologi, digitaalisen tiedon tallentaja ja historiallisen rakennusmallin laatija yhdessä FT Tanja Ratilaisen kanssa.

Panu Savolainen

Turun tuomiokirkon holvien yllä on viime päivinä käynyt kovempi kuhina kuin vuosikymmeniin. Vuoden 2025 alusta on alkanut syksyn 2024 aikana valmisteluvaiheessa ollut tutkimushanke Uponnut katedraali. Turun tuomiokirkon keskiaikainen arkkitehtuuri, rakennushistoria ja taideteokset uusien tutkimusmenetelmien ristiinvalotuksessa. Hankkeen rahoittaa Suomen akatemia ja se kestää vuoteen 2028. Hankkeessa työskentelevät seitsemän tutkijaa etsivät vastauksia Turun tuomiokirkon historiaa koskeviin kysymyksiin, jotka ovat askarruttaneet tiedeyhteisöä ja sitä laajempaakin joukkoa jopa vuosisatojen ajan. Hankkeen tavoitteista voit lukea esim. täältä.

Tässä blogissa seurataan Uponnut katedraali -hankkeen vaiheita lähietäisyydeltä ja kerrotaan tutkimuksen arjesta tekstein ja kuvin, vuorotellen eri tutkijoiden työn näkökulmasta. Blogi ilmestyy 1–2 kertaa kuukaudessa. Blogin aloittaa allekirjoittanut, hankkeen vetäjä, jonka intohimoinen kiinnostus Turun tuomiokirkon keskiaikaisiin rakennusvaiheisiin heräsi jo yläasteen aikaisen kipuilun ja yksinäisyyden syövereissä.

Turun tuomiokirkko tammikuussa 2025. Kuva: Ilari Aalto.

Hankejohtajana on aiheellista aloittaa tämä blogi kertomalla, miten haastavaa ja kilpailtua on rahoituksen saaminen tutkimushankkeille. Jotta on päästy siihen tilanteeseen, että nyt tammikuussa 2025 tuomiokirkon ullakoilla ja tornissa kiipeilee ja havainnoi joukko tutkijoita, on täytynyt ottaa aktiivisia askeleita jo vuosia aiemmin.

Suomen akatemia rahoittaa noin 15% anotuista akatemiahankkeista, ja usein ensimmäisellä kierroksella ei tärppää. Tämäkin hakemus kävi arvioinnissa pariin kertaan. Hakemuksen valmistelu alkoi keväällä 2022, ja ensimmäisellä, syyskuussa 2022 päättyneellä ja keväällä 2023 ratkenneella kierroksella hanke jäi rannalle. Uudella kierroksella, alkuvuodesta 2024, tuli positiivinen yllätys, kun hakemus rahoitettiin arviointipaneelin parhaana.

En täysin itse uskonut, että yksittäistä Suomessa sijaitsevaa rakennusta koskevalla tutkimuksella voisi välttämättä saada positiivista rahoituspäätöstä, sillä arviointipaneelit koostuvat muualla maailmassa toimivista tutkijoista. Uudet metodologiset avaukset ja poikkitieteellisyys kuitenkin vakuuttivat arvioijat hankkeen yksittäistä rakennusta paljon laajemmasta merkityksestä tälle tutkimusalalle.

Konepellin alla siis tapahtuu aika paljon jo ennen, kuin ensimmäinenkään tutkimushanke ikinä käynnistyy. Itse työlään hakemuksen lisäksi on oltava vuosien mittaan karttunutta lukeneisuutta, tietoa ja hiljaista tietoa sekä ennen kaikkea asiansa osaavat tutkijat ja uskottava ryhmä toteuttamaan ehdotettu tutkimushanke.

Tuomiokirkon torniin ja ullakolle johtaa keskiajalla rakennettuja kierreportaita. Kuva: Sofia Paasikivi.

Kun taustalla on tämä työ, sitä palkitsevammalta tuntuu nousta ahtaita keskiaikaisia kierreportaita kantamusten kanssa pimeälle vintille, jossa on yhtä kylmä kuin ulkona ja taustameluna arkisen Turun liikenteen vaimea häly. Ihanaa ja tärkeää on, että koko tutkimusryhmä on innoissaan. Mitään tutkimusta ei synny väkipakolla: on oltava tiedonjanoa ja intohimoa aiheeseen. Sitä ruokkii myös ajatus siitä, että meillä on oikeasti mahdollisuus ratkaista Turun tuomiokirkon keskiaikaiseen historiaan liittyviä kysymyksiä, jotka on ensi kerran esitetty 1700-luvulla ja joista on ahkerammin kiistelty vajaa vuosisata.

Kirkon vanhaa pohjoista ulkoseinää ja oikealla kuusikulmaisen porrastornin yläosa. Nämä alkuaan kirkon julkisivussa olleet rakennusosat jäivät 1400-luvulla laajennusvaiheiden taakse. Kuva: Panu Savolainen

Nyt käynnissä olevaan aloitusvaiheeseen liittyy tausta-aineistojen keräämistä, vanhemman ja aiemman tutkimuksen lukemista sekä kirkon dokumentoinnin suunnittelua. Monet kirkon kiintoisimmista osista ovat piilossa katseilta kirkon ullakoilla. Ne ovat kirkon vanhoja ulkoseiniä ja rakenteita, jotka ovat peittyneet laajennusten alle jo 1400-luvulla. Kirkossa on satoja suurempia ja pienempiä eri-ikäisiä rakennusvaiheita ja siihen on käytetty vuosisatojen saatossa toista miljoonaa tiiltä. Koko tämä maailma on kuin monimutkainen kolmiulotteinen palapeli. Tällä hetkellä ullakolle luodaan kiintopisteitä, joihin pohjautuen tämä geometria saadaan lähiaikoina talteen ja analysoitavaksi kolmiulotteisella kuvantamisella.

Katon alla näkyvää entistä tornin ulkoseinää, joka on ollut laajennusosan vesikaton alla jo pitkälti yli 500 vuotta. Kuva: Sofia Paasikivi.

Hanke on kansallisella tasolla merkityksellinen, koska se tuottaa uutta tietoa yhdestä Suomen tärkeimmistä, ellei tärkeimmästä rakennuksesta. Jotta tällaisiin tuloksiin päästään, tehdään kuitenkin niitä Suomeen liittymättömiä asioita, jotka ovat suurimpana syynä siihen hanke on rahaa saanut. Kehitämme hyvin monimutkaisen rakennuskokonaisuuden ja sen esineiden historian selvittämistä yhdistelemällä erilaisia kirjallisia lähteitä ja luonnontieteellisiä menetelmiä ja vertaamme kirkkoa muualle Itämeren piiriin. Esimerkiksi Tallinnasta säilyneet yksityiskohtaiset rakennustilikirjat tarjoavat erinomaisen ja aiemmin käyttämättömän mahdollisuuden ymmärtää samanaikaisen, ja siten myös Turun tuomiokirkon rakennustyömaan toimintaa.

Hankkeen keskiössä ovat rakennuksen ohella sen veistokset, jotka avaavat näkymiä Turun tuomiokirkon myöhäiskeskiaikaiseen sisustukseen. Tutkimuksen kohteena on erityisesti suurikokoinen puinen Kristuksen ruumis -veistos noin vuodelta 1500, joka sykähdyttää yksityiskohdillaan. Vuoden 2026 aikana hankkeessa tutkitaan myös tuomiokirkon lattianalaista maailmaa ja vuosisatoja siellä olleita hauta-arkkuja, jotka ovat ullakoilla olevan maailman tapaan tuomiokirkon yleisöltä piilossa olevaa kulttuuriperintöä.

Hankkeen tutkijat esittäytyvät tässä blogissa alkuvuoden 2025 aikana. Myös hankkeen arvoituksellista, Claude Debussyn preludiin viittaavaa nimeä ’Uponnut katedraali’, tullaan avaamaan tässä blogissa kevään kuluessa hankkeen vetäjän pianoesitys sisältyen.

Kirjoittaja on Uponnut katedraali -hankkeen vetäjä ja arkkitehtuurin historian professori (tenure track) Aalto-yliopistossa