Tanja Ratilainen
Maaliskuussa tornin pohjoismuurin aukosta löytyneiden eläinluiden ja keramiikan palan innoittamina haimme pienimuotoisia kaivauksia varten Museovirastosta tutkimusluvan. Tavoitteena oli selvittää aukolle valuneen kulttuurikerroksen arvoitusta. Liittyivätkö löydöt muurin sisään tehtyyn rakennuskätköön tai tornissa asumiseen? Ja mitä varten ylipäätään kyseinen aukko oli torniin rakennettu? Tutkimukset käynnistyivät syyskuun lopussa ja ne jatkuivat tipoittain aina marraskuulle saakka. Allekirjoittanut toimi kenttätöiden johtajana ja samalla myös kaivajana. Jussi Kinnunen huolehti rakenteiden dokumentoinnista, turvallisen infran rakentamisesta ja muista tukitoimista. Harri Jokinen toimi aika ajoin turvahenkilönä ja ämpärien roudaajana. Tulokset olivat hyvin yllätyksellisiä; pienimuotoiset kaivaukset toivat paljon uutta tietoa tornin käyttöhistoriasta, mutta myös täysin odottamattomia, uusia tutkimusaineistoja.
Kuva 1. Vasemmalla alhaalla aukko 1, jonka suulta löytyivät eläinluut ja keramiikan pala. Ylempänä keskellä aukot 2–4, jotka numeroitiin tutkimisjärjestyksessä. Kuva: Jussi Kinnunen, muokannut Tanja Ratilainen.
Kuva 2. Tutkimuskohteiden sijainti tuomiokirkon pohjakaavassa. Aukkojen 1–4 sijainti merkitty punaisella, aukot 5–6 sinisellä. Mittapiirros: Aarre Eklund / Turun tuomiokirkko keskiaikana liitteet.
Rinteen laatimassa tuomiokirkon pienoismallissa tai 1920-luvun mittapiirustuksissa runkohuoneen ja tornin yhdistävän portaikon alla sijaitsevaa aukkoa (1) ei ole lainkaan huomioitu (kuva 3). Ylempänä tornin pohjoisseinässä oli ilmeisesti jo ennen 1920-lukua ollut kolme muutakin muuriin avattua tai laajennettua aukkoa (2–4), sillä ne on merkitty summittaisesti Erik Bryggmanin signeeraamaan mittapiirrokseen (kuva 4). 1920-luvun korjaustöissä aukot oli muurattu umpeen, mutta avattu uudestaan 1970-luvulla talotekniikalle sopivaa läpivientiä etsittäessä. Tämä voitiin todeta mm. Marlin puolukkalikööripullon ja modernin asennusjätteen perusteella. Rinne ei myöskään kirjasarjassaan Turun tuomiokirkko keskiaikana mainitse aukkoa 1 ja toteaakin, että tornin toisen kerroksen tutkimukset jäivät vaillinaisiksi ja tulkinnat oli ”katsottava preliminäärisiksi”. Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että tornihallin holvin yläpuolinen kerros oli tehty puolustustarkoituksiin. Näin hän päätteli kahden pohjoismuurista ja yhden etelämuurista havaitsemansa ulospäin kapenevan ”ampuma-aukon” perusteella. Pohjoisen muurin sisässä sijaitsevaa tulisijaakin olisi tarvittaessa voitu käyttää ampuma-aukkona. Sittemmin Markus Hiekkanen on kritisoinut tulkintaa ja ehdottanut, että toista kerrosta olisi voitu käyttää ennemminkin asumiseen. Tornissa olisivat voineet asua kellonsoittaja tai palovahti tai siellä olisi majoitettu pyhiinvaeltajia tai tuomiokirkon tai kapitulin vieraita.
Kuva 3. Juhani Rinteen pienoismalli Tuomiokirkkomuseossa. Kuva: Tanja Ratilainen.
Kuva 4. Pohjoisen kappelirivistön yläpuolisella ullakolla tornin pohjoismuurissa sijaitsevat aukot. Mittauspiirustus: Erik Bryggman / Turun tuomiokirkko keskiaikana liitteet.
Kaivaukset etenivät siten, että ensin tutkittiin aukolle 1 romahtanut maakerros. Aluksi näytti siltä, että aukolla olisi pesinyt lintu, mutta myöhemmät tutkimukset osoittivat, että ruohot, heinät, sulat ja oksat, joita oli kerroksen pinnassa ja siihen sekoittuneena, olivatkin jyrsijän, todennäköisesti rotan pesän jäänteitä. Kun pääsimme kömpimään aukosta 2 noin 1,5 x 1 metrin kokoiseen tilaan, sen lattiassa näytti olevan suorakulmainen aukko. Kun siinä ollutta täyttöä poistettiin, esiin tuli 60 cm leveä kiviluiska, joka hieman syvemmällä vaihtui tiilistä muuratuksi (kuva 5). Vaikka valoa ei saatu näkymään alemmalta aukolta ylös, luiska näytti olevan siihen yhteydessä. Tilan eteläseinässä oli umpeen muurattu pyörökaarinen oviaukko, joka oli johtanut tornin toiseen kerrokseen, holvin yläpuoliseen tilaan. Länsiseinässä oli pieni muurikomero kynttilälle. Pohjoisessa seinässä oli alkujaan ollut aukko, mutta huomattavasti nykyistä pienempi, kolmen tiilen korkuinen valoaukko. Sen viereisissä seinissä oli tasapohjaiset syvennykset, jotka osoittivat puusta tehdyn istuintason paikkaa (kuva 6). Tilan seinät eivät kaventuneet Rinteen kuvaamalla tavalla ulospäin. Tulipalon raivausjätteellä täytetyn luiskan kyljestä löytyi koproliitteja eli kuivunutta ulostetta (kuva 7). Täytöstä löytyi myös lisää kuivuneita, orgaanisia kikkareita, pyyhintätikku ja istuinpenkin kolosta tiivisteenä tai pyyhintävälineenä käytetyn villatekstiiliin riekale (kuva 8).
Kuva 5. Kiviluiska noin 1,5m2 kokoisen huoneen tiilistä ja kivistä muuratun lattian pohjoisosassa. Luiskaan yhteydessä ollut pohjois–eteläsuuntainen onkalo oikealla. Mallinnos: Jussi Kinnunen.
Kuva 6. Aukosta 2 paljastuneen huonetilan yksityiskohtia. Vasemmalla ylhäällä muurikomero, keskellä valoaukko, oikealla oviaukko. Vasemmalla alhaalla istuinrakenteen sijaintia osoittavat syvennykset ja oikealla pohjois–eteläsuuntainen onkalo. Kuvakooste: Tanja Ratilainen.
Kuva 7. Luiskan kyljessä havaittiin orgaanista kuivunutta ainesta, joista osa oli selvästi ulosteen muotoisia. Ainesta otettiin näytteiksi ja niistä teetetään mm. muinais-DNA- ja proteiinianalyysejä. Kuva: Tanja Ratilainen.
Kuva 8. Puupainanteesta löytynyt tekstiilin kappale löytöpaikallaan. Kuva: Tanja Ratilainen.
Alustava ajatus muurinsisäisistä portaista sai väistyä. Oli selvää, että kyseessä ei voinut olla mikään muu kuin latriini eli käymälä, vaikka se hyvin poikkeukselliselta rakenteelta alkuun tuntuikin. Erikoisena lisäelementtinä huoneen itäpuolella oli vielä noin 125 cm pitkä ja 50 cm leveä ja korkea onkalo, joka vietti loivasti kohti luiskaa eli poistokuilua (kuva 5, oikealla). Onkalossa oli ollut kannellinen, puusta tehty laatikko, mikä oli havaittavissa tilan suorista laastipinnoista (kuva 6, alhaalla oikealla). Toistaiseksi näyttää siltä, että tornin toisen kerroksen huonetilasta oli ollut mahdollista poistaa nesteitä (pisuaari?) tai muuta jätettä asioimatta itse käymälässä.
Käymälän poistokuilun täytöstä löytyi myös aaltomaisen kattotiilen paloja, kuparisekoitehippuja (palaneista kirkonkelloista? kuparikatosta?), takonauloja, rotan tuomia pesäaineksia, palanutta ja palamatonta eläinluuta sekä ravun saksia (!). Vaikka täyttö oli todennäköisesti syntynyt keskiajan jälkeisen tulipalon raivaustöiden tuloksena, oli siihen myös sekoittunut keskiaikaisia löytöjä, kuten 1400-luvun harmaasavikeramiikkaa. Varsinkin rottien pesimispuuhat olivat sekoittaneet täyttöä perusteellisesti, mutta niiden ansiosta kerroksesta löytyi myös paperin palasia, joissa oli tekstiä neljällä eri kielellä, karvatuppoja, mahdollisesti myös hiuksia sekä kankaiden, mahdollisesti jopa silkin, kappaleita. Vaikuttaa siltä, että rotat olivat keränneet pesäpehmikkeitä haudoista ja ehkä myös joistain tuomiokirkon tai -kapitulin kirjastoista. Täyttöä jätettiin poistokuiluun vielä tulevaisuudenkin tutkijoille.
Seuraavaksi ryömimme läntisimpään muurin aukkoon numero 3 (kuva 1), josta löytyikin Rinteen mainitsema tulisija hormeineen. Tulisijan arinaa oli rikottu ilmeisesti 1920-luvulla tehtyjen tukimuurausten ja läpivientien vuoksi. Sekoittuneen täytön pinnasta löytyi modernin asennusjätteen lisäksi kaksi naakkaa, 1920-luvun sanomalehteä ja kaksi paanun kappaletta sekä syvemmältä mm. muumioitunut rotta, kolmas paanu, 1920-luvun ravikortti (?) (tai vastaava) ja tupakan tumppeja, mutta myös muutama vanhempi löytö. Täyttöä ei kaivettu romahdusvaaran vuoksi kokonaan pois. Paanut olivat laastipintaisina ja modernin oloisina ”valulautoina” lentää roskiin, mutta onneksi ymmärryksen pilkahdus syttyi erään aamuyön tunteina ja nämä, todennäköisesti ajalta ennen Turun paloa 1827 peräisin olevat paanut, taltioitiin tarkempia tutkimuksia varten.
Kuva 9. Aukosta 3 löytyneen tulisijan hormi, jonka korkeus arinatasosta mitattuna oli hiukan yli 5 metriä. Mittaukset: Jussi Kinnunen. Kuva: Tanja Ratilainen.
Aukosta numero 4 löytyi eniten Rinteen tulkitseman ampuma-aukon tapainen pieni tila. Sisäpuolelta voitiin havaita, että pohjoisen puolella oli ollut pyörökaarinen, pieni ikkuna- tai valoaukko, johon liittyi viistoseinäinen komero. Sivuseinät olivat suorat (kuva 10). Tilan eteläsivulla todennäköisesti sijainnut oviaukko oli Rinteen aikaisen tukimuurauksen peittämä. Huoneessa oli tiilistä ja kivistä muurattu lattia ja sen päällä vain modernia purkujätettä.
Kuva 10. Vasemmalla valoaukkoa kohti viistottu komero (valoaukko ei näy kuvassa) ja ylhäällä suoraa seinää. Oikealla 1920-luvun umpeenmuuraus. Kuva: Tanja Ratilainen.
Tornin eteläpuolen muurista tutkittiin vielä aukot 5 ja 6 (kuva 11), jotka olivat rakenteeltaan samantapaisia kuin aukko 4. Myös niiden lattiatasot oli rikottu ja täytöt sekoittuneet. Aukosta 5 löytyi kuitenkin vuosina 1700–1770 valmistettu, englantilainen, lähes ehjä ja koristelematon liitupiippu (määritys Ilari Aalto). Tornin eteläsivulla olivat vuoden 1827 lieskat olleet hyvin voimakkaat, sillä tiilipinnat olivat sulaneet tummanvihreiksi, katosta valuviksi pisaroiksi (kuva 12). Hämmästykseksemme emme löytäneet viitteitä Rinteen 1920-luvun julkisivurekonstruktioon merkitsemästä kolmannesta ”ampuma-aukosta”.
Kuva 11. Aukko 5 ja 6 tornin etelämuurissa. Kuva: Jussi Kinnunen, muokannut Tanja Ratilainen.
Kuva 12. Aukon 6 tiilipinnat olivat hyvin voimakkaasti sulaneet, jopa katosta tippuviksi pisaroiksi. Kuva: Jussi Kinnunen.
Kaikkia tutkittuja rakenteita ei ole vielä ehditty mallintaa, joten esimerkkisi eteläpuolen tilojen suhdetta pohjoispuolelta löytyneisiin tai tornin toisen kerroksen lattiatasoon ei ole voitu kokonaisuutena tarkastella. Selvää kuitenkin on, että löytyneet rakenteet eivät ole ampuma-aukkoja, eikä niitä ole tehty puolustustarkoituksiin, vaan ne liittyvät todennäköisesti asumiseen. Mutta keitä varten tilat tulisijoineen ja käymälöineen olisi torniin rakennettu? Olisiko kellonsoittajalle tai palovahdille tehty noin komea latriinihuone? Voisiko tulisija olla kuitenkin öylätinpaistouuni? Se, minkä tyyppistä asumista ja keiden toimesta tornissa on ollut, tarkentuu toivottavasti tekeillä olevien luu-, kasvi- ja muinais-DNA-analyysien avulla. Löytyneet ravun sakset vievät väistämättä ajatukset runsaan juhlapöydän ääreen, joten ehkäpä tornin toinen kerros toimi kirkon jonkinlaisena juhla- tai edustustilana?
Kuva 13. Tornin toisen kerroksen holvien yläpuolinen tila ja sen pohjoinen seinä, jossa ei nykyään näy merkkiäkään muurin sisässä olleista rakenteista. Kuva: Tanja Ratilainen.
Kuva 14. Vasemmalla Rinteen tulkinta tornin aukotuksesta. Oikealla kaivausten tuloksena hahmoteltu aukotus, jossa käymälän purkuaukko ei näy, koska se jää tornin ja runkohuoneen yhtymäkohtaan piiloon. Rekonstruktiopiirros: Juhani Rinne, muokannut Tanja Ratilainen.
Kirjoittaja on tuomiokirkon tutkimuspotentiaalista ällistynyt tutkija.
Uponnut katedraali -hankkeen tutkijaryhmä esittelee tornin kaivausten tuloksia Dies Medievales -päivillä 11–13.3.2026 Jyväskylässä.
Lähteet
Rinne, Juhani 1941. Turun tuomiokirkko keskiaikana I, Tuomiokirkon rakennushistoria. Turku: Turun tuomiokirkon isännistön julkaisema.
Hiekkanen, Markus 2001. Turku Cathedral as a fortification. A Re-Evaluation. Castella Maris Baltici. Archaeologia Medii Aevii Finlandiae V, sivut 63–69.