Maiseman suunnittelu ja rakentaminen –studion aikana opiskelijan on tarkoitus syventää suunnittelutaitojaan, erityisesti asiantuntemusta vaativien suunnittelutehtävien yhteydessä. Suunnitteluprosessi ei ole lineaarista eikä myöskään aina järkiperäistä. Myös intuitio on suunnittelijalle merkittävä työkalu erityisesti, mikäli projektissa halutaan huomioida myös taiteellinen puoli. Se on tietynlainen taito, jonka kehittyminen vaatii tietoa ja kokemusta, kuten kaikki muutkin taidot. Tämä suunnittelun näkökulma kiinnostaa itseäni erityisesti. Luulen, että olemme maisuina huomaamattamme joutuneet orjallisen positivismin uhreiksi, ja haluaisin itse ainakin oppia siitä hieman pois. Uskon, että tämä kurswsi mahdollistaa intuition ottamisen mukaan osaksi suunnitteluprosessia. Käytännössä näitä taitoja päästään harjoittelemaan projektiytön muodossa, johon sisältyy selvitysten sekä ideatasoisten yleis ja osasuunnitelmien luominen.
Tänä vuonna kurssin suunnittelukohteena on Otaniemi ja sen kampusympäristö. Kohde on siis hyvin lähellä, ja se on osa myös omaa arkiympäristöä. Tarkoituksena on suunnitella uusi ARBORETUM UNIVERSITATIS AALTOENSIS eli Aalto-yliopiston arboretum. Kurssikuvauksen mukaan tutkimus- ja opetuspuistot, kuten arboretumit, puutarhat ja koeviljelmät, ovat olennainen osa alan kehittymistä. Näitä ei kuitenkaan ole löydettävissä Otaniemestä eikä myöskään suomesta. Lähdemme siis toisin sanoen suunnittelemaan ympäristötyyppiä kampusalueelle ja jotain, mikä on meille itsellekin täysin vieras. Samalla suunnittelemme, maisema-arkkitehtuurin opiskelijoina, myös itsellemme. Tämä on hauska osa tehtävänantoa, sillä tietyllä tapaa emme voisi tuntea asiakasta tämän paremmin. Haasteena nähdä itselle hyvinkin tuttu ympäistö uusin silmin, samalla asiakkaana ja toisaalta suunnittelijana. Milloin on hyvä nojata omiin kokemuksiin ja muistoihin? Milloin täytyy astua taakseppäin ja katsoa paikkaa etäältä?
Aihe vaikuttaa innostavalta, mutta samalla temaattisesti sellaiselta, että juuri sen syvällinen ymmärtäminen tulee vaatimaan paljon. Tarkoitus onkin oppia ottamaan iso määrä infoa haltuun, ja samalla oppia haravoimaan tätä infoa tehokkaasti. Nousee esiin tarve erottaa oman suunnittelutyön kannalta turha informaatio merkittävästä. Lisäksi se, että tutkii asioita, sillä tarkkuudella kuin on resursseja. Jos on päivä aikaa lukea kolme kirjaa, niin niitä ei ole tarkoitus opetella ulkoa. Lukea tänä keväänä kuitenkin täytyy, ainakin itse haluan sitä. (Lainasin hyvin nopeasti muun muassa Alvar Aallon suunnittelua käsittelevän kirjan Mittapuuna luonto.) Pyrin pitämään kirjaa oppimastani tavalla tai toisella, luultavasti yksittäisen muistivihon muodossa. Se helpottaa työskentelyä, kun kaikki tieto löytyy kahden kannen välistä, yhdestä paikasta.
Monet mainitsivat, kuinka opetus kampuksen ulkotiloissa on ollut erittäin satunnaista ja silloinkin vain etäältä tarkkailua. (Esityksissä oli mainintoja historiallisista arvoista, mutta nämä tuntuivat yleisesti ottaen hieman ulkoa opituilta. Enkä tarkoita vain muiden kohdalla, tunnistin myös itsessäni tämän.) Kenenkään ei ole oikesti tarvinnut ikinä työntää käsiään multaan tai miettiä miksi mitä tarkempia kasvuolosuhteita yksittäinen puulaji vaatii menestyäkseen. Monet ehdottivatkin sitä, että Otaniemeen kaivattaisiin interaktiivisempaa oppimisympäristöä. Ajatuksiini kuitenkin nousi niissä hetkissä pelko kulahtaneista istutuslaatikkoriveistä, jotka ovat päässeet hoitamattomina nuutumaan. Mitä muita tapoja on luoda interaktiivista oppismisympäristöä?
Peilatessa kanssakurssilaisten pohdintoja omiini mieleeni nousi ajatus, että tietty läheisyys on juuri sitä mitä sieltä ehkä puuttuu ja samalla myös juuret. Se on monille vain läpikulkupaikka, lyhyt vaihe elämässä. Ihmisillä ei ole läheisyyttä luontoon, vaikka koko kampusalue huokuisikin pohjavireeltään sitä. Kuinka Aalto-yliopiston, ja erityisesti maisema-arkkitehtuurin, opiskelija voisi lähentyä ympäröivän luonnon kanssa? Voiko tälläistä suhdetta edesauttaa? Jos niin miten? Ehkä jotain tälläistä haluan lähteä pohtimaan kurssityössäni, toivon mukaan nimenomaan pohtivalla otteella.