Brainbridgen saarella, aikaisemmalla avohakkuualueella, sijaitsee yksi aikamme arvostetuimmista maisema-arkkitehtuurin puutarhakohteista Bloedel Reserve. 57 hehtaarin kokoinen puutarhakokonaisuus perustettiin 1900-luvun puolivälissä, kun silloiset maan omistajat metsäteollisuudella omaisuuden luoneet maisema-arkkitehtuurin mesenaatit Prentice ja Virginai Bloedel halusivat pohtia ihmisen luontosuhdetta maisema-arkkitehtuurin keinoin. Onnistuakseen siinä Bloedelit kutsuivat aikansa tunnetuimpia maisema-arkkitehtejä luomaan puutarhoja, joissa ilmeni sekä eurooppalaisen että japanilaisen puutarhatradition vaikutteet. Kolmenkymmenen vuoden ajan puutarhat antoivat fyysisen muodon Bloedelien ajatuksille ja sanoille, joissa kuvastui sekä Bloedelien kiinnostus ja arvostus luontoa kohtaan, että suunnittelijoiden maisema-arkkitehtoniset intentiot.
Yksi alueen tunnetuimmista ja teoretisoiduimmista kokonaisuuksista on maisema-arkkitehti Richard Haagin jäsentämä neljän puutarhan kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää eri aikoina valmistuneet puutarhat: Garden of Planes (Koici Kawana 1987 ja Richard Haag), Moss Garden (Richard Haag 1982), Reflection Garden (Thomas Church 1970 ja Richard Haag ) ja Bird Sanctuary (1975). Erityisesti nämä puutarhat ovat mahdollistaneet teoreettisen keskustelun postmodernista maisemasta. Teoreettisten artikkeleiden ja esseiden kirjoittajat ovat ensinnäkin palanneet maisema-arkkitehtuurin ja estetiikan historiaan terminologian kautta. Toisekseen teksteissä on käsitelty katsojan roolia suhteessa maisemaan. Kolmanneksi Bloedel on tarjonnut mahdollisuuden keskustella siitä, mikä yhteys ympäristöllä ja kulttuurihistorialla on tietyn paikan kohdalla. Bloedelia käsittelevissä teksteissä on teoretisoitu postmodernin ajan vaurioitunutta tai hybridiksi kutsutun maiseman kulttuurillista sisältöä. Kohteen muodollisen ja materiaalisen tarkastelun sijaan, kirjoittajia on kiinnostanut Bloedelin monikerroksellisuus, immateriaalisuus, kokemuksellisuus ja henkisyys. Bloedel on koettu paikkana, joka ei ainoastaan herätä mielikuvitusta vaan synnyttää kokemuksen, jostakin itseä suuremmasta. Bloedel on koettu siltana immateriaalisen ja materiaalisen maailman välillä.
Bloedel on tulkittu postmodernin ajan näyttämönä, jossa ihmisen vaurioittaman maiseman keskellä keskustellaan ihmisen luontosuhteesta. Tarkasteltaessa kohdetta tässä valossa on helppo ymmärtää, ensinnäkin se, miksi juuri tämä kohde kiehtoa teoreetikoita ja toisekseen, miksi juuri Bloedel nähdään omana itsenäisenä kohteena vaikka sen ilmiasu onkin lainattu kaukaa ulkomailta Euroopasta ja Japanista. Kokonaisuus ei takerru kaukomaiden traditioista kumpuavaan pinnalliseen imitaation vaan houkuttelee pohtimaan valikoitujen muotojen perimmäisiä merkityksiä. Kohteen esteettinen arvo syntyy ensinnäkin siitä, että kaikki neljä puutarhaa toimivat sekä itsenäisinä puutarhoina että mietiskelyyn kutsuvana kokonaisuutena. Kokonaisuus täydentyy siis toisistaan poikkeavista eri osista, joita yhdistää metsäpolku. Puutarhakohteen sijainti kaukana hektisestä arkiympäristöstä ja rajallinen kävijämäärä vahvistavat rakenteellisina keinoina mahdollisuutta hiljentyä lähes meditatiiviseen tilaan. Keskittymällä johonkin niin pieneen kuin maan kamaralla kasvavaan sammaleeseen tai luomalla katse altaasta heijastuvaan äärettömään taivaaseen voi tavoittaa tilan, jossa itse laajenee kohti suurempaa. Toisiaan täydentävistä osista syntyy yhtenäinen, kompleksinen ja intensiivinen kokemus suhteesta luontoon, jonka Prentice Bloedel puki sanoihin: “Man is… a member of that incredibly diverse population of the universe, a member that nature can do without but who cannot do without nature” (Krinke).
Krinke, R (2005).Contemporary Landscapes of Contemplation. Saatavilla: https://doi.org/10.4324/9780203462089
Reflection Gerden:
