(Artikkeli maisema-arkkitehtuurin alanjulkaisussa)

Ekologisuus, kestävyys ja käyttäjälähtöisyys on nykymaisema-arkkitehtuurissa rokottanut hieman suunnittelijoiden taiteellista puolta, mutta silti ei saa unohtaa, että maisema-arkkitehtuurikin voi olla taidetta. Taiteellisuus on kuitenkin haastavaa, eikä maiseman merkityskään ole yksiselitteistä. Kuitenkin yhä enemmän suunnittelussa pyritään ongelmanratkaisuun ja tavoitteiden saavuttamiseen, koostuen luontokadon ehkäisystä, hulevesien suunnittelusta ja annettuihin viherkertoimiin yltämisestä. Nämä ovat kuitenkin tärkeitä suunnittelukohteita, mutta emme saa unohtaa taidetta ja merkitystä osana maisemakokemusta. Haluankin tekstilläni tuoda esille maisema-arkkitehtuuria taiteen muotona ja herätellä teitä maisema-arkkitehtejä luomaan taiteellista ja merkityksellistä maisemaa arkiympäristöömme.

Maisema luo haasteellisen lähtökohdan suunnittelijoille taiteen luomiseen. Kuten esimerkiksi teatteria, taidenäyttelyä tai musiikkiesitystä, maisemaa ei välttämättä mennä varta vasten katsomaan ja kokemaan. Maisemasuunnittelun teos voi olla osa arkiympäristöä, ohikiitävä alue koulu- tai työmatkan varrella, jolloin sen käyttäjäkään ei välttämättä niin sanotusti aseta itseään siihen tilaan, että on saapumassa kokemaan taidetta ja on avoin sen vaikutuksille. Maiseman taidekokemus syntyy usein, kun käyttäjä on osa sitä: kokemukseen sisältyy saapuminen, siirtyminen, pysähtyminen, poistuminen, eikä vain taideteoksen tarkasteleminen ja sen kokeminen etäältä katsottuna yhdestä suunnasta. Suunnitteluratkaisuilla voimme luoda maisemaa, taidetta, joka muuntuu käyttäjän siirtymisen aikana luoden pittoreskisiä näkymiä yhdeltä puolelta ja groteskia ympäristöä toiselta puolelta, mutta jotka ovat kuitenkin osa yhtenäistä kokonaisuutta. Erilaiset käyttäjät, ympäristön vaihtelevat sääolosuhteet ja eteen avautuvan maiseman jatkuva muutos liikkumisen myötä luovat loputtoman mahdollisuuden taiteen luomiseen. Kuten Olinkin esittää ”maisemasuunnittelun taide on mahdollisesti monimutkaisin ja hienostunein taide, mitä meillä on”.

Yhdysvaltalainen maisema-arkkitehti Laurie Olin kertoo tekstissään ”Form, meaning and Expression in Landscape Architecture” (1988), että teoksen merkitys voi kummuta viidestä eri lähtökohdasta, joita suunnittelija voi hyödyntää: järjestyksestä, luonnosta, yhteiskunnan järjestäytymisestä tai sen toiveista, luonnosta mediana tai paikan tai taiteen historiasta. Nämä viisi lähtökohtaa pitää sisällään paljon, konkreettisesta fyysisestä ympäristöstä, yhteiskunnallisiin ja yksilön omiin arvoihin kummuten sekä nykyhetkestä että historiasta. Maisema-arkkitehteinä, meillä on laaja mahdollisuus luoda maisemaa, jolla on merkitystä yhteiskunnalle, yksilölle, luonnolle.

Suunnittelija itse voi lähtökohtaisesti hyödyntää Olin:n esittämiä lähtökohtia ja luoda maiseman, jonka merkitys tai merkitykset ovat tulkittavissa. Maisema voi synnyttää käyttäjässään assosiaatioita, jotka suunnittelija on tarkoittanut herättääkin, jolloin maisemallakin on merkitys käyttäjän assosiaatioiden herättämisessä. Maiseman jännitteisyyttä voi kuitenkin luoda hieman auki jätetyn teoksen muodossa, jossa on hyödynnetty retorisia keinoja herättämään käyttäjän oman mielen ja ajatuksen virran. Käyttäjä itse voi viimeistellä maiseman herättämän ajatuksen ja luoda itselleen henkilökohtaisen merkityksen maisemasta. Suunnittelijoina voimme tehdä myös tietoisen valinnan jättää suunnitelman merkitys avoimeksi ja olla paljastamatta kaikkea kerralla antaen kävijälle mahdollisuus kokea maisema itse ilman ennakkotietoja. Suunnittelijoina, voimme pohtia suunnittelemamme maiseman merkitystä, sen luomista tai luomatta jättämistä.

Maiseman merkitys tai sen uupuminen voi olla mielipidekysymys. Toiselle merkittävä maisema, ei välttämättä herätä mitään ajatuksia toisessa ja on merkityksetön. Kirjailija Jane Gillette puolestaan esittää tekstissään ”Can gardens mean?” (2005), että puutarha tai maisema eivät yksinkertaisuudessaan tarkoita mitään, vaan ne ovat osa tätä maailmankaikkeutta, jossa ihminenkin on. Ympäristöllä ei ole suoraviivaista merkitystä, vaan teoksen käyttäjät luovat alueen merkityksen itselleen assosiaatioiden kautta. Tätä puolestaan maisema-arkkitehti Susan Herrington vastustaa omassa tekstissään ”Gardens can mean” (2007) sanoin, että monimutkaisesta maisemasta löytyy merkityksiä monella tapaa, eikä siitä ole vain yhtä oikeaa tulkintaa.

Jonna Kankaanpää
Maisema-arkkitehti YO