Hero image

Kenttäkäynti 17.3. – Helsingin päärautatieasemalle

Suoritin kenttäkäynnin Helsingin päärautatieasemalle 17.3. tarkoituksenani tarkkailla aseman ympäristöä, perehtyä rakennukseen ja vahvistaa alustavia ajatuksiani konseptiani varten.

Yksi kenttäkäynnin päätavoitteista oli seurata ihmisten liikkeitä: liikkumisen suuntaa, rytmiä ja muotoa rakennuksen ympäristössä. Lisäksi halusin tutkia tarkemmin rakennuksen materiaaleja, arkkitehtonista ilmettä ja yksityiskohtia. Kiinnitin huomiota myös aseman muodostamiin pitkiin näkymälinjoihin eri suuntiin – yllätyksekseni kellotorni näkyy paikoin yllättävän kauas.

Heränneitä ajatuksia kenttäkäynniltä

-Tulevaisuudessa poistuva ajoväylä vapauttaa merkittävän paljon uutta tilaa rakennuksen ympärille. Vapautuvaan tilan lineaarisuutta ja ”kulmia” on mahdollista hyödyntää konseptissa ja perustella kehysmäisiä ratkaisuja (mitä ne tulevatkaan olemaan).

-Erityisesti alkukeväästä alueen urbaanisuus korostuu, sillä puut ovat lehdettömiä eikä ympäristössä ole käytetty havupuita tai kasveja. Vehreyden lisääminen myös talviaikaan voisi olla tärkeä kehityskohde, joka parantaisi asema-alueen viihtyisyyttä. Koska asema toimii porttina Helsinkiin ja monelle lentokentän kautta koko Suomeen, voisiko suomalainen luonto olla yksi ympäristöön välittyvä elementti?

-Rakennus tarjoaa valtavan määrän yksityiskohtia ja upeita muotoja! En malta odottaa että pääsen ammentamaan niistä inspiraatiota ja tekemään sovelluksia puistosuunnitelmaan. Tuntuu, että lähtökohta on herkullinen.

-Tulen vielä. tekemään toisen kenttäkäynnin pimeällä, jolloin tarkastelen ympäristön tämänhetkistä valaistusta tarkemmin.

Kenttäkäynnin päätteeksi halusin tutustua myös Eliel Saarisen suunnittelemaan asemaravintolaan. Kävin lounaalla italialaisessa ravintola Oliviassa, joka toimii päärautatieasemalla. Lounas oli erittäin maukas, sekä ravintolan tilat kerrassaan upeat.

Responses

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *