Kurssin aiheena ovat tänä vuonna kampusmaisemat oppimisympäristönä ja etenkin maisemalaboratorioina, ja suunnitelmassa tullaan keskittymään Otaniemen kampusalueen kehittämiseen. Kurssiteemalla on kytköksiä Otaniemen Arboretum projektiin, jossa olen itse työskennellyt puita kartoittaen ja tietopankkia luoden, puutarhurin koulutuksen ja tähänastisten maisema-arkkitehtuurin opintojen tuomalla osaamisellani. Tämän kartoitustyön aikana Otaniemen kampusalueen enemmän tai vähemmän hukattu potentiaali on noussut polttavaksi kysymykseksi omassa mielessäni. Alueella on historiaa ja monia oman onnensa nojaan jätettyjä erikoisuuksia, joita olisi hyvä vaalia aluetta kehitettäessä. Tämä kurssi tavoitteineen nostaakin toiveita sitä ajatellen. Minkälaisia suunnitelmia tulemme kurssilaisten kesken saamaan aikaiseksi ja kuinka ne otetaan vastaan? Se jää nähtäväksi, tarkoituksena olisi kuitenkin saada aikaan konkreettista vaikutusta Otaniemen kampuksen kehitykseen.
Ensimmäisellä kurssikerralla kävimme läpi ennakkotehtäviä, joissa jokainen opiskelija pohti omaa suhdettaan kampukseen ja sen oppimisympäristöön maisema-arkkitehtuurin kannalta. Kokemuksissa oli paljon vastaavuuksia omien kokemusteni kanssa, tosin poikkeuksiakin löytyi. Itse olen kokenut, ettei kampuksen ympäristö ole ollut kovinkaan inspiroivaa tai opettavaista maisema-arkkitehtuurin kannalta. Otaniemen maisema ja sen mahdollisuudet avautuivat itselleni vasta aivan uudella tavalla, kun aloin kartoittamaan sen puustoa, se ei itsessään ohjaa tarkastelemaan maisemallisia elementtejään ja pitää monia niistä ikään kuin piilossa.
Maiseman laatu ja monimuotoisuus on myös yllättävän heikkoa, kun ajatellaan kyseessä olevan yliopisto, jossa opiskellaan maisema-arkkitehtuuria. Tosin joitain muutamia poikkeuksia on kartanoiden ja Alvar Aallon ajoilta, näistä itselleni nousevat selkeimmin mieleen kemianlaitosta vierellä kulkeva lehmuskujanne sekä Aallon maisemaan luomat porrastukset. Kartanometsänkätkössä on myös paikalleen jätetty, aiemmin vanhaa tietä reunustanut lehmusrivi, jonka unohdettu ja omaan arvoonsa jätetty rooli on antanut sille omaa puhuttelevaa mystiikkaa. Samaan aikaan jokin kyseisen lehmuselementin syrjään jättämisessä tuntuu väärältä eikä se samalla tunnu saavan ansaitsemaansa oikeutta ja huomiota. Vastaavia esimerkkejä löytyy myös Maarin lintutornille johtavasta koivukujanteesta sekä metsiin unohdetuista kartanoaikaisista puista kuten vesitornin läheisyydessä kasvavasta kookkaasta hevoskastanjasta sekä kartanometsän komeasta pyökistä. Kampuksen viherympäristö on myös kasvillisuudeltaan harmillisen yksipuoleista, jos ajatellaan että yliopistokampuksella olisi varsin edukasta opettaa eri kasveista ja niiden eri käyttömahdollisuuksista.
Muut kurssilaiset nostivat positiivisena asiana kampuksen ulkotilojen merkityksen yhteisöllisyyden kannalta. Tästä olen samaa mieltä. Tosin yhteisöllisyyttä tukevia ulkotiloja voisi olla paljon enemmänkin. Tällä hetkellä asiaa taitaa ajaa vain Alvarin aukio ja siitä niemen kärkeä kohti etenevät paikoittaiset alueet. Kampuksella on mielestäni yllättävän paljon pelkkiä ohikulkualueita.
Kasasimme kampuksen kehittämiseen liittyviä ajatuksia myös Flinga -palvelussa sijaitsevaan Otaniemen karttaan. Näissäkin ajatuksissa havaitsin paljon samaa omien ajatusteni kanssa mutta myös joitain poikkeavuuksia…esimerkiksi Alvarin aukio sai osakseen kritiikkiä. Itse kuitenkin koen Alvarin aukion olevan Otaniemen kampuksen vahvimpia ulkotiloja, tällä hetkellä ja ajavan tarkoitustaan hyvin opiskelijoiden ajanvietto- ja oleskelupaikkana.
Maisema-arkkitehtuurin tarkoitus?
Ensimmäisellä kurssilla nostettiin pohdintaan maisema-arkkitehtuurin tarkoitusta. Miksi ulkotiloja tulisi edes suunnitella? Eikö niitä voisi vain säästää? Mitä hyötyä maisema-arkkitehtuurista on?
Omasta mielestäni Otaniemen kohdalla näkee hyvin mitä tapahtuu, kun emme suunnittele ulkotiloja vaan jätämme ne oman onnensa nojaan ja raivautumaan rakennusten tieltä. Tuloksena ei yksinkertaisesti ole laadukasta ympäristöä. Uskoisin ettei ihmisen lisäksi myös muillekaan eliöille. Rakennetussa ympäristössä onkin omasta mielestäni erityisen tärkeää kiinnittää huomiota myös ulkotilojen suunnitteluun. Se voi vaikuttaa ratkaisevasti niin moniin asioihin, kuten ensisijaisesti vaikka siihen kuinka yleisesti koemme ulkotilat ja myös niiden muunlajiset eliöt, kuinka otamme vastaan erityylisiä ulkotiloja. Asia on aivan toinen alueilla, joilla ihmisen toiminta ja rakentaminen on vähäisempää…sellaisilla alueilla on mielestäni tarpeellisempaa pohtia, pitäisikö suunnittelun sijaan antaa muun ”luonnon” vain toimia omalla tavallaan ilman ihmisen vaikutusta. Tosin tähän osaavampia ovat vastaamaan muut tieteenalat kuin arkkitehtuuri. Koen kuitenkin, että ulkotilojen suunnitelmallisuus on esimerkiksi kampusalueilla ensisijaisen tärkeää.
Kampusten avautuminen uudella tavalla
Tätä julkaisua kirjoittaessani on kurssia kulunut noin 3 viikkoa, joiden aikana on ehtinyt tulla hyvin paljon uutta tietoa ja inspiraatiota kampuksiin ja niiden maisemiin liittyen. Ensimmäisellä kurssikerran luennolla tuli valtava määrä uutta tietoa siitä mitä yliopistot ja kampukset yleensä historiallisessa kontekstissaan ovat. Vahva yliopiston piirre on oppinut ja kapinallinenkin yhteisö; universitas, collegio. Kampuksen ja akatemian historia juontaa kreikkaan, jossa ajatuksia ja opetusta on harjoitettu samoilla kentillä, joilla on myös urheiltu; korkealla oppineisuudella on historiallisesti vahva kytkeytyneisyys ulkotiloihin, joissa korostuu mielen ja kehon yhteys. Rakenteellisesti näille korkean oppineisuuden ulkotiloille on ollut selkeästi pylväillä tai puiden rungoilla rajattu tila, joka avautuu taivaaseen ja näin ruokkii ajatusta. Näitä ajatuksia koen olevan vielä hyödyllistä jäsentää pidemmälle, mutta uskon edellä mainitsemistani havainnoista muovautuvan vahvaa pohjaa kurssin aikana toteuttamaani suunnitelmaan Otaniemen kampusalueelle.
Toisella kurssikerralla kävimme läpi erilaisia kampuksia Amerikasta ja Euroopasta, ja joukossa oli monia hyvin inspiroivia esimerkkejä. Itse tutustuin Versaillesin ENSP kampukseen, joka sijaitsee Potager de Roin yhteydessä. Tuntuu aivan uskomattomalta, että Versaillesin puutarha sijaitsee aivan koulun tuntumassa. Sitä ei tosin Jyrkin kuuleman perusteella juurikaan hyödynnetä opetuksessa, toisin kuin Potager de Roita. On inspiroivaa, että opiskelijat pääsevät kädet multaan periaatteella tutustumaan kasvillisuuden käyttäytymiseen, vaikkakin monet opiskelijoiden puuhasteluista olivat suhteellisen villiintyneitä ja jopa ”sotkuisia”. Ehdottomasti inspiroivimpia kohteita on kuitenkin Allnarpin kampus maisemalaboratorioineen, joka vaikutti lopulta yllättävän omintakeiselta kaikkien muiden kampusten joukossa. Mielestäni vastaavia maisemalaboratorioita tarvittaisiin ehdottomasti enemmän hyödynnettäväksi maisema-arkkitehtuurin opetuksessa.
Omia tavoitteita kurssille
Tavoitteissa pyrin tietenkin vastaamaan kurssisuunnitelmassa vuoden teemassa esitettyihin tavoitteisiin. Tämän studion lisäksi minulla ei myös ole muita kursseja, ainoastaan ehkä töitä myöhemmin keväällä, joten uskoisin aikaakin olevan tekemiselle runsaasti. Oma suunnitelmani on esittää arboretumin kehittämistä Otaniemeen, ja haluaisin keskittyä etenkin Vanhoille Hagalundin kartanon tiluksille sekä Maarin lintutornin ympäristöön. Kuinka nämä alueet kytkeytyvät ympäröivään kampusalueeseen ja kuinka niissä saataisiin nostettua puulajien määrää parhaimmalla tavalla. Haluan ehkä sisältää suunnitelmaan myös kandidaattikeskuksen ympäristön sekä Ossinlammen. Ossinlammella näkisin erityisesti mahdollisuuksia hyötypuiden käyttöön.
Haluaisin kurssin aikana oppia toteuttamaan suunnitteluprosessin kokonaisvaltaisesti entistä paremmin.