Pohdin kurssin teemoja ja omia tavoitteitani kurssin aloitusluennon (13.1.2026) ja sisällön perusteella.
Kurssiaihe on helposti samaistuttava, sillä opiskelijana oppimisympäristöillä ja kampuksilla on suuri rooli jokapäiväisessä arjessa. Vaikka monelle opiskelijalle esimerkiksi Otaniemen kampus tuntuu täysin tutulta paikalta, siellä on runsaasti asioita jotka eivät avaudu pelkästään päällisin puolin tarkastelemalla. Kurssin suunnittelutehtävä ideoida ja suunnitella maisema-arkkitehtuurin opetus- ja tutkimuskäyttöön soveltuva ympäristö Otaniemen yliopistokampukselle tarjoaa mahdollisuuden suunnitella ajankohtaisen ja realistisen kohteen, josta olisi iloa ja hyötyä oikeasti. Mielestäni Otaniemen kampusalueessa on paljon potentiaalia ja pidän alueen vehreydestä. Alue on vain valjastettava opetus- ja tutkimuskäyttöön, jotta sen täysi potentiaali tukea maisema-arkkitehtuurin opintoja saavutettaisiin. Koska Otaniemen kampuksen suunnitteluun on vaikuttanut eri aikakausien teokset ympäri maailman, toivon oppivani samankaltaisista
Kurssin aloitusluento, joka avasi silmiä Otaniemen kampuksen suunnitteluun ja rakentumiseen vaikuttavista tekijöistä, osoittautui herättävän syvällisiä ajatuksia myös itselleni tutusta kampusalueesta. Eri kampuksen alueet todella muistuttavat piirteiltään esimerkiksi Yhdysvalloista tuttuja kampusalueita, vaikka en itse ennen luentoa ole pohtinut asiaa tai muodostanut yhteyttä niiden välille. Luentosarjassa esiteltyjen kuvien pohjalta ilmenee lukuisia samankaltaisuuksia Otaniemen kampuksen suunnittelussa verrattuna Yhdysvaltojen kampuksiin, joissa laajat nurmikentät ja niillä risteilevät polut houkuttelevat opiskelijoita. Suunnittelun taustalla oleva idea kampuksen houkutusvoimasta välittyy suunnittelusta: tavoitteena on ollut tuottaa näyttävää ja kutsuvaa arkkitehtuuria Suomen kontekstissa.
Yliopistokampukset ovat mielestäni muutoinkin hienoja arkkitehtonisia kokonaisuuksia, missä yhdistyy lukuisia erilaisia tarpeita eri tahoilta. Suunnittelutyö vaatii valtavan määrän pohjustustyötä, ymmärrystä käyttäjien tarpeista sekä tuntemusta tilasommittelusta sekä ulkona että sisällä. Mielestäni vaikeaa on määritellä täydellisen hyvä kampusalue, sillä eri käyttäjien ja osapuolten tarpeet eroavat toisistaan ja ne myös muuttuvat ajan saatossa useasti. Vaikka Aallon arkkitehtuuri on laajalti arvostettua, myös siihen osuu kritiikkiä niin opiskelijoiden kuin opettajienkin kohdalta.
Itse olen huomannut myös puutteita yksittäisissä asioissa, mutta koen että minulla on opittavaa paljon ja muiden suunnittelutyöt toimivat esimerkkeinä ja inspiraationlähteinä. Tästä syystä haluan perehtyä muiden maisema-arkkitehtuuria opettavien yliopistojen kokeellisiin oppimisympäristöihin, jotta voin hyödyntää niistä saamaani inspiraatiota omassa suunnittelutyössäni. Ehdin viikkotehtävä 1:n puitteissa tutustua Aarhusin arkkitehtuurikouluun, jossa on useampia kokeellisia maisemalaboratorioita vaikka koulussa ei opeteta maisema-arkkitehtuuria erillisenä tutkintona. Toivon löytäväni vastaavanlaisista opetusympäristöistä lisää inspiraatiota ja intoa kurssin suunnittelutyöhön. Koen erityisesti Etelä-Suomen kaltaisissa ilmasto-oloissa sijaitsevat kohteet erityisen kiinnostaviksi, mutta haluan tuoda ajatuksia ja inspiraatiota myös lämpåimämmän ympäristön olosuhteista.
Odotan kurssin olevan työläs sekä suunnittelun, että kirjallisen osuuden puolesta. Suunnittelutyötä valmistellessa odotan pääseväni kahlaamaan läpi suuren määrän kirjallisuutta ja muuta materiaalia jotta pystyn suunnittelemaan mahdollisimman toteuttamiskelpoisen opetusympäristön maisema-arkkihtehtuurin opiskelijoille. Odotan innolla pääseväni toteuttamaan käytännönläheinestä ja itseä koskettavaa suunnittelutyötä. Erityisesti opintomatkalta odotan paljon inspiraatiota, sillä itse kohteessa vierailu avaa aivan erilaisen ymmärryksen kohteelle verrattuna kohteesta lukemiseen tai kuvien katseluun.
