30.1 & 6.2

Nyt kaksi viikkoa on työstetty viikkotehtävä 1 ja työohjelmaa. Sovimme Elinan kanssa tekevämme harjoitustyön parityönä. Maanantaina 30.1 kävimme läpi aikaisempien vuosien harjoitustöitä ja ohjauksessa puhumassa ideoista mitä tehdä. Tällä viikolla jatkoimme työskentelyä ja kävimme maastossa katsomassa mahdollista suunnittelukohdetta. 

Kurssityötä pohtiessa ajatuksemme Elinan kassa suuntautuivat Helsinkiin ja sen merellisyyteen, sekä aloituskerralla puheena olleeseen puun käyttöön vedessä. Puu ja vesi ovat kiinnostava yhdistelmä. Elävä puu tarvitsee vettä kasvaakseen, mutta rakennettaessa täytyy olla tarkka, ettei se ala lahota. Puuta on kuitenkin käytetty paljon rakennusmateriaalina veden läheisyydessä kuten silloissa, veneissä ja erilaisissa perustuksissa. Aiheeseen olisikin kiinnostavaa tutustua lisää, miten perinteisiä menetelmiä ja nykytietämystä yhdistäen voi saada aikaan.  

Lähdimme miettimään mikä voisi olla tarkemmin kurssityö. Mieleen tuli uutisoinnit mattolaitureista, kuinka talvisin ne rikkoutuvat välillä jäiden takia ja kuinka mattolaitureita käytetään uimapaikkoina. Tuntuu että Helsingin rannoille kaivataan lisää laadukkaita uimapaikkoja, jotka kestäisivät myös talvella jäiden tulon. Katajanokalla mattolaituri on ollut uima käytössä, mutta koska se on lähellä jäänmurtajia, ovat ihmiset joutuneet vaaratilanteisiin uidessaan liian lähelle satamaa. Näimmekin että paikalle uimapaikan tuomien voisi lisätä alueen asukkaiden virkistysmahdollisuuksia ja turvallisuutta.  

Päätimme tehdä maastokäynnin, kun maanantaille sattui todella kaunis sää. Nykyinen mattolaituri on suojaisassa paikassa, mutta hyvin lähellä jäänmurtajien satamaa. Mattolaiturille ei myöskään päässyt nyt talvi aikaan. Kulkusilta oli nostettu laiturille, joten uimapaikkana se ei ainakaan nyt ollut käytössä. Alueella on kuitenkin valmiiksi Allas sea pool, mutta se on maksullinen ja hyvin vilkkaassa kohdassa kauppatorin laidalla. Lisäksi Katajanokan pohjoispuolella sataman luona oli talviuinti paikka, mutta kohta ei ole erityisen viihtyinen. Katajanokan kaakkoisosassa on puolestaan aurinkoinen Matruusinpuisto, minne päätimme alustavasti, että uimapaikka vois sopia.  

Valitsemamme aihe tuntuu hyvältä ja odotan seuraavaa vaihetta, missä pääsee kartoittamaan lisää ja keräämään laajemmin lähtötietoja suunnitteluun. Joihinkin tanskassa toteutettuihin uinti paikkoihin törmättyä on saanut paljon inspiraatiota. Odotan innolla ensi viikon välikritiikkiä, missä pääsee kuulemaan mitä muut kurssilla ovat ajatelleet tekevänsä.  

Harjoitustyö voisi olla uimapaikka Katajanokan Matruusipuistoon