Susan Herrington on kanadalainen maisema-arkkitehti ja teoreetikko, joka toimii professorina University of British Columbian School of Architecture and Landscape Architecture -yksikössä (SALA) Vancouverissa. Herrington suoritti maisterintutkinnon Harvard Universityn Graduate School of Designissa vuonna 1991 ja kandidaatin tutkinnon State University of New York College of Environmental Science and Forestrystä vuonna 1986. Herringtonin akateemista ja tutkimuksellista merkitystä kuvaavat lukuisat palkinnot, kuten UBC Killam Faculty Research Prize (2020), Anne de Fort-Menares -palkinto (2016) sekä John Brinckerhoff Jackson Book Prize (2015), jonka hän sai teoksestaan Cornelia Hahn Oberlander: Making the Modern Landscape.
Herringtonin teoreettinen ajattelu on vuorostaan koottu teokseen On Landscapes (2008), jossa hän jäsentää maisema-arkkitehtuurin teorian viiteen kronologisesti esitettävään teemaan. Teemoja ovat formalismi, tilallisuus, materiaalisuus, kieli ja uuden aikakauden teoriat kuten systeemiteoria ja kybornismi. Näiden teemojen kautta Herrington osoittaa, että maisema ei ole pelkkä fyysinen ympäristö, vaan historiallinen, kulttuurinen ja merkityksellinen kokonaisuus, jota voidaan lukea ja tulkita eri teoreettisista näkökulmista. Kooste sopii erityisesti niille maisema-arkkitehtuurin opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneet siitä, miten erilaisia teorioita voi soveltaa maisema-arkkitehtuuriin.
Herrington on tuottanut pedagogisen työn ohella artikkeleita, joissa on toistunut vallan, kulttuurin ja identiteetin kysymykset. Lisäksi Herrington on tarkastellut maisemaa tilallisena ja materiaalisena ilmiönä, jossa estetiikka, ekologia ja yhteiskunnalliset rakenteet kietoutuvat toisiinsa. Erityistä huomiota hän on kiinnittänyt maisema-arkkitehteihin, joiden työ on haastanut vallitsevia esteettisiä ja ekologisia konventioita, kuten Claude Cormier ja Cornelia Hahn Oberlander. Näiden artikkeleiden kohdalla Herrington on kirjoittanut historiaa uudelleen hyödyntäen nykyajan kiinnostavimpia teoreettisia viitekehyksiä. Lisäksi Herrington on tutkinut maiseman yhteyttä lasten psykosomaattiseen terveyteen.
Tällä hetkellä Herringtonin tutkimus keskittyy modernin ajan maisema-arkkitehtuurin historiasta tuttuun Christopher Tunnardin queer-estetiikkaan ja -ekologiaan. Tutkimus perustuu Tunnardin suunnittelemaan Englannissa sijaitsevaan St. Ann’s Hillin pihapiiriin. Artikkelissaan Rereading St Ann’s Hill (2022) Herrington kyseenalaistaa oletuksen, jonka mukaan moderni maisema-arkkitehtuuri olisi ollut yksinomaan heteronormatiivista. Artikkeli antaa ääneen yhteiskunnassa marginalisoituneelle seksuaalivähemmistölle ja tuo esiin vaihtoehtoisia tapoja ymmärtää modernismin estetiikkaa ja luontosuhde.
Herringtonin merkitys maisema-arkkitehtuurin teoriassa perustuu hänen filosofiseen lähestymistapaansa alalla, jota on pitkään hallinnut ekologinen ja tekninen näkökulma. Hänen mukaansa kestävän suunnittelun tulisi lisätä ekosysteemipalveluiden ohella myös kulttuurista ja kokemuksellista merkitystä. Tässä suhteessa Herrington asettuu samaan teoreettiseen jatkumoon Elizabeth Meyerin ja James Cornerin kanssa. Siinä missä Meyer ja Corner haastavat lukijan yleissivistystä Herrington turvautuu pedagogiseen historiaansa kirjoittaen lukijaystävällisesti maisema-arkkitehtuurin teoriasta. Toisinaan pedagoginen ote jättää intellektuellisen ajattelun hyvin pintapuoliseksi kuten artikkelissa Beauty: past and future (2016).
Herringtonin ansioksi nousee erityisesti hänen kyky löytää uudestaan tunnetut maisema-arkkitehdit ja esittää heidät uudessa valossa. Lisäksi hänen pedagoginen taito tulkita eri aikakausien teoreettisia ajattelutapoja maisema-arkkitehtuurin kentällä lisää kykyä nähdä ja tulkita alati muuttuvaa maisema-arkkitehtuuria.
The Geometrical Garden, St Ann’s Hill, 1937, Christopher Tunnardin