Kulttuurintutkimuksen julkaisu:
Ihmisen hengissä säilyminen on kautta aikojen ollut riippuvainen toimivista luonnon prosesseista. Hengittäessään ilmaa, juodessaan vettä ja syödessään ruokaa ihminen on hyödyntänyt luonnon prosesseja. Muovatessaan maata, kaataessaan puita, kasvattaessaan kasveja taikka eläimiä, kirjoittaessaan maisemasta tai purjehtiessaan valtamerillä ihminen on synnyttänyt arvoja heijastavan toimeliaisuuden kulttuurin, joka sekin on syntynyt luonnon prosesseja hyödyntämällä. Ihmisen suhde luontoon on muodostunut siis ainakin kahdenlaisesta riippuvuussuhteesta. Suhdetta, joka on mahdollistanut ihmisen syntymän ja hengissä säilymisen voidaan kuvailla evolutiiviseksi. Kun taas suhdetta, joka on mahdollistanut ihmisen toimeliaisuuden voidaan kuvailla kulttuuriseksi.
Vaikka evolutiivinen suhde onkin ollut edellytys kulttuuriselle suhteella, juuri kulttuurisen suhteen kautta ihminen on määrittänyt ja arvottanut luontoa. Ihmisten periaatteet, arvot, uskomukset ja käsitykset ovat sanelleet ehdot, mitä luonto on ja miten se palvelee ihmisten tarkoitusperiä. Sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa syntyneitä kulttuurisia luontokäsityksiä värittää se, että jotkin tavat ja ilmiöt ovat luonteeltaan osittain tai kokonaan tiedostamattomia (Jyväskylän yliopisto). Useimmiten vasta myöhemmin, kun aikaa on kulunut tarpeeksi, voidaan nähdä, minkälaiset arvot ja vaikutteet ovat ohjanneet kulttuurista tapaa suhtautua luontoon.
Harvard yliopiston Nature and Ideology –Nature and Garden Design in the Twentieth Century Dumbarton Oaks julkaisu vuodelta 1997 tarttuu ideologiaksi kutsuttuun ulottuvuuteen kootessaan yksiin kansiin eri tieteen alojen ammattilaisten luontoa käsitteleviä tekstejä. Julkaisun esittelyteksti manifestoi, että luonto on ideologia (toim. Wolschke-Bulmahn, J.). Manifesti on provosoiva kun se irrotetaan kontekstistaan. Irrallisena lauseena se viittaa siihen, että luonto olisi yksi tulkinnallinen kehys, joka puhuu tietyn moraalisen, poliittisen, taloudellisen, tai uskonnollisen näkemyksen puolesta (tekoäly). Mutta asettaessani julkiasusarjan 1900-luvun kontekstiin avautuu, miksi ideologia sanaa käytetään yksikkömuodossa.
Kirjoittamalla ideologiasta luonnon kontekstissa julkaisusarja purkaa 1900-luvun ja sitä aiemmin vallinnutta käsitystä luonnosta kosmoksen kaltaisena ihmiskunnalle annettuna järjestyksenä, joka olisi yksi ja sama kaikille (Kelsch, P.) Onnistuakseen laajentamaan tätä yksipuolista kulttuurista käsitystä luonnosta, julkaisusarja esittelee 1900-luvun ilmiöitä muutamien esimerkkitapausten avulla. Aikajänne on riittävän pitkä osoittamaan, miten moninaisia toimeliaisuuden tapoja eri ideologiat ovat synnyttäneet lähihistoriamme aikana ja mitä ne voivat heijastaa, myös meidän aikamme tavoista toimia luonnon keskellä.
Kansallissosialistit käyttivät luontoa hyväkseen rakentaessaan kansallista identiteettiään, jossa korostui puhtauden eetos (Wolschke-Bulmahn, J.). Oikea ja puhdas luonto syntyi korvaamalla formaali muotopuutarha luonnonpuutarhalla, josta karsittiin vieraslajit (Grönin, G.). Eläintarhojen lyhyt historiakatsaus kuvaa, miten eläimet esineellistettiin 1900-luvun alussa. Luontaisesta elinympäristöstään eristetyt eläimet merkitsivät eläinkokoelmaa, jota esiteltiin vaihtelevin näyttelyratkaisuin suurelle yleisölle pedagogisin perusteluin (Hyson, J). Luonnonsuojelua edistävä Greenpeace-liike syntyi 1970-luvulla kun 12 aktivistia purjehti kohti Berigninmeren Amchtikan saarta aikeenaan pysäyttää saarella toteuttavat ydinkokeet. Aktivistien teko synnytti laajan painostuksen, jonka seurauksena modernia edistyksellisyyttä ja sotateollisuutta edustavat ydinkokeet päätettiin lopettaa saarella. Saari päätettiin luonnonsuojella. (Greenpeace,2001.)
Edellä kuvatut esimerkit kuvaavat sitä, miten luontoa on käytetty hyväksi ideologioiden näkyväksi tuomisessa piittaamatta siitä, millaisia seurauksia toiminta on saattanut aiheuttaa. Illuusio, itsestään selvänä pidetystä resilientistä luonnosta rikkoutui viimeistään 1970-luvulla, kun tiedotusvälineet herättivät uinuvat länsimaat luonnonkatastrofeihin. Minamata-lahden elohopeamyrkytykset, Kanadan ja Ruotsin öljytankkereiden haaksirikot toivat näkyväksi, millaisia seurauksia luonnonvaroja hyödyntävällä toimeliaisuudella voi olla (Haila&Lähde, 2003). Tiedotusvälineiden uutisissa toistui otsikot luonnosta, joka ei enää toipunutkaan välittömästi ihmistoiminnan seurauksista taikka seuraukset eivät rajoittuneet ainoastaan luonnon prosesseihin, vaan ne palautuivat ihmiskunnalle heikentäen taloutta ja terveyttä.
Mikäli käsitämme luonnon kulttuurin peilinä kuten Anne Whiston Sprin kirjoittaa The Authority of Nature-artikkelissaan. Luonnonkatastrofit toivat näkyväksi kulttuurin takapeilin. Luonnonkatastrofien luonto palautui ihmiselle rikkinäisenä peilinä. Peilistä ei avautunutkaan näkymää kaikkivaltiaasta ihmisestä luonnon yläpuolella, vaan ihminen, joka on aiheuttanut luonnon heikentymistä, uhanalaistumista ja vähentymistä. Ensimmäistä kertaa suuri yleisö, tuli tietoiseksi siitä, että puuttumalla luonnon prosesseihin, ihminen vaarantaa sekä itsensä että muiden lajien hengissä säilymisen edellytyksiä.
Huoli luonnon heikentymisestä synnytti ympäristöherätyksen – aatteellisen liikkeen, jonka symboleiksi konkretisoitui muun muassa Earth Day ja Rachel Carsonin Äänetön kevät-teos (1962). Ympäristöliikkeen kantavaksi teesiksi nousi luonto taikka ympäristö, joka omaksuttiin konkreettisia ongelmia yhteen sitovaksi yleiskäsitteeksi. Luonnosta (tai ympäristöstä) muodostui moraalisen protestin perusta, jonka tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta siitä, millaisia seurauksia ihmisen toimeliaisuudella on. (Haila&Lähde, 2003). Luonnonkatastrofit toivat näkyväksi sen, että ihmisellä on vastuullinen rooli ympäristösuojelun näkökulmasta (Nadenicek, D. J. & Hastings, C.M).
Maisema-arkkitehtuurissa ympäristöherätys otettiin kaksijakoisesti vastaan. Syntyi koulukunta, jossa luontotietoinen lähestymistapa teki maisema-arkkitehtuurista tiedettä ja koulukunta, joka halusi tehdä pesäeroa ekologisiin arvoihin. Ensimmäinen koulukunta korosti maiseman väliaikaisuutta ja tilasarjallisuutta kun taas toinen koulukunta korosti näyttämöllisyyttä ja visuaalisuutta. Luonnon arvoja korostava suunnittelu tarjosi strategian haastaa vallinnutta modernia taidetta, joka marginalisoi maisema-arkkitehtuurin mediumina. Syntyi kokemusperäistä estetiikka kohteen estetiikan sijaan. Tämä synnytti maisema-arkkitehtuuria, jossa kokija sai elää hetkessä ja tuntea kuuluvansa paikkaan. (Meyer, E.K.)
Ympäristöherätys muutti maisema-arkkitehtuurin alaa pysyvästi. Huoli luonnosta rikastutti maisema-arkkitehtuurin muotokielen moninaistuessa. Uusi maisema-arkkitehtuuri synnytti prosessiorientoitunutta maisema-arkkitehtuuria, jossa korostui muun muassa geologiset prosessit kuten eroosio. Ympäristötietoisuus synnytti uusia toimeksiantoja, teoriaa ja muutti alan käytänteitä, kun muun muassa suunnittelukohteen arviointi liitettiin kiinteäksi osaksi suunnittelua. Nämä kaikki yhdessä synnyttivät kokemusta siitä, että luontoarvot ovat läsnä tässä hetkessä, täällä, ei jossakin toisaalla. Tämä ilmeni kokemuksen siitä, että kuulumme paikkaan ja olemme riippuvaisia luonnosta. (Meyer, E.K.)
Ympäristöliikkeen vaikutusta, ei olla nähty pelkästään positiivisena. Whiston Sprin kirjoitti vuonna 1997, miten tieteellä perusteltu suunnittelu vahingoitti maisema-arkkitehtuurista käytyä keskustelua ja alan käytäntöjä. Tiede korvasi maisema-arkkitehtuurin taiteellista ulottuvuutta. Tämä ilmiö on polveutunut nykymaisema-arkkitehtuurin saakka. Nykymaisema-arkkitehtuurin toimeksiannoissa korostuu käytännöllisyys ja ekologiset arvot, sillä toisin kuin 1970-luvulla saattoi kuvitella, tietoisuus luonnon heikentymisestä ei synnyttänyt kokonaisvaltaista kulttuurista muutosta, jossa luonnon hyvinvointi olisi otettu huomioon toimeliaisuuden eri muodoissa.
Vuonna 2025 elämme maailmassa, jonka luonnon kantokyky ja biodiversiteetit ovat köyhtyneet entisestään. Luonto sellaisenaan kuin sen näemme nykyhetkenä heijastaa edelleen ideologiaa kulttuurista, jossa luonnon merkitys on palvella ihmisen tavoitteita luonnon kustannuksella. Tästä on seurannut lähes kohtuuton vaatimus luonnon ennallistamisesta maisema-arkkitehtuurin kentällä. Maisema-arkkitehtien työkenttä kattoi vuonna 1998 noin 2% koko maapallon pinta-alasta. On täysin oikeutettua kysyä, miten näin pienellä alueella voitaisiin vaikuttaa ei ainoastaan siihen, mitä lopulla 98%lla tehdään ja vaan myös siihen, mitä siitä ajatellaan. (Meyer, E.K.) Mikäli maisema-arkkitehtuuri koetaan, ei ainoastaan luonnon prosessien ylläpitäjänä vaan myös luonnon ideologisten aatteiden rakentajana lasketaan maisema-arkkitehdeille raskas viitta kannettavaksi. Miten niin pieni ammattikunta kuin maisema-arkkitehtuuri voisi ainoastaan vaikuttaa siihen, miten nykykulttuuri käsittää luonnon. Nykykulttuurin tulisi uudistua rakenteellisesti. Whiston Sprin kirjoittaa, että ”ideat luonnosta vaikuttavat siihen, miten ihminen muokkaa ympäristöä”. Matka siihen kulttuuriin, jossa kaikki toimeliaisuuden muodot maisema-arkkitehtuurin rinnalla tukevat, säilyttävät, uudistavat luontoa, on vielä kesken. Ainoastaan laaja tietoisuus ekologisesta jälleenrakentamisen tarpeesta ei riitä. Tarvitaan kokonaisvaltaista kulttuurista rakenneuudistusta, jotta luonto kukoistaa. Näin maisema-arkkitehdit vapautuisivat kohti moninaista ilmaisunvapautta.
Lähteet:
Greenpeace Suomi. 2001. 50 vuotta muutosta: voittoja maailmalta ja Suomesta. Lainattu 28.10.2025. Saatavilla:https://www.greenpeace.org/finland/blogit/greenpeace/50-vuotta-muutosta-voittoja-maailmalta-ja-suomesta/
Gröning, G. Ideological Aspects of Nature Garden Concepts in Late Twentieth-Century Germany 221-249. Nature and Ideology –Nature and Garden Design in the Twentieth Century Dumbarton Oaks. Washington D.C: Trustrees for Harvar University.
Haila,Y & Lähde, V. 2003. Luonnon politiikka. Jyväksylä: Gummerus Kirjapaino.
Hyson, J. Jungles of Eden: The Design of American Zoos.S, 23-45. Julkaisussa: Conan, M. 2000. Environmentalism in Landscape Architecture. Washington D.C.
Jyväskylän yliopisto. Sosiaalinen konstruktionismi. Lainattu 29.101.2025. Saatavilla: https://sites.app.jyu.fi/mehu/fi/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/sosiaalinen-konstruktionismi
Kelsch, P. Constructions of American Forest: Four Landscapes, Four Readings. S, 163-187. Julkaisussa Conan, M. 2000. Environmentalism in Landscape Architecture. Washington D.C.
Meyer, K. The Post–Earth Day Conundrum:Translating Environmental Values into Landscape Design. S. 187-245. Julkaisussa: Conan, M. 2000. Environmentalism in Landscape Architecture. Washington D.C.
Nadenicek, D. J. & Hastings, C.M. Environmental Rhetoric, Environmental Sophism: The Words and Work of Landscape Architecture, s.133-163. Julkaisussa: Conan, M. 2000. Environmentalism in Landscape Architecture. Washington D.C.
Wolschke-Bulmahn, J. 1997. Nature and Ideology –Nature and Garden Design in the Twentieth Century Dumbarton Oaks. Washington D.C: Trustrees for Harvar University. ISBN 0–88402–246–3 (alk. paper)
Whiston Sprin, A. The Authority of Nature: Confnlict and Confusion in Landscape Architecture 249-263. Nature and Ideology –Nature and Garden Design in the Twentieth Century Dumbarton Oaks. Washington D.C: Trustrees for Harvar University.
Amchtikan -asumaton luonnonsuojelusaari.
Copyrights: https://fi.wikipedia.org/wiki/Amchitka