Muu maisema osa 2.
I.K. Inhan mukaan, kun lähdemme kokemaan maisemaa, aloitamme sen jo sillä hetkellä, kun astumme ulos ovesta. Asennoidumme matkalle lähtiessä ja sitä tehdessämme teemme enemmän huomioita ja kokemus itsessään tuntuu paremmalta, kuin normaalisti. Kokemiseen vaikuttavat kuitenkin monet muutkin asiat ja kokeminen itsessään on monitahoinen, joka sisältää aistihavainnot, tunne kytkökset ja kaikki kognitiivisen tulkinnan osat. Kokemiseen vaikuttavat tämän lisäksi kokijan mielenkiinnon kohteet. Henkilö, jolla on taustaa esimerkiksi taiteesta saattaa keskittyä enemmän suunnittelun periaatteisiin, tilan järjestykseen tai alueen esteettiseen ilmeeseen. Sitä vastoin esimerkiksi biologi saattaa keskittyä enemmän ekologiseen vuorovaikutukseen. Kaupunkiympäristössä kasvanut saattaa nauttia enemmän rakennetun ympäristön ja luonnon välisistä eroista ja arvostaa maisemaa näin enemmän. Sitä vastoin maaseutu ympäristössä kasvaneella henkilöllä saattaa olla syvempi yhteys luonnonmaisemiin, arvostaen niiden rauhallisuutta ja koskematonta kauneutta.
Oli kyse sitten mistä maisemasta tahansa maiseman esittäminen millä taholla tahansa on elementtien, topografian, kasvillisuuden, veden tai rakenteiden muuntamista jollain tavalla. Jotta kaikki voisivat kokea maisemaa, on ensin päästävä ulos kulkemaan. Tämä tarkoittaa polkujen ja teiden raivausta, muurien ja näkymäpaikkojen rakentamista. Tämä tietysti mahdollistaa muun rakentamisen. Kuten maisema-arkkitehtuuri arkkitehtuuri vaikuttaa maiseman esittämiseen ja kokemiseen.
Maunu Häyrysen mielestä arkkitehtuuri jättää maisema-arkkitehtuurin varjoonsa. Hän kertoo omassa artikkelissaan Pitkospuut vai laajentuva kenttä? Insinööri- ja maisemasuunnittelu taidehistorian kaanonin koetinkivinä (2021) miten suunnitelmien dokumentaatiossa oli tapana mainita vain arkkitehti ja jättää muut suunnittelijat, kuten maisema-arkkitehdit ja insinöörit nimeämättä. Tämän johdosta rakennuksen arvo yhteiskunnassa kasvoi, kun taas maisemasta muodostui vain rakennusta ympäröivää ”luontoa”, vaikka kyseessä olisi ollut maiseman ja rakennuksen luoma kokonaisuus ja monien alojen suunnittelijoiden yhteistyön lopputulos. Näin ajateltuna rakennus ja maisema/maisema-arkkitehtuuri eivät ole symbioosissa keskenään vaan joutuvat kilpailemaan huomiosta ja arvostuksesta toisiaan vastaan. Toisaalta arkkitehtuuri saattaa nostaa maiseman merkitystä näkyvämmäksi, kun arkkitehtuuri tekee siihen muutoksia. Missä maiseman arvo tulee näkyväksi ihmisille vasta arkkitehtuurin muokatessa maisemaa ja minkä johdosta syntyy uusia ympäristöön liittyviä lakeja, mielipiteitä ja organisaatioita, esimerkiksi patorakennelmat Tennesseen Valleyssä.
Suojelukin perustuu pääsääntöisesti rakennuksen arvoon ja maisema-arkkitehtuuri /maisema sen rinnalla katsotaan suojeltavaksi, jos sillä on suurempi kytkös rakennukseen itsessään. Tähän kuitenkin vaikuttavat tiedossa oleva historia, maisema tutkimus ja vuosien varrella säästyneet kartat ja piirrokset. Tiedoilla on kuitenkin suurempi vaikutus kokemiseen. Niiden avulla kokija voi ymmärtää ja arvostaa maisemaa itsessään paremmin.
Nykyisin maisema-arkkitehdit dokumentoidaan paremmin kuin vuosikymmeniä sitten, mutta samalla tuntuu siltä, että maisema-arkkitehtuuri ja arkkitehtuuri ovat kaksi eri asiaa, jotka suunnitellaan, rakennetaan ja koetaan erikseen, ilman toisiaan, vaikka kyseessä olisi esimerkiksi talo ja sen piha. Maisema-arkkitehdit joutuvat silti taitelemaan arkkitehtuuria vastaan, jotta hyvin toimivia julkisia, yksityisiä sekä luonnollisia ja rakennettuja tiloja voisi syntyä. Suunnitelmat selitetään ja myydään yleensä ekologiaan ja ilmastonmuutokseen perustuen, eikä niinkään taiteellisuuteen tai maiseman tunnelmalliseen kokemiseen perustuen.
Lähteet:
Häyrynen, M. (2021) Pitkospuut vai laajentuva kenttä? Insinööri- ja maisemasuunnittelu taidehistorian kaanonin koetinkivinä, Online, Tahiti, saatavissa: https://tahiti.journal.fi/article/view/112149
Kati Lintonen (2006) Hymyilevät rannat – I. K. Inhan luonnon hurmaus ja melankolia