Amerikassa, Seattlessa sijaitsee yksi maisema-arkkitehtuurin helmistä. BainBridgen saarella Virginia ja hänen miehensä Prentice Bloedel loivat entisen hakkuu alueen kohdalle puiston vuonna 1984, joka tultiin tuntemaan nimellä Bloedel Reserv. Tarkoituksena oli säilyttää alueen luontoa ja hakkuu alueen historiaa. 150 eekkerin puisto sulkee sisäänsä vesielementtejä, japanilaispuutarhan, metsän ja paljon muuta. Puiston kolme osaa nousevat kuitenkin ylitse muiden; Sammal puutarha (eng. Moss garden), Heijastus puutarha (eng. Reflection garden) ja Lintukosteikko (eng. Bird Sanctuary). Bloedel Reserviä pidetään yhtenä tärkeimmistä nykyajan maisema-arkkitehtuuri kohteista. Puiston merkitys on kuitenkin noussut vuosien myötä, sillä se tarjoaa nykyisten ekologisuuden arvojen lisäksi hiljentymisen paikan ihmisille.
Bloedel Reservillä on syvät juuret historiassa. Aluetta pidettiin ennen hakkuu paikkana, josta kaadetut puut vietiin tehtaisiin. Anne Whiston Spirn kuvailee Bloedel Reserviä Paradoksiksi, joka syntyy luonnolle pyhitetystä paikasta, mutta missä tuho on läsnä. Ihmisen kosketus näkyy maisemassa aina, joko suoraan tai piilevästi. Kaadetut puiden rungot tulevat näkyviin sammal puutarhasta, missä niitä peittävät sammaleet ja lehdet. Metsän keskellä sijaitsee suorakulmainen vesialla, jota kiertää leikatut aidat heijastuspuutarhassa. Japanilaisessa puutarhassa hiekkaan asetettuja kiviä reunustaa hiekkaan piirretyt viivat. Lintukodossa, missä mädäntyneet kaadettujen puiden juuret eivät voi tukea maata enää upottaen kävelijän. Suunnitellussa on huomioitu sekä ihmisen että alueen luonnon historia ja ne yhdistyvät harmonisesti, toisiaan tukien. Kaadetun metsän on annettu hiljalleen parantua kosketuksesta, jonka olemme saaneet aikaan, mutta se ei tule koskaan palautumaan alkuperäiseen muotoonsa. Vaikutelma luo surumielisen vaikutuksen, jossa tuhoutunutta elementtejä ei enää saada takaisin. Jossa ylevyys syntyy menetetyn luonnon ja olemassa olevan toipuneen luonnon yhteydestä sekä luonnon voimasta eheytyä sekä sen kyvystä selviytyä tuhotussa ympäristössä. Alueen kompleksisuus ei synny vain elementeistä tai sen osista, mutta ihmisen ja luonnon välisestä kytköksestä. Elisabeth K. Meyer kuvaa paikan luonnetta yhteiskunnan kehityksen näkökulmasta. Alue kokonaisuudessaan esittelee ihmisen toiminnon ja luonnon toimintojen vuorovaikutuksien historiaa ja nykyisyyttä, joka johtaa suunnittelun täydellisyyteen. Kysymys syntyy: kenen historiaa kerromme suunnittelulla, ihmisen vai luonnon, tai ehkä kummankin?
Toisten kriitikoiden mielestä Bloedel Reservin pääidea keskittyy tiettyyn paikkaan alueella. Rebecca Krinken mukaan heijastus puutarha on koko alueen keskipiste, minne matka johtaa läpi puiston. Matka, jonka vierailija kulkee, heijastaa hänen oman elämänsä historiaa myötä ja vastoinkäymisiä. Alueen vaihtelevat maisemat, pinnat ja epätasaisuus vaikuttavat matkaajan kulkuun. Matka on siirtymäriitti ja vain osa lopputulosta. Heijastuspuutarha on piilossa kävijän silmiltä ja sinne saapuminen kulkee seinämäisten viheraitojen läpi, jotka luovat mysteerisen suuaukon. Heijastuspuutarha itsessään avautuu näiden pienten aukkojen takaa. Suorakulmion muotoinen vesiallas heijastaa tyynesti sitä ympäröivää metsää ja sitä kiertää aitojen sisälle rajautuva nurmikko. Paikan intensiivisyys syntyy ahtaan ja avoimen paikan välille; suuaukon ja sisuksen väliin. Japanilaisen Zen- puutarhan mukaan aidattujen puutarhojen pääideana oli rauhoittuminen ja meditaatio, mikä heijastuu nimensä mukaisesti Heijastuspuutarhassa. Paikan yksinkertaisuus materiaalien, muotojen ja kasvillisuuden kohdalla luovat vastakohdan sen ympärillä kasvavaan metsään ja saavat matkan tekijän huomion. krinken kuitenkin toteaa, että heijastuspuutarhan luoma kokemus on kuitenkin henkilökohtainen jokaisella.
Bloedel Reserv heijastaa oman menneisyytensä lisäksi ihmisen kehityksen menneisyyttä. Se yhdistää villin luonnon ja ihmisen rakentaman ympäristön, jossa haavat ovat parantumassa, mutteivat kadonneet. Alueen ainutlaatuisuus syntyy suunnittelun monitasoisuuden lisäksi kävijän kokemuksen mukaan. Suunnittelu oli aikakaudelleen moni tulkintaista eikä sillä ollut selviä määritelmiä.