Kaupunkien tiivistyessä ja kivipintojen lisääntyessä olemme heränneet uuteen ymmärrykseen luonnon merkityksestä arkkitehtuurissa ja kaupunkien suunnittelemisessa. Ekologisuus on noussut uudeksi suuntautumiseksi monissa maissa. Villisti kasvavat kaupunkiniityt, kaupunkimetsät ja puistot luovat ihmisille rauhallisuuden tyyssijan, jonne he pääsevät pakoon kaupungin hälinää. Historiaa katsellessa voidaan huomata miten aikakaudet muuttavat näkemystämme arkkitehtuurista ja maisema-arkkitehtuurista. Teollisen vallankumouksen aikana ihmiset alkoivat muuttaa maalta kaupunkiin. Pellot ja metsät vaihtuivat kivisiin pintoihin ja ruuhkaisiin katuihin. Silloin luonto väistyi ihmisen tieltä ja sen tilalle nousivat monikerrokselliset rakennukset. Luonto oli maaseudulla ja arkkitehtuuri kaupungeissa. Tultaessa nykyhetkeen olemme kuitenkin kääntymässä päinvastaiseen suuntaan. Nykyisin haluamme luontoa ja eläimistöä kaupunkiin. Tuntuu kuin vähentäessämme yhtä osaa alamme kohta havitella sitä takaisin. Mitä enemmän rakennamme kivisiä katuja sitä enemmän toivomme luontoa takaisin.
Nykyisin maisema-arkkitehtuuri ja arkkitehtuuri kulkevat käsi kädessä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Olemme heränneet luonnon merkitykseen. Missä aikaisemmin erotimme suunniteltavat alueet toisistaan tyylillä; rakennus menee tähän ja puutarha tähän eivätkä ne ylitä toistensa rajoja. Nykyisin katsomme kokonaisuutta ja sitä, miten suunnitelmat liittyvät aluetta ympäröivään maisemaan. Olemme huomanneet luontokadon aiheuttamat ongelmat ja pyrimme nyt tuomaan takaisin ja tasaamaan katoavia ekosysteemejä. Arkkitehtuurissa sulautamme yhteen ympäröivän maiseman ja rakennuksen. Kun otamme pois kasvillisuudelta, pyrimme tasaamaan menetettyä rakentamalla viherkattoja- ja seiniä, kaupunkipuutarhoja ja hulevesipuutarhoja. Pyrimme yhdistämään rakennetun ja kasvavan alueen, jotta tuntisimme olevamme ympäristöystävällisiä. Selitämme viherrakentamista tutkimuksilla terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin vedoten ja lisäämme kasvillisuuden merkityksen kaupungin muille eliöille.
Toisaalta katsottuna maisema-arkkitehtuuri palvelee suuremmalta osin ihmistä. Suurin osa viheralueista on ihmisen suunnitelemia ja rakentamia. Harvoin jätämme alueen omaa luontaisesti kasvavaa luontoa näkyville ja jos jätämme, se on rakentamisen reunoilla aitamaisesti. Valitsemme avarat nurmikot metsien ja pusikoiden sijasta, sillä ne toimivat paremmin rahallisesti kuin myös sosiaalisesti. Nurmikot, vaikka laajoja, eivät palvele kaupunkien eläimistöä samalla tavalla. Ne eivät tarjoa suojaa tai ravintoa niityn tai metsän tapaan, silti pyrimme sanomaan, että suunnitelmamme on ekologinen ratkaisu, koska käytämme kasvillisuutta. Lisäksi tiuhaan kasvavat pusikot ovat hyönteisille mainioita paikkoja lisääntyä, mutta kukapa haluaisi parvekkeen täyteen itikoita. Kun puu kaatuu, se pilkotaan osiin ja viedään pois tai siirretään kohtaan missä se ei ole tiellä. Asettelemme puun paikkaan missä se näyttää esteettisesti kauniilta, kuin se olisi siihen kaatunutkin.