Viimeinen blogipostaus

Olen tyytyväinen kurssilla oppimiini asioihin. Teimme paljon taustatyötä ja samosimme ja silmäilimme paljon teknistä tietoa läpi, että rehellisesti on fiilis, että voimme työparin kanssa perustella tekemisemme ja aikomuksemme. Opin uusia sujuvia suunnittelun tapoja ja lisäsin luonnostelua ja piirtämistä työssäni. Kurssi oli myös sen verran pitkä, että mukaan mahtui myös muutama viikko kun tuntui, että saa vain lukea ja syventyä taustatiedon etsimiseen, se oli hyvää ja raikasta vaihtelua studio opiskeluun yleisesti. Luin paljon woods go urban kirjaa. Organisoinnin ja aikataulutuksen kanssa työ vähän lässähti. Olen todella tyytyväinen, että palautimme työn ajallaan, mutta kyllä työ jäi aika pahasti kesken. Suunnittelualueita tippui pois viimeisinä päivinä ja taustatyön näyttäminen kutistui olemattomaan. Mutta palautimme ajoissa ja se oli kova puristus erityisesti henkisesti, että hyväksyi sen mitä oli saanut aikaiseksi.

Tällä kurssilla oli todella hyvät ohjaajat. ja samalla. Ohjaaja ei aina palvele tehtävänantoa, fokusta täydellisesti, eikä näköjään tarvitse, ohjaaja on oman alansa asiantuntija ja minun, oman työni asiantuntijana, on päätettävä mitä huomioin neuvoista. Osa ajasta meni taivastallessa joidenkin ohjauksien tarpeellisuuden (hyvää tietoa, mut käytänkö tätä nyt tässä työssä) kanssa. Mielestäni olisi ollut hyödyllistä jos jo aikaisemmassa vaiheessa olisi osattu painottaa, että itse opiskelija saa ja pitää päättää minkä tiedon ohjauksista ottaa käyttöön kurssityöhönsä (kuulin tästä sanottavan loppuvaiheessa hieman “kyllähän teidän pitäisi jo osata sävyyn”, ja kyllä meidän varmaan jo pitäisikin osata, mut auttaminen olis ollut musta kuittailua mukavampi opettamistyyli, ni siks). Minä olen ainakin aika auktoriteetti arka ja kuvittelen kaikkien ohjaajien ja opettavien olevan jossain yhteisessä jumalaisessa mielen yhteydessä ja ajavan ja ohjaavan opiskelijoita henkäyksin oikeaan suuntaan. Niin siinä kuvitelmassa tulee uskottua vähän kaikkea mitä sanotaan ja istuvan hukkana hukkatilassa kun lausuttu sana on risteävää.

Työohjelmasta.
Aikataulussa pysyminen on aivan säädyttömän vaikeaa minulle. Itselle asetettujen rajapyykkien kunnioittaminen on siis se vaikea asia. Ulkoisen auktoriteetin asettama palautuspäivä, sen paineen tunnen nahassani, mutta oman hyvinvointini ja paremman lopputuloksen kunnioituksesta aikataulussa pysyminen on sulamahdottomuus. Syy nyt ei ole ollut pelkästään se, ettenkö olisi saanut itseäni liikkeelle, toki sain ja mielelläni tein, tämä oli mielenkiintoinen kurssi ja kurssityö. Mutta eksyn fokuksesta ja vatuloin täysin merkityksesttömien asioiden kanssa usein ja hirveän pitkiä aikoja, esimerkkinä nyt välikritipalaute, mikä ei ollut merkityksetöntä, mut ei siihen ois pitäyt hukata kolmea päivää! Okei, takas asiaan. Työohjelman tekeminen, tehtävien läpikäyminen ja aikatauluttaminen teki suunnittelutehtävästä kouriintuvan, käsin kosketeltavan, saavutettavan. Se keskitti ja laittoi ajatukset ja koko prosessin hyvin käyntiin. Se oli todella hyvä juttu. Ja kirjaamani aikomus, että en tee enää yhtään työtä yötä myöten, se oli myös hyvä juttu. Ja meillä menikin vain yksi yö kahteen. Työohjelmassani oli merkittynä joka perjantaille, että katso koko viikon muistiinpanot ja siirrä seuraavan viikon tehtävälistaan kaikki tärkeät asiat. Tämän opin aikaisemmilta kursseilta siirsin nyt tähän työohjelmaan/työlukujärjestykseeni, koska olen huomannut monilla kursseilla, että kun kurssin lopuksi vilkuilen muistiinpanovihkoani niin huomaan muistiinpanoja ja tehtäviä, jotka ovat jääneet tahattomasti unholaan ja muistettuina mahdollisesti olisivat olleet hyvinkin hyödyllisiä. Tosin, miro, muistiinpanojen alustana on hieman ehkä poistanut tämän muistiinpanojen tarkastus tarpeen, isolla “whiteboard” aukealla muistiinpanot ei niin katoa kuin vihkossa tai läppärin kansioinnissa.

Kurssista.
Kurssin ensimmäisissä tehtävissä ja alkupuolen luennoilla katsottiin maailmalle. Ympäri maailman sijaitsevia maisema-arkkitehtuurin kouluja. Tää oli mainio osa kurssia, avarsi mieltä ja maailmani kokoa. En tiedä minne avaruus ja avoimuus katosi puurtamisen edetessä. Kurssityölle oli niin paljon ideoita ja intoa vielä noiden luentojen aikaan. Olisikohan auttanut jos olisin kerran kahdessa viikossa käynyt luentojen diat läpi vain muistutuksena miten hienoja juttuja on mahdollista saada aikaiseksi. Mmmm katsotaanpa nyt siis muutama kuva muistutuksena. Tähän kouluun tutustuin kurssin alussa:

“Maisema-arkkitehtuurin koulut maailmalla” osio olisi mielenkiintoinen nähdä jo kandidaattivaiheessa. Maailmalla oli niin hienoja ja huoliteltuja kouluja, et tuli olo, et maisema-arkkitehtuuri on ihan arvostettu ala. Aallossa on ensimmäisestä päivästä ollut vähän fiilis, et ollaan toisarvoisia arkkitehtuurin rinnalla. Niin tämä katsaus maailmalle jos sitä vähän hälventäisi.

Otaniemi suunnittelukohteena.
Paikanpäällä/kohteessa suunnittelu ohjasi minua luonnosteluun ja piirtämiseen, ei tarvinnut käyttää aikaa taustan kuvittelemiseen tai mallin rakentamiseen. Paikan päälle pääseminen toi myös kymmekertaisen määrän haasteita, koska se toi realismin. kun suunnittelee jonnekin kauas, paikkaan josta ei tiedä 100 prosenttisen kaikkea, josta pitää ottaa selvää paljon ja kuvitella loput niin en usko, että olisin osannut kuvitellakaan näin paljon haasteita siihen paikkaan. No mut, ei täällä otaniemessäkään nyt aivan mahdottomasti ollut haasteita (mut oli enemmän kuin mun kuvitteellisissa Merihaoissa tai Porvoon puistoissa), mutta jotenkin se, että suunnittelupaikka oli ensimmäistä kertaa todella lähellä, eli aina pystyi mennä tarkistamaan tiedon eikä mennyt vain olettamuksella, ja kun otaniemi jo on vähän kuin omaa pihaa, niin teki mieli tehdä kaikki parannukset kerralla ja oli t-o-d-e-l-l-a vaikea luopua suunnittelu eli parannuskohteiden rimpsuista.

Työn esittely.
Kuinka työ kannattaisi esitellä? Tästä oli puhe kurssin alussa, ja se oli musta hieno ajatusten avaus vaikka en päässytkään vielä muuttamaan tapojani. Työn esittelyalusta, välineistö ja myös esittelytila ovat tärkeät esityksen tutuksi saattamisessa.
Hieman kritiikkiä opetusluokasta, luokka oli kapea ja pitkä ja näyttö asetettu jonon eteen, ei rivin eteen, tämä vaikeutti opetuksen ja esitysten seuraamista. Rullilla olevan näytön koko ja luokan asettelu ohjaavat opiskelijoita esittelemään työnsä diashowna (kaikkea ei luettavassa muodossa voi näyttää kerralla) ja diashown seuraamineen vaatii herkeämätöntä huomiota koska työtä näytetään osa kerrallaan, hetken kuvaa väläyttäen, ja silloin jos jotain meni ohi niin se on ohi. Olisikohan toimiva jos voisi suurelle seinälle projisoida joko kulmasta etenevän, tai pisteestä leviävän (miro/mindmap tyylisesti) kurssityön? Näytetty jäisi näkyviin.

+ Puiden piirtäminen oikean ikäisen näköisinä on todella vaikeaa.
+ Ymmärrän nyt hieman paremmin, että epävarmuus oman ammattitaidon suhteen on ihan ok. Ilman varmuutta voi myös mennä eteenpäin.