Työohjelmasta jo mainitsinkin täällä blogissa sen verran, että työssäni tulen keskittymään väliaikaisuuteen, kiertotalouteen, olemassa olevan hyödyntämiseen sekä urheilun ja kulttuurin linkittämiseen. Lisäksi kirjasin urheilulajeista vaihtoehdoiksi sekä rullaluistelun, että kiipeilyn, joista tulisin valitsemaan toisen muutaman viikon pohdiskelun jälkeen. Työohjelmaan saamassani palautteessa minua kuitenkin kehotettiin pitämään vaihtoehtoja rohkeasti rinnakkain pidemmällekin. Ensimmäisessä välikritiikissä ehdotettiin sitäkin, että saattaisin molemmasta vaihtoehtoiset suunnitelmat aivan kurssin loppuun saakka. Aluksi ajattelin, että huh siinäpä vasta paljon hommaa. Mutta kieltämättä aloin pitämään ajatuksesta, sillä en myöskään haluaisi luopua kummastakaan ideasta.
Välikritiikin jälkeen jatkoin Suvilahteen ja Hanasaareen tutustumista ja näinä päivinä minulle myös vahvistui, että haluan valita kohdealueekseni Hanasaaren voimalaitoksen ympäristön. Asia selkeni tutkiessani alueille laadittuja suunnitelmia ja hankkeita. Hanasaareen on laadittu kaavaluonnoksia, mutta ne koskevan ainoastaan voimalaitoksen eteläpuolista aluetta, jossa nykyään sijaitsee se surullisen kuuluisa hiilikasa. Helsingin kaupungin karttapalvelusta ei siis selvinnyt, että itse voimalan kohdalle olisi tehty mitään suunnitelmia, ja sehän herättikin kiinnostusta. Mielestäni valitsemani lajit voisivat myös sopia alueelle erinomaisesti, on kyseessä sitten rullaluistelu tai kiipeily. Voimalaitoksen ympärillä on mittavat asfalttikentät, jotka toimisivat valmiina alustoina rullaluistelulle. Voimalaitoksen julkisivu taas tarjoaa hyvin kiinnostavia mahdollisuuksia kiipeilyn kehittämiseen.
Pohtiessani kohdealuetta ja lajeja tajusin senkin miten eri ulottuvuuksiin nämä lajit oikeastaan sijoittuvat. Rullaluistelu on hyvinkin horisontaalista liikkumista, kun taas kiipeily vertikaalista. Ymmärsin myös, että minulle perinteinen pohjapiirrokseen painottuva skissailu ei riitä kiipeilyn tapauksessa, vaan hyvin ajoissa tulee ottaa haltuun myös julkisivukuvat ja 3D malli. Tämä toisaalta tukee työohjelman oppimistavoitteissa mainitsemaani halua tulla tutummaksi 3D mallinnuksen ohjelmistojen kanssa. Voimala on muutenkin hyvin monitasoinen ja moniulotteinen kompleksi, jossa vain yhden suuntainen suunnittelu ja tuijottelu ei todellakaan riitä.
Valittuani voimalan kohdealueekseni tiedostin samalla sen hankalan todellisuuden, että voimalaitoksen alueelle ei noin vain kävellä maastokäynnille. Maastokäynnin järjestäminen on työni kohdalla siis haaste, jonka toisaalta olen valmis ottamaan vastaan. Olen laittanut sähköpostia Hanasaaren voimalaitospäällikölle ja toivon saavani vastauksen asap. Yritin soittaakin, mutta sitä kautta en saanut vielä yhteyttä. Muutama vuosi sitten yhden arkkitehtuurin studion tehtävänantona oli suunnitella voimalaitokselle uutta käyttöä, ja silloin kurssilaiset kävivät vierailulla Hanasaaressa pariinkin otteeseen. Vierailun pitäisi siis periaatteessa olla mahdollista. Tosin ryhmälle voi olla helpompi järjestää kierrosta kuin yhdelle henkilölle, mutta katsotaan miten käy. Mielettömän hyödyllistä ja melkeinpä elintärkeää olisi kuitenkin alueelle päästä. Ehkä sinnikkyys palkitaan.
Näiden pohdintojen myötä aikaa onkin virrannut tiimalasissa sen verran, että päästään käsiksi seuraavan maanantain opetuskertaan ja ryhmäsparraukseen. Maanantain sparrauksessa minä, Meeri, Anne ja Anu keskustelimme töistämme neljän ryhmässä. Välikritiikistä oli vain viikko aikaa, mutta siitä huolimatta oli kiva päästä keskustelemaan tarkemmin kaikkien töistä. Sparrauksessa jälleen huomasi sen, miten virkistävää on kuulla ajatuksia sekä ideoita ja vastavuoroisesti kertoa niitä toisille. Niin helposti sitä jää kuitenkin jumiin tai lukkoon omien ajatustensa kanssa, etenkin kun me kaikki teemme yksilötöitä. Koen myös, että on mielettömän hyvää harjoitusta antaa muille palautetta, keskustella suunnitelman eri vaiheissa sekä esittää kysymyksiä tehdyistä valinnoista. Ja tietysti rakentavassa ja kannustavassa mielessä. Tiedostan, että itselläni on usein hyvin vaikeaa saada omista ajatuksistani muodostettua järkeviä lauseita, jotka välittäisivät vastaanottajalle sen, mitä haluan sanoa. Joskus lopputulos on nimittäin silkkaa puuroa. Ikään kuin ajatusteni ja puheeni välillä ei olisi mitään yhteyttä. Sparrauksessa saa siis hyvää harjoitusta myös tälle ideoiden sanoittamiselle.
Olin erittäin iloinen oman työni kohdalla käydystä keskustelusta. Ahaa -elämyksen sain ainakin siitä, että itse asiassa minullahan on mahdollisuus myös yhdistää rullaluistelu ja kiipeily yhteen yhteiseen suunnitelmaehdotukseen niin halutessani. Kuten aiemmin totesin, toinen lajeista on horisontaalista ja toinen vertikaalista, joten näiden kahden yhteiselo on hyvinkin mahdollista. Kumpikaan ei sulje toista pois eikä kahden ehdotuksen laatiminen ole siis välttämätöntä. Tämä oivallus taas sai minut ajattelemaan suunnitelmaa muutenkin monipuolisemmasta näkökulmasta. Mitä muita toimintoja alue voisi tarjota? Mitä muita elämyksiä tämä valtava voimalaitos voi tarjota kävijöilleen? Ja tietysti miten nämä asiat sijoittuvat alueelle? Tässä onkin pohdittavaa tulevalle viikolle.
Ja sitten takaisin hommiin. Ensi viikkoon!
PS. Löysin tänään erittäin kiinnostavan kirjan nimeltä The Sustainable Sites Handbook. Kirja vaikuttaa erittäin lupaavalta oman työni kestävyys- ja kiertotalousteemoja ajatellen ja aionkin tutustua siihen tarkemmin tulevina päivinä. Kuitenkin pohdituttaa se, että kirja on julkaistu 2012, eli jo 10 vuotta sitten. Onko kirjassa esitetty tieto siis enää täysin ajankohtaista ja luotettavaa? Luulen, että kirjasta saa siitä huolimatta paljon apua, vaikka joitakin tilastoja kannattaa tutkia pienellä varauksella.