Viherpäivät 2016

Junassa paluumatkalla Jyväskylästä Helsinkiin on hyvä miettiä mitä jäi käteen tämän vuoden Viherpäivistä.

Tilaisuus oli kaksipäiväinen kuten tavallista, mutta paikka oli uusi ja kävijöitä ennätysmäärä, noin tuhat. Viherpäivien myötä avattiin myös valtakunnallinen Vihervuosi 2016. Nämä kaikki seikat näkyivät aktiivisena pöhinänä paikanpäällä. Ja ilahduttavissa määrin myös Jyväskylä Paviljongin ulkopuolella. Ensimmäinen päivä päättyi Guerrilla Lighting –tempaukseen kaupungilla ja koko tapahtuma pääsi illan pääuutislähetykseen. Mukavaa, että alamme saa huomiota, sen eteen monet ovat tehneet paljon töitä.

Puhujia löytyi seminaarissa laaja kirjo. VirMaa kiinnosti erityisesti muutamat puheenvuorot. Jari Niemelän esitys kestävästä suomalaisesta maisemasta nosti esiin haasteet, joita liittyy kokonaiskestävyyden saavuttamiseen eli yhtäaikaisen ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen optimointiin tietyllä maisema-alueella. Niemelän mukaan kestävä maisema on alue, jonka viherrakenne ja sen sisältämä luonnon monimuotoisuus tuottavat ekosysteemipalveluita, jotka takaavat meille hyvinvointia.

Hyvinvoinnista puhui myös Köpenhaminan yliopiston professori Ulrika Stigsdottir. Hän on tehnyt suunnittelu- ja tutkimustyötä parantavien puutarhojen parissa sekä Ruotsissa että Tanskassa. Terapiatarkoitukseen suunnitelluilla puistoilla ja puutarhoilla voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia stressiperäisistä sairauksista kärsivien ihmisten hoidossa. Luento sai ajattelemaan jälleen kerran, miten suuri merkitys vehreällä lähiympäristöllä on meille kaikille näiden stressiperäisten sairauksien torjunnassa. Ulrika korosti myös, kuinka tärkeää on kommunikoida tutkimustulokset käytäntöön ja hänellä oli osuva huomio siitä, että maisema-arkkitehdit lukevat vain vähän. VirMa laittaa tämän viestin korvan taa.

Katri Pulkkinen kertoi sosio-ekologisesta näkökulmasta kestävyyteen ja käytti esimerkkinä tukholmalaista Albanon kampus-hanketta. Katrin ydinviesti oli, että kaiken rakentamisen tulisi tukea ekosysteemipalveluiden tuotantoa ja auttaa ylläpitämään luonnon prosesseja. Tämähän tarkoittaa käytännössä vihreän ja harmaan infrastruktuurin integrointia. Haastavaa, mutta mahdollista.

Toisen päivän seminaarit oli sijoitettu tiiviisti päällekkäin ja jotain kiinnostavia esityksiä jäi myös harmillisesti väliin. Nyt junassa seminaarivieraiden olo on väsynyt. Ehkä sekin yksi onnistuneiden Viherpäivien mittari.

viherpäiväposteri

VirMan vihreä infrastruktuuri hanketta esittelevä posteri oli esillä viherpäivillä.

Posted by Elisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *